No, miestä harmittaa, kun sinulla on muita kokemuksia ja hänellä ei.
Me olemme mieheni kanssa olleet vain toistemme kanssa. Noin puolitoista vuotta sitten (kun olimme olleet 13 vuotta yhdessä) meillä oli paljonkin puhetta mieheni kanssa tästä asiasta. Ja kyllä se mun miestä jollain tavalla "harmitti", ettei ollut muita ollut kuin minä. Ei meidän seksielämässä kai mitään vikaa sinänsä ollut, mutta olihan se kuitenkin jo moneen kertaan koettu... Kai se oli sitten sitä omien valintojen pohtimista, tuliko tehtyä oikeita päätöksiä vai olisiko pitänyt tehdä toisin. Itse ratkaisin asian omalta osaltani niin, että sanoin miehelle, että on hyvä ja lähtee testaamaan toisia naisia, jos kokee asian niin tärkeäksi. Mutta että sen jälkeen ei tarvi sitten enää kuvitella, että on vaimo odottamassa. Kai se vain piti tehdä miehelle selväksi, että jos haluaa meidän liittoa jatkaa, niin siihen ei muut naiset mahdu. Mutta että minä en seiso hänen onnensa edessä, vaan saa lähteä jos kokee uudet seksikokemukset niin tärkeiksi. Mies jäi. Lopulta tyytyväisenä. Tehtiin tuon episodin jälkeen/aikana erityisesti työtä meidän suhteen eteen ja itse ainakin koen, että nyt tuon jälkeen meillä menee aina vain paremmin.
Sun tilanteessasi kertoisin miehelle ihan oikeasti kaiken. Tuskin se eka kerta oli erityisen mahtava... Eli totuus lienee miehelle lopulta mieluinen, eli että sähläystä oli, ei kovin hääviä. Miehen pitää saada tietää, että hän on parempi rakastaja kuin tuo eka kokemuksesi. Koska miehelläsi ei ole ollut muita kuin sinä, niin hänen itsetuntoaan ei hivele, jos se ainoa nainen kokee jonkun muun paremmaksi... Ja jos tuo eka kertasi jostain kumman syystä oli ihan taivaallinen ja oma miehesi ihan hillittömän huono rakastaja, niin taitaa tuon ekan kokemuksen haamu kummitella teidän suhteessanne jollain tapaa.