mies vei itsetunnon ja mielenterveyden

Olemme 30-vuotias pariskunta ja yhden lapsen vanhemmat.
Useasti on käynyt mielessä että ero olisi parempi vaihtoehto kuin nykyinen elämäntilanne, mutta joku pitää kiinni minut tässä varmaankin melko sairaassa suhteessa.Yhdessäolovuosia 10
Mies ei osallistu mihinkään perheen yhteiseen menoon,laskuista maksaa puolet mutta kaupassa ei koskaan.

Ruoka tulee olla lämpinä valmiina kun hän palaa töistä. Silloinkin kun olen iltavuorossa pitää olla kaikki valmiina. ja jos ei ole huudetaan puhelimeen ja lähetellään vihaisia sähköposteja töihin.

Ulkonäköäni ja pukeutumistani sekä syömistäni kommentoidaan "tarviitkohan säkään tota siideriä" ( mitat 163 j 60kg)

Jos istun olohuoneessa ja juon esim kahvia,kyttään häntä..enkö vois mennä puuhaamaan jotain.

Yöllä jos nukun keskemmällä sänkyä,hän herättää minut raivoten "siirry ny v..tu omalle puolellesi"

Kylään ei meille saa tulla "en kestä sun sukua ja kavereita"

... ja tässä vaan murto osa meidän elämästä..löytyiskö kohtalotoveria ja edes kommenttia..eihän tää normaalia voi olla...

Pisteenä i:n päälle "vaihdat hel...tti sitä duunia ettei mun tarvii illalla kattoo tota lasta"

 

Mutta eihän sinua voi neuvoa kuin eroamaan, itsesi ja lapsen takia.

 

EI. Tuo EI ole normaalia. Eihän nyt miehelläkään voi olla hyvä olla noin?
Mitä tapahtuu jos lähdet? Vaatiiko yhteishuoltajuutta? Ja jos vaatii niin pärjääkö lapsen kanssa?

Lähde. Jos tuo kuvailemasi on arkipäivää, eikä vain joskus harvoin tapahtuvaa niin lähde, jollet pelkää henkesi puolesta. Eli onko mies väkivaltainen?

 

Lähde hyvä nainen pois tuollaisesta suhteesta, jos et itsesi niin lapsesi takia!!

 

älä hetkeäkään luule, että tuo olisi normaalia
kehotan kyllä tekemään elämällesi jotain, eihän kenenkään, oikeasti, tarvi sietää tuollaista...

 

lähde kun vielä voit..

 

Kuullostaa tosi vaikeelta tilanteelta. Kannattaisi todella harkita eroa, jos miehesi on noin henkisesti väkivaltainen ja alistava. Kun lapsenne kasvaa niin miehesi suuntaa vihansa myös häneen. Voi vain kuvitella miltä lapsesta tuntuu kun alusta lähtien isä on nujertanut.

Ero voi tuntua vaikealta, mutta voisit varmasti paremmin yksin. Tosin miehesi on varmasti pelotellut sinua, ettet yksin pärjää. Tämähän ei tietenkään ole totta!

 

Jos mies on väkivaltainen tai uhkaa tehdä jotain jos vaimo uhkaa erolla niin uhkaukset pitää ottaa tosissaan. Silloin voi olla yhteydessä vaikka ensi- ja turvakotiin.

 

mä niin haluaisin lähteä,en vaan tiedä miten se onnistuu hirveät asuntolainat niskassa ja vuorotyö..
Ei varmasti vaatisi huoltajuutta..
Nytkin tippa linssissä taas töihih, ja tietty kuuliaisesti kanat paistettuna herran lautasella..

 

Kannattaa erota.
Miehesi ei vaikuta kovin hyvältä roolimallilta lapselleen.
Pariterapia voisi auttaa, mutta saako miehesi terapiaan?

 

terapiaa ehdottanut..yllättäen minähän sitä tarvitsen ei hän..

 

:hug: Tiedät kyllä sisimmässäs mitä sinun tulee tehdä, voimia!

 

niin tiedän mutta mulla ei riitä kantti lähtemiseen..en osaa..uskalla.. tiedä mitä tehdä..
Mutta sen tiedän että pärjään, taloudellisesti ja lapsen kanssa..

 

terapiaa ehdottanut..yllättäen minähän sitä tarvitsen ei hän..

Juuri tästä syystä lähde.
Alku voi olla hankalaa, mutta jossain vaiheessa huomaat olevasi helpottnut, kun lähdit.
Toivottavasti sinulla on tukiverkostoa lähellä :hug:

 

Kukaan ei tiedä tästä tilanteesta

 

Lähde kävelemään! Älä murehdi asuntolainoja sun muita, myyt oman osuutesi asunnosta! Asioilla on tapana järjestyä, kun vaan uskaltaa ottaa sen ensiaskeleen :hug:

 

RAHAN takiako olet miehen kanssa? Tiedätkö kuinka kauhealta tuo edes kuulostaa muiden korviin? Lueppa nyt ajatuksella itse läpi aloituksesi ja mieti yksikin syy, miksi jatkaisit miehen kanssa. Veikkaan ettei sellaista löydy (jos rahaa ei lasketa).

 

mä niin haluaisin lähteä,en vaan tiedä miten se onnistuu hirveät asuntolainat niskassa ja vuorotyö..
..

Asunto myyntiin ja lapselle joko paikka vuoropäiväkotiin tai sitten vaihdat päivätyöhön jos mahis.
Aluksi varmaan kannattaa muuttaa vuokralle ja mahdolliset myyntivoitot säästää jos myöhemmin ostaa oman kämpän.

Laita vaikka heti asuntohakemus sellaisille alueille missä todella viihtyisit. Odottele että asuntoa tarjotaan, siihen menee varmaan sen verran aikaa että tunteetkin selkiytyvät ja kun viimein päätös asunnosta tulee ja kaikki on konkreettista niin todennäköisesti tiedät mitä tehdä.
Asuntoahan ei tarvitse ottaa vastaan mutta hyvä avata mahdollisuus toisenlaiseen elämään.

 

Asunto myyntiin. Jos meidän pitäisi erota niin saattaisi olla tilanne, että meillä olisi enemmän velkaa kuin omaisuutta, mutta WTF. Aina sitä jotenkin pärjää.

Jos olet p.a., eikä mummo/vanhemmat voi ostaa sinulle asuntoa niin laitat kaupungille, Satolle, VVO:lle ja joka paikkaan asuntohakemuksen. Maksat takuuvuokran vaikka visalta. Jos ei ole mahista siihen, että isovanhemmat hoitaisivat lasta niin hae asuntoa jonkun ympärivuorokautisen päiväkodin läheltä.

Jos ympärivuorokautinen hoito tuntuu mahdottomalta niin mieti muita ratkaisuja: Jos olet sairaanhoitaja (yms. ammatti, jota voi tehdä myös päivätyönä) niin hae päiväkirraan, terveyskeskuksiin yms. päiväduuneihin. Jos olet poliisi (yms. duuni, jota ei voi tehdä kuin vuoroissa) niin puhu esimiehesi kanssa voisitko tehdä vain päivää jonkin aikaa, tai mieti mitä muuta voisit tehdä.

AINA on vaihtoehtoja. Aivan varmast pärjäät yksin paremmin kun kotona voi olla vapautuneesti.

:hug: Paljon vomia.

 

Niin sanoin tossa aikaisemmin että pärjään TALOUDELLISESTI!!!!!
Yksin olen raha asiat tähänkin asti hoitanut..että kiitos kommentistasi teki kuule tosi hyvää..

 

edellinen viesti nimim. tt tarkoitettu

 

Sä voit anoa jo tässä vaiheessa itsellesi esim. vuokra-asuntoa. Miehelle sun ei tarvi puhua asiasta mitään, jos et itse halua. Kun se asunto löytyy, pakkaat vaan tavarasi ja lähdet. Eroryhmiä on paljon, niistä löytyy vertaistukea ja tietoa.

 

meillä oli ihan samanlaista. miehellä lopulta diagnosoitiin keskivaikea masennus. tuo oli hänen tapansa oireilla. nyt on lääkitys ja terapia. tilanne on parempi, mutta ei vieläkään mikään hyvä. nyt kun miehen tilanne on parempi huomaan kuinka masentunut itsekin olen. en tiedä vielä miten meidän käy. ehkä se tästä.

 

niin tiedän mutta mulla ei riitä kantti lähtemiseen..en osaa..uskalla.. tiedä mitä tehdä..
Mutta sen tiedän että pärjään, taloudellisesti ja lapsen kanssa..

1:Kerrot jollekin tilanteestasi ja päätöksestäsi. Ystävälle? Vanhemmillesi? Sisarukselle? Työkavereille? (mun on muuten vaikea ymmärtää miten joku ei ole kertonut kenellekkään, että elämä on noin kurjalla tolalla, surullista)

2: laitat ensin asuntohakemuksia vireille ja ehkä odotat, että käsittely on vauhdissa

2: ilmoitat miehellesi, että lähdet lapsen kanssa. Tässä vaiheessa olisi hyvä, että sinulla on joku paikka minne mennä lapsen kanssa.

3: Laitatte asunnon myyntiin.

Alku on vaikeaa, mutta kun saat asiat vauhtiin niin ne edistyvät.

Sinulla on paljon hyvää elämää edessäsi. Noinko haluat sen kuluttaa? Onko tuo se malli, jonka annat lapsellesi? Tyttärelle, että näin saa kohdella naisia? Tai pojalle, että näin naisia kohdellaan?

Voimia!

 

Oletteko naimisissa? Onko avioehtoa ja mitä siinä sanotaan? Jos avoliitto, kumman nimissä asunto on vai molempien? Nämä seikat määrää asunnon kohtalon. Jokatapauksessa se kelle jää asunto, jää myös velat ja asunnon voi aina myydä. Et voi joutua velan maksumieheksi, joten asia on siltä osin ok. Voitko hoitaa muuton ym. asiat vaikka lomien yhteydessä jos et muuten jaksa / kerkeä? Jos olet todella uupunut, voit hakea sairaslomaa.

ÄLÄ jää tuohon "suhteeseen". Anteeksi nyt vain lainausmerkit, mutta miehellesi et selvästi ole kuin kodinhoitaja ja lapsenlikka.