V
"vieras"
Vieras
En tiedä, miksi kirjoitan tänne. Kenties vain selvitelläkseni ajatuksiani, kenties saadakseni kommentteja. Tai jotain.
Olen 25-vuotias avioliitossa oleva nainen. Vihille mentiin kolme vuotta sitten, mutta avoliittoa on jatkunut pidempään. Kolme lastakin meille on siunaantunut; kaikki nyt alle 5-vuotiaita. Vanhin 4-vuotias ja nuorin on pian puoli vuotta täyttävä poika.
Liittoomme on tähän mennessä mahtunut niin hyviä kuin huonojakin päiviä, mutta kaikista on kyllä selvitty. Hyvinhän tässä on suurimmaksi osaksi mennytkin, mutta puoli vuotta sitten mieheni käytös alkoi muuttua - ja samalla kummeksuttaa.
Muutamaan otteeseen hän on myöskin humalassa ollessaan kutsunut minua väärällä (!) nimellä, joka ei millään tavalla muistuta omaani. (Eli sanotaan nyt vaikka, että minun nimeni olisi Julia, ja tuo toinen nimi Emma-Kristiina.) Kysyttyäni asiasta mies on nopeasti korjannut, että "En minä tiedä, kuka se on. Niin joo, serkullani on sen niminen tyttö." Siis että mitä? Alettuani tiukkaamaan asiaa kovemmin, mies on aina vaihtanut puheenaihetta tai ruvennut haastamaan riitaa.
Mies on myös alkanut epäillä ja syytellä minua vieraiden miehien kanssa vehtaamisesta, vaikka luulisi hänen nyt sentään jotain tajuavan. Synnytin hieman yli viisi kuukautta sitten kolmannen lapsemme, eikä seksi ole minulle maistunut muuten, kuin läheisyyden muodossa. Koko asiaan ei edes tunnu riittävän aikaa eikä energiaa... Sitä paitsi, järjellä ajatellen, missä vaiheessa minä edes vieraiden miehien kanssa vehtaisin, kun on rinnalla roikkuva vauva, ja kaksi rasavilliä meuhkaamassa?
Tätä olen tietysti miehelle yrittänyt sanoa, mutta huonolla menestyksellä.
Näiden syytösten aina tullessa esiin yhä uudelleen ja uudelleen aloin tietysti ihmetellä, mistä moiset syyttelyt kumpuavat. Aloin tulla siihen tulokseen, että miehellä on itsellään luurankoja kaapissa. Toisaalta samalla syyttelin itseäni vainoharhaisuudesta ja epäluuloisuudesta; enkö minä idiootti osaa olla onnellinen kun mulla on hyvä aviomies ja ihanat lapset, miksi mä taas epäilen tuota, miksi olen näin epävarma, etc.
Yhtenä viikonloppuna mieheni lähti omien sanojensa mukaan Pudasjärvelle. Myöhemmin kävi ilmi, että sinne hän ei koskaan mennytkään... minulle nimittäin soitti naikkonen, joka kertoi olevansa Emma-Kristiina, jolla on suhde mieheni kanssa. Olin aika ällikällä lyöty. Mieleni teki haukkua koko nainen, mutta olin myös hyvilläni siitä, että ylipäätänsä joku kertoi minulle homman nimen. Muutenhan en varmaan ikinä olisi saanut tietää mitään...
Mieheni luikki kotiin häntä koipien välissä ja tunnusti kaiken. Puhelimessa puhumista he ovat kuulemma jatkaneet pitemään, mutta tapaaminen oli heidän ensimmäisensä. "Pahin" oli silti ehtinyt tapahtua. Olin loukkaantunut (no totta kai) ja minua inhotti, mutta päätin, että haluan kuitenkin katsoa, josko tästä asiasta päästäisiin yli ja saataisiin asiat jälleen kuntoon. Mies kertoi haluavansa samaa ja suorastaan väänsi itkua osoittaen vuoroin syvää katumusta ja vuoroin voivotellen, miten onnellinen onkaan, kun minä olen hänelle niin hyvä, etten tyystin häntä hylkää, vaikka hän nyt tekikin mitä teki.
Joo, siitä alkoi sitten asian käsitteleminen. Halusin puhua asian ja siihen liittyvät seikat kunnolla läpi niin, ettei niitä tarvitsisi sitten myöhemmin vatvoa tai miettiä, että kun nyt jotain jäi kumminkin hampaan koloon. Jeps. Aikamme keskusteltuamme ja vatvottuamme ja riideltyämme jne. jne. jne. asia tuntui vihdoin olevan edes jollakin tavalla selvä ja ajattelin, että siitä on hyvä jatkaa suhteemme eheyttämistä, luottamuksen takaisinsaamista ja muutenkin asioiden korjaamista. Kaikki tuntui olevan ok ja miehen käytöskin oli taas tyystin tavallista...
...kunnes muutaman päivän sisällä tuosta kaikki tuntui taas alkavan alusta. Tosin sillä erotuksella, että neiti Emma-Kristiina alkoi piinata minua tekstiviestein ja soitoin. Jos satuin juttelemaan mieheni kanssa puhelimessa, neiti Emma-Kristiina koputteli vuoroin kummankin puhelimeen ilmeisesti ottaakseen selville, puhummeko keskenämme. Lisäksi hän soitteli miehelleni. Kävikin sitten ilmi, että mies vakuutteli hänelle suunnilleen samantyyppisiä asioita, mitä minulle, ja samanaikaisesti esitti hyvää aviomiestä. Neiti Emma-Kristiina alkoi uhkailla minua tekstiviestitse, mutta pysyin päätöksessäni olla vaihtamatta numeroa; eihän se minun tehtäväni ole muuttaa numeroani siksi, että jollakin toisella ei ole kaikki inkkarit kanootissa.
Alkoi melkoinen show, joka päättyi siihen, että neiti Emma-Kristiina ilmoitti matkustavansa ulkomaille joksikin aikaa ja jättävänsä minut rauhaan, sillä "tuo mieshän on pitänyt meitä kumpaakin tyhmänä" niinkuin onkin. Vielä en tiedä jatkosta. Mies ruikuttelee kovasti uutta mahdollisuutta, mutta mun luottamus on kyllä nyt mennyt niin, etten todellakaan tiedä, miten voisin koskaan saada sitä takaisin. Toki minä miestäni sisimmässäni rakastan edelleen, sillä eihän se rakkaus mihinkään tuosta noin vain lopu, mutta äärimmäisen loukkaantunut ja sisäisesti haavoilla kyllä olen.
En tajua, miten tästä voisi lähteä avioliittoa enää jatkamaan, vaikka luovuttaakaan en haluaisi.
Anteeksi sekava tekstini, mutta pää lyö aika tyhjää ja on ontto olo.
Olen 25-vuotias avioliitossa oleva nainen. Vihille mentiin kolme vuotta sitten, mutta avoliittoa on jatkunut pidempään. Kolme lastakin meille on siunaantunut; kaikki nyt alle 5-vuotiaita. Vanhin 4-vuotias ja nuorin on pian puoli vuotta täyttävä poika.
Liittoomme on tähän mennessä mahtunut niin hyviä kuin huonojakin päiviä, mutta kaikista on kyllä selvitty. Hyvinhän tässä on suurimmaksi osaksi mennytkin, mutta puoli vuotta sitten mieheni käytös alkoi muuttua - ja samalla kummeksuttaa.
Muutamaan otteeseen hän on myöskin humalassa ollessaan kutsunut minua väärällä (!) nimellä, joka ei millään tavalla muistuta omaani. (Eli sanotaan nyt vaikka, että minun nimeni olisi Julia, ja tuo toinen nimi Emma-Kristiina.) Kysyttyäni asiasta mies on nopeasti korjannut, että "En minä tiedä, kuka se on. Niin joo, serkullani on sen niminen tyttö." Siis että mitä? Alettuani tiukkaamaan asiaa kovemmin, mies on aina vaihtanut puheenaihetta tai ruvennut haastamaan riitaa.
Mies on myös alkanut epäillä ja syytellä minua vieraiden miehien kanssa vehtaamisesta, vaikka luulisi hänen nyt sentään jotain tajuavan. Synnytin hieman yli viisi kuukautta sitten kolmannen lapsemme, eikä seksi ole minulle maistunut muuten, kuin läheisyyden muodossa. Koko asiaan ei edes tunnu riittävän aikaa eikä energiaa... Sitä paitsi, järjellä ajatellen, missä vaiheessa minä edes vieraiden miehien kanssa vehtaisin, kun on rinnalla roikkuva vauva, ja kaksi rasavilliä meuhkaamassa?
Tätä olen tietysti miehelle yrittänyt sanoa, mutta huonolla menestyksellä.Näiden syytösten aina tullessa esiin yhä uudelleen ja uudelleen aloin tietysti ihmetellä, mistä moiset syyttelyt kumpuavat. Aloin tulla siihen tulokseen, että miehellä on itsellään luurankoja kaapissa. Toisaalta samalla syyttelin itseäni vainoharhaisuudesta ja epäluuloisuudesta; enkö minä idiootti osaa olla onnellinen kun mulla on hyvä aviomies ja ihanat lapset, miksi mä taas epäilen tuota, miksi olen näin epävarma, etc.
Yhtenä viikonloppuna mieheni lähti omien sanojensa mukaan Pudasjärvelle. Myöhemmin kävi ilmi, että sinne hän ei koskaan mennytkään... minulle nimittäin soitti naikkonen, joka kertoi olevansa Emma-Kristiina, jolla on suhde mieheni kanssa. Olin aika ällikällä lyöty. Mieleni teki haukkua koko nainen, mutta olin myös hyvilläni siitä, että ylipäätänsä joku kertoi minulle homman nimen. Muutenhan en varmaan ikinä olisi saanut tietää mitään...
Mieheni luikki kotiin häntä koipien välissä ja tunnusti kaiken. Puhelimessa puhumista he ovat kuulemma jatkaneet pitemään, mutta tapaaminen oli heidän ensimmäisensä. "Pahin" oli silti ehtinyt tapahtua. Olin loukkaantunut (no totta kai) ja minua inhotti, mutta päätin, että haluan kuitenkin katsoa, josko tästä asiasta päästäisiin yli ja saataisiin asiat jälleen kuntoon. Mies kertoi haluavansa samaa ja suorastaan väänsi itkua osoittaen vuoroin syvää katumusta ja vuoroin voivotellen, miten onnellinen onkaan, kun minä olen hänelle niin hyvä, etten tyystin häntä hylkää, vaikka hän nyt tekikin mitä teki.
Joo, siitä alkoi sitten asian käsitteleminen. Halusin puhua asian ja siihen liittyvät seikat kunnolla läpi niin, ettei niitä tarvitsisi sitten myöhemmin vatvoa tai miettiä, että kun nyt jotain jäi kumminkin hampaan koloon. Jeps. Aikamme keskusteltuamme ja vatvottuamme ja riideltyämme jne. jne. jne. asia tuntui vihdoin olevan edes jollakin tavalla selvä ja ajattelin, että siitä on hyvä jatkaa suhteemme eheyttämistä, luottamuksen takaisinsaamista ja muutenkin asioiden korjaamista. Kaikki tuntui olevan ok ja miehen käytöskin oli taas tyystin tavallista...
...kunnes muutaman päivän sisällä tuosta kaikki tuntui taas alkavan alusta. Tosin sillä erotuksella, että neiti Emma-Kristiina alkoi piinata minua tekstiviestein ja soitoin. Jos satuin juttelemaan mieheni kanssa puhelimessa, neiti Emma-Kristiina koputteli vuoroin kummankin puhelimeen ilmeisesti ottaakseen selville, puhummeko keskenämme. Lisäksi hän soitteli miehelleni. Kävikin sitten ilmi, että mies vakuutteli hänelle suunnilleen samantyyppisiä asioita, mitä minulle, ja samanaikaisesti esitti hyvää aviomiestä. Neiti Emma-Kristiina alkoi uhkailla minua tekstiviestitse, mutta pysyin päätöksessäni olla vaihtamatta numeroa; eihän se minun tehtäväni ole muuttaa numeroani siksi, että jollakin toisella ei ole kaikki inkkarit kanootissa.
Alkoi melkoinen show, joka päättyi siihen, että neiti Emma-Kristiina ilmoitti matkustavansa ulkomaille joksikin aikaa ja jättävänsä minut rauhaan, sillä "tuo mieshän on pitänyt meitä kumpaakin tyhmänä" niinkuin onkin. Vielä en tiedä jatkosta. Mies ruikuttelee kovasti uutta mahdollisuutta, mutta mun luottamus on kyllä nyt mennyt niin, etten todellakaan tiedä, miten voisin koskaan saada sitä takaisin. Toki minä miestäni sisimmässäni rakastan edelleen, sillä eihän se rakkaus mihinkään tuosta noin vain lopu, mutta äärimmäisen loukkaantunut ja sisäisesti haavoilla kyllä olen.
En tajua, miten tästä voisi lähteä avioliittoa enää jatkamaan, vaikka luovuttaakaan en haluaisi.
Anteeksi sekava tekstini, mutta pää lyö aika tyhjää ja on ontto olo.
eivät tunteet tietenkään katoa heti eikä hetken päästä eikä kai tarvitsekaan. oisko nyt käynyt niin että,mitenkään puolustellakseni miestäsi,hän on jäänyt lasten varjoon eikä ole saanut sinulta tarpeeksi aikaa? tietysti ymmärrettävää kun teillä on pienet lapset jotka vaativat kaiken huomion äidiltä melkein koko ajan. miehesi teko on kuitenkin todella tuomittava ja loukkaava sinua kohtaan! nostan hattua jos pystyt anteeksi antamaan ja jatkamaan yhdessä miehesi kanssa. olisiko apua tilanteeseen jos lähtisitte koko perhe jonnekin pienelle reissulle yhdessä,keskittyisitte vain nauttimaan aikaansaannoksistanne? tai mikäli mahdollista,ihan kaksin?
