Miesystävä ei välitä hellyydestä

Täytyy vaan todeta, kyllä ihmeellisiä asioita jää meille kaikille lapsuudesta koko loppuelämää ohjailemaan. Se on ja ollut yllätys miten vaikea niitä on jälkikäteen korjata.

 

halailusta, enkä koskettelusta. Alkaa ahdistaan, se on vaan epämiellyttävää! rasittas jos koko ajan joku ois lääppimässä ja halimassa. yäk.

Miten seurusteluaika meni? Eikö silloinkaan ollut kädestäpitämisiä ja muita helliä kosketteluja. Mielestäni tuo kosketus on niin olennainen osa parisuhdetta.
Mitä teillä on sen fyysisenkosketuksen tilalla?

 

Minäkään en osaa ymmärtää niitä, jotka eivät välitä koskettamisesta saati esim. hieromisesta. Itse nautin hieronnasta suunnattomasti. Oman kullan koskettelu tuntuu maailman parhaalta asialta. Kun saa halata, ottaa kädestä, suukottaa niskaa, taputtaa peffaa ohimennen. Ihan kamalaa ajatella, että jonkun mielestä moinen on ällöttävää ja vastenmielistä. Ihmisen täytyy olla silloin tosi rikki sisältä. Kosketushan on elintärkeää. Eikä romanttisenkaan koskettelun tarvitse olla "lääppimistä" vaan hellää ja hempeää, tai jopa humoristista. Kunhan kosketellaan.

 

On mukava kuulla, että on muitakin ihmisiä jotka pitävät kosketuksesta.

Sitten kun tuota kosketuksen inhoamista perustellaan sillä ettei lapsenakaan ole kosketeltu. Miksiköhän sitä ei voi opiskella myöhemmällä iällä? Onhan paljon asioita joita ei lapsena tehdä, joka sitten myöhemmin opitaan. Esimerkiksi seksi, eihän sitäkään lapsena tehdä. Mitenkähän on henkilöiden laita, jotka eivät pidä kosketuksesta, koskettavatko he omia lapsia, vai jatkuuko kosketuskammo jälleen seuraavassa sukupolvessa?

 

"Tahtoisin todella pitää tämän miehen, mutta pelkään torpedoivani kaiken hössötykselläni. "

Eikö miehesi hössöttämättömyydellään voi yhtä lailla torpedoida suhteenne?

 

Ap, jotkut ihmiset vaan ei välitä hellyydestä. Se on aika lailla pysyvä ominaisuus, eikä tarkoita, että ihmisessä olisi jotain "vialla".
Miehesi ei muutu, ja hän ahdistuu suunnattomasti, jos sinä jaksat uskoa, että hän muuttuisi, ja yrität jotenkin siedättää häntä hellyyteen. Sinun on tehtävä päätös, mikä on se määrä hellyyttä, jota tarvitset, ja riittääkö miehesi antama määrä siihen.

Minun mieheni on paras mies jonka olen koskaan tavannut, mut ei myöskään mikään halinalle. Me olemme rakentaneet hellyyttä arkipäivään kompromisseilla, joilla minä saan hellyyttä (ja tiedän aina saavani sitä) ja mies ei ahdistu. Aamu- ja iltasuukot, halit ja kainalossa istuminen on jokapäiväisiä rutiineja. Hieromista tai sylikkäin nukkumisia en edes ehdota, kumpaankaan päin. Itse asiassa olen vuosien myötä alkanut itsekin nauttia siitä, että nukkuessa on tilaa - nyt ymmärrän, että joku oikeasti tarvitsee tietyn oman tilan, että ylipäänsä voi nukahtaa.

Keskustelkaa asiasta, mutta älä hyvänen aika vedä mitään lapsuuden traumoja vaan esille. Harva mies nyt muutenkaan ilahtuu siitä, että ensin vihjataan, että hänessä on jotain vikaa (siis verrattuna aiempiin poikaystäviin) ja sitten pitäisi miettiä, oliko vikaa alunperin myös äidissä ja isässä, vaiko kenties ihan koko perheessä. Keskustelkaa asioista sellaisina, kuin ne ovat nyt, ei sellaisina, mitä niiden pitäisi olla, tai millaisia ne voisivat olla. Kyllä se siitä.

 

Kiitos hyvästä kommentistasi, "Sama täällä." Toit uusia näkökulmia asioihin, oma kokemuksesi ja tapasi ratkaista "ongelma" oli mukava lukea.

Minä jo puhuinkin miehen kanssa viikonloppuna, että jospas otettaisiin jonkunlainen hellittelykiintiö käyttöön. Jotain siitä molempien tarpeiden puolivälistä. Hän oli ihan myöntyväinen tällaiseen. Hän jopa ihan omasta aloitteestaan teki pieniä fyysisiä lähestymisiä kun lupasin itse vastedes pyytää lupaa halimisiin. Hän tarvitsee siis keskimääräistä enemmän omaa tilaa ja vapautta valita, milloin tahtoo koskettaa. Ehkä tämä vielä tästä...

 

Kiitos hyvästä kommentistasi, "Sama täällä." Toit uusia näkökulmia asioihin, oma kokemuksesi ja tapasi ratkaista "ongelma" oli mukava lukea.

Minä jo puhuinkin miehen kanssa viikonloppuna, että jospas otettaisiin jonkunlainen hellittelykiintiö käyttöön. Jotain siitä molempien tarpeiden puolivälistä. Hän oli ihan myöntyväinen tällaiseen. Hän jopa ihan omasta aloitteestaan teki pieniä fyysisiä lähestymisiä kun lupasin itse vastedes pyytää lupaa halimisiin. Hän tarvitsee siis keskimääräistä enemmän omaa tilaa ja vapautta valita, milloin tahtoo koskettaa. Ehkä tämä vielä tästä...

Hyvä alku. Nyt miehellä on prosessi käynnissä ja hän sisäistää tuota asiaa. Ei kannata minunkaan mielestä syyttää tai ahdistaa häntä, kyllä se hellyys sieltä vielä löytyy, kunhan siitä ei tule vastenmielisiä mielleyhtymiä.

 

Olen nainen ja olen myös sellainen että jatkuva kaulassa roikkuminen ja pusiminen alkaa kyllä ahdistaa ja ärsyttää. Tuntuu että pers.kohtaiseen elintilaani rynnitään kovalla tohinalla tämän tästä, varoittamatta ja minulta mitään kysymättä oli tilanne mikä hyvänsä. Se tuntuu jotenkin tungettelevalta, eikä tällä ole minkään lapsuuden traumojen kanssa mitään tekemistä. Aamu-ja iltasuukot ja halit on kivoja, samoin nautin valtavasti hieromisesta, mutta minun kumppanini täytyy osata kunnioittaa haluani olla joskus ihan rauhassakin, vaikka vain leppoisasti vierekkäin jutellen tai lehteä lueskellen. Samoin en saa nukuttua jos ympärilläni ei ole kunnolla tilaa vaan jonkun hikinen ja painava olkavarsi kiertyy vähän väliä ympärille.

 

Minun mies on myös äidin hylkäämä, isä hänet kasvatti. Kyllä hän silittelee minua mutta enemmän jotenkin isämäiseti. Suutelusta ei välitä ollenkaan, ja paljon enemmän kaipaisin koskettelua ja lähellä oloa. Olen miettinytkin että johtuisikohan tuo äidistä tai äidittömyydestä.

 

Nykypäivänä varmaan paljonkin tutkittu asia, mutta ihan sellainen vanha, klassinen koe asiasta on tehty apinoilla (anteeksi anteeksi anteeksi nyt vertaus!!! )eli etsi netistä tietoa termillä "Harlowin apinakokeet". Ja ihan peruspsykologian oppikirjoistakin ne löytyvät, lukion jostain varmaan. Niissä on tutkittu tuota kosketusjuttua apinoilla, jotka jätettiin pentuna emotta. Varmaan moni asia niidenkin tulkinnassa on jo tarkentunut ja muuttunut, mutta putkahtivatpa nyt vain mieleen.

 

Olipa ankeaa nähdä oma, vanha ketjunsa ylös nostettuna, tulee surullisia muistoja mieleen... Varsinkin, kun kävi niin että tuo mies jätti. Löysi sitten kai naisen, joka ei myöskään hellyyttä kaipaa. MInä vaellan nyt yksin ja mietin, pääsenkö enää ketään halaamaan...

 

Varmasti pääset! Ei se ollut maailman ainoa mies. Tsemppiä!

 

Samanlainen mies täälläkin. Kokeiltu on myös tuo että en itse viikkoon, tai jopa kuukauteen mene lähelle, ei auta, ei tule kyllä mieskään lähelle. Jos minä en tekisi aloitetta hellimiseen tms. niin ei meillä olisi minkäänlaista intiimiä elämää. Ahdistaa todella olla itse se joka menee lähelle mutta kaipaa kuitenkin toista. Puhuttu ollaan, mutta eipä ole paljon auttanut. Miehestä vika on minussa kun ei ole tarpeeksi usein seksiä, mutta vaikka sitä olisi useamminkin niin eipä noi asiat muutu. Neuvot alkaa olla jo hukassa. Välillä unohtaa asian ja koittaa vaan itse olla lähellä, mutta sit tulee kausia että ahdistaa tooosi paljon.

 

Miesystäväni karttaa kosketusta ja hempeilyä. Kaikki fyysinen koskettelu on hänelle enemmän ja vähemmän epämiellyttävää. Hän ei välitä edes hieronnasta, joka yleensä on suuri nautinto kaikille. Halailu ja pusun sieppaaminen ärsyttävät häntä kovin. Silloin tällöin ihan vähän hempeillään, mutta liian harvoin minun makuuni. Seksi on mukavaa ja toimii, mutta sitäkin voisi olla vähän enemmän.

Miehellä on olemassa jotain lapsuuden traumoja, tiedän, että äiti hylkäsi hänet pienenä. Voisiko tästä olla jäänyt ahdistusta ja kosketuksen pelkoa?

Mies on hyvin fiksu, älykäs, siivo ja reilu, mutta välillä olen hätää kärsimässä, kun tulee riita siitä, kun häntä ärsyttää, kun yritän tulla kainaloon sohvalle...

Miten on suhteenne alkanut? Sinäkö aloitteentekijä?

 

Omituista,ei hellyyttä.Mielestäni hellyys on myötäsyntyinen kyky tuntea hellyyttä,rakkautta,kaikkea.Miksi joku ei välitä hellyydestä,ei tunne hellyyden kaipuuta,mistä tämä kaikki saa alkunsa?Hellyys,rakkaus parisuhteessa on jotain kultaakin arvokkaampaa.Jos on puutosta,kykyä tuntea hellyyttä,antaa hellyyttä rakkaalleen,silloin kannattaa tosissaan miettiä,mistä on paitsi.Ihminen on paljosta paitsi jos kyky helliä puuttuu.

 

Samanlainen mies täälläkin. Kokeiltu on myös tuo että en itse viikkoon, tai jopa kuukauteen mene lähelle, ei auta, ei tule kyllä mieskään lähelle. Jos minä en tekisi aloitetta hellimiseen tms. niin ei meillä olisi minkäänlaista intiimiä elämää. Ahdistaa todella olla itse se joka menee lähelle mutta kaipaa kuitenkin toista. Puhuttu ollaan, mutta eipä ole paljon auttanut. Miehestä vika on minussa kun ei ole tarpeeksi usein seksiä, mutta vaikka sitä olisi useamminkin niin eipä noi asiat muutu. Neuvot alkaa olla jo hukassa. Välillä unohtaa asian ja koittaa vaan itse olla lähellä, mutta sit tulee kausia että ahdistaa tooosi paljon.

Jopa on tuttua tekstiä. Meillä ei tosin mies puhukkan, joten asioista ei voi edes keskustella.Välillä minua ahdistaa todella paljon tämä tilanne, varsinkaan, kun hän ei sano sanaakaan, vaikka yritän jutella yhteisistä asioista. Muutama vuosi sitten mieheni paljasti harkinneensa eroa, mutta sitten hän peruikin aikomuksensa, koska ei usko pärjäävänsä yksin. Se jälkeen hän ei ole keskustellut ko.asiasta, eikä mistään muustakaan.Yhteiselomme on tasaisen ahdistavaa. Joidenkin parempien hetkien voimalla jotenkin jaksan tätä, vaikka usko tilanteen muuttumiseen on hävinnyt. Eroajatukset pyörivät usein mielessäni ainoana vaihtoehtona.

 

Jopa on tuttua tekstiä. Meillä ei tosin mies puhukkan, joten asioista ei voi edes keskustella.Välillä minua ahdistaa todella paljon tämä tilanne, varsinkaan, kun hän ei sano sanaakaan, vaikka yritän jutella yhteisistä asioista. Muutama vuosi sitten mieheni paljasti harkinneensa eroa, mutta sitten hän peruikin aikomuksensa, koska ei usko pärjäävänsä yksin. Se jälkeen hän ei ole keskustellut ko.asiasta, eikä mistään muustakaan.Yhteiselomme on tasaisen ahdistavaa. Joidenkin parempien hetkien voimalla jotenkin jaksan tätä, vaikka usko tilanteen muuttumiseen on hävinnyt. Eroajatukset pyörivät usein mielessäni ainoana vaihtoehtona.

Ikivanhan ketjun nosto, mutta minua kiinnostaa kuinka Mikä piinaan, Valkoherukan ja Hukassa ollaann seurustelut ovat alkaneet. Itse kun "kärsin" kosketuskammosta mikä tekee esim. ihmisten tapailun melko vaikeaksi. Olenpahan vain huomannut, että jos käy naisen kanssa ulkona eikä tee minkäänlaisia alotteita vielä viidensillikään treffeillä, naisten mielenkiinto tuntuu lopahtavan väkisinkin vaikka molemminpuolinen kiinnostus olisi ollut miten voimakasta tahansa.

 

Mä en pidä halailuista, silittelyistä yms. jutuista. Mun vartalo on mun oma, intiimi alue johon ei tulla ilman ennakkovaroitusta. Julkilääppiminen on mun mielestä esittämistä, "hei näkeekö koko kauppa että tää on MUN nainen". Pe*seelle taputtelu on oksettavaa, läpy läpy tapu tapu, ihan kuin mies haluaisi näytää että tälle naiselle mä voin tehdä mitä haluan.

Tosi hankala selittää mutta mulle tulee sellainen olo että ihan kuin en itse saisi päättää omasta vartalostani, aivan kuin miehellä olisi minun "omistusoikeuteni".

Ei, mulla ei ole lapsuuden traumoja (eikä lapsia).

 

Mä en pidä halailuista, silittelyistä yms. jutuista. Mun vartalo on mun oma, intiimi alue johon ei tulla ilman ennakkovaroitusta. Julkilääppiminen on mun mielestä esittämistä, "hei näkeekö koko kauppa että tää on MUN nainen". Pe*seelle taputtelu on oksettavaa, läpy läpy tapu tapu, ihan kuin mies haluaisi näytää että tälle naiselle mä voin tehdä mitä haluan.

Tosi hankala selittää mutta mulle tulee sellainen olo että ihan kuin en itse saisi päättää omasta vartalostani, aivan kuin miehellä olisi minun "omistusoikeuteni".

Ei, mulla ei ole lapsuuden traumoja (eikä lapsia).

Ihan pakko kysyä, että muuttuuko tuo, jos olet ihastunut tai rakastunut? Minäkään en siedä halailua vaikkapa ystävien kesken, mutta kumppanin kosketus tuntuu ah ihanalta.

Mulla on ollut traumoja lapsuudessa. Ensinnäkin olen elämäni ekat kuukaudet ollut keskoskaapissa sairaalassa. Sitten myöhemmältä ajalta mulla ei esim. ole muistikuvaa siitä, että olisin joskus ollut äitini sylissä. Lapsuudenperheessä ei halailtu tai silitelty, ei lasta (mua) eikä vanhemmat keskenään. Tai tarkkaan ottain isä yritti äitiä halailla ja silitellä, äiti vältteli ja pakeni.

Olin pitkässä parisuhteessa, jossa koskettaminen oli iso ongelma. Alussa mulle riitti se läheisyys, mitä tuli pakostakin seksin yhteydessä. Luulin, että olen sellainen ihminen, joka ei halua eikä kaipaa ylimääräisiä fyysisiä hempeilyjä. Sitten aloin kaivata halailuja, silityksiä ja suukkoja, mutta silloinen mieheni ei kaivannut. Oltiin kahdeksan vuotta yhdessä, osa ajasta asuttiin yhdessä, eikä mies koskaan tehnyt aloitetta suuteluun. Kerran halasi. Kosketuksen puute patosi ahdistusta sisääni ja tunsin, että minussa on jokin vika, kun minua vältellään. Kai tilanne korreloi suoraan lapsuuteen ja siihen, miten äiti oli muhun suhtautunut. Ikäni olen epäillyt sitä, ettei äiti ole mua rakastanut, ja suhteessa epäilin, ettei mies mua rakasta... Juttu loppui, kun mies rakastui (ilmoitti rakastuneensa) toiseen naiseen ja aika tunnekylmällä tavalla vain jätti minut.

Nyt olen aloittanut uutta suhdetta. On ollut aivan ihana huomata, ettei minulla olekaan mitään vaikeutta halailla tai suukotella. Sen aikaisemman kosketuksen puutteen yhdistän nimen omaan rakkaudettomuuteen - vaikka toisaalta tiedän, että ihmiset ovat erilaisia ja kaikki eivät pidä samanlaisista asioista, niin silti mulla kosketuksen puute on kai koko ajan herättänyt epäilyä siitä, ettei minua rakasteta, vaan suhde on jotain muuta.

 

Itse luultavasti karkoitin naiseni liialla hyväilyllä.Hän oli todella ihastuttava.Hänessä oli kaikki lähes täydellistä.Halusin hiplata häntä lähes jatkuvasti ja rakastella aamuin illoin ja päivälläkin.Muutaman vuoden hän sitä räpläämistä sieti kunnes häipyi.Jälkeenpäin ymmärrän että tollanen jatkuva kimpussa olo alkaa ahdistaa.Missä on kohtuuden raja,sen kun tietäs?

Ei ole mitään yhtä kaikille sopivaa rajaa, vaan se riippuu ihmisestä. Tässä asiassa olisi hyvä olla molempien samanlaisia, ja yhteensopivuus olisi hyvä selvittää jo tapaillessa

 

Niin siis alkiperäisen tarkoittama hiplailu lienee eri asia kuin rakastelu. Kyllähän naisen saa karkoitettua sillä, että haluaa "rakastella aamuin illoin ja päivälläkin".

Mutta kyllä minusta on outoa, että joku (mies tai nainen) ei halua, että häntä halitaan, silitetään tai muuta. Lapsuuden trauma, niitähän ne ovat.

Ei saa, jos nainenkin haluaa. Ei ole mitään yhtä tiettyä määrää jota kaikki naiset haluaisivat

 

Tuohon on kyllä ihan pakko sanoa, että minä en pysty yleisillä paikoilla halailemaan ja jotenkin se tuntuu niin tarkoitushakuiselta ja teennäiseltä, siis jos sitä tehdään esittelymielessä.

Minusta se taas on sitä, että en välitä missä olemme, vaan kun tuntuu että haluan hellitellä kumppaniani niin sitten hellittelen. Ei minua kiinnosta muut ihmiset vaan näen vain rakkaani, jolle haluan rakkauttani osoittaa.

Jos kumppanini ei voi antaa hellyydenosoituksia joidenkin random ihmisten nähden, niin minusta tuntuu että hän välittää enemmän muiden ihmisten ajatuksista kuin mitä ovat hänen tunteidensa vahvuus minua kohtaan

 

Kannattaa pestä se alapää, niin ehkä kumppaniakin alkaa kiinnostaa.