mies plösöttyy

Mikä avuksi kun miestä ei kiinnosta minkään sortin liikunta? Kasvattelee vaan suurinpiirtein kaiket illat vararengastaan terassilla tai lähikuppilassa ja välipalaksi maistuu makkara. Jos pyydän mukaan kävelylenkille, niin vastaus on ettei jaksa. Paritanssikurssimmekin jäi kesken kun mies ei enää jaksanut lähteä tunneille. Aikanaan ollut aika timmissäkin kunnossa ja treenannut säännöllisesti salilla. Nyt ei sekään tunnu kiinnostavan. Miestä itseään ei näytä kellukkeensa häiritsevän. Olenko minä siis sittenkkin tässä se, jonka pitäisi mennä itseensä? Mainittakoon nyt vielä, että miehen suvussa on taipumusta sydän - ja verisuonitauteihin ja miehen verenpaine on koholla.

 

Aika tuttua tekstiä. Vatsa kasvaa vaan ihmekös tuo, istuu sohvalla kaiket illat tuijottamassa telkkaria ja videoita. Liikunta ei kiinnosta, ei kävelyretket, ei tanssi. Aina kun kysyin voitaisko joskus, vastaus oli joo. Ja sitten kun kysyy ei koskaan ole aikaa, mä katon tän loppuun. Itse yritän ostaa terveellistä, kun molemmat ollaan jo yli 40, mutta mies kun menee kauppaan, sieltä tulee lenkkimakkarat sun muut. Jo pelkkä sohvalta nouseminen saa hikoilemaan. Arvaa vain kiinnostaako mies enää mitenkään.

 

Minä tapasin puoli vuotta sitten mukavan miehen, jolla oli hieman ylipainoa. Ei häntä lihavaksi voi sanoa, ei suinkaan. Kaikki ylimääräinen vain on kertynyt vatsan seudulle. Tuntuu että se jopa vaikuttaa seksiin, koska mittasuhteet ovat silloin nurinkuriset.

Nyt paino lisääntyy koko ajan. Se on noussut tasaiseen tahtiin toista kiloa kuukaudessa, nyt ollen jo 120 kg.

Emme asu yhdessä, mutta mielestäni hänen pitäisi tehdä ylipainolleen jotain ilman minun erillistä pyyntöä.

En ole siitä valittanut, vaan alussa sanoin ettei haittaa, mutta en kuvitellut painon edelleen kokoavan. Hän sanoo yrittävänsä pudottaa painoaan, mutta mitään muuta ei tapahdu, kuin että se vaan nousee.

Minua alkaa pikkuhiljaa etoa koko mies.
Kesäkuumalla hän hikoilee yötä päivää ja on ikävän nihkeä jatkuvasti. Jos valitan asiasta, hän pahoittaa mielensä.
Ei ole kivaa koskea mieheen joka on hikinen aina.

Asiaa en oikein voi ottaa puheeksi, koska hän hermostuu pienestäkin vihjeestä ja saa raivokohtauksia.
Mutta se onkin sitten eri juttu ja siitä riittää juttua toiseen aiheeseen.

 

Kuulostaapa tosi aidolta rakkaudelta. Kannattaa miettiä tahollaan, mitä rakkaus on, mihin olette miehessä rakastuneet ja onko miehen korvien välissä sitten yhtään mitään?

 

Hei, kyllä kaverin olemus kertoo myös korvien välin sisällöstä
jotain. Kunnosta ja liikuntakyvystä kannattaa huolehtia, vaikka olisikin "" tosirakastunut ""

 

Tää on niinku mun elämästä. Tosin nyt on mies alkanut syödä terveellisemmin ku ärähdin asiasta. Kyllä miehelle pitää uskaltaa sanoa, että haluan sinut en mahaasi!
Pistää nvihaksi ku naiset on koko ajan dietiillä ja tuskailee läskiensä kanssa. Miehet vaan rehottaa ja antaa mahan kasvaa.
Sanoin omalle ukolle että vaikka se ei sua häiritse niin mua häiritsee. Tee asialle jotain. Et oo enää samannäköinen ku seurustelun alussa ja se on mua kohtaan väärin.
Pinnallista? Ehkä mutta realistista....

 

En minä miksikään ""hunksiksi"" miestäni vaadikaan muuttumaan. Pieni kumpu oli jo tavatessamme, mutta rajansa kaikella. Tämä plösöttyminen pitää sisällään myös elämänpiirin pienenemisen työ-baari-sohva -akselille. Ollaan kuitenkin vielä alle kolmikymppisiä, että aika huolestuttavaa jos toi paisuminen ja passivoituminen alkaa jo tässä iässä. Tänään keskusteltiin aiheesta ja mies lupasi muuttaa tapojaan. Tosin tuo keskustelu nyt on jo käyty monet kerrat, mutta katsotaan miten käy...

 

Jos mina miehena kirjoittaisin talla palstalla, etta vaimoni vararavinto hairitsee, minut ammuttaisiin valittomasti sikamiehena ja kiljuttaisiin, etten rakasta vaimoani.

Niinpa en sanokkaan ja sitapaitsi vaimoni on oikein hoikassa kunnossa. Mielestani omasta ulkonaostaan huolehtiminen on myos kumppaninsa huomioimista.

Ja keppia sille saivartelijalle, joka vetaa keskusteluun mukaan ianikuisen virren ikaantymisesta, sairaudesta tai raskaudesta johtuvan painon nousun. Joka luulee, etten sita hyvaksyisi, on luku- tai ymmarrystaidoton.

 

Inhorealisti, ei naiset olekaan tähän asti valittaneet yleensä miehen lihomisesta. Toki tässäkin otetaan mallia teistä miehistä. Kun haukutte aina naisten vartaloita (mm. synnytys + liikakilot).

 

Mina muistan ainakin reilun parinkymmenen vuoden taakse, ettei niilla luokan pulleilla pojilla silloinkaan pahemmin tyttoystavia ollut. Eli ei lihavien vieroksuminen naistenkaan puolelta aivan tuore ilmio ole. Pitanee menna sota- ja pula-aikaan, ettei lihavia olisi seurustelumarkkinoilla syrjitty, niin miesten-, kuin naistenkaan taholta.

Viimeinen lauseesi osuikin jo juuri siihen, mista paasin varoittamasta. Yleistaen kirjoitat ""aina"" miehet ja viela erityisesti puutut synnytyksesta johtuvaan painon nousuun, jonka erityisesti mainitsin ""hyvaksyttavaksi"" syyksi naisen lihomiseen.

Onko, arvon nimimerkki ""...."" aihe sinulle omakohtainen ja kipea, kun noin vaarin ymmarsit seka minun, etta miesten suhtautumisen asiaan? Rajattakoon keskustelun ulkopuolelle finninaamaiset teinit, joilta on muutenkaan turha odottaa kovin suurta tahdikkuutta. Ja sitapaitsi teinipojilla harvemmin on synnytyksen aiheuttamista liikakiloista karsivaa puolisoa...

 

Millä kohdin olen väittänyt että hyväksyttävä syy? Sitähän se ei teidän miestenkään mielestä ole? Faktaa nyt jokatapauksessa taitaa olla, että synnytys muuttaa naisen vartaloa. Valitettavasti. Aika monelle tosiaan tulee niitä liikakilojakin - muiden muutosten ohelle. Osa ne laihduttaa pois.

Mistäkö päättelen? Miesten puheista. Sinunkin.

 

Olen samaa mieltä Mimmin kanssa. Mikään ei ole niin vastenmielistä kuin mies joka hikoilee koko ajan ja syystä, että painoa on muutama kilo liikaa ja se kaikki on tuossa vatsanseudulla.

Olen tästä sanonut miehelleni ihan nätisti, mutta tuloksetta. Olen ehdottanut useitakin kertoja, että aloittaisimme yhdessä lenkkeilyn ja muutenkin katsoisimme millaista ruokaa kaupasta ostamme. Mutta ei kiinnosta - hän on ihan tyytyväinen itseensä.

 

Itse olen lihonut puolen vuoden aikana 5 kg ja kaikki ovat tulleet suurin piirtein mahan kohdalle. Jos miesystäväni alkaisi tehdä eroa sen vuoksi, saisi ihan rauhassa tehdä. Itse ainakin haluan, että minusta pidetään minun vuoksi eli siksi, mitä ajattelen, en siksi, miltä näytän. Riittävästi näitä veikkoja ollut vuosien varrella.

(Olen kyllä nyttemmin ottanut itseäni niskasta kiinni ja aloittanut säännöllisen lenkkeilyn ja terveelliset elämäntavat.)

 

Raskaus ei ketään lihota!!! Naiset vain antavat itsensä repsahtaa raskauden aikana ja syövät liikaa. Painoin itse synnytyslaitokselta tultuani 2kg vähemmän kuin alkupainoni oli ennen raskautta. Olin toki hoikka silloin ja vieläkin olen vaikka synnytyksestäni on kulunut jo 25 vuotta!

Olen aina syönyt terveellisesti ja kohtuullisesti. Mottoni on aina ollut, etteivät lihottavat ja epäterveelliset ruuat ole minua varten. Mieheni on myös hoikka ja komea viisikymppinen, josta olen ylpeä!

Kaikki on vain omasta itsestä kiinni ja lihomiseen ei ole mitään hyväksyttävää syytä!!!!!

 

Joo, ihan tuttua tekstiä. Mieheni paisuu, kuin pullataikina, eikä jaksa mitään. Jaksaapa kuitenkin arvostella naisten vartaloita. Ovat milloin liian isoja persuksista, milloin sääret ovat paksut ym. ym.
Mutta hän on 58-vuotias ja tuon ikäpolven miehille ei tule mieleenkään, että myös naiset haluavat silmäniloa. Hänen mielestään mies on mies ja sinällään saa kelvata, hikisenä lihavana ja haisevana.
Joopa joo... tasan ei käy onnenlahjat

 

""Mies plösöttyy"", ""Läskit senkun löllyy"", ""Juo aina kaljaa"", ""pelaa yötäpäivää tietokoneella"", ""Ei tanssi"", ""Ei kirjoita rakkausrunoja"", ""nostelee koko ajan puntteja"", ""Aina kavereittensa kanssa jossain""...

Wake the fuck up already!!!

Jos mies käy töissä ja panostaa siihen, se ei käy, koska se merkitsee ""kotona läsnäolon vähenemistä"", jos taas on enemmän kotona ""Ei tee mitään, vaan patsastelee"".

Te kun olette sellaisia elämänharmonian balanssiasiantuntijoita, sanokaapa sellainen ytimekäs resepti, jolla onni kukoistaa aina ah niin matemaattisesti toisinnettavissa olevassa ihmiselämässä, jossa kaikki muuttujat ovatkin vakioita ja logiikka jyllää.

 

Sinun kannattaa hankkia oma elämä.
Aina jos toisen tekemiset ja olemiset rupeaa liikaa vaivaamaan, se on yleensä merkki oman mielikuvituksen köyhyydestä.

Mulla ei ainakaan vituta mikään mitä mun ukko tekee, jos olen harrastanut ite jotain, tai käyn paikoissa ja tapaan ihmisiä.

Jos joku sen tekemisissä alkaa nyppiä, niin se on vinkki siitä, että pitäs häipyä ite jonnekin miettimään.

Sitten se vasta vituttaaki, jos arvostelee jätkää sumeilematta, ja ottaa näppyjä perseeseen sen tekemisistä, niin tulee vaan riita ja vitutus. Kohta ei ole koko jätkää, ja sitten se valkenee, että muilla jätkillä on kahta kauheampia ne oikkunsa. Niitä ei vaan näe, jos tuijottaa omaa ukkoansa sentin päästä suurennuslasilla 24/7.

Ja ite olen huomannu, että jos ehdottelee kokoajan tekemisiä, niin jätkä suostuu niihin yhen kerran kymmenestä, eli sääästyy vaivaa jos antaa miehen itse keksiä mitä se haluaa tehä, ja jos se on kiva joku yhteinen juttu sitten niin ota se sitten kiitollisena vastaan.

 

tuttua minullekin, mies lihonut viimeisen 5 vuoden aikana 20kg. asiasta on puhuttu mutta mielestäni yksi tärkeä osa syy on Liikkumatomuus . Mieheni kyllä lähtee esim. kävelylle, mutta siitähän tulee nälkä ja sen jälkeen syödään tuhti voileipä Ruokailutottumuksiikin olen yrittänyt vaikuttaa vihanneksia , salaattia, mutta ei mene perille. Olen ajatellut, että olisiko jossain joku miesten yhteinen piiri esim. terv. keskus johon ylipainopiset miehet esim. lääkärin kehoituksesta lähetettäisiin ja siellä terv. hoitaja antaisi ruoka ja liikunta ohjeita. En tiedä mistä se motiivi tulisi itsensä hoitamiseen kait sitten kun sydän alkaa reistailla tai jotain muuta vastaavaa.

 

Vai ei hikinen mies kiinnosta? Aikoinani harrastin kehonrakennusta ahkerasti, penkistä nousi pitkälle toistasataa ja muutenkin olin elämäni kunnossa. Aineenvaihdunnastani johtuen vain hikoilin kesäöinä kuin pieni sika. Eipä se tuntunut emäntää haittaavan, eikä haittaa vieläkään, vaikka nuo aikoinaan hankitut lihakset ovat aikoja sitten jo surkastuneet. Käydäänpä sitäkin ahkerammin yhdessä suihkussa.. ;-)

Korvien välissä se vika on, ei miehen hiessä välttämättä.

 

Yritä sitkeästi saada johonkin mukaan. Hyvä aloittaa tuttusta ja helposta. Olisiko se sitten se tuttu sali?

Tiedän kokemuksesta, että alkuun pääseminen on se vaikein juttu. Kun kuukausi on takana niin homma kulkee ja siihen voi jopa jäädä koukkuun. Älä missään nimessä tee äänekkäitä vertailuja tms. Se aiheuttaa vastareaktion ja me miehet olemme sitten kuitenkin hyvin herkkänahkaisia arvostelun suhteen. Se, että suvussa on sairauksia joita liikunnalla pystytään vaikuttamaan positiivisesti, pitäisi olla jo kohtalainen yllyke. Osta kaupasta jotain bodaus-lehtiä ja jätä ne lojumaan pöydille josko se kipinä tulisi niin?
Mielestäni kyse on hieman samanlaine kun alkoholin käytöstä: päätökset ja aktiivisuus tulee lähteä sisältä. Ehkä se ensimmäinen sydänkohtaus on sitten se joka herättää?

 

Viimeinen lauseesi paljasti sinut. Sinulla on selvästikin huono omatunto, koska miehesi lihavuus häiritsee sinua. Vetoaminen huolissaan olemiseen miehesi terveydestä on kehno selitys läskivihamielisyyteesi. Pysy sitten ainakin itse ikuisesti mitoissasi.

 

Tässäkin jotkut nyt hermostuu että väliäkö tuolla jos suhteen aikana pari kiloa lihoaa. No eihän parilla kilolla mitään väliä olekaan, mutta jos puhutaan kymmenistä kiloista muutaman vuoden sisään niin kyllä se jo vaikuttaa. Exäni lihoi seurustelumme aikana tuon kymmenisen kiloa. Ennen niin urheilullinen ja energinen mies muuttui sohvalla makaavaksi roskaruokien ystäväksi. Kyllä sellainen aika paljon suhdetta rassaa. Yritin saada mukaan urheilemaan, tein hyviä ja kevyitä ruokia (joista ei koskaan tullut kiitoksen sanaa), mielestäni yritin kaikkeni niin epäsuorasti kuin suorastikin. Siihenhän se johti ettei meillä ollut enää mitään yhteistä kiinnostuksen kohdetta ja seksi hiipui. Muitakin syitä sitten oli, mutta loppujen lopuksi päädyin ratkaisuun ettei kyseinen mies ollut sellainen, jonka kanssa haluaisin loppuelämäni viettää. Siis lihominen ei ollut ainoa syy eroon, mutta ei se kyllä sitä estänytkään.

 

Kyllä tänne kirjoittavat taitavat olla vielä joko henkisesti ellei ainakin fyysisesti vielä kasvuiässä jos kullan ylimääräiset kilot tappavat rakkauden.Oma mieheni on minun silmissäni maailman komein,hellin,ihanin mies lihavana ja myös nyt hoikistuttuaan.Itse asiassa en edes halua hänen muistuttavan kukkakeppiä tai bodaria.Todellinen rakkaus ulottuu pintaa syvemmälle.Mutta turha sitä on näillä palstoilla selitellä tunnevammaisille.

 

Kysy mieheltä miltä hänestä tuntuisi jos sinä antaisit itsesi lihoa ja rupsahtaa rauhassa. Tuskin hänkään ilolla toivottaisi tervetulleeksi lihavampaa muotoasi joten luulisi menevän itseensä.

 

Tässä vaiheessa kannattaa harkita parinvaihtoa. Jos ei koskeminen houkuttele ja mies saa muutenkin raivokohtauksia niin minkälainen tulevaisuus voi olla edessä? Ei lupaavalta kuulosta.