Seurasin aikoinaan erään tuttavapariskunnan elämää, silloin eivät ole vielä tosin ns. virallisesti pariskunta. Elettiin vielä sellaista epävarmaa - vähän määrittelemätön suhdestatus aikaa ja naispuolistahan tämä kovasti ahdisti.
Hän pohti minulle ääneen monenlaisia tapoja kysyä mieheltä - että onko tämä nyt sitten niinkuin seurustelua. Yksi yritys oli jo takana. Sellainen - mitä mieltä sä oot tästä meidän jutusta? Miehen vastaus - no ihan kivaahan sun kanssa on.. ei tietenkään tyydyttänyt naista.
Kun nainen muotoili sitten kysymyksensä mahdollisimman mutkikkaaksi tyylliin " Mitäs sanoisit jos oletettaisiin, että mä vaikkapa ehkä haluaisin tältä jutulta jotain sellaista sitoutuneisuutta niin mahtaisitko sä vaikka haluta kanssa?"
Miehen vastaus... joo, kyllä varmaan sai naisen suunniltaan. Se kyllä sana ohitettiin täysin ja siihen varmaan sanaan juututtiin. Siis miten niin varmaan, joko sä haluat tai et halua. Vai onko se jotenkin epävarma juttu, siis se on kyllä tai ei se vastaus.
Mies vastasi sitten kyllä, vaikka ei tajunnutkaan mitä eroa oli vastauksella kyllä varmaan ja kyllä. Ja sanoi sitten aikoinaan tahdonkin.
Yhdessä ovat yhä. Heitä oli kiva seurata, koska vaikka itse olen ehkä joskus aavistuksen samansuuntaisesti kuullut miehen sanoja, oli nyt ns. ulkopuolisena aika helppo nähdä miten moninaisia ovatkaan naisen tavat kuulla sanoja.