Minusta se, onko suhteella tulevaisuutta riippuu aika paljon siitä, mitä suhteelta odottaa.
Kun toinen pettää, ja toinen haluaisi jakamattoman suhteen, niin minusta siinä on jo ristiriita valmiina.
Pettävä osapuoli tavallaan ""varastaa"" itsensä toiselta, eli petetyllä kumppanilla ei ole enää tavallaan ketään johon luottaa, ja minusta se on sama asia kuin hylkääminen.
Sekin on minusta kumma, että puhutaan anteeksi antamisesta tai antamatta jättämisestä, ihan niinkuin sillä todella olisi merkitystä kuinka ""vihainen"" petetty on, ja millä sanankääänteillä asiaa jälkeenpäin puidaan.
Olen pettäjän suusta kuullut monesti riipaisevan anteeksipyynnön..oikein itkun kanssa ""ANTEEKSI!"" ihan niinkuin se poistaisi tapahtuneen tai lieventäisi jotenkin tapahtunutta. Se voi helpottaa hetkeksi pettäjää, kun saa ilmaista katumuksen, mutta se annanko anteeksi tai en ei enää tavallaan kuulu hänelle ollenkaan, eikä hänen kannata siihen puuttua.
Tämä menee nyt hieman asian vierestä , mutta ihmeellisen usein törmää myös siihen, että molemmat puolisot tahoillaan pettävät, mutta se joka siitä jää kiinni (yleensä mies) saa tietää huutia, ja nainen on ""todella"" surullinen ja pettynyt.
Minusta se viittaa siihen, että tämä petetty nainen ei ole itsekään ymmärtänyt miettiä mitä suhteelta haluaa.
Ja muutenkin, jos ei vedä oikeasti mitään rajoja siihen, miten saa toista kohdella ja miten haluaa itseään kohdeltavan, niin yleensä tulos on sen mukainen.
Se , että toinen on ottanut luottamuksen pois ja rikkonut suhteen perustan, aiheuttaa sen että petetty joutuu ihan oikeaan suruprosessiin sen jälkeen..eli suree suhteen ja toisen menetystä. Minusta anteeksi pyytelijät ja takaisin suhteeseen haluavat pettäjämiehet tällä ruikutuksellaan tavallaan epäävät toiselta mahdollisuuden käsitellä ja surra asia loppuun. kun heidän mielestään on olemassa X-määrä anteeksi-sanoja, ja tietyn määrän jälkeen surijan velvollisuus olisi unohtaa ja ""antaa anteeksi"".
Jos joku asia muuttuu perusteellisesti, niin minusta on älytöntä leikkiä, että sitä ei olisikaan tapahtunut ollenkaan.
Ruumis voi jatkaa askareita, mutta sydän ei unohda.
Ja jos olettaa että ihminen ei voi heti unohtaa eikä antaa anteeksi, niin mitä kovin terveellistä ja terapeuttista se pettäjäkään enää saa siitä suhteesta, jossa vähän väliä joudutaan törmäämään johonkin epäilyksiin, toisen kontrolointiin ja ns""kyttäämiseen"", kun luoottamusta ei itsestään synny, se pitää ansaita ja rakentaa.
Samaan ihmiseen luottaminen kahdesti puhtaalta pöydältä ei ole helppoa, enkä tiedä onko se niin viisastakaan.
Kun koira puree kerran, niin siinä on se vaara että se kykenee puremaan uudestaankin.
