Käsittääkseni olette aika nuoria. Minä ukkoineni heilun viisissäkymmenissä, mutta ongelma on sama.
Ei meillä koskaan kovin kiihkeätä ole ollut, mutta alkuaikoina syitä löytyi, kuten opiskelupaineet, rahahuolet ja pienet lapset, jotka kyllä uuvuttivat molemmat vanhemmat.
Enää ei syitä ole, ei opiskella, mukavat sopivan haasteelliset työt molemmilla, rahahuolet historiaa ja lapset lentämässä pesästä.
Kuvittelin aikoinani, että tästä se sitten alkaa, se oikea yhteinen aika, kun ollaan vielä hyväkuntoisia ja nuorekkaita ja kaikkien tutkimusten mukaan seksuaalisen aktiviteetin pitäisi edelleen olla ihan elävää. Ja onhan se, ainakin minulla, mutta miehellä ei.
Tuntuu, ettei ole keinoa saada häntä innostumaan, ei kai ole oikein ollut koskaan. Yksi lysti mitä minulla on päällä vai onko mitään, ei vaikutusta. Ei auta matkat, ei viini kynttilän valossa ei puheet ei suora toiminta.
Riitaa ei ole, oikeastaan olemme ihan hyviä kavereita ja halailemme, mutta niin epäeroottisesti kuin ikinä. Asiasta on juteltu ja mieheni lupaa yrittää. Joskus jos toimeen käydään heti, hän yrittääkin ja homma hoituu, mutta aina ei heti ole tilaisuutta ja se on sitten sama, kuin ei mitään.
Kolmisenkymmentä vuotta olemme olleet yhdessä enkä erotakaan halua, koska paljon hyvääkin on muilla elämän aloilla: lapset, harrastukset, koti ja pitkä yhteinen historia. Oikeastaan tämä on ainoa asia, joka mättää ja on kai mätännyt aina. Voitteko kuvitella, etten koko yhdessäoloaikana ole kertaakaan antanut pakkeja, mutta itse olen niitä kyllä saanut.
On ollut ahdistavaa kuulla kun vuosia on selitetty, että naiset pihtaa miehet ei, kuin jonakin kuolemattomana faktana ja kuitenkin se on toisin päin, ainakin meillä.
Olisihan se ollut mukavaa kokea elämässään kiihkeä ja innokas mies, mutta haaveeksi taitaa jäädä.
Mutta en minä ole halunnut jäädä katkeroitumaan. Koska tein päätökseni, etten eroa, aloin etsiä muuta sisältöä elämääni. Sublimaatiotahan se on, mutta toisaalta on palkitsevaa saada aikaan asioita. Minulla on laaja ystäväpiiri, paljon harrastuksia, matkustelen, luen ja teen kaikkea käsilläni. Kyllä näinkin voi elää ja varsin tyytyväisenäkin.
Mutta te nuoret, joilla ei lapsia ole ja jotka haluatte vilkautta ja kiihkoa erotiikkapuolelle, miettikää tarkkaan, pitäisikö vaihtaa. Sillä melkein kolmenkymmenen vuoden kokemuksella voin sanoa, ettei ole todennäköistä, että kiihkeys lisääntyisi vuosien myötä, päinvastoin.