Mies säästelee lomiaan ja rahojaan poikien reissuihin

  • Viestiketjun aloittaja Vaimoihminen
  • Ensimmäinen viesti
AS
[QUOTE="M33";30135520]Kuinka tyhmä naisen täytyy olla, että hän jää vuosiksi kotiin köyhtymään ja asettaa taloudellsen hyvinvointinsa täydellisesti muiden ihmisten käsiin? Harvan on kuitenkaan Suomessa mikään pakko jättäytyä työttömäksi vain siksi, että saa lapsen.[/QUOTE]

Yleensä nuo päätökset tehdään yhdessä. En tiedä onko tyhmyyttä huolehtia jälkeläisistään.
 
Vierasmiess
Miksi herra ei voi edes sitä vähää aikaa pidättäytyä omista reissuistaan?
Missä olen sanonut etten voisi?

Vaan palstamammojen mielestä mies ei voi mennä omille lomilleen
a) kun lapset ovat pieniä koska silloin akka jää yksin niiden kanssa tai joutuu jopa viemään hoitoon yksin
b) kun lapset ovat koulussa koska niillä on niin paljon lomaa koulusta
c) kun lapset ovat isoja koska silloin on ihanaa lomailla kaksin kumppanin kanssa.
 
fieras
Saa tehdä, ainakin käyttää ne perheen (ja vaimon) hyväksi.

Palstamammoilla on melkoinen logiikka kun mies omilla tienaamillaan rahoillaan ei saa tehdä mitä itse haluaa tai on muuten sika. Mutta sen sijaan nainen voi vaatia mitä tehdään miehen tienaamilla rahoilla eikä nainen ole silloin yhtään sika vaan tosi ihana ja empaattinen Nainen.

<3
Tehköön mitä tekee, minäkin teen itse tienaamillani rahoilla just mitä itse haluan. Mutta MIKSI sillä miehellä on aina se oikeus luistaa lastenhoidosta? Aina sama laulu, mä meen nyt jätkien kanssa, mulla on loma. Lapset vaan ei koskaan mahdu miehen lomakuvioihin. Lapset tehtiin yhdessä ja sen jälkeen onkin sitten naisen tehtävä hoitaa ne lapset yksin? Miksi?
 
Muuttaa sitten vaikka loman viikoksi Ibizalla. Max 800€/vko käyttörahoineen.

Saman verran akat kuluttaa helposti kosmetiikkaan ja vaatteisiin vuodessa, jopa muutamassa kuukaudessa.
Mutta ainiin, sehän tehdään vain miehen iloksi joten mies sen maksaa ja täten luopua omista haluistaan!
Kai ne miehetki vaatteita käyttää, ja pesee itteään? Mää en usko, että ns turhuuksiin kuluttaminen on sukupuolisidonnaista vaan yksilöllistä. Stereotyyppisesti ajatellen monella miehellä kuluu sitten sama raha vaikka uuteen puhelimeen, työkaluihin, levyihin, keikkoihin, autoonsa, mitä miehekästä nyt sattuukin harrastamaan.
Enkä siis sano, etteikö saisi noihin käyttää, vaan että niistä voi yhtä lailla ajatella, että vähemmälläkin pärjäis.
 
Vierasmiess
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30135726:
Taas jauhat jostain vaatteista ja meikeistä. Mieskö sitten ei osta lainkaan vaatteita? Tai mitään muutakaan? Sulla on myös kummallinen ajattelutapa, kun parisuhde pitää mieltää joksikin kilpailuksi siitä, kuka pääsee kuluttamaan enemmän.
Eli on ihan OK, että nainen voi kuluttaa enemmän, ihan rennosti, ei sen tarvitse olla kilpailu.
Mutta se jos miehen reissut maksaa enemmän niin se on NO-NO?
 
Vierasmiess
Tehköön mitä tekee, minäkin teen itse tienaamillani rahoilla just mitä itse haluan. Mutta MIKSI sillä miehellä on aina se oikeus luistaa lastenhoidosta? Aina sama laulu, mä meen nyt jätkien kanssa, mulla on loma. Lapset vaan ei koskaan mahdu miehen lomakuvioihin. Lapset tehtiin yhdessä ja sen jälkeen onkin sitten naisen tehtävä hoitaa ne lapset yksin? Miksi?
Mitä minulta kysyt miten sun mies tai ystäväsi toimivat.
 
dddd
Eli on ihan OK, että nainen voi kuluttaa enemmän, ihan rennosti, ei sen tarvitse olla kilpailu.
Mutta se jos miehen reissut maksaa enemmän niin se on NO-NO?
Olet ihan hakoteillä. Kyllä miehet kuluttavat HUOMATTAVASTI enemmän elektroniikkavempaimiin kuin naiset meikkeihin. Koeta nyt päästä tuosta meikki-jumistasi eteenpäin ja ala keskustella itse aiheesta.
 
no niinpä
[QUOTE="huoh";30135733]No sinä ehkä kulutat tuon verran kosmetiikkaasi ja vaatteisiisi, koska aivan ilmi selvästi olet lapseton nainen, ja täynnä pelkoa lisääntymisestä.

Voin kertoa että minä en kuluta. Eikä moni tietämäni lisääntynyt nainen.

Eihän sun ole pakko lapsia tehdä eikä parisuhteessakaan olla, jos se kerran noin paljon pelottaa. Oman mielenterveytesi tähden neuvon sua kuitenkin keksimään jonkun muun harrastuksen kuin täällä provoaminen, trollailu, nimittely ja ilkeily. Paska voi vaikka kasvaa päähän jumiin niin että ei se enää lähde irti.[/QUOTE]

Uskon että tämä on totuus nimimerkistä Vierassmies.

Henkilö, joka ei osaa rakastaa - eipä semmoisen kannata myöskään pariutua eikä lisääntyä. Oli mies tai nainen.
 
vieras*
Kuinka kauan lapset ovat täysin omatoimimattomia kun päivähoitoa ei enää ole? Loppujen lopuksi aina vähän aikaa.
Edelleen kiinnostaa kuka teillä hoitaa lapset koulun lomien aikana, tai onko teillä lapsi lomalla päiväkodista vain sen verran kuin äidillä on lomaa? Vastaatko sinä koskaan yksinään lastenhoidosta?

Vai vietkö lapset äidillesi hoitoon?
 
Vierasmiess
Kai ne miehetki vaatteita käyttää, ja pesee itteään? Mää en usko, että ns turhuuksiin kuluttaminen on sukupuolisidonnaista vaan yksilöllistä. Stereotyyppisesti ajatellen monella miehellä kuluu sitten sama raha vaikka uuteen puhelimeen, työkaluihin, levyihin, keikkoihin, autoonsa, mitä miehekästä nyt sattuukin harrastamaan.
Enkä siis sano, etteikö saisi noihin käyttää, vaan että niistä voi yhtä lailla ajatella, että vähemmälläkin pärjäis.
:LOL:
vai ei ole sukupuolisidonnaista? Funtsis nyt kummat keskimäärin enemmän lykkäävät (miehen tuloja) vaatteisiin, lasten vaatteisiin, kosmetiikkaan tai kampaajalle?
Miksi 80% myymälöiden pinta-alasta on naisten vaatteita, hilavitkuttimia ja rasvapurkkeja? Siksikö, että miehet ostavat niitä transsuleikkeihinsä?
 
Eli on ihan OK, että nainen voi kuluttaa enemmän, ihan rennosti, ei sen tarvitse olla kilpailu.
Mutta se jos miehen reissut maksaa enemmän niin se on NO-NO?
Kuluttaako nainen enemmän? Sehän on vain sinun oletuksesi. Olisiko jotain tutkimustietoa aiheesta?

Lähtökohtaisesti voisi ajatella, että jos toisen kulutuskäyttäytyminen on ongelma, siitä joko keskustellaan ja päästään yhteisymmärrykseen tai kompromissiin tai sitten se pysyy ongelmana, paisuu ja aiheuttaa lopulta riitojen kautta eron (tai jos ei erota, niin ainakin ollaan onnettomia yhdessä). Siksi on paras tutustua kunnolla ennen perheen perustamista, jotta tietää, tuleeko toimeen toisen ja tämän tapojen kanssa.
 
Vierasmiess
Alkuperäinen kirjoittaja no niinpä;30135763:
Uskon että tämä on totuus nimimerkistä Vierassmies.

Henkilö, joka ei osaa rakastaa - eipä semmoisen kannata myöskään pariutua eikä lisääntyä. Oli mies tai nainen.
Meinaatko, että henkilö joka mahdollisuuksiensa mukaan rajoittaa kumppanin menemisiä ja tekemisiä, on kovin rakastava ihminen?
Tai onhan se, itseään rakastava.
 
Vierasmiess
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30135777:
Kuluttaako nainen enemmän? Sehän on vain sinun oletuksesi. Olisiko jotain tutkimustietoa aiheesta?

Lähtökohtaisesti voisi ajatella, että jos toisen kulutuskäyttäytyminen on ongelma, siitä joko keskustellaan ja päästään yhteisymmärrykseen tai kompromissiin tai sitten se pysyy ongelmana, paisuu ja aiheuttaa lopulta riitojen kautta eron (tai jos ei erota, niin ainakin ollaan onnettomia yhdessä). Siksi on paras tutustua kunnolla ennen perheen perustamista, jotta tietää, tuleeko toimeen toisen ja tämän tapojen kanssa.
Jauhat nyt samaa rataa tuhanteen kertaan.

Oletko sitä mieltä, että miehen on OK sanoa naiselle että "yli 168 tuntia ja 1000€/v ET VIETÄ shoppailemassa tai kauneuteen liittyen tai se on ero sitten! Se on tuon verran pois perheeltä, ettäs tiedät!"
 
:LOL:
vai ei ole sukupuolisidonnaista? Funtsis nyt kummat keskimäärin enemmän lykkäävät (miehen tuloja) vaatteisiin, lasten vaatteisiin, kosmetiikkaan tai kampaajalle?
Miksi 80% myymälöiden pinta-alasta on naisten vaatteita, hilavitkuttimia ja rasvapurkkeja? Siksikö, että miehet ostavat niitä transsuleikkeihinsä?
Osaatko lukea? Kosmetiikkaan kuluttaminen on tyyypillisempää naisille, turhuuksiin osaavat kuluttaa kaikki. Eri ihmisillä on vain eri turhuudet.
 
vieras*
Meinaatko, että henkilö joka mahdollisuuksiensa mukaan rajoittaa kumppanin menemisiä ja tekemisiä, on kovin rakastava ihminen?
Tai onhan se, itseään rakastava.
Se on tullut nyt ihan selväksi että rakastat nimenomaan vain itseäsi. Ajatteletko että tosimiehet viettävät lomansa snorklaillen poikien kanssa ja talvet painetaan pitkää päivää, jotta lomat ja rahat riittäisivät siihen? Ja ne raukkaparat, jotka näin eivät tee ovat joutuneet pakonedessä siitä luopumaan?
 
Niin juuri, joillekin se on poikien lomat Ibizalla. Paitsi ei palstamammojen miehillä :LOL:

Vai meinaatko, ettei kosmetiikka ole turhuutta?
En meinaa. Mun mielestä kosmetiikka onkin melko turhaa, kun taas sarjakuvat on tosi tarpeellisia. Aika moni vois olla tuosta eri mieltä. Mutta, mun ei tarviikaan ajatella kuin omia menojani niin voin sitten vaikka käyttää rahani turhuksiin :)

Parisuhteessa ja etenkin jos on lapsia niin kannattaa hakea niitä kompromisseja. Joihin monet ovat valmiita, vaikka sinä koko ajan muuta huudatkin.
 
Vierasmiess
Se on tullut nyt ihan selväksi että rakastat nimenomaan vain itseäsi. Ajatteletko että tosimiehet viettävät lomansa snorklaillen poikien kanssa ja talvet painetaan pitkää päivää, jotta lomat ja rahat riittäisivät siihen? Ja ne raukkaparat, jotka näin eivät tee ovat joutuneet pakonedessä siitä luopumaan?
Ajattelen, että ainakaan ne jotka haluavat mutta "eivät pääse" ovat melko epä-tosimiehiä.
Niin paljon ei kenenkään tarvitse olla vaimon perään, etteikö tunnistaisi omia oikeuksiaan.

Mutta jos ei mies pääse lomille halutessaan, niin ei muutakuin pallo nillkkaan ja pöytään kiinni naiselle aina kun uhkaa lähteä käymään "hennesillä". Mitäs sinne lähteä, kuka senkin maksaa ja kuka lapset hoitaa akan hurvittelun aikaan?
 
fieras
Se on tullut nyt ihan selväksi että rakastat nimenomaan vain itseäsi. Ajatteletko että tosimiehet viettävät lomansa snorklaillen poikien kanssa ja talvet painetaan pitkää päivää, jotta lomat ja rahat riittäisivät siihen? Ja ne raukkaparat, jotka näin eivät tee ovat joutuneet pakonedessä siitä luopumaan?
Ja jos akka kehtaa ostella meikkejä, on miesparalla oikeus päästä vähintään kerran pari vuodessa "snorklailemaan" poikien kanssa Thaikkuihin pariksi viikoksi kerrallaan, plus tietysti Tallinnan laivalle useita kertoja vuodessa mut niitähän ei siis lasketa :rolleyes:
 
Parisuhteessa ja etenkin jos on lapsia niin kannattaa hakea niitä kompromisseja..
Ei se ole oikein että mies tulee ja menee miten haluaa lomillansa, jos naisen koko loma menee pelkästään lasten kaitsemiseen. Vaan kyllä naisellakin täytyy olla oikeus säästää lomiaan ja rahoajaa akkojen reissuihin. Sitten yhdessä rahoitetaan lasten mahdolliset kesäleirit yms. kun vanhemmat ovat töissä.
 
:LOL:
vai ei ole sukupuolisidonnaista? Funtsis nyt kummat keskimäärin enemmän lykkäävät (miehen tuloja) vaatteisiin, lasten vaatteisiin, kosmetiikkaan tai kampaajalle?
Miksi 80% myymälöiden pinta-alasta on naisten vaatteita, hilavitkuttimia ja rasvapurkkeja? Siksikö, että miehet ostavat niitä transsuleikkeihinsä?
Lastenvaatteita ei kyllä voi laskea naisen omiin hankintoihin.
 
Vierasmiess
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30135831:
Lastenvaatteita ei kyllä voi laskea naisen omiin hankintoihin.
Ei tietenkään kokonaan. Mutta kumman luulet enemmän harrastavan "kilpavarustelua" lasten tarvikkeiden suhteen, naisen vai miehen?
 
nohhh
Ei kävis meillä. Se olisi eri asia jos oltaisiin lapseton pariskunta tai lapset jo isoja. Pieniä lapsia kun on niin eipä tulis mieleenkään jättää toista viikoksi yksin että itse pääsee humppaamaan. Ja kun ne lomapäivät ja rahat on melko rajalliset, ei ole varaa eikä aikaa lomailla sekä lasten kanssa perheenä että molemmat vanhemmat sitten vielä yksikseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Iikku75

Yhteistyössä