N
näin
Vieras
Meillä mies petti suhteen alkuaikoina, seurusteltiin. Se kääntyi silloin mua vastaan ihan samalla tavalla. Meillä ei ollut lapsia. Erottiin, mutta pidettiin jonkin verran yhteyksiä ja pyysi sitten mua sukulaisensa juhliin, minne oli ollut tarkoitus mennä yhdessä ja sitten palattiinkin yhteen. Silloin eräs ystäväni sanoi, että jos päätät antaa anteeksi niin anna ja sen jälkeen asiasta ei puhuta. Annoin anteeksi. Olemme olleet nyt kohta 10 vuotta naimisissa, 2 lasta ja mies on kuin eri mies. Kaikki muuttui kun muutettiin saman katon alle ja mentiin kihloihin. Syytä en edelleenkä tiedä, miksi petti. Se oli yhden illan juttu. Ei se enää ole vaivannut mua ja nykyään jo luotankin, mutta se vaati vuosia ja pinnaa että osas pitää suunsa asiasta kiinni, edes suurimmat mölyt, mutta kyllä mä sitä muutama vuosi tapahtuneen jälkeen aina välillä muistuttelin asiasta riitojen yhteydessä. Mut en nyt enää vuosiin. Meillä oli siihen aikaan kun tuo tapahtui mies äärettömän itsekäs. En tiedä mikä sen muutti. Ja sen ääliön kanssa en seurustelisi. Olen sen sille suoraan sanonut ja joskus jos murto-osan meinaa se luonne näyttää piirteitään niin huomautan kyllä asiasta. Enpä tiedä oliko tästä mitään apua sulle.