Mies suuttui kun kyseenalaistin oliko hän jättänyt ikkunan auki, niin että en saanutkaan nukuttua massiivista väsymystäni pois. (On yleisesti tiedossa että en saa nukuttua jos ikkuna on auki. Kuten myös se että olin erittäin stressaantunut ja väsynyt.)
Kun vedin tilanteeseen mukaan toisen tapahtuman joka vähintään kyseenalaisti hänen hyväntahtoisuutta, näin välähdyksen jostain pelottavasta ja lukittauduin vessaan. Mies tuli perässä kiskomaan ovea. Pelkäsin että se menisi rikki ja avasin oven.
Mies tarttui minua kovaa, työnsi olkkariin - jossa lapsi, joka alkoi itkeä.
Mies huusi että minulla on tunti aikaa lähteä tai hän alkaa heitellä tavaroitani ulos.
Sanoi myös että katso nyt mitä MINÄ sain hänet tekemään.

Väitti että hän ei ole ikinä minulle valehdellut ja veti esiin tapahtuman jossa minä olin 4 VUOTTA sitten valehdellut hänelle.
Kun otin esiin minkäänlaista logiikkaa, hän väitti että kylläpä minä olen sekaisin.
Vuosi sitten hän löi minua.
Ollaan oltu yhdessä 15 vuotta eikä hän ole aikaisemmin käyttäytynyt näin. Mutta 4 vuotta sitten hän sai minut kiinni juttelemasta toisen miehen kanssa - netissä.
Nyt kuitenkin ehdottomasti kiistää minkäänlaisen patouman ja ihan sokeasti aina syyttää minua omasta käytöksestään.
Ajatuksia?