A
ap
Vieras
Kuulostaa pahalta mutta ärsyttää tuleva opiskelu koska mies ei ole 8 vuoden yhdessäoloaikamme ollut päivääkään oikeissa töissä. Peruskoulusta meni amikseen, jonka jätti kesken melkein heti. Vuoden työttömyyden jälkeen meni taas amikseen ja kävi sitä vuoden ja jätti taas kesken. Oli taas vuoden työttömänä ja kävi armeijan. Sitten meni taas kouluun, jonka kävi loppuun vähän niin ja näin, valmistui puoli vuotta myöhässä. Siitä saakka on ollut taas työttömänä, reilun vuoden taas. Koulusta on ollut työharjoittelussa sekä yhden kesä osa-aikatyössä. Suorastaan v*tuttaa, että pitää taas mennä opiskelemaan, saa taas kolmella vuodella lykättyä töihin menoa. Itselläni on kaksi tutkintoa ja olen ollut töissä. Nyt olen kotihoidontuella. Olen niin kyllästynyt tähän rahattomuuteen, koska mies ei hoida osuuttaan perheen elättämisestä.