Mä tykkään susta sisältä ulospäin ja sitten hermostu sen jälkeen
Tokas sen yht'äkkiä ja tytär oli sillon vauva ja vaippaa taisin vaihtaa tyttärelle. Olin ihan hämmästynyt ja rupesin nauramaan. Taisi mun nauraminen olla liikaa. Ulkoisesti olin niihin aikoihin kaikkea muuta kuin kaunis, se siinä rupesi naurattamaan. Jälkeenpäin miehen kanssa puhuttiin siitä, että nauroin siksi, koska olin lötköissä kotivaatteissa ja puklu jälkiä paidassa ja rinnat vuoti maitoa ja tukka takussa ja pystyssä... Mies vaan sano, että oot silti mun silmään kaunis vaikka olisi naamassa kakkaa, puklu jälkiä paidassa, vauvan ruokaa sotkeutuneena tukkaan ja vaikka kuinka näyttäisi väsyneeltä ja olisi muodottomat vaatteet päällä. Tuon jälkeen ei ole kommentoinut mitenkään ja tuosta on 12-vuotta
Rakkaus on muutakin kuin sanoja. Mitä tekee miehellä jolla on sydän kielellä?! Oikee mies tulee ja pussaa, riitojen pitää olla niitä mitkä päättyy "hellällä väkivallalla" rusentavaan halaukseen kunnon pusuun mikä tuntuu varpaissa saakka. Siinä ei sanoja tarvita. Mä en tykkää niistä joilla on pakko mielle hokee jotain, mä rakastan sua, nallukka, pupunen jne.

Joskus ihana on kuulla tuo, mutta jos sitä on pakko hokee joka viides minuutti niin alkaa ahdistaa. Teoilla se osoitetaan. Sanat ilman tekoja on vähän sama kuin ei ole rakkautta ilman läheisyyttä. Miehen pitää olla mies, ei mikään siltä väliltä. Nykyisiä miehiä kun katsoo niin jos ero tulisi, niin valitsisin yksin elämisen, jaksa mitään keskenkasvusia metroseksuaaleja, fruittareita, tai neitejä jne.
Mun mies on kunnon mies
