Minä olen 22-vuotias ja mies vuoden vanhempi.
Kerroin tänään vanhemmilleni koko sopan. Tuli melkoinen pommi pudotettua, ensin raskausuutinen ja sitten tieto seonneesta exästä, josta vanhempanikin tykkäsivät : /
Tukea tulee kotoa kyllä ihan 100%:sesti, tämän osasin arvatakin mutta helpotti kyllä oloa aivan mielettömästi... Tulimme siihen tulokseen, että parasta on mennä huomenna käymään poliisin pakeilla kertomassa tilanteesta. Isäni tulee mukaan tukihenkilöksi.
Tein varmaan tyhmästi uhatessani miestä poliisilla viime yönä, en ajatellut asiaa tarpeeksi pitkälle
Ajattelin, että jospa viranomainen pelottaisi sen verran että jättäisi mut rauhaan. Ihan hiljaa se on ollutkin koko päivän aamuisen viestinsä jälkeen, en tiedä mitä se siellä nyt hautoo : /
Päivä päivältä olen varmempi siitä, että pidän tämän lapsen. Hän on mun rakas lapseni :heart:
Ihan pakko sanoa nyt tähän. Itse olen ollut tilanteessa, jossa tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Ei ollut itselleni itsestäänselvää pitää lasta, mutta koska mies sanoi tukevansa päätöksestä huolimatta, lapsi pidettiin. Yhdessä ollaan edelleen, mutta myrkyistä, erittäin vaikeaa on ajoittain. Olisin eronnut jo kauan sitten, jos en olisi tajunnut koko tilannetta oikeassa valossa. Me olemme perhe, en pysty luottamaan tuota lasta kenellekään muulle miehelle koskaan. Tuskin edes pystyisin uusperhe elämään, en haluaisi. Sinunkin lapsesi tulee joskus kysymään, missä hänen isänsä on.
Näin jälkikäteen ajateltuna, elämäni uudelleen ajateltuna olisin voinut nyt olla vielä lapseton sinkku ja ehkä menossa naimisiin paljon paremman miehen kanssa, oltaisiin suunniteltu yhdessä perhe ja eletty onnellisina. Näin ei tule minulle enään koskaan tapahtumaan. Yritän toki saada nykyiseni toimimaan, mutta tällä hetkellä tuntuu, että tuo mies on täysin väärä.
Halusin vain tällä sanoa, että toivottavasti ajattelet elämäsi loppuun asti. Mitä haluat elämältä? Ehjän parisuhteen ja perheen? Ja voin sanoa, että yh:n elämä ei ole helppoa, ei todellakaan ole. Jos on hyvä tukiverkosto onnistut kyllä, mutta muuten se tulee olemaan hyvin väsyttävää. Kaikki oma harrastaminen voi olla pois ja elät väkisinkin vain lasten kautta. Mitään omaa sinulla ei ole, koska sinulla ei ole miestä, joka sitä omaa aikaa sinulle antaisi. Sanon vain, että elämä ei ole kovin ruusuista aina.
Ajattele asiaa eri puolilta. Kuinka paljon kadut, jos teet abortin? Kuinka paljon tukiverkkoja sinulla on? Oletko valmis siihen, ettet välttämättä tule koskaan menemään naimisiin kenenkään kanssa tai voi olla parisuhteessa kenenkään kanssa. Ei ole sama asia alkaa parisuhteeseen lapsen kanssa kuin ilman lasta. Jotkut siinä onnistuvat, mutta ketään muu kuin lapsen biologinen isä ei voi lastaan rakastaa yhtä paljon.
Mutta jos sinusta tuntuu, että abortti ei ole todellakaan vaihtoehto ja tulet katumaan sitä syvästi myöhemmin, etkä pysty ajattelemaan elämääsi enään ilman, niin tottakai pidät lapsen. Jotkut saattavat katua lasta koko loppuelämänsä ja miettiä sitä "lasta" jota ei ole koskaan ollut. Monet tosin pääsevät asiasta yli. Mutta yritä ajatella myös elämää ruusuisten lasien yli, koska väkisinkin äidinvaistot ovat jo nousseet eikä siihen välttämättä pysty.
Mieti mitä haluat elämältäsi. Jos sinulle on ihan ok viettää elämää kahdestaan lapsen kanssa, elätät häntä, kasvatat yksin ja sisaruksia ei välttämättä koskaan tule ja jos tulee, niin eri isälle, joka ei välttämättä pysty samanlaiseen rakkaussuhteeseen sinun lastasi kohtaan, niin olet valmis. Monet pärjäävät näinkin.
Lapsen synnyttyä alkaa uusi elämänvaihe, jolloin sellaisia asioita ei ole enään pitkään aikaan kuten oma aika tai vapaa elämä. Minä joskus kaipaan rakastumista vaikkapa ulkomailla. Sitä että saa ottaa vapaasti lennon jonnekin ja tavata miehen, ehkä rakastua ja kiertää maailmaa. Olla vapaa. Sillekin tulee vielä aika, siis matkustelulle. Lastani rakastan ja oikeastaan miestänikin, mutta elämä on vaikeaa.
Mutta onnea siihen mihin päädytkin
Ei ollut tarkoitus mitenkään yrittää painostaa vaan saada ajattelemaan, että tulet viettämään onnellisen loppuelämän.
