Näitä suhteita tuntuu olevan paljon. Tarkentaisin vielä, että sana suhde, ei ollenkaan välttämättä tarkoita itselleni vakavaa, pitkään jatkunutta suhdetta. Suhde vain on sana, jota käytän, kun en sopivampaakaan keksi.
Itselläni sama tilanne..parin kuukauden tiiviin ja hyvinkin henkilökohtaisiin asioihin menneen nettijuttelun jälkeen tapasin tämän miehen, jota kutsun tässä Pekaksi. Vietimme kolme ihanaa päivää ja yötä yhdessä, tapasin hänen ystäviään, kävimme syömässä, kävelyillä, kahveilla.. Purimme sisintämme toisillemme, rakastelimme, kuuntelimme musiikkia. Sain ihanan kokovartalohieronnan, ja paljon kehuja. Mies käyttäytyi kuin entisaikojen ritari. Minulla ei ole mitään valittamista noista päivistä, eikä ajasta niitä ennen.
Mutta ääni kellossa muuttui, vai pitäiskö sanoa, että kello vaikeni. Lähetin Pekalle kaksi viestiä, muutaman päivän erolla. Kumpaankaan ei tullut minkäänlaista vastausta, nothing, nada. Viimein oli pakko lähettää viesti, jossa kerroin olevani hämilläni hänen hiljaisuudestaan, ja kiitin kaikesta siihen mennessä tapahtuneesta. Kunnes muutaman päivän kuluttua Pekka lähetti lyhyen viestin, jossa kertoi olevansa pidättyväinen mies. Mistä se pidättyvyys yhtäkkiä ilmeni?
Jotenkin se vaan tuntuu niin saatanan pahalta, että kolme vuorokautta ollaan niin lähellä, toistemme sisällä suorastaan, ja sitten ei vastata edes viestiin, että missä sä nyt olet? Tiesin hänen olevan jossain vallan toisessa kaupungissa, joten tarkoituksenani ei ollut tyrkyttää itseäni seuraan, ja tämän tiesi hänkin. Olo on kuin vanhalla rukkasella keväthangessa. En ymmärrä, en kerta kaikkiaan.
Viimeisessä viestissäni Pekalle sanoin vaan että tuntui pahalta huomata, että en ole edes yhden vastauksen arvoinen, ja että tapanani on puhua suoraan, koska muuten asia jää vaivaamaan. Sanoin myös että en enää häiritse, enkä aio niin tehdä.
Luulo siitä, että kaikki naiset haluavat nyhjätä miehen vieressä 24/7 ja saada hänet jättämään harrastuksensa ja ystävänsä on täydellisen väärä ja säälittävä. Eihän sellaista miestä kestäis Eveliinakaan.
