"Vieras"
Otsikko ehkä selventää asiaa jonkin verran, mutta kerron lisää;
Ollaan siis likemmäs kolmikymppinen pariskunta, joka on ollut avioliitossa viimeiset kuusi vuotta. Lapsia meillä on kolme, kaikki alle 4-vuotiaita. Nuorimmainen 5kk.
Mies on töissä it-alalla, ja työhön on aiemmin kuulunut matkustelu (ulkomaille) - joka tosin vähentyi merkittävästi siinä vaiheessa kun alettiin lapsia suunnitella. Lasten synnyttyä matkustelua ei ole ollut juuri lainkaan, ja tämä siis ihan miehen oman ajatustyön tuoma päätös (koska joku nyt kuitenkin ajattelee että olen painostanut mieheni luopumaan tästä) vaikka toki yhdessä asioita pohdiskeltiin ja mietittiin tuolloin.
No. Minä olen siis tällä hetkellä ihan kotiäitinä ja mies työelämässä. Lasten kanssa meinaa olla rankkaa, kahdella vanhimmalla on uhmis ja pienimmäinen, vauva, on muuten vain todella haastava/suuritarpeinen, tuntuu tarvitsevan kaikkea kahden lapsen edestä.
Reilu kuukausi sitten mies alkoi puhua työprojektista, johon häntä on alustavasti kyselty ja josta hän on myös kiinnostunut ja johon hän toivoi pääsevänsä. Totta kai olen mieheni asioista kiinnostunut, joten kyselin sitten hieman, millaisesta projektista on kysymys ja missä ko. projekti on tarkoitus toteuttaa (juurikin tuota matkustelua ajatellen). Mies vastaili hieman umpimähkäisesti eikä oikein sanonut juuta eikä jaata, mutta antoi silti selkeästi ymmärtää ettei ole työnsä puolesta lähdössä mihinkään kauemmas.
Muutama päivä sitten mies toi kotiin hyviä uutisia - mutta pudotti samalla niskaani aikamoisen pommin. Hänet oli valittu tuohon havittelemaansa tehtävään - miinuksena se, että ko. projektia hoidetaan aika pitkälti KIINASSA. Kyseinen projekti tulee kestämään seuraavat kaksi vuotta, alkaen ensi kuun alusta. Eli tosi kiva yllätys noin niin kuin minun kannaltani.
Totta kai mies tulee kotonakin välillä olemaan ja vapaatakin hänellä tulee olemaan, mutta on todellakin paljon ja pitkiäkin aikoja poissa kotoa.
Olen tietysti onnellinen, jos mies on tyytyväinen tekemäänsä työhön ja tykkää siitä mitä tekee, mutta olisi voinut ihan oikeasti kysyä tätä asiaa minultakin. Kuten sanottu, lasten kanssa on välistä todella rankkaa ihan vaikka ollaan kaksinkin kotosalla - puhumattakaan sitten, kun mies lähtee muutamaksikin viikoksi pois.
Sukulaisia ja ystäviä meillä asuu kyllä samalla paikkakunnalla, mutta eivät ota lapsia hoitoon edes lyhyiksi ajoiksi tai halua esim. tulla tänne meille auttelemaan - kysytty on. Jokainen kuulemma hoitaa itse omat lapsensa, kun on ne tehnytkin. Onhan se tietysti niinkin, mutta jotenkin ahdistaa jo valmiiksi se asioiden yksinhoitamisen totaalisuus (vaikkakin se on vain väliaikaista). En voi oikeasti tehdä mitään muuta kuin miettiä, miksi mies ei voinut puhua tästä minulle ja miten tulen pärjäämään seuraavat kaksi vuotta - tai vajaat, osanhan tästä kahdesta vuodesta mies on toki kotona, mutta kuitenkin...
Bonuksena tässä on vielä sekin, että saatan olla raskaana. Mahtaa tulla messevät ajat...
Ollaan siis likemmäs kolmikymppinen pariskunta, joka on ollut avioliitossa viimeiset kuusi vuotta. Lapsia meillä on kolme, kaikki alle 4-vuotiaita. Nuorimmainen 5kk.
Mies on töissä it-alalla, ja työhön on aiemmin kuulunut matkustelu (ulkomaille) - joka tosin vähentyi merkittävästi siinä vaiheessa kun alettiin lapsia suunnitella. Lasten synnyttyä matkustelua ei ole ollut juuri lainkaan, ja tämä siis ihan miehen oman ajatustyön tuoma päätös (koska joku nyt kuitenkin ajattelee että olen painostanut mieheni luopumaan tästä) vaikka toki yhdessä asioita pohdiskeltiin ja mietittiin tuolloin.
No. Minä olen siis tällä hetkellä ihan kotiäitinä ja mies työelämässä. Lasten kanssa meinaa olla rankkaa, kahdella vanhimmalla on uhmis ja pienimmäinen, vauva, on muuten vain todella haastava/suuritarpeinen, tuntuu tarvitsevan kaikkea kahden lapsen edestä.
Reilu kuukausi sitten mies alkoi puhua työprojektista, johon häntä on alustavasti kyselty ja josta hän on myös kiinnostunut ja johon hän toivoi pääsevänsä. Totta kai olen mieheni asioista kiinnostunut, joten kyselin sitten hieman, millaisesta projektista on kysymys ja missä ko. projekti on tarkoitus toteuttaa (juurikin tuota matkustelua ajatellen). Mies vastaili hieman umpimähkäisesti eikä oikein sanonut juuta eikä jaata, mutta antoi silti selkeästi ymmärtää ettei ole työnsä puolesta lähdössä mihinkään kauemmas.
Muutama päivä sitten mies toi kotiin hyviä uutisia - mutta pudotti samalla niskaani aikamoisen pommin. Hänet oli valittu tuohon havittelemaansa tehtävään - miinuksena se, että ko. projektia hoidetaan aika pitkälti KIINASSA. Kyseinen projekti tulee kestämään seuraavat kaksi vuotta, alkaen ensi kuun alusta. Eli tosi kiva yllätys noin niin kuin minun kannaltani.
Totta kai mies tulee kotonakin välillä olemaan ja vapaatakin hänellä tulee olemaan, mutta on todellakin paljon ja pitkiäkin aikoja poissa kotoa.
Olen tietysti onnellinen, jos mies on tyytyväinen tekemäänsä työhön ja tykkää siitä mitä tekee, mutta olisi voinut ihan oikeasti kysyä tätä asiaa minultakin. Kuten sanottu, lasten kanssa on välistä todella rankkaa ihan vaikka ollaan kaksinkin kotosalla - puhumattakaan sitten, kun mies lähtee muutamaksikin viikoksi pois.
Sukulaisia ja ystäviä meillä asuu kyllä samalla paikkakunnalla, mutta eivät ota lapsia hoitoon edes lyhyiksi ajoiksi tai halua esim. tulla tänne meille auttelemaan - kysytty on. Jokainen kuulemma hoitaa itse omat lapsensa, kun on ne tehnytkin. Onhan se tietysti niinkin, mutta jotenkin ahdistaa jo valmiiksi se asioiden yksinhoitamisen totaalisuus (vaikkakin se on vain väliaikaista). En voi oikeasti tehdä mitään muuta kuin miettiä, miksi mies ei voinut puhua tästä minulle ja miten tulen pärjäämään seuraavat kaksi vuotta - tai vajaat, osanhan tästä kahdesta vuodesta mies on toki kotona, mutta kuitenkin...
Bonuksena tässä on vielä sekin, että saatan olla raskaana. Mahtaa tulla messevät ajat...