V
vierailija
Vieras
Ja tää tuntuu toiselta kuolemalta, nyt mun on pakko kohdata se tosiasia että tää oli tässä. mistä mä haaveilen elämässä? En mistään. Päivästä toiseen koirat ulos, lapset aamupalalle ja kouluun, itse kouluun.,kauppaan, ruokaa, koirat ulos, läksyt, pari tuntia lasten kanssa jotain, iltatoimet, koirat ulos,nukkuu. x 7 /viikko, viikosta kuukaudesta ja no vuodesta toiseen (vaikka eka vuosi vasta takana).
ennen sentään odotti että pääsee illalla rakkaan kainaloon, enpä loppuaikoina kertonut. Kuinka paljon häntä rakastin, rakastan edelleen. Miten siitä voi päästä yli että kertaakaan toinen ei sanonut että asian xxx pitää muuttua. Yhtäkkiä vaan lähti sanomatta sanaakaan, jättämättä viestiä, hävis. 2,5kk ei kuulunu mitään kelleen, sit soitti salaa yhteiselle lapselle äitinsä kautta. Muutaman kerran ja viikkoja välissä. Viimeksi 7kk sitten lapsi isästään kuullut.
Mä en vaan pääse yli, en pääse edelleen rakastan ja ikävöin. Yhteiset haaveet , niinkuin talo, oma yritys jne ne ei enää ole haaveitani, mikä järki kun ei ole ketään kenen kanssa tulevaisuuden haaveet jakaisi.
Totta toki että tää vuos on kasvattanut paljon, en todellakaan ole enää sama ihminen, pärjään joka tilanteessa yksin. Vaikka edessä olisi se 14v nyrkkejä heiluttaen.
Elämä on tavallaan ihan ok. Mutta nyt kun se on osoitteen viimein muuttanut niin olipa taas uus isku vasten kasvoja ja samalla näköjään laukas joukun muistoja ja kun alkaa ajattelee niin sit ajattelee kanssa.
ennen sentään odotti että pääsee illalla rakkaan kainaloon, enpä loppuaikoina kertonut. Kuinka paljon häntä rakastin, rakastan edelleen. Miten siitä voi päästä yli että kertaakaan toinen ei sanonut että asian xxx pitää muuttua. Yhtäkkiä vaan lähti sanomatta sanaakaan, jättämättä viestiä, hävis. 2,5kk ei kuulunu mitään kelleen, sit soitti salaa yhteiselle lapselle äitinsä kautta. Muutaman kerran ja viikkoja välissä. Viimeksi 7kk sitten lapsi isästään kuullut.
Mä en vaan pääse yli, en pääse edelleen rakastan ja ikävöin. Yhteiset haaveet , niinkuin talo, oma yritys jne ne ei enää ole haaveitani, mikä järki kun ei ole ketään kenen kanssa tulevaisuuden haaveet jakaisi.
Totta toki että tää vuos on kasvattanut paljon, en todellakaan ole enää sama ihminen, pärjään joka tilanteessa yksin. Vaikka edessä olisi se 14v nyrkkejä heiluttaen.
Elämä on tavallaan ihan ok. Mutta nyt kun se on osoitteen viimein muuttanut niin olipa taas uus isku vasten kasvoja ja samalla näköjään laukas joukun muistoja ja kun alkaa ajattelee niin sit ajattelee kanssa.
