Mies laukeaa liian nopeasti!

  • Viestiketjun aloittaja kyllästynyt
  • Ensimmäinen viesti
kyllästynyt
Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa kymmenisen vuotta (minä 29v., hän 33v.) ja meillä on kaksi (pientä) lasta, kolmas syntyy ensi keväänä. Vuosia seksielämämme oli ihan kunnossa, nyt viimeisen vuoden aikana tilanne on kuitenkin muuttunut. Kun alamme vaakamamboilun, mieheni kiihottuu todella nopeasti ja laukeaa jo muutaman työnnön jälkeen...oikeesti :headwall: , kaksi työntöä taitaa olla meillä tämänhetkinen lyhyysennätys!

Olen jo todella turhautunut asian suhteen, ei oikeasti enää huvita edes harrastaa seksiä. Niinpä kerrat ovatkin vähentyneet ja harrastamme sitä enää noin kerran kahdessa viikossa (ennen 2-3/vko). Seksin vähyys ei luonnollisestikaan ilahduta miestäni (vonkaa jatkuvasti) ja toisaalta se tietysti voi osaltaan pahentaa ongelmaamme. Olemme puhuneet miehen kanssa tuosta "pikalaukeamisesta", eikä hän keksi, mistä se voisi johtua. Asia kyllä vaivaa kovasti häntäkin.

Mistä toi nopea laukeaminen voisi teidän mielestänne johtua ja mitä asialle voisi tehdä? Haluan entisen tyydyttävän seksielämämme takaisin! :attn:
 
Niitähän on ihan sellaisia opuksia ja kursseja, joilla neuvotaan ja saadaan paikat kuntoon miehiltäkin. Ilm. siihen voi vaikuttaa. Mutapamutta...Voisiko miehesi esim.suuseksillä kiihottaa sinut ennen kuin itse sitten laukeaa yhdynnässä?Ja niin, että sinäkin sitten siinä samalla saisit?
 
Sama juttu
Meillä on ollut sama ongelma koko ajan eli mies laukeaa liian nopeasti, minä olen hitaampi syttymään. Olen lukenut ,että jotkut vaan on niin herkkiä ja siihen voisi auttaa jokin lääke eli pitäisi käydä valittamassa jollain urologilla. Mies kävi siellä tutkimuksissa muttei uskaltanut tästä a.o. ongelmasta puhua joten eipä ole apukeinoja meillä muuta kuin se, että hän ensin hyväilee minua käsin ja sitten vasta kun minä olen lauennut työntyy sisälleni. Se taas ei mulla tunnu paljoakaan, mutta sekin ongelma meillä on ollut koko 16 vuotta.. Pitäis varmaan hankkia jokin hieromasauva, että kokeilisi tuntuuko se joltain vai ei.. :\|
 
paraskin tietäjä
Hölmö.

Jätkä vonkaa, mutta et anna kuin joka toinen viikko? Sitten ihmettelet, kun se laukee käsiin. Etkä millään ymmärrä, mistä se vois johtua. Taukki.

Herätys! Anna sille niin usein kun se tahtoo, niin takuulla alkaa homma kestää pitempään. Aivan saletti juttu.
 
  • Tykkää
Reactions: jämäkkä
Fiyza
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.11.2006 klo 17:23 paraskin tietäjä kirjoitti:

:eek: Lue ap.:n juttu uudestaan ja mieti vähän.
Ja sitä paitsi jos mies tai nainen ei halua jostain syystä seksiä niin ei siihen ole pakko suostua. :kieh:
 
paraskin tietäjä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.11.2006 klo 17:32 Fiyza kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.11.2006 klo 17:23 paraskin tietäjä kirjoitti:
Hölmö.

Jätkä vonkaa, mutta et anna kuin joka toinen viikko? Sitten ihmettelet, kun se laukee käsiin. Etkä millään ymmärrä, mistä se vois johtua. Taukki.

Herätys! Anna sille niin usein kun se tahtoo, niin takuulla alkaa homma kestää pitempään. Aivan saletti juttu.
:eek: Lue ap.:n juttu uudestaan ja mieti vähän.
Ja sitä paitsi jos mies tai nainen ei halua jostain syystä seksiä niin ei siihen ole pakko suostua. :kieh:
Niin? Luin sen viiteen kertaan, mutta edelleenkään en ymmärrä, miksi muija ei älyä antaa jätkälle tarpeeksi. Syy on siinä, eikä missään muualla. Onko se nyt niin vaikea tajuta?
 
Fiyza
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.11.2006 klo 17:41 paraskin tietäjä kirjoitti:
Niin? Luin sen viiteen kertaan, mutta edelleenkään en ymmärrä, miksi muija ei älyä antaa jätkälle tarpeeksi. Syy on siinä, eikä missään muualla. Onko se nyt niin vaikea tajuta?
Nainen turhautui kun mies sai liian nopeasti.Joten naista ei seksi kiinnostanut enää kovin usein.Mikä tietysti voi pahentaa asiaa.
 
paraskin tietäjä
Tämä on noidankehä, jonka vain se nainen voi murtaa. Mies ei fysiikalleen mitään voi, ellei käy välillä vieraissa tai nyrkkikyllikillä.

Oman etunsa takia tämän muijan pitäisi sietää sitä jätkää hiukan useammin, niin johan alkais kestämään mambo kauemmin.

Minulle ei tulisi moinen tahti tulisi kuuloonkaan. Vähintään kerran päivässä pitää saada, muuten alan hyppimään seinille. Kumma, että tämä tarinan kundi on tuota tilannetta noinkin kauan on sietänyt.
 
kyllästynyt
Joo, näinpä näin paraskin tietäjä...missä on sun luetunymmärtämiskykysi, jos et viidennelläkään lukukerralla tajunnut?! \|O

Meidän seksielämämme on ollut aiemmin ihan kunnossa ja mies kestänyt "normaalisti", viimeisen (reilun) vuoden aikana miehestä on tullut tuollainen kahden-työnnön-ihme. Kestin tuota pikalaukeamista reilut kahdeksan kuukautta (noiden kuukausien aikana seksiä harrastettiin meille normaalisti, eli 2-3 x vkossa), jonka jälkeen nyt sattuneesta syystä turhauduin tilanteeseen ja seksihaluni katosivat kuin tuhka tuuleen. Mieheni pikalaukeamisongelma alkoi siis jo ENNEN seksikertojemme vähentymistä, seksikertojen vähentyminen on seurausta kyseisestä ongelmasta.

Olen mielestäni ollut kohtuullisen kärsivällinen noiden kuluneiden 8kk:n aikana...sen jälkeen mitta täyttyi; en mä ole mikään panopuu/pumpattava barbara, johon ruikataan sekunnin murto-osassa tuotokset ja se siitä sitten. Minäkin haluaisin saada! :attn:

Mutta noinhan se teidän miesten mielestä menee: jos miehellä seksiin liittyvä ongelma, vika on automaattisesti naisessa... :headwall:
 
Horny Man
Jeps, itse "kärsin" myös joskus vastaavasta...

Meillä tilanne on ratkaistu niin että jos tunnen tulevani helposti niin sitten tulen, usein esileikin aikana. Tilanteen mukaan käyn/käymme pesulla ja jatkan naisen viihdyttämistä, käsillä, suulla, kielellä, sauvalla, tms. Useimmiten naiseni "saa" näin menetellessä, joskus myös viivytän hänen nautintoaan, taikka vaihdan ennen "saamista" viihdytysmenetelmää, milloin mitenkin, joskus käy niinkin että mielihyväntunne on vahvempi kun välillä vaihtaa menetelmää.

Useimmiten jo tässä vaiheessa alan olemaan valmis uuteen koitokseen ja jos en aivan 100%:n kovana ole, niin silloin käytän semmoista rengassysteemiä, joka saa minut todella kovaksi ja isoksi.

Tässä yhteydessä käytämme usein myös liukuvoidetta, tämä helpottaa sisäänmenoa ja vähentää kitkaa.

Itse asiaan päästessämme, vaihdamme asentoa fiiliksen mukaan, oma suosikkini on takaapäin.

Luultavammin puoliskoni on tyytyväinen, ainakin hän nukahtaa helposti tuommoisen session jälkeen, niinkuin itsekin. Joskus kun puuhaillessa menee aikaa tunnista, kahteen jopa kolmeen tuntiin.

Seuraavaksi olen visioinut muutamia uusia asentoja joita varmaankin jossain vaiheessa kokeilemme :p
 
  • Tykkää
Reactions: Raid79
paraskin tietäjä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.11.2006 klo 21:41 kyllästynyt kirjoitti:
Joo, näinpä näin paraskin tietäjä...missä on sun luetunymmärtämiskykysi, jos et viidennelläkään lukukerralla tajunnut?! \|O
Luin sen kuudennen kerran, mutta edelleenkään en ymmärrä. :(

Jos miehesi mielestä olet niin pirun kiihottava, niin ottaisit sen imarteluna ja antaisit sille useammin. Nyt rankaiset sitä reppanaa pihtaamalla. Oma syysi, jos itsekin joudut siitä kärsimään.

Alkuperäinen tahti 2-3 kertaa viikossa on selvästikin liian vähän. Joka päivä sitä pitää olla, ja aina kun tilaisuus myöten antaa, niin vaikka kolmesti päivässä.

Mitä sinä siinä menetät, jos annat äijän tehdä mitä äijä eniten haluaa? Voisit saada siinä sivussa itsekin jotain.
 
Antro
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.11.2006 klo 14:01 paraskin tietäjä kirjoitti:
Luin sen kuudennen kerran, mutta edelleenkään en ymmärrä. :(
Ketjussa on useita vastaajia, jotka ovat käsittäneet asian tietyllä tavalla, sinä yksin olet ymmärtänyt asian tuolla tapaa, ilmeisesti väärin, koska ketjun aloittajakin antoi niin ymmärtää, että väärin olet käsittänyt. Sen sijaan jankuttamisen sijaan kananttaisi yrittää ymmärtää, missä meni luetun ymmärtäminen väärin.

Ja jos et saa asiaa ymmärtämään, niinkuin ketjun aloittaja sen halusi, niin ei kannata jankuttaa asiaa vaan jättää vastaaminen muille, ellet sitten ihan trollaile täällä.

Ei kaikkea ole pakko ymmärtääkkään, mutta jankuttaminen on typerää. Sulle on jo moneen kertaan sanottu, että olet käsittänyt väärin, niin jos et hyväksy sitä tosiasiaa, niin miksi tarpeettomasti vängätä sitä? Ei se muutu oikeaksi, vaikka sen useampaan kertaan toitotat.
 
paraskin tietäjä
Ahaa! No nyt minä ymmärrän. Hyvä kun selitit niin havainnollisesti. :flower:

Eli vika on miehessä ja sillä sipuli. On täysin kiellettyä kokeillakaan ilmeisintä ratkaisua. Useammin ei passaa naia kuin se "normaali" 2-3 kertaa viikossa. Johan se menisi ihan pornoiluksi koko elämä ja mitä naapuritkin sanoisivat!

Äijän pitää sopeutua siihen mitä äijälle annetaan. Sen kerran kun armosta saa, pitää panna simmut kiinni ja ajatella vaikka veroilmoituksen täyttämistä, niin johan pitenee akti.

On se nyt #&%?$!*, ettei yks äijä saa kikkeliään kuriin! Laitetaan vaikka puolen vuoden selibaatille ja kokeillaan sitten. Jos laukee liian nopsaan, niin kokeillaan kahden vuoden taukoa.

Kyllä näillä eväillä taatusti tämä ongelma ratkeaa. Tavalla tai toisella. B)
 
kyllästynyt
Kiitos vastanneille erinäisistä vinkeistä! Pitänee ottaa selvää aiheesta opuksista ja muista julkaisuista.

Antro, taisit mainita, että itsellesikin toisinaan käy noin kuin miehelleni ja kysyisinkin, että oletko huomannut esimerkiksi väsymyksen tai stressin liityvän asiaan? Meillä mies on useimmiten tuohon uusimiseen liian väsynyt ja itse asiassa ollaankin mietitty sitä, että mahtaisko juuri tuo väsyneenä mamboilu aiheuttaa koko ongelman...miehellä suht fyysinen työ ja sen lisäksi hän on aktiiviurheilija, joka treenaa useita tunteja viikossa (mutta ei niin aktiivi, että mömmöjä vetäisi ;) ). Ja toki nuo pikku vilperimme vievät myös energiaa.

Pitäisi varmaankin saada mies jollakin tapaa rentoutumaan tämän hektisen menon keskellä, ehkä tuo jatkuva "suorittaminen" on vienyt mehut koko miehestä. Siinä osasyy, miksi nurisen asiasta täällä, enkä lataa miehelleni täyslaidallista päin naamaa...ettei seksikin alkaisi tuntua "suoritukselta", josta pitää ottaa tuhottomasti paineita. Puhun hänen kanssaan yleensä vähän lempeämmin sanankääntein :saint: ...toki hän on selvillä siitä, etten ole tyytyväinen tämän hetkiseen seksielämäämme ja siitä, miksi näin on. Ja samaa mieltä hänkin on.

Nyt kilpailukauden loputtua ja työnkuvankin painottuessa paperihommiin talvisin on ehkä tietynlaista helpotusta luvassa miehen kokeman stressin suhteen. Saas nähdä...ei kyllä jäädä odottelemaan tilanteen parantumista, vaan kyllä sille nyt oikeasti on jotain tehtävä. Taidanpa koittaa tosissani sitä miehen rentouttamista vloppuna, hierontaöljykin jo löytyy... ;)
 
kyllästynyt
Ja parhaalle tietäjälle...mutta kun se imarreltuna olo ei tuo mulle sitä isoa Oota! :heart:

Ja muuten, vaikka sinä haluatkin seksiä joka päivä, niin samoin ei ole kaikkien miesten laita. Oma mieheni esimerkiksi oli täysin tyytyväinen tuohon menneeseen eli noin 3 x vkossa tapahtuvaan toimintaan. Pikkulapsiperheessä, jossa toinen vanhempi on aktiiviurheilija, eivät asiat ole aina niin yksioikoisia. On leirejä, kisoja, harjoituksia jne jne. Aika on kortilla - etenkin vanhempien yhteinen aika. Onneksi lapset kasvavat ja tämä krooniselta tuntuva aikapulakin helpottanee joskus. Ehkä mekin sitten sekstaillaan joka päivä... :LOL:

Niin, ja vaikka olenkin eilen päästellyt höyryjä täällä puhumalla MIEHEN ongelmasta, niin toki minä olen myös valmis tekemään töitä sen eteen, että tilanne paranee. En vain jaksa uskoa, että tuo sinun ehdottamasi kertojen lisääminen olisi meille tällä hetkellä mikään ratkaisu. Minusta ensin on löydettävä syy, jotta ongelmaan voidaan puuttua...

ps. Ja sehän olikin sitten Horny man, eikä Antro, jolla oli niitä vastaavia kokemuksia...eipä pelitä tänään tuo muistipuoli mulla... :headwall:
 
juups
Meilläki melkein sama ongelma. Ei siis kahden työnnön jälkeen...Mutta liian aikaisin kuitenki, koska mä olen vasta kiihottumassa siinä vaiheessa kun tunnen miehen tekevän vikan työntönsä. Ollaan nyt alettu harjotteleen sitä esileikkiä ja otettu mukaan niitä leikkikaluja hommaan. Ollaan kummatki tosi ujoja (seksi hommissa siis) ni nyt vasta uskalsin kertoa vähän...mitä toivon jne.
Just juteltiin oman lääkärin kanssa siitä "väkiseksistä", että ei se ole oikein että nainen...eikä miehenkään tulisi joutua antautumaan vaan sen takia että toinen haluaa. Jos ei halua niin ei halua. Minäki tyydyin siihen roolin kunnes tajusin ettei tää voi näin jatkua. Aloin netistä lukemaan kaikkea tähän liittyviä juttuja ja tajusin että asiasta voi puhua. Toista ei tulisi tietenkään kituuttaa kuukausitolkulla... :)
Mutta asiaan:Emme ole vielä köytänyt mitään "keinoa" pidentääksemme miehen tulemista...Ehkä jonain päivänä siis minäkin...pääsen tulemaan :whistle:
 
hjalmar
Tässä joitain juttuja mitkä pidentää ainakin mun kestoa vaikka en nyt ihan parin työnnön jälkeen tulekkaan. Ensinnäkin missä asennossa miehellä tuntuu parhaimmalta. Itse laukean selvästikin nopeitten takaapäin vedeltäessä. Jaksan vaikka loputtomiin kun olen alla ja yritän olla rentona. Heti kun haluan laueta niin jänitän vaikka jalkoja niin eipä mene enää kauaa. Ja voihan sitä jatkaa vaikka mieheltä tulisikin, vähän on vaan liukkaampaa sen jälkeen. Yleensä me lopetellaan siihen kun vaimo ei enää jaksa.

Samma på här
Samoista ongelmista kärsittiin täälläkin.
Ongelma ratkesi helpolla, hätäisin lasti rinnoille.
Toisella yrittämällä kesti jo huomattavasti pidempään ja mieskin pystyi rentoutumaan ja rauhoittumaan. (vaikka ei sitä tietenkään myöntänyt ;) )
 
Yhteistyössä