V
Vinkkiä
Vieras
Olipa raflaava otsikko. Ja nyt ette ammu, vaikka tämä masturbointi-asia tuntuisikin hankalalta. Koska mielestäni tämä on ihan hyvä vinkki..
Siinä vaiheessa kun suhde on mennyt sopivasti intiimille tasolle, mutta ollaan vielä sen verran vieraita, ettei olla vielä tutuissa rutiineissa. Silloin teen näin: rennossa tilanteessa sängyssä makoillessa otan mieheltä housut alas ja hyväilen munaa, ihan sillä tavalla muuten vain. Kun mies on mukavasti kiihottunut ja innostuu, otan käden pois ja siinä rennosti makoillessa pyydän miestä hyväilemään itseään. Tässä vaiheessa mies useimmiten, miehestä riippuen, hämmentyy ja ehkä kieltäytyy (nolona), mutta pienen suostuttelun "musta ois se on kiihottavaa", "tykkään katsella sitä" jne. jälkeen yleensä alkaa pienimuotoisesti hyväillä. Huomatessaan, että minulle se tosiaan on ok ja jopa hiukan kiihottavaa, ehkä rohkaistuu. Ja lopultahan tuo tietenkin menee yhteiseksi peuhaamiseksi.
Mies siis ymmärtää, että masturbaatio on ihan ok eikä jännitä sitä ja salassa runkkaile. Ja huom! en usko että yhdestäkään miehestä mikään himomasturboija tuollaisen takia tulisi.
Ja mikä on se hyvä puoli minulle itselleni? Silloin joskus kun oman ison O:n jälkeen olen niin suuren tunteen uuvuttama, etten jaksaisi enää miestä lähteä suulla/kädellä (ja ei, pimpsaan ei sen jälkeen enää kärsi mitään laittaa, sen verran herkäksi vetää) tyydyttää, voin sanoa reippaasti, että mitä jos jatkaisit itse. Ja niin on mies siinä vieressä voinut itselleenkin saada hyvän olon. Tätä ei siis joka seksissä todellakaan tapahdu, mutta eipä tarvi aina väkisin yrittää vääntäytyä vielä unen rajamailta ylös koska toinen on vielä puolitiessä.
Toinen hyvä puoli: silloin kun ihan oikeasti olen tosi väsynyt, aamulla aikainen herätys jne. Tai ei ihan oikeasti vaan juuri sinä päivänä pääse seksitunnelmaan, voi sanoa miehelle, että mitä jos tänään runkkaisit ja katsotaan huomenna uudelleen, jos silloin peuhattaisiin yhdessä. Ja mies voi ilman syyllistämisen pelkoa/salailus tyydyttää halunsa itse. Koska tiedämmehän jokainen miten pahalta tuntuu, jos haluttaa ihan hirveästi eikä toista haluta. Siinä jos vielä pitäisi salassa yrittää jonnekin mennä runkkailemaan tai vaan kärjistellä ja toivoa että seisokki (kuvainnollisesti myös naisella) laskisi. Tuossa "luvallisessa" runkkaustilanteessa ei kummankaan tarvitse tuntea pahaa mieltä, minun ei siksi, etten jaksa/halua eikä miehen siksi, että panettaa vaan ei pääse sekstaamaan.
Ja kun kerran peli on avattu, toimiihan se sitten ihan toisinkin päin. Joskus on tilanteita, jolloin mies on vain niin väsynyt/stressaantunut/mitä lie, ettei haluta ja silloin minä voin ihan itse tehdä itselleni hyvää. Eikä kenenkään tarvitse mitään salailla tai tuntea huonoa omaatuntoa. Päinvastoin, tuntuu että tuosta se suhde jopa syvenee, kun voi toiseen luottaa ja toisen halua/haluamattomuutta kunnioittaa.
Ja nyt niitä mielipiteitä. Ja kirjoituksen alusta poiketen, saa vaikka ampua..