Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:
Kyllä meillä ainakin mies tienaa huomattaavsti enemmän kuin minä, mutta minusta se on ihan oikein koska on huomattavasti koulutetumpi kuin minä. Minä en ole koskaan ajatellut, että miehen palkka kuuluisi minulle mitenkään. Minä maksan omat laskuni ja muut laskut menee puoliksi. Lasten vatteet ym. hoidan/ostan minä koska haluan. MInä en ole koskaan ymmärtänyt mitään yhteisiä rahoja ym. tottakai autetaan puolin ja toisin jos tarvetta on. Minut on pienestä asti opetettu olemaan elämättä kenenkään siivellä ja aina sanottu, että ÄLÄ vaan missään nimessä ota pelkästään yhteistä tiliä, vaikka avioliitossa oletkin. Ei kyllä ollut vanhemmillanikaan.
Meillä ei onneksi ole ollut näin.

Muuten ei olisi lapsia kauaa kotona hoidettu eikä miehellä olisi ollut mahdollisuutta opiskella jne.
En tarkoiota että olisi tarkoitus toisen siivellä elellä tms, mutta kieltämättä tuntuu perin oudolta tilanne jossa esim. opiskeleva tai kotona lapsia hoitava puoliso joutuu lainaamaan jostain rahaa pystyäkseen maksamaan puolet laskuista & vuokrasta sekä omat menonsa ja ruokansa, ehkä siihen päälle vielä lasten tarpeita samalla kun toisella on isot tulot.
Ennen lapsia meillä oli suurinpiirtein samanlaiset tulot, minulla jonkin verran isommat. Silloin maksettiin laskut about puoliksi ja se sopi hyvin. Siinä vaiheessa taas kun toisen tulot putoaa murto-osaan toisen tuloista tuo ei mielestäni enää ole kovin järkevän tuntuinen ratkaisu.
Kyllä meillä ollaan laskuja jaettu sen mukaan kellä on enemmän rahaa niiden maksuun jne. Mitään yhteistä tiliä ei ole, mutta silti olen sillä kannalla että ne rahat mitkä meille tulevat tulevat meidän perheen yhteisiin tarpeisiin ja säästöihin, riippumatta siitä kumpi sillä hetkellä sattuu tienaamaan enemmän.
Toietty se jos toinen heittäytyisi vaikka elämäntapatyöttömäksi kun ei työnteko huvita ja toisen tuloilla on kivempi elellä, niin se muuttaisi tiulannetta. Mutta tällaiset normaalit opiskelut, lapsen kotonahoitamiset ja vaikka työttömyydet tai pidemmät sairaslomat on vaan asioita joista kyllä selvitään yhteispelillä.
Tietty jos mies (tai ylipäätänsä se paremmin tienaava puoliso) on sitä mieltä ettei ryhdy toisen elämistä kustantamaan niin silloin on toki hyvä ilmoittaa se etukäteen, jo ennen kun ruvetaan lapsia hankkimaan. Tai sitten vaikka helpottaa tilannetta ottamalla puoliso jolla on samanlaiset tulot kuin itsellä ja säästöjä sen verran että niilä pärjää ilman ongelmia kotiäitiydet läpi.