Mies vihaa lapsia ja meille tulee vauva

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Odotan esikoistani sellaisen miehen kanssa joka ei alunperin halunnut vauvaa. Olemme nyt yhdessä mutta pelkään ettemme edes seurustelisi jos tilanne olisi toinen. Pelkään että hänestä tulee ”huono” isä, koska hän on luonteeltaan kylmä ja välinpitämätön ja hän on aiemmin sanonut ettei edes pidä lapsista.

Onko kenelläkään kokemusta muuttuuko mies sitten kun oma vauva syntyy? Muuttuuko mieli? Kannattaako tällaisen lapsia "vihaavan" miehen kanssa edes yrittää perustaa perhettä vai pitäisikö vaan suosiolla olla yksin?
 
Riippuu paljon siitä, millainen teidän kahden suhde on. Joku muuttuu oman lapsen myötä, toinen ei. Joku viihtyy oman lapsen kanssa, vaikka muiden lapsista ei tykkääkään, joku toinen taas ei. Eli vastaus kysymykseen kannattaako perhettä perustaa yhdessä, riippuu mielestäni teidän parisuhteestanne. Onko teidän hyvä olla yhdessä, huomioiko mies sinua vai onko kylmä sinuakin kohtaan? Jos parisuhde toimii ja on tasavertainen, kannattanee yrittää. Muussa tapauksessa lienee järkevintä käyttää resurssit lapsen tuloon valmistautumiseen.
 
Riippuu paljon siitä, millainen teidän kahden suhde on. Joku muuttuu oman lapsen myötä, toinen ei. Joku viihtyy oman lapsen kanssa, vaikka muiden lapsista ei tykkääkään, joku toinen taas ei. Eli vastaus kysymykseen kannattaako perhettä perustaa yhdessä, riippuu mielestäni teidän parisuhteestanne. Onko teidän hyvä olla yhdessä, huomioiko mies sinua vai onko kylmä sinuakin kohtaan? Jos parisuhde toimii ja on tasavertainen, kannattanee yrittää. Muussa tapauksessa lienee järkevintä käyttää resurssit lapsen tuloon valmistautumiseen.

Mieheni on perusluonteeltaan jörö joka ei tunteistaan pukahda. Olemme seurustelleet noin vuoden verran eikä tarkoitus tosiaan ollut hankkia lapsia. Itse olen onnellinen odottaja mutta miehen asenne jännittää. Hän ei ole yhtään innoissaan siitä että meille tulee vauva mutta ei myöskään hylännyt. Ehkä toivon salaa että vauvan syntymä herättäisi hänessä isällisiä fiiliksiä.
 
Moni lapsia halunnut mieskin muuttuu melkoiseksi hermokimpuksi pikkulapsiaikana, joten ihan turha elätellä, että lapsia haluamaton mies kokisi jonkun ihmemuutoksen toiseen suuntaan.

Yksi suurimmista kriiseistä parisuhteelle on juuri vauva- ja taaperovuodet. Jos suhde ei ole sitä ennen vakaalla pohjalla, niin siitä se tulee vain huononemaan rytinällä. Onnellisessa ja vakaassa parisuhteessa elävillekin tulee usein iso kriisi, kun suhteeseen syntyy lapsi.
 
Onhan sun miehellä kuitenkin selvästi kykyä ja halua tuntea tunteita, koska hän seurustelee kanssasi ja olette selvästi seksiäkin ainakin kerran harrastaneet.

Varsinkin miesten jöröydelle on monia syitä, se itsekkyys ja tunnekylmyys on vain yksi mahdollinen selitys. Jos mies on elämässään joutunut pärjäämään tunnepuolella yksin, esimerkiksi koulukiusaamisen, kotiväkivallan tai sisarusten harjoittaman kiusaamisen vuoksi, hän on oppinut niin tehokkaasti suojaamaan sisäistä maailmaansa, ettei enää hoksaa että aikuisiällä sitä voi läheisissä ihmissuhteissaan jo vähän luottaa ja avautua ilman että saa heti turpiinsa. Jos kodin kasvatusilmapiiri on ollut sellainen, että aina on pitänyt pärjätä ja miehet ei pillitä, mies vaan yrittää olla kunnon mies, yrittää tehdä oikein olemalla jörö ja keskittymällä asioihin.

Ihmisillä on myös parisuhteissaan ja ihmissuhteissaan erilaisia toimintamalleja. Asioiden ratkaisija haluaa ilmaista tunteensa, kuulla toisen tunteet ja selvittää asiat puhumalla. Hän kokee, että vaikeuksien tehtävä on lisätä ihmissuhteen läheisyyttä ja tehdä niistä entistä intensiivisempiä. Hän ei vältä riitoja koska riidat hänen mielestään tuovat energiaa ja kehittävät ihmissuhteita. Asioiden välttelijä taas haluaa ratkaista tunteensa ja parisuhdeongelmansa itse miettimällä. Hän kokee, että tällä tavalla ihmissuhteisiin ei kerry turhaa hässäkkää, koska suurin osa ihmissuhteen ongelmista sekä aiheutuu omista asenteista ja odotuksista, että korjaantuu korjaamalla omia asenteita ja odotuksia. Hän välttää riitoja ja ristiriitoja ja rasittuu niistä. Molemmat mallit ovat yhä hyviä ja toimivia, kun ihmiset vain tiedostavat oman ja kumppanin tavan toimia. On väärin leimata asioiden ratkaisija riidanhaluiseksi nalkuttajaksi, ja asioiden välttelijä tunnekylmäksi jurottajaksi. Molemmilla on syy toimia kuten toimii, ja usein niiden taustalla sama päämäärä, asioista selviäminen ja ihmissuhteen jatkuminen.

Ottakaa vastaan avoimin mielin tämä yhteinen seikkailu. Muistakaa, että vauva-aika on kriisi niillekin jotka ovat olleet sata vuotta yhdessä ja lapsia yhdessä halunneet. Se vähän kuin kuuluu siihen pakettiin. Älkää panikoiko, dramatisoiko tilannetta tai syytelkö toisianne jos on vaikeaa. Äidiksi ja isäksi ei kasveta yhdessä yössä. Jos kuvioissa ei ole väkivaltaa, lapsen tai toisten ihmisten satuttamista tai itsetuhoisuutta, niin kaikesta selviää. Voi olla että lapsen isä ei suostu kasvamaan isäksi edes vuosien kuluessa, mutta voi olla että hän nimenomaan ymmärtää omaa lastaan ja osaa tukea tämän kasvua ja olla hyvä isä. Sitä ei voi tietää etukäteen.
 
Oliko vauva siis yllätys teille molemmille vai miten päädyit raskaaksi? Jos mies ei halua lasta niin älä pakota häntä olemaan lapsen elämässä mukana JOS lasta ei ollut yhteisellä päätöksellä laitettu alulle (eli niin, ettei miehellä ole ollut mahdollisuutta päättää). Tietysti olisi toivottavaa, että mies olosuhteiden pakosta lapseen kiintyisi ja haluaisi omasta päätöksestään olla mukana lapsen elämässä. Sen pitää kuitenkin lähteä hänestä itsestään. Itselleni ainut vaihtoehto miehesi tilanteessa olisi ero (olen tosin nainen, mutta minulle on täysin selvää, etten lapsia tule haluamaan ja mieheni halu saada lapsia olisi syy erota).

Jos taas kyseessä oli "vahinko", niin lies toivottavasti ymmärtää katkaista välit.

Kaikkea hyvää joka tapauksessa, toivottavasti pääsette johonkin kaikkia tyydyttävään ratkaisuun.
 
Odotan esikoistani sellaisen miehen kanssa joka ei alunperin halunnut vauvaa. Olemme nyt yhdessä mutta pelkään ettemme edes seurustelisi jos tilanne olisi toinen. Pelkään että hänestä tulee ”huono” isä, koska hän on luonteeltaan kylmä ja välinpitämätön ja hän on aiemmin sanonut ettei edes pidä lapsista.

Onko kenelläkään kokemusta muuttuuko mies sitten kun oma vauva syntyy? Muuttuuko mieli? Kannattaako tällaisen lapsia "vihaavan" miehen kanssa edes yrittää perustaa perhettä vai pitäisikö vaan suosiolla olla yksin?

Minäkään en yleisesti pidä lapsista, mutta jumaloin kyllä omiani.

Oletko sinä tosiaan suhteessä ihmisen kanssa, jota pidät kylmänä ja välinpitämättömänä? Oletko onnellinen?
 

Yhteistyössä