Mies vaan taas mököttää ja tiuskii ja räyskii

["vieras"]

Tätä kestänyt mielestäni taas vaikka miten kauan. En osaa sanoa koska havaitsin, että miehen käytös on lipunut samaan vanhaan. Oltiin eroamassa pari vuotta sitten ja silloin keskusteltiin näistä jutuista paljon. Mies lupasi muuttaa tapansa ja käsitti vasta silloin, että miten on käyttäytynyt ja kohdellut muuta perhettä. Ja hyvin se on sujunutkin, mutta nyt taas on alkanut tuntua samalta vanhalta.

Taas hävetti, kun serkkuni perhe oli kylässä ja ilman sanomistakin tiedän ettei miestä olisi kiinnostanut. Alku vaikutti menevän ok, mutta kahvipöydässä sitten ei enää puhunutkaan mitään ja kun muut lopulta noustiin olohuoneen puolelle niin mies jäi istumaan pöydän viereen ja oli siinä loppuun asti hiljaa yksinään. Mielestäni noloa käytöstä.

Lisäksi puhuu tosi töykeästi etenkin lapsille ja erityisesti siis esikoiselle. Tänäänkin alkoi meltota pojalle ihan syyttä suotta ja kävin sanomassa, että meni todellakin väärään osoitteeseen. Poika ei ollut tehnyt yhtään mitään, ainoastaan piirrellyt jotain kun kaksi nuorempaa piti meteliä olohuoneessa (tanssivat ja lauloivat radion tahtiin). Mies ei sanonut mitään eikä myöskään pojalta pyytänyt anteeksi.

Poika siis 9v ja ovat isänsä kanssa koko ajan törmäyskurssilla. Minusta mies voisi kyllä katsoa peiliin ja hiukan vetää henkeä eikä aina heti ensimmäisenä olla syyttämässä jostain. Ei yleensä vaivaudu yhtään ottamaan selvää mitä on meneillään vaan homma lähtee siitä oletuksesta, että poika on tehnyt väärin ja komentaa pitää.

Olen aika voimaton. Mihinkään erojuttuihin en halua ryhtyä. Tahdon pitää perheen kasassa, koska tiedän että meillä on hyvä ja toimiva perhe ja parisuhde, jos siihen vain on halua. Mutta jos yksi olemuksellaan jo saa muut mieleltään matalaksi niin se ei toimi.

En ymmärrä mitä tekisin. :/

Ja ulkopuolisten kanssahan siis käyttäydytään muuten ihan mielettömän hienosti. Mieskin on itse kärsivällisyys silloin ja käyttäytyy lapsia kohtaan niin miten pitäisi aina kotonakin. Olen sanonutkin etteikö hän huomaa, että jos puhuisi lapsille kotona samalla tavalla kuin kylässä niin ne asiatkin sujuisi paremmin.

Sitten mies ihmettelee sitä, että lapset kiukkuaa mulle enemmän jostain asioista. Selitin juuri yhtenä iltana, että ne ei vain uskalla sulle sanoa. Mulle ne uskaltaa sanoa, että he tahtovat jättää illalla sälekaihtimen auki tai muita mitä kaikkia näitä juttuja nyt lapsilla voi olla. Mieheltä ne ei uskalla kaikkea pyytää ja haluta. Siis sellaisia perusjuttuja mitä mielestäni lapsella on oikeus kuitenkin pyytää,mutta kun tietävät että eivät saa läpi niin sitten mies kuvittelee että ne vaan mua koittelee ja pyytää niitä multa kun häneltä ei.

 

["alkup"]

Kukaan ei edes tahdo kommentoida?

Lähdin illalla hetkeksi ajelamaan ja kävin metsässä kävelemässä. Mies ei tainnut edes huomata, että olin poissa. Kysyi vain että jossain kaupassako kävin. ABC siis ainoa mikä on auki. Sanoin vain, että en ja sitten ei kysynyt muuta.

Illalla nukkumaan mennessä sanoin, että toivoisin hänen puhuvan pojalle kärsivällisemmin ja että jos hän puhuu töykeästi pojalle niin ei voi olettaa etteikö poikakin puhuisi niin. Mutta ei kuulemma vaan enää jaksa edes yrittää. Ja siirtää syyn täysin minun niskoilleni. Minä en kuulemma saa pidettyä pojalle kuria ja siitä syystä poika on sellainen kuin on ja hänen menee hermot ja hän sitten vain puhuu töykeästi. Pojalle ja kaikille.

Poika on oikeasti tosi hyväkäytöksinen ja fiksu,mutta tietysti tuon ikäisillä on niitä hankaliakin hetkiä. Ja sille kiukutellaan eniten joka on se turvallisin kohde siihen eli tietysti minä tässä kohtaa. Ja itse olen ottanut pojan kanssa sen tavan, että jos puhuu töykeästi niin sanon, että en jatka keskustelua yhtään ennen kuin äänensävy muuttuu. Mielestäni se toimii ja poika tajuaa asian.

En vain ymmärrä, että miten mies on taas päästänyt homman lipeämään tuohon että käyttäytyy miten käyttäytyy ja koko perhe voi pahoin.

 

["alkup"]

Ja mua itseäni ahdistaa se, että tiedän pojan kaipaavan jotain omaa tilaa. Olemme koko ajan etsimässä uutta isompaa taloa, mutta ei ole sopivaa löytynyt. Tai on mutta on liian kallis. :/

Lapsilla on yhteinen huone joka on käytännössä tyttöjen valtaama. Poika nukkuu siellä ja hänen tavaransa ovat tietysti siellä, mutta ei poika voi mennä sinne ja laittaa ovea kiinni ja tehdä ihan omassa rauhassaan jotain. ja tiedän, että kaipaisi sitä. Lisäksi on tosi järjestelmällinen ja haluaisi itselleen oman huoneen, jossa olisi kaikki omat jutut esillä nätisti järjestyksessä eikä kaapin päälle laatikossa nostettuna. Sekin varmasti tuo oman lisänsä pojan käytökseen. Vai mitä luulette?

 

["voi"]

heitä ihmeellä tuollainen mies mäkeen. Keskenkasvuinen nulikka.

 

[aikuisenakinmasis]

Sun täytyy sanoa pojan kuullen, että mies tekee väärin tiuskiessaan pojalle. Sitä minäkin olisin kaivannut lapsena. Että äitini olisi ääneen puolustanut minua kun isäni oli minua kohtaan epäreilu.

 

[i hear you]

Viime aikoina meillä on ollut kans samaa ongelmaa. Mies kauhean ärtynyt, murjottaa ja kiukuttelee koko ajan. Ollaan puhuttu asiasta monta kertaa, mies kyllä myöntää ongelman. Toki sinällään syitä väsymykseen ja alavireisyyteen on: viime aikoina on ollut kaikenlaista huolta. Mutta jostain syystä miehen mökötys vie energiaa ja happea koko kodista. Toiset osaavat olla väsyneitä ja pahantuulisia syömättä tilaa kaikilta, mutta miehen murjotus vie energiaa muiltakin. Se on ärsyttävää siksikin, että olemme tässä tilanteessa kaikki samassa veneessä.

Jossain määrin lapsi päätyy miehen kiukuttelun kohteeksi vielä enemmän kuin minä. Minä nimittäin laitan aika äkkiä rajaa tiuskimiselle ja murjottamiselle, mutta lapsi luonnollisestikin reagoi itkemällä ja kiukkuamalla. Mies on sikäli kyllä turvallinen, että ei kaltoinkohtele lasta, satuta tai lyö. Mutta on ajoittain omituisen joustamaton, pitää liian tiukasti säännöistä kiinni, asettelee epärelevantteja sääntöjä ylipäänsä (esim. kaikki palloleikit olisi kielletty sisällä, edes kevyttä ja pehmeää palloa ei saisi kopitella sisällä) ja tuskastuu sitten, kun niistä tulee vääntöä lapsen kanssa enkä minäkään oikein voi allekirjoittaa niitä. Välillä hänen äänensävynsä muuttuu tuskastuneeksi, aivan kuin hän jotenkin kokisi olevansa lapsensa uhri haastavissa tilanteissa. Ärsyttävintä on se, että jos keskustellaan asiasta rauhallisesti, hän myöntää tilanteen mutta muutosta ei tapahdu. Hetken rauhaa saadaan siltä aikuisen miehen teineilyltä vasta kun minä raivostun hänelle.

 

[i hear you]

... jotenkin lähti itselläkin nyt pohdinnat käyntiin. Meillä mies nimittäin on ylitunnollinen ja kiinnittää joka asiassa huomiota jokaiseen yksityiskohtaan. Siis niin, että jokainen yksityiskohta on yhtä tärkeä kuin kokonaisuus. Siivotessa saattaa käyttää niin paljon aikaa yhden tahran puunaamiseen, että sanon lopulta hänelle, että jos meinaa hoitaa koko siivouksen samalla pieteetillä, hän väsyy ennen kuin saa hoidettua asian loppuun. Sama lapsenhoidossa: aikataulun tulee joka päivä olla sama, koska rutiinithan ovat tärkeitä. Viittä minuuttia ei voi istua illalla juomassa teetä ja rauhoittumassa, kun lapsen hampaat pitää harjata silloin kun ne pitää harjata. jne. Ja hän väsyy omaan tunnollisuuteensa ja kaikkiin sääntöihin, joista pitäisi pitää kiinni, kun jokainen sääntö on yhtä tärkeä. Siksi varmaan mun nopeasti vastaan tulevat rajani ja harvat raivostumiseni ovat niin helpottavia: vastuu jokaisesta yksityiskohdasta ei ole hänellä, koska joku muu on "pomo".

En ap tiedä, onko tästä apua. Koen vaan olevani vähän samassa kelkassa "mököttävän" miehen kanssa.

 

[Mun mies]

Siis toi kuvaus kuulosti mun mieheltä. Mun mies vaan äyskäröi mulle.. No huutaa meidän lapsille ihan samalla tavalla. Vanhimman lapsen mielen on myrkyttänyt. Poika puhuu samalla tavalla kuin isänsä. Huolestuttavaa... Nyt on taas parempi aika menossa. Ehkä huomenna meilläkin taas möksähdetään...

 

[Vastaus]

Pääsittekö eroasiassa ekalla kerralla keskenänne eteenpäin? Miten olisi ammattiapu nyt? Keskustelu esim. Perheneuvolassa ulkopuolisen kanssa voisi paremmin avata miehesi silmiä todellisuudelle. Viettääkö pojan kanssa yhteistä aikaa muuten ulkona tai sisällä pelaillen/urheillen tms.?

 

[meillä sama]

Mies ei tunnu tajuavan että kiroilu ja huutamalla komentaminen ei ole järkevää kasvatusta...ei myöskään ole kovin halukas viettämään lasten kanssa aikaa, joskus kun on hänelle mieluista niin tekee, mut ei kuuntele lapsen toiveita. Kieltää kovasti, mutta ei opeta tai neuvo, ei ole kykyä olla järjestelmällinen ja kasvatus asiat tekee niin kuin hänelle on helpoin ei välttämättä niin mikä on lapselle paras...huoh. sitten ihmetellään kun minulta tulee kommenttia ja olen aika tiukilla kun saa paikata toista lapsille monessa asiassa. Kyllä se lapset hengissä pitää antaa ruokaa ja pitää unet rytmissä, mutta läsnä olo on tietääkseni todella tärkeää lapsille ja se on mun heiniä, just se missä pitäis enemmän itsestäänkin antaa....

 

[Ellaah]

Kuulostaa ihan mun isältä. Olin silloin itse siis sellainen heittorätti, jolle tiuskittiin, huudettiin ja syytettiin omasta pahasta olosta. Herkkänä lapsena ajattelin, että itse olin kaiken pahan alku ja juuri, eikä mielessäkään käynyt kertoa / esittää pyyntöjä isälle lainkaan. Keskityin vaan pysymään poissa tieltä. Jutut mitä vaihdettiin oli tyyliin "ojennatko maidon" ja "hyvää yötä".

Kun kasvoin aikuiseksi, katkaisin välit isääni. Hän on myöhemmin kyllä ymmärtänyt käytöksensä ja pyytänyt sitä anteeksi. Anteeksi olen antanut, mutta tekemisissä en todellakaan halua olla. Niin syvät arvet jatkuva huono ilmapiiri voi lapseen jättää.

Joten ap - ota nyt tosissasi tuo miehen käytös ja kerro hänelle päin naamaa että muutoksen on tapahduttava tai lähdet lapsinesi muualle. Joskus vain tuollainen uhkaus oikeasti herättää miehen. Kuitenkin tässä on ajateltava lapsen parasta, eikä se paras ole ainakaan kasvaa tuollaisessa ilmapiirissä