Sivupersoona
Täytyy vaan todeta, kyllä ihmeellisiä asioita jää meille kaikille lapsuudesta koko loppuelämää ohjailemaan. Se on ja ollut yllätys miten vaikea niitä on jälkikäteen korjata.
Miten seurusteluaika meni? Eikö silloinkaan ollut kädestäpitämisiä ja muita helliä kosketteluja. Mielestäni tuo kosketus on niin olennainen osa parisuhdetta.Alkuperäinen kirjoittaja rouva x:halailusta, enkä koskettelusta. Alkaa ahdistaan, se on vaan epämiellyttävää! rasittas jos koko ajan joku ois lääppimässä ja halimassa. yäk.
Hyvä alku. Nyt miehellä on prosessi käynnissä ja hän sisäistää tuota asiaa. Ei kannata minunkaan mielestä syyttää tai ahdistaa häntä, kyllä se hellyys sieltä vielä löytyy, kunhan siitä ei tule vastenmielisiä mielleyhtymiä.Alkuperäinen kirjoittaja alkup ..:Kiitos hyvästä kommentistasi, "Sama täällä." Toit uusia näkökulmia asioihin, oma kokemuksesi ja tapasi ratkaista "ongelma" oli mukava lukea.
Minä jo puhuinkin miehen kanssa viikonloppuna, että jospas otettaisiin jonkunlainen hellittelykiintiö käyttöön. Jotain siitä molempien tarpeiden puolivälistä. Hän oli ihan myöntyväinen tällaiseen. Hän jopa ihan omasta aloitteestaan teki pieniä fyysisiä lähestymisiä kun lupasin itse vastedes pyytää lupaa halimisiin. Hän tarvitsee siis keskimääräistä enemmän omaa tilaa ja vapautta valita, milloin tahtoo koskettaa. Ehkä tämä vielä tästä...
Miten on suhteenne alkanut? Sinäkö aloitteentekijä?Alkuperäinen kirjoittaja Valkoherukka:Miesystäväni karttaa kosketusta ja hempeilyä. Kaikki fyysinen koskettelu on hänelle enemmän ja vähemmän epämiellyttävää. Hän ei välitä edes hieronnasta, joka yleensä on suuri nautinto kaikille. Halailu ja pusun sieppaaminen ärsyttävät häntä kovin. Silloin tällöin ihan vähän hempeillään, mutta liian harvoin minun makuuni. Seksi on mukavaa ja toimii, mutta sitäkin voisi olla vähän enemmän.
Miehellä on olemassa jotain lapsuuden traumoja, tiedän, että äiti hylkäsi hänet pienenä. Voisiko tästä olla jäänyt ahdistusta ja kosketuksen pelkoa?
Mies on hyvin fiksu, älykäs, siivo ja reilu, mutta välillä olen hätää kärsimässä, kun tulee riita siitä, kun häntä ärsyttää, kun yritän tulla kainaloon sohvalle...
Jopa on tuttua tekstiä. Meillä ei tosin mies puhukkan, joten asioista ei voi edes keskustella.Välillä minua ahdistaa todella paljon tämä tilanne, varsinkaan, kun hän ei sano sanaakaan, vaikka yritän jutella yhteisistä asioista. Muutama vuosi sitten mieheni paljasti harkinneensa eroa, mutta sitten hän peruikin aikomuksensa, koska ei usko pärjäävänsä yksin. Se jälkeen hän ei ole keskustellut ko.asiasta, eikä mistään muustakaan.Yhteiselomme on tasaisen ahdistavaa. Joidenkin parempien hetkien voimalla jotenkin jaksan tätä, vaikka usko tilanteen muuttumiseen on hävinnyt. Eroajatukset pyörivät usein mielessäni ainoana vaihtoehtona.Alkuperäinen kirjoittaja hukassa ollaan:Samanlainen mies täälläkin. Kokeiltu on myös tuo että en itse viikkoon, tai jopa kuukauteen mene lähelle, ei auta, ei tule kyllä mieskään lähelle. Jos minä en tekisi aloitetta hellimiseen tms. niin ei meillä olisi minkäänlaista intiimiä elämää. Ahdistaa todella olla itse se joka menee lähelle mutta kaipaa kuitenkin toista. Puhuttu ollaan, mutta eipä ole paljon auttanut. Miehestä vika on minussa kun ei ole tarpeeksi usein seksiä, mutta vaikka sitä olisi useamminkin niin eipä noi asiat muutu. Neuvot alkaa olla jo hukassa. Välillä unohtaa asian ja koittaa vaan itse olla lähellä, mutta sit tulee kausia että ahdistaa tooosi paljon.
Ikivanhan ketjun nosto, mutta minua kiinnostaa kuinka Mikä piinaan, Valkoherukan ja Hukassa ollaann seurustelut ovat alkaneet. Itse kun "kärsin" kosketuskammosta mikä tekee esim. ihmisten tapailun melko vaikeaksi. Olenpahan vain huomannut, että jos käy naisen kanssa ulkona eikä tee minkäänlaisia alotteita vielä viidensillikään treffeillä, naisten mielenkiinto tuntuu lopahtavan väkisinkin vaikka molemminpuolinen kiinnostus olisi ollut miten voimakasta tahansa.Alkuperäinen kirjoittaja Mikä piinaa;9765188:Jopa on tuttua tekstiä. Meillä ei tosin mies puhukkan, joten asioista ei voi edes keskustella.Välillä minua ahdistaa todella paljon tämä tilanne, varsinkaan, kun hän ei sano sanaakaan, vaikka yritän jutella yhteisistä asioista. Muutama vuosi sitten mieheni paljasti harkinneensa eroa, mutta sitten hän peruikin aikomuksensa, koska ei usko pärjäävänsä yksin. Se jälkeen hän ei ole keskustellut ko.asiasta, eikä mistään muustakaan.Yhteiselomme on tasaisen ahdistavaa. Joidenkin parempien hetkien voimalla jotenkin jaksan tätä, vaikka usko tilanteen muuttumiseen on hävinnyt. Eroajatukset pyörivät usein mielessäni ainoana vaihtoehtona.
Mä en pidä halailuista, silittelyistä yms. jutuista. Mun vartalo on mun oma, intiimi alue johon ei tulla ilman ennakkovaroitusta. Julkilääppiminen on mun mielestä esittämistä, "hei näkeekö koko kauppa että tää on MUN nainen". Pe*seelle taputtelu on oksettavaa, läpy läpy tapu tapu, ihan kuin mies haluaisi näytää että tälle naiselle mä voin tehdä mitä haluan.
Tosi hankala selittää mutta mulle tulee sellainen olo että ihan kuin en itse saisi päättää omasta vartalostani, aivan kuin miehellä olisi minun "omistusoikeuteni".
Ei, mulla ei ole lapsuuden traumoja (eikä lapsia).
Ei ole mitään yhtä kaikille sopivaa rajaa, vaan se riippuu ihmisestä. Tässä asiassa olisi hyvä olla molempien samanlaisia, ja yhteensopivuus olisi hyvä selvittää jo tapaillessaItse luultavasti karkoitin naiseni liialla hyväilyllä.Hän oli todella ihastuttava.Hänessä oli kaikki lähes täydellistä.Halusin hiplata häntä lähes jatkuvasti ja rakastella aamuin illoin ja päivälläkin.Muutaman vuoden hän sitä räpläämistä sieti kunnes häipyi.Jälkeenpäin ymmärrän että tollanen jatkuva kimpussa olo alkaa ahdistaa.Missä on kohtuuden raja,sen kun tietäs?
Ei saa, jos nainenkin haluaa. Ei ole mitään yhtä tiettyä määrää jota kaikki naiset haluaisivatNiin siis alkiperäisen tarkoittama hiplailu lienee eri asia kuin rakastelu. Kyllähän naisen saa karkoitettua sillä, että haluaa "rakastella aamuin illoin ja päivälläkin".
Mutta kyllä minusta on outoa, että joku (mies tai nainen) ei halua, että häntä halitaan, silitetään tai muuta. Lapsuuden trauma, niitähän ne ovat.
Minusta se taas on sitä, että en välitä missä olemme, vaan kun tuntuu että haluan hellitellä kumppaniani niin sitten hellittelen. Ei minua kiinnosta muut ihmiset vaan näen vain rakkaani, jolle haluan rakkauttani osoittaa.Tuohon on kyllä ihan pakko sanoa, että minä en pysty yleisillä paikoilla halailemaan ja jotenkin se tuntuu niin tarkoitushakuiselta ja teennäiseltä, siis jos sitä tehdään esittelymielessä.