Mies kotiutuu psy-osastolta, mitäs nyt?

[masentuneen puoliso]

Minun mies on masentunut, ollut jo vuosia. Tekstisi oli kuin minun kirjoittama. En ymmärrä miten olemmme vielä yhdessä. Olen pitkään ollut yksin vastuussa arjen pyörittämisestä. Miehellä ei ole ollut iloa elämästä, perheestä, lapsista...huono muisti tekee sen että minä muistutan, muistan, hoidan asiat. Meillä ei ole tukiverkkoja, olemme omin neuvoin kaukana sukulaisista. Suomeksi sanottuna siis minä veden rekeä perässä. Varsinkin kaikki lapsiin liittyvä huolehtiminen, läsnäolo ja muistaminen on minun harteilla ja miehen lapsi käy vielä vuoroviikoin. Se tuo hankaluuksia koska mies ei ole tasapainoinen vanhempi,ei jaksa kasvattaa, olla läsnä, siispä mulle tulee lisä vastuuta yhteisten lasten lisäksi. Mielestäni lapsen äidin pitäisi olla vastuussa kun mies ei pysty, mutta mies sanoo ettei lapsesta ole vaivaa täällä ollessaan. Niin, ei vaivaa,mutta vastuuta.

Olen kokenut voimattomuutta, epätoivoa, olen masentunut ja syönyt itsekin masennuslääkkeitä kun uuvuin. Välillä miehellä parin viikon parempia jaksoja, lääkkeitä on vaihtanut useasti kun ei löydy sopivaa. Miehellä on sosiaalisten tilanteiden pelko, sukulaisten näkeminen aiheuttaa kolmen päivän toipumisen kun ahdistaa kovasti. Arki ei ole normaalia nähnytkään vuosiin. Nyt miehellä uusi lääke kokeilussa, viime viikolla oli osasto kamaa agressiivisuus kohtausten kanssa ja tällä viikolla ollut energinen ja eri jaksava, kuitenkin ahdistaa ja unet on mennyt. Tämä on vuoristorataa. Tämä on rankkaa. PIDÄ ITSESTÄSI HUOLTA! Minä en muistanut ja olen maksanut kovan hinnan.

 

[tytönjapoikienmamma]

Hei! Ja tsemppiä kuormittavaan tilanteeseen! Olet kuvaillut tuilannettanne oikein hyvin ja kuulostat rehelliseltä ja empaattiselta ihmiseltä. Sellaiselta, joka haluaa tukea miestään. Olet saanut hieman kummallisia vastauksia täällä....mutta et ole selittänyt huonosti tai mitään. Tuo tilanne on tosi kuormittava sinullekin ja toivon todella teille kaikea hyvää ja pyydä apua jostakin(?) kodin hoitoon ja arjen pyöritykseen, jottet itsekin väsy. Ja onko sulla ketään, kenelle jutella omista tunteistasi, kun täällä tulit (tahallaan??) väärinymmärretyksi ehkä....jaksamista!

 

["---"]

Kuulostaa periaatteessa ihan hyvältä - mutta käytännön toteutus voi olla mahdoton. Mies tuskin jaksaa lähteä ulos joka päivä ja tuon muksun mukaanotto joka ilta kävelylenkille on mahdoton ajatus ainakin näin äkkiseltään ajateltuna.

Kyllä nyt puoli tuntia jaksaa ulkona kävellä vaikka olisi kuinka masentunut. Ja miksi ihmeessä lapsen mukaanottaminen olisi mahdoton ajatus?

 

["Samu"]

Varmaan olisi parasta jos kauniisti ehdottaisit, että voitaisiinko nyt yhdessä hoitaa tämä homma? Ja jos vastaus on, että ei nyt jaksa, niin sitten yrität saada sovittua jonkun tarkan päivän tai ajan jolloin se sitten hoidetaan. Nimenomaan niin, että olet siinä mukana silloin tsemppaamassa. Miehesi on todennäköisesti ollut hyvin lähellä itsemurhaa, kun on osastolle ylipäätään päässyt. Valitettavan lyhyitä noi hoitojaksot nykyään on, jos ylipäätään otetaan sisään :/.

No ei ne kyllä sentään noin lyhyitä jaksoja ole, ainakaan pk-seudulla. Tosiaan, mikäli otetaan sisään...

 

["Samu"]

[QUOTE="---";30655627]Kyllä nyt puoli tuntia jaksaa ulkona kävellä vaikka olisi kuinka masentunut. Ja miksi ihmeessä lapsen mukaanottaminen olisi mahdoton ajatus?[/QUOTE]

Elät aika ruusuisessa maailmassa. Toiset taas ei. Siinä lienee se ongelma.

 

[Ciervo]

Onko miehen olo siis kohentunut näin lyhyessä ajassa niin paljon, että kotiuttaminen tulee kyseeseen?
Lääkitys rupeaa yleensä toimimaan vasta parin viikon kuluessa ja siinä välillä olo voi pahentua todella radikaalistikin, eli olisi hyvä olla jatkuvassa seurannassa.
Ja ylipäätään olla osastolla niin kauan, kunnes energiaa on selkeästi tullut lisää ja mieliala kohentunut.

Mielestäni paras tuki sinulta miehelle nyt on vain olla läsnä ja kuunnella, jos hän haluaa puhua. Jos ei halua, älä kysele äläkä painosta.
Voit ehdotella erilaisia aktiviteetteja, esimerkiksi lähteä miehen kanssa leffaan ym.
Sinä miehesi tunnet. Keksi teille jotain sellaista tekemistä, mistä hän on ainakin joskus nauttinut?
Voisi olla jotain aika äksöniäkin, eikä välttämättä rauhallista ja henkevää yhdessäoloa.

Tsemppiä kovasti!
Masennus on läheisille todella, todella raskasta ja pahimmillaan "syö" läheisiä mukaansa.
Ymmärrän täysin, jos ja kun ärsyttää toisen "saamattomuus" ja epäloogiset valinnat (masentuneilla usein on elämä aika ailahtelevaa ja jopa itse ehkä tiedostamattaankin ajaa vain itseään syvemmälle tuhoon eikä yritä yhtään parantaa oloaan/asioitaan).
Varmasti tekee joskus vain mieli potkia persuksille ja antaa tulla täyslaidallisen kotimatoa kohtaan, mutta yritä pitää mölyt mahassa ja purkaa ärsytystä vaikka ystäville.

 

[Laama]

[QUOTE="Samu";30655634]No ei ne kyllä sentään noin lyhyitä jaksoja ole, ainakaan pk-seudulla. Tosiaan, mikäli otetaan sisään...[/QUOTE]

Osassa päin suomea pääsee kyllä helpohkosti avo-osastoille hetkeksi lepäilemään jos itsestä siltä tuntuu, vaikka ei olisi itseään tappamassa, kun sitä ruuhkaa ei ole niin käsittämättömästi kuin vaikka juuri siellä pk-seudulla.

 

[Ciervo]

Niin ja kyllä puoliso (ja/tai muita läheisiä) otetaan yleensä mukaan hoitokokouksiin.

Mua kyllä ihmetyttää todella paljon tuo, että miehesi on lähipäivinä kotiutumassa, jos vasta muutaman päivän ollut osastolla.

 

[asdas]

Niin ja kyllä puoliso (ja/tai muita läheisiä) otetaan yleensä mukaan hoitokokouksiin.

Mua kyllä ihmetyttää todella paljon tuo, että miehesi on lähipäivinä kotiutumassa, jos vasta muutaman päivän ollut osastolla.

Kai ne kuvittelee että kotona on oikeasti rakastava ja tukeva puoliso, eikä mikään "perseelle potkija", kuten valitettavasti vaikuttaa olevan.

 

["Samu"]

Niin ja kyllä puoliso (ja/tai muita läheisiä) otetaan yleensä mukaan hoitokokouksiin.

Mua kyllä ihmetyttää todella paljon tuo, että miehesi on lähipäivinä kotiutumassa, jos vasta muutaman päivän ollut osastolla.

Tämä se muakin ihmetyttää.
Tosi vaikea tehdä potilaasta pätevää arviota noin lyhyen jakson puitteissa. Lisäksi tuntuu siltä, että mies ei ole varmaan kunnolla päässyt lepäämään eikä saanut riittävää apua tilanteeseensa. Kummallista toimintaa.

 

[masentuneen eksä]

Kai ne kuvittelee että kotona on oikeasti rakastava ja tukeva puoliso, eikä mikään "perseelle potkija", kuten valitettavasti vaikuttaa olevan.

Todella ilkeästi sanottu. Pistää toivomaan että tämän kirjoittaja joskus löytäisi itsensä vastaavasta tilanteesta.

Olen masentuneen eksä. Vuosia yritin jaksaa, juuri tuossa tilanteessa. Kaksi lasta, velat ja laskut, miehen yritys menossa konkurssiin, ja sitten menikin, koska eihän se ollut mun yritys enkä mä sitä pystynyt hoitamaan. Psy poli ei, ainakaan miehen mukaan, halunnut tavata perhettä ollenkaan. Miehen masennus toki alkoi jo ennen kuin hoito. Sitten kun alkoi se hoito, herkesin toivomaan että asiat muuttuu mutta ei ne muuttuneet. Sen sijaan sairastuin masennukseen itsekin, ja avioero tuli kyllä ihan viime tingassa, pian ei olisi lapsilla ollut enää kumpaakaan vanhempaa.

Masentuneen rinnalla on kova elämä. On vaikeaa nähdä kuinka pitkään on syytä yrittää, ja koska on aika viedä lapset ja itsensä turvaan, parempaan elämään. Nykyään ja täällä palstoilla tuntuu olevan selkeä ajatus, että jos kumppani sairastuu alkoholismiin eikä hoidot auta, niin on syytä erota. Ei nämä muutkaan mielen sairaudet juuri kummempia ole. Eihän sitä haluaisi olla perseelle potkija, mutta kun maailmassa ne asiat on hoidettava niin ne vaan on jonkun hoidettava, ja kaikkia toisen asioita ei kerta kaikkiaan voi hoitaa toisen puolesta.

Tsemppiä!

 

["Vesipeto Surku"]

Joo mä ehkä selitän tätä vähän huonosti kun olen ite vähän hukassa tosiaan. Kyse ei siis ole mistään siivoamisesta, ruoan laitosta jne, ne olen toki nyt pitkälti yksin hoitanu ja ymmärrän kyllä ettei jaksaminen semmoseen riitä. Ennemminkin kyse on asioista kuten laskujen ohjaamisesta minulle (minä huolehdi eräpäivät ja maksan kaikki laskut, mutta miehen homma olisi välittää mulle saamansa laskut, nyt ei ole jaksanut/ei välitä/ei kiinnosta), uuden verokortin hankkiminen, sairausloma-asioiden selvittäminen jne pientä hommaa, jotka vaikeuttavat a särkee tosi paljon jos ne ei suju, ja niitä en pysty puolestaan tekemään. Asioita, jotka on pakko hoitaa, mutta jotka ei hoidu.

Ja ihan ylipäänsä kaikki arki tästä eteenpäin, että joskus jopa saisin vierelle ihmisen, joka jaksais vähän enemmänkin, että vois joskus tulevaisuudessa harkita jotain tekemistä - esim kaikki juhlat on jättänyt parin vuoden ajan väliin jne.

Kauniisti aina kaikkialla puhutaan et psyk.sh. hoito on perhekeskeistä ja tiimityötä läheisten kesken. Olis kiva tietää mitä tää on käytännössä, kun toistaiseksi ainakaan kukaan ei ole sairaalasta päin ollut missään yhteydessä.

Jos sun miehellä olis syöpä niin pyrkisitkö sä siinäkin tilanteessa "potkimaan persuksille" että saisi hoidettua asioita? Vai ymmärtäisitkö eri tavalla sen että hänellä ei yksinkertaisesti ole VOIMIA (esim. sytostaattihoitojen jälkeen) tehdä niinkin yksinkertaista asiaa kuin uuden verokortin hankkiminen..? Pyrkisitkö ensisijaisesti tekemään rakkaasi olon siedettäväksi vai syyllistäisitkö siinäkin tilanteessa ettei jaksa tehdä mitään? Odottaisitkö että hoidot purevat heti? Vai olisitko maltillinen ja ymmärtäisit että ottaa aikansa että hoidot mahdollisesti purevat sairauteen ja sitten pikkuhiljaa miehesi saa taas elämänsyrjästä kiinni ja jaksaa tehdä asioita..

Mä yritän nyt saada sut näkemään että masennus on sairaus, pahimmillaan henkeä uhkaava sellainen. Eikä siinäkään hoitovaste samantien näy, valitettavasti. Nimenomaan sairastuneen kannaltahan olis ihanteellista että olisi olemassa ihmelääke joka yhtäkkiä tehoaisi ja voimat palaisivat. Mutta niin ei käy. Hoitojen alettua vointi saattaa hetkellisesti jopa romahtaa ja tilanne näyttää vielä epätoivoisemmalta. Koska lääkityksen alettua vaikuttamaan 2-4 viikon sisään mies saattaa aktivoitua mutta nimenomaan henkinen puoli ei vielä voi paremmin, seuraa suurempi itsemurhariski.

Sä olet jonkun puoliso ja sitoutunut hänen kanssaan elämään ja olemaan silloinkin kun on vaikeaa. Mä näkisin että nyt kun on vaikeaa niin SUN on potkittava ITSEÄSI persuuksille että jaksat hetkellisesti vielä hoitaa hänenkin asioitaan. Se on rakkautta. Hän on ottanut ison askeleen hakeutumalla hoidon piiriin ja pikkuhiljaa, PIKKUHILJAA, solmut alkavat aueta ja elämä voittaa. Mutta se tapahtuu hitaasti.

Kyllä, masennus sairastuttaa helposti koko perheen. Siksi vois olla hyvä sinunkin hakeutua esim. psyk.sh:n juttusille ettet itse pala loppuun ja saat sitä kautta myös neuvoja käytännön asioiden hoitamiseen. Onhan ymmärrettävästi raskasta hoitaa toisen aikuisen asioita. Mutta tosiasia on se että sun miehesi kaipaa sun ymmärrystä ja tukea ja apua nyt ihan käytännön asioiden hoitamiseen niin kauan että toipuminen on siinä pisteessä että pikkuhiljaa itse taas kykenee hoitamaan omat asiansa.

Ja kyllä, TULEVAISUUDESSA sulla varmasti on taas ihminen rinnallasi kenen kanssa voit tehdäkin taas kivoja juttuja. Mutta niiden aika ei ole nyt.

 

[vähän_hukassa?]

Kiitos vastauksista, kaikenlaisista. Muutamiin juttuihin kommenttia: mulla on netin kautta yks kauempana asuva kaveri, jolle voin vähän purkaa (pahimmat hetket, en viitti koko ajan kuormittaa), meijän vanhemmat on koko meijän tukiverkko, mutta mies kielsi niille kertomasta.

Ulkolenkeistä joka päivä (jos mies jaksaisi): jos tulen maksun kanssa päivästä riippuen 17-18 aikaan kotiin, teen ruoan, siivoaa päivän jäljet ja alan 20.00 hoitaa iltapuuhia, ei siinä joka päivä ole mitenkään mahdollisuutta lähteä lenkille, en itse jaksa, täytyy mullakin jossain vaiheessa pieni lepohetki olla. Mutta pitäisi varmaan sekin jaksaa, tai muuten on huono ihminen, huono vaimo, huono tukija.

En tiedä miksi hoitojakso on niin lyhyt tai mitä sillä on suunniteltu. Käsitin että sairaalassaolon tarkoitus on saada nukuttua yö kunnolla.

Ja persukselle potkimisesta: kyllä, myös syöpätilanteessa kokisin, että miehen on pakko jaksaa
A) välittää mun sähköpostiin omaan sähköpostiinsa tulevat laskut, koska muuten ne jää maksamatta ja meidän taloudessa jokainen myöhästymismaksu on päivän ruokabudjetti. Eli jos jollekin esim 3x 5e ei ole mitään, meille se on oikeasti paljon.
B) tilata uusi verokortti, kun tällä hetkellä kk-raja ja se ei riitä, menee siis osa palkasta lisäprosentilla ja niinku edeltä selviää, jokainen penni kuukausibudjettiin olis tärkeä.
C) hoitaa ne sairausloma-asiat, työtapaturmailmoitukset jne jota minä en voi hoitaa (esim työtapaturmailmoituksen kun jätti tekemättä, meille tuli sen hoidon kaikki laskut itselle maksettavaksi)

-> Ihanko todella vika on minun suhteellisuudentajussa kun kohtaan vaatia tämmösiä asioita mieheltä??

Minä käyn töissä, hoidan raha-asiat, laskut jne, hoidan muksun kaikki asiat (harrastukset, hankinnat, ulkoilut jne), siivoan, teen ruoat, pesen pyykit jne. En minä niistä nyt ole puhunut, toivon toki että vielä joskus mies pystyy niihin osallistumaan.

 

[v,v]

Täältä tulikin neuvo: varaa itsellesi aika terveyskeskuksen psykiatriselle sairaanhoitajalle. Siellä voi kysellä ihan käytännön asioista, ei tarvitse itse olla pahassa jamassa. Mutta kokemuksesta voin sanoa, että se omakin jakaminen voi loppua tosi yllättäen, kun tsemppi on päällä ei omaa oireilua välttämättä huomaa ennen romahtamista. Omaisen mielenterveysongelmat ovat TODELLA kuormittava asia. Voimia sinulle ja hae itsellesi ammattiapua jo sillä perusteella että olet masentuneen omainen. Miehesi on luultavasti neljän päivän tarkkailujaksolla ja jos hyvin käy ja miehesi suostuu, saattaa hän vielä päästä avopuolen osastohoitoon.

Oma mieheni ei hoitoon suostu ja terveyshuolto on kädetön, ihmistä ei käytännössä pakkohoitoon saa ilman että on todellinen riski itselleen tai ympäristölle, jos silloinkaan.

Muista: joskus voi olla tilanteessa, että on pelastettava edes itsensä ja lapsensa. Se ei ole itsekkyyttä

 

[vähän_hukassa?]

Ja taas korjausta: tulen MUKSUN, en maksun kanssa kotiin.

 

[vähän_hukassa?]

Ja esim sellaista haluaisin sairaalasta saada tietää, että voiko miestä nyt jättää kahdestaan lapsen kanssa? Pelottaa tuo psyykelääkityksen aloituskin, kun lukenut että varsinkin alkuun voi tulla hurjiakin fiiliksiä..

 

[vähän_hukassa?]

Ja siis tosiaan, tätä neljää yötä ei ole psykalla ollu, vaan psykalle siirtyi tiistaina.

 

["xxx"]

Voi mitä jeesustelijoita jotkut täällä vastauksineen. Tottakai pitää miehen lähettää sulle laskut, tai jos ei kykene, antaa sulle sähköpostinsa salasanan. Ei masentuneen puolison voi antaa raha-asioita sentään pilata, tuskin se on hyvä sekään, että kohta ei ole rahaa tarpeeksi lapsenkaan ruokaan tai hankintoihin.

Jotkut ilmeisesti kuvittelee, että masentuneet on sellaisia lutuisia olentoja, joilla toisinaan söpösti kimmeltää kyynel silmäkulmassa, eikä heidänkään sairaus sen enempää vaikeuta perheen arkea ja elämää. Todellisuudessa masentunut voi olla todella v-mäinen, aggressiivinen, itsekeskeinen, saamaton, välinpitämätön ja sairastuttaa koko perheen. Voin kuvitella, että käyt jaksamisesi rajoilla ja olet katkera miehellesi hänen aiheuttamistaan vaikeuksista - olkoonkin, että kyseessä on sairaus nimeltään masennus. Se, että miehen tilalla on nimi, ei paljoa helpota, kun puolison täytyy yksin selviytyä ja yrittää bonuksena päälle tukea miestä. Joku kun tuolla ehdotti, että olkoon vaikka kuinka masentunut, niin kyllä sitä päivittäin lenkille pääsee. Niin, millä kampeat aikuisen miehen sängyn pohjalta? Toisekseen, mistä sellaiseen aika, jos tulee illalla kotiin ja on lapsi ja kotityöt hoidettavana? Mutta joo, saahan sitä kaikenlaisia hyviä neuvoja jaella täällä anonyymisti, kun itsellä ei ole kuitenkaan mitään kokemusta tai realiteettien tajua.

 

[....]

On se jännä juttu miten toiset pääsee osastohoitoon kun vähäsen ahdistaa ja masentaa, mutta im-yrityksen jälkeen teholla hengityskoneessa ollut passitetaan kotiin heti kun vähän henki pihisee.

 

[purjosipuli]

Kyllähän sille miehelle jonkinlainen arkiohjelma on luotava. Ei sinne sängynpohjalle voi jäädä. Reippaasti vaan nyt ainakin kevyenlaisia arkihommia ukolle. Ite kotiuduin pitkän sairaalajakson jälkeen (ei tosin masennus) ja pakko siihen arkeen oli vaan toruttauduttava vaikka miten väsytti ja diagnoosin oli trauman jälkeinen stressi oireyhtymä. Ei mitään painostuksia, juttelee vaan järkipuheella ja käy tarvittaessa vaikka perheneuvolan psykologille juttelemassa molempien jaksamisesta. Ei tuossa tilanteessa ole mitään järkeä että kumpikaan väsyy liikoja.

 

["kolmen äiti"]

Mä suosittelisin eroamista. Ei tilanne tule muuttumaan tuosta parempaan suuntaan. Sun on ajateltava lasta ja itseäsi.

 

[vie ras]

Ja persukselle potkimisesta: kyllä, myös syöpätilanteessa kokisin, että miehen on pakko jaksaa
***** tuo on mun mielestä ihan kohtuutonta

A) välittää mun sähköpostiin omaan sähköpostiinsa tulevat laskut, koska muuten ne jää maksamatta ja meidän taloudessa jokainen myöhästymismaksu on päivän ruokabudjetti. Eli jos jollekin esim 3x 5e ei ole mitään, meille se on oikeasti paljon.
***** pyydä ne salasanatunnukset ja hoida itse

B) tilata uusi verokortti, kun tällä hetkellä kk-raja ja se ei riitä, menee siis osa palkasta lisäprosentilla ja niinku edeltä selviää, jokainen penni kuukausibudjettiin olis tärkeä.
***** miehen pankkitunnuksialla SÄ VOIT tilata uuden verokortin. Aikaa menee noin 10 minuuttia.

C) hoitaa ne sairausloma-asiat, työtapaturmailmoitukset jne jota minä en voi hoitaa (esim työtapaturmailmoituksen kun jätti tekemättä, meille tuli sen hoidon kaikki laskut itselle maksettavaksi)
***** jos kerran mies ei pysty (syystä tai toisesta) tekemään, jos selitys ei riitä niin valtakirjalla viimeistään sä voit hoitaa tuon. Ja jälleen kerran, jos rahaa tarvitaan niin sitten nää vaan ON hoidettava.

-> Ihanko todella vika on minun suhteellisuudentajussa kun kohtaan vaatia tämmösiä asioita mieheltä??
***** kyllä mun mielestä olet kohtuuton

***** omalla miehellä kolme isoa vatsanalueen leikkausta komplikaatioineen vuoden sisällä ja pitkiä sairaalajaksoja antaa mulle omasta mielestäni vähän perspektiiviä kommentoida tähän. 2 lasta (4v ja 6v) sekä miehen yritys johon piti palkata työntekijä eli ne hallinnolliset ja käytännön asiat omakotitalon hommien lisäksi.

 

[psyykkisesti sairastunut]

yhteisessä palaverissa sen jälkeen kun pääsin osastolta pois. Tietenkin riippuu paikkakunnasta, mutta täällä avohoitoon kuului keskustelut psyk.sairaanhoitajien kanssa kotiutumisen jälkeen. Itse kävin tapaamisissa varmastikin vuoden verran. En enää muista oliko ajat kerran kuussa vai tiheämmin. Siellä korostettiin lääkkeiden tärkeyttä ja omaa jaksamista. Nyt omat asiani ovat kunnossa ja pärjään mielestäni hyvin, samoin puolisoni. Tsemppiä sinulle ja puolisollesi, ei ole helppoa aikaa teillä nyt!

 

[viieras]

Tosiaan pyydät mieheltäsi salasanat ja pankkitunnukset sekä valtakirjat kaikkiin tarvittaviin paikkoihin. Niin masentunut ei voi olla ettei kättään jaksa ojentaa. Sitten hoidat asiat itse ja pääset paljon pienemmällä stressillä itsekin kun ei tartte muistutella ja kytätä koko ajan että asiat tulee hoidetuksi.

Miehen veli sairastui masennukseen ja jätti kaiken hoitamatta. Veljesten äiti oli jonkin aikaa sitten kuollut ja jättänyt kuolinpesän sitä myöten jälkeensä. Niitä maksuja maksellaan me edelleenkin, kun emme edes tienneet mitkä kaikki verot ja maksut olivat jääneet maksamatta ennen kuin summat lähtivät kuolinpesästä ulosotossa- kaikki rahat kelpasivat, mutta verot ja maksut jäivät maksamatta ja ne siirtyivät aikanaan meille maksettavaksi. Tämä ihan vaan varoittavana esimerkkinä- sinä kun asut samassa taloudessa niin voit miehen asiat helposti hoitaa ajoissa ettei pääse syntymään mitään ikäviä yllätyksiä...

 

[snskf]

Siis täällä saa AINA ihan kusipäisiä kommentteja! Osa vaan hinkuu lyttäämään oli aihe mikä tahansa ja osa näistä kommentoijista on varmasti itse masentuneita tai 'masentuneita' jotka kokee että koko maailman pitäisi pyöriä heidän ympärillään ja kaikkien pitää olla heidän palvelijoitaan.
Suosittelisin ap että etsisit vertaistukea, tää palsta voi vaan pahentaa oloa. Mm. Omaiset mielenterveystyön tukena vois olla sellanen mistä sais apua.
Tsemppiä, toi on tosi vaikeaa ja sun täytyy saada itsellesikin apua, tiedän itse vähän vastaavanlaisessa tilanteessa olleena.