E
epäilevä
Vieras
heis,
onko tämä normaali mies. Kysyi minulta että mennäänkö me kihloihin. Kosi kerran kännissä ja sitten kertoi että sorry oli huppelissa. Lopulta puolen vuoden kuluttua hankittiin sormukset. Samaan aikaan bongaa toisen naisen baarista ja menee treffeille. Kertoo että olisi vain käyttänyt kaunotarta hyväkseen. Tekstailivat viestejä mm. että olet mielessäni. meid'n yhteisen muuton aikana.
Toinen asia että kehuu mm. tänä aamuna jälleen jotain 18v. TOOSI KAUNIIKSI. Tuntee senkin TOSI HYVIN, juttuja. Ja kehuu muitakin kaunottaria kuin omistaisi ne TODELLA UPEAKSI JA HYVÄNNÄKÖISEKSI. Olen itse suht kaunis. Mutta en todennäköisesti KAUNOTAR joista hän puhuu lähes päivittäin. Aamupalalla ja jopa muidenkin miesten läsnäolellessa. Häpen itseäni ja tunnen huonommuutta. Onkohan minulla väärä mies.