Mies jätti. :(((

["nono"]

En tiedä minne muuallekaan näin äkkiseltään sydäntäni purkaisin, on vaan niin kauhean kamala ja paha olo. Yhteisiä, välillä myrskyisiäkin vuosia takana 7 ja nyt se ilmoitti ettei enää jaksa. Minua. On kuulemma tehnyt kaiken minkä pystyy ja nyt tuli mitta täyteen. Yhteisiä lapsia on kaksi, 4-vuotias ja 6kk vanha.
Eilen illalla jutellessamme parisuhteestamme (mun aloitteestani) sanoi vielä uskovansa että kaikki kääntyy hyväksi eikä halua erota. Tänään kuppi meni nurin, kun minä en kuulemma tee muuta kuin haastan riitaa.
Multa lähtee järki. Tuntuu, että oon itse aiheuttanut tän kaiken olemalla liian herkkä ja ajattelemalla asioita aivan liikaa. Tavallaan jopa ymmärrän, miksi mies ei jaksa mua enää. Miks musta tuntuu tältä? Mä en haluaisi ymmärtää, ei sattuisi noin kamalasti...

Miten mä tästä oikein selviän??? On niin helvetin paha olla. :'(((

 

[selviät]

Sinä selviät koska on pakko ja koska jotain hyvää odottaa sinua tulevaisuudessa.

 

[nojuu]

Sulla on lapsia ja varmasti hyviä ystäviäkin, niiltä saa tukea. Lapset varmasti auttaa paljon, otat vaikka viereen nukkumaan ja mietit miten ihania ne on niin kyllä se siitä.
Eron voi ottaa kahdella tavalla, vaipua itsesääliin tai ottaa vahvuutena. Onhan teillä pitkäliitto, joten älkää nyt välejänne menettäkö, vaan pysykää ystävinä. Lapsetkin kasvaa paremmin !

 

["essi"]

:hug: voimia! Sä selviät, olet vahva.
Muakin pelottaa, meillä suhde väljähtynyt ja eilen mies juuri sanoi ettei rakasta minua enää eikä tiedä mitä tehdä. Tuntuu että elän pelossa.

 

[MyMindIsWithU]

Jos sinä haluat pitää perheesi kasassa, niin älä luovuta!
Vaikka nyt tuntuu kuinka kamalalta tahansa, niin älä luovuta perheesi, miehesi suhteen..

En tunne miestäsi, en sinua, en parisuhdettanne mutta sen voin sanoa, että jos katsot 20 vuotta eteenpäin elämääsi ja näet siellä juuri tuon miehen, niin siinä vaiheessa ei pidä luovuttaa vaan 110% panostaa!
Noin pienten lasten kanssa ja niitä vielä 2 kappaletta niin elämä mullistuu ja mielialat heittelee,..se on rankkaa mutta ei kestä ikuisesti..

Miehesi sanoo tällä hetkellä sinulle vaikka mitä inhottavaa, mutta ehkäpä sanojen takana on tunteet: stressi, väsymys, huono omatunto..ken tietää, joten sinun tulee olla vahva! Ole vahva sen vuoksi, että taistelet oman sekä lastesi tulevaisuudesta!

Minun siskoni mies petti häntä koska heillä oli todella vaikea aika parisuhteessa eikä he osaanneet käsitellä asiaa ja siskoni oli jo muuttamassa asunnosta pois sillä kaikki perheenjäsenet/ystävät/sukulaiset sanoi että jätä tuollainen omaan arvoon ja pakkaa tavarat...Minä ja mieheni oltiin ainoat jotka oikeasti puhuivat siskolleni ja hän sanoi että ei halua muuttaa ja haluaa eniten kaikesta selvittää asiat miehen kanssa! Siskoni täytyi olla vahva samalla kun mies koitti saada oman päänsä kuntoon ja se kannatti...se kaikki itku ja pahaolo korvattiin... Tänä päivänä hän on varmaan rakastetuin ihminen maailmassa..se kuinka hänen miehensä arvostaa häntä kaiken sen jälkeen mitä teki ja silti siskoni seisoi hänen vierellään, hän saa elää nyt sitä elämää mitä aina halusi!

Joten.. vaikeuksien kautta voittoon!
<3

 

[jpjpppi]

nyt kuule rauhoitettu molemmat ja sovitte yhdessä, että hakeudutte ammattiavun piiriin...perheasianneuottelukeskukseen, parisuhdeterapeutille tai vastaavan vastaanotolle. Ei avioliitosta noin vaan voi lähteä käymättä asioita ensin kunnolla läpi. Teidän pienet lapset ansaitsee sen verran, että vanhemmat hakee ammattiapua jotta asiat saadaan fiksusti juteltua läpi ja tullaan yhdessä joko siihen päätökseen että eroatte ja samalla järjestettä yhdessä lasten asiat (sopimukset hoitamisista jne) tai sitten olette aikuisia ja näette vaivaa käydä läpi keskustellen kaikki asiat ja lähdette yhdessä rakentamaan kunnolla sellaista parisuhdetta/avioliittoa jossa molemmalla on hyvä olla.

 

["sesse"]

Sitähän sanotaan, että nykyään pienten lasten vanhemmat eroavat useimmiten. Hyvin usein vielä alle 1-vuotiaiden vanhemmat. Tämä johtuu siitä, että oli keitä hyvänsä tuossa liitossa (siis lasten vanhempina), stressi, väsymys, arkisten rutiinien määrä ja toiston määrä on niin puuduttavaa, että varmasti kaikki oireilevat ja liitot natisevat. Mutta se eroaminen ei kannata kuin vain, jos siihen on oikeasti joku syys (väkivaltaisuus, mielenterveysongelmat, toisen sairas käyttäytyminen, väkivalta tms.) Se nyt vaan on niin, että lapsiperheen elämä ei ole kivaa, se on rutiinia, velvollisuuksia, valvottuja öitä, kotitöitä, itsensä unohtamista. Sanon nämä itsestäänselvyydet vain siksi, että ap tietäisi, että naapurissasi on varmasti ihan samanlaista.
Mutta koska teillä on varmasti tilanne mennyt jo tosi pahaksi, on tosiaan hyvä hakea ammattiapua, jos tosiaan haluat olla tuon miehen kanssa. Mutta siis mitä syitä teillä on eroon? Siis se, että tappelette paljon? Onko teillä yhtään vapaa-aikaa? entä yhteistä aikaa? miten teillä arjen rutiinit sujuu, onko harrastuksia, kuormittaako lastenhoito, kodinhoito, raha-asiat, sairaudet yms teitä liikaa tai joku muu asia? Pystyttekö keskustelemaan kenenkään kanssa näistä ongelmistanne?

 

[Heinekeeni]

Osa pahasta olosta johtuu kenties myös siitä että sinä et ole päässyt tässä tilanteessa valitsemaan jäädäkö myrkyisään parisuhteeseen vai ei, sinulla siis ei ole ollut määräysvaltaa omaan kohtaloosi.

Mieti haluatko olla miehesi kanssa 100% varmasti, todennäköisesti, luultavasti vai mahdollisesti et oikeastaan yhtään. Sen jälkeen pyydä mieheltäsi että yritätte miettiä tavan jolla molemmille tulee hyvä olla, oli se sitten yhdessäolo tai "hyvä" ero. Sopikaa keskenänne että pidätte huolta toisistanne tapahtui mitä tahansa.

 

[gfdg]

Jaksamisia! Ikävä juttu sinun kohdalla. Meillä melkein sama tilanne, saman ikäiset lapset ja yhtä kauan oltu yhdessäkin, minä taas olen kypsä meidän liittoon, mutta en tiedä lähteäkö vai jäisikö vielä? Tuntuu vaan että yksin olen onnellisempi.

 

["nono"]

Kiitoksia kovasti vastauksista!
Meillä on siis riitoja riittänyt lähes alusta alkaen jos jonkinlaisia. Nyt vuosia ja riitoja taaksepäin miettiessä huomaan, että 95% niistä on aina liittynyt tai saanut alkunsa jotenkin minusta. Mitä olen tehnyt tai en ole tehnyt, mitä mun pitäisi tai ei pitäisi tehdä jne. Kaikki on AINA ollut mun syytäni jollain lailla. Meillä on miehen kanssa todella erilaiset lähtökohdat, mulla on se surullisenkuuluisa lasinen lapsuus ja miehellä perus-onnellinen. Oon tehnyt kovasti töitä elämäni varrella, että oon saanut itseäni kasaan aikuisiällä, käynyt terapiassa jne. Miehestä ei KOSKAAN oo ollut mulle minkäänlaista tukea. "Mä mikään sun terapeuttis oo" se sanoo ja nostaa vähän väliä riidoissa esiin sen, miten minä se vaan aina nillitän ja pistän kuulemma kaiken lapsuuteni piikkiin. Riidat on aina pelkkää huutamista ja/tai mököttämistä, eikä mistään näistä episodeista koskaan puhuta kuin aikuiset. Jos mä joskus (yleensä aina) yritän, saan vastauksiksi ainoastaan "emmätiiä", tai sitten mies vain pakenee tilanteesta lähtien kylmästi pois. Erolla uhkailu on välähdellyt riitojen tiimellyksessä useita kertoja, mutta NYT se tuli niin sydämestä, ettei juuri jättänyt toivomisen varaa.. Seksiä meillä on, muttei niin paljon kuin mies haluaisi, koska vauva-arki.. Sepä onkin yksi suurimmista vänkäämisen aiheista myös.
Joo ja tosiaan, pariterapiaa tms oon koittanut ehdottaa, muttei mies juuri oo innostunut, kun ei ymmärrä, mitä tämä kenellekään kuuluu ja "kuinka ne asiat puhumalla muka paranee". Niin.
No äsken se sitten otti ja lähti ryyppäämään. Eipä tarvii nukkua tänä yönä kun miettii, löytääkö sieltä jonkun paremman ja anteliaamman. :'(

 

[astrolabe]

Ymmärrän teitä kumpaakin. Olen tarpeeksi kaukana tilanteestanne, että voin katsella juttua molempien näkökulmista. Tarttisitte sen parisuhdeterapeutin tulkiksi välillenne. Kyllä minustaa mieskin on lapsilleen sen verran velkaa, että siihen lähtee mukaan. Jos ei muuta, niin sais sillä puheyhteyden kuntoon, jotta eron jälkeen lapsien asiat luonnistuisivat, jos suhdetta ei enää voi pelastaa.

 

["Hilkka"]

[QUOTE="nono";28553723]Kiitoksia kovasti vastauksista!
Meillä on siis riitoja riittänyt lähes alusta alkaen jos jonkinlaisia. Nyt vuosia ja riitoja taaksepäin miettiessä huomaan, että 95% niistä on aina liittynyt tai saanut alkunsa jotenkin minusta. Mitä olen tehnyt tai en ole tehnyt, mitä mun pitäisi tai ei pitäisi tehdä jne. Kaikki on AINA ollut mun syytäni jollain lailla. Meillä on miehen kanssa todella erilaiset lähtökohdat, mulla on se surullisenkuuluisa lasinen lapsuus ja miehellä perus-onnellinen. Oon tehnyt kovasti töitä elämäni varrella, että oon saanut itseäni kasaan aikuisiällä, käynyt terapiassa jne. Miehestä ei KOSKAAN oo ollut mulle minkäänlaista tukea. "Mä mikään sun terapeuttis oo" se sanoo ja nostaa vähän väliä riidoissa esiin sen, miten minä se vaan aina nillitän ja pistän kuulemma kaiken lapsuuteni piikkiin. Riidat on aina pelkkää huutamista ja/tai mököttämistä, eikä mistään näistä episodeista koskaan puhuta kuin aikuiset. Jos mä joskus (yleensä aina) yritän, saan vastauksiksi ainoastaan "emmätiiä", tai sitten mies vain pakenee tilanteesta lähtien kylmästi pois. Erolla uhkailu on välähdellyt riitojen tiimellyksessä useita kertoja, mutta NYT se tuli niin sydämestä, ettei juuri jättänyt toivomisen varaa.. Seksiä meillä on, muttei niin paljon kuin mies haluaisi, koska vauva-arki.. Sepä onkin yksi suurimmista vänkäämisen aiheista myös.
Joo ja tosiaan, pariterapiaa tms oon koittanut ehdottaa, muttei mies juuri oo innostunut, kun ei ymmärrä, mitä tämä kenellekään kuuluu ja "kuinka ne asiat puhumalla muka paranee". Niin.
No äsken se sitten otti ja lähti ryyppäämään. Eipä tarvii nukkua tänä yönä kun miettii, löytääkö sieltä jonkun paremman ja anteliaamman. :'([/QUOTE]

Eli teillä siis oikeastaan on parisuhteessa sellainen nk.kielteinen kehä jossa sinulla on vaatijan rooli ja miehellä vetäytyjän? mitä enemmän mies vetäytyy sitä enempi sua ahdistaa ja sitä enempi "vaadit", mitä enempi vaadit sen enempi mies pakenee eikä ollenkaan ymmärrä miksi olet niin vihainen.

kun tämä kielteinen kehä jatkuu niin molemmat tuntee itsensä yksinäiseksi.

tiedätkö mikä on psykopariterapeutin ratkaisu tilanteeseen? se että yritetään tuoda pari takaisin kommunikaatioon, se tarkoittaa sitä että vetäytyjä lopettaa vetäytymisen! näin.

ainoa mikä mun korvaan särähtä äon se että miksi vauva-aika estäis seksin? siis olen ite heräillyt 1v7kk öisin(joka yö lähemmäs 10 krt) ja meillä oli silti seksiä lähes joka päivä.. kyllähän se välillä väsytti,mutta aina siitä nautti!

 

["hilkka"]

[QUOTE="nono";28553723]Kiitoksia kovasti vastauksista!
Meillä on siis riitoja riittänyt lähes alusta alkaen jos jonkinlaisia. Nyt vuosia ja riitoja taaksepäin miettiessä huomaan, että 95% niistä on aina liittynyt tai saanut alkunsa jotenkin minusta. Mitä olen tehnyt tai en ole tehnyt, mitä mun pitäisi tai ei pitäisi tehdä jne. Kaikki on AINA ollut mun syytäni jollain lailla. Meillä on miehen kanssa todella erilaiset lähtökohdat, mulla on se surullisenkuuluisa lasinen lapsuus ja miehellä perus-onnellinen. Oon tehnyt kovasti töitä elämäni varrella, että oon saanut itseäni kasaan aikuisiällä, käynyt terapiassa jne. Miehestä ei KOSKAAN oo ollut mulle minkäänlaista tukea. "Mä mikään sun terapeuttis oo" se sanoo ja nostaa vähän väliä riidoissa esiin sen, miten minä se vaan aina nillitän ja pistän kuulemma kaiken lapsuuteni piikkiin. Riidat on aina pelkkää huutamista ja/tai mököttämistä, eikä mistään näistä episodeista koskaan puhuta kuin aikuiset. Jos mä joskus (yleensä aina) yritän, saan vastauksiksi ainoastaan "emmätiiä", tai sitten mies vain pakenee tilanteesta lähtien kylmästi pois. Erolla uhkailu on välähdellyt riitojen tiimellyksessä useita kertoja, mutta NYT se tuli niin sydämestä, ettei juuri jättänyt toivomisen varaa.. Seksiä meillä on, muttei niin paljon kuin mies haluaisi, koska vauva-arki.. Sepä onkin yksi suurimmista vänkäämisen aiheista myös.
Joo ja tosiaan, pariterapiaa tms oon koittanut ehdottaa, muttei mies juuri oo innostunut, kun ei ymmärrä, mitä tämä kenellekään kuuluu ja "kuinka ne asiat puhumalla muka paranee". Niin.
No äsken se sitten otti ja lähti ryyppäämään. Eipä tarvii nukkua tänä yönä kun miettii, löytääkö sieltä jonkun paremman ja anteliaamman. :'([/QUOTE]

piti vielä lisää että tiedän tarkalleen miltä susta tuntuu. Minusta mieheltä on hyvin epäreilua syyttää vain sinua,itse hän on yhtälailla vastuussa suhteenne vuorovaikutuksesta ja vaikuttaapi siltä että hänellä ei taida olla keinoja käsitellä ristiriitoja tai sen aiheuttamia tunteita. uskon että sinä et ole tarkoittanut pahaa vaan olet yrittänyt saada selvyyttä asioihin ja/tai mieheltä kaipaamaasi tukea!

eikö niin että olisi tuntunut hyvältä kun mies olisi ottanut sua kädestä kiinnii,katsonut silmiin ja sanonut että oot rakas? vaikka sua kiukuttais. sehän se sun perimmäinen toive on ollut,tulla huomatuksi ja rakastetuksi.

mä luulen että miehes on kyllä tuntenut tunteita mutta on ehkä ollut kyvytön käsittelemään niitä..tai ehkä on jopa pelännyt että sä hylkäät ja jätät hänet jos hän sanoo väärän sanan(tää oli mun miehen kuvitelma siksi hän vain istui hiljaa, minä taas tulkitsen hänen käytöksen päin prinkkalaa ja olin vihainen hänelle kun hän ei välitä,hän oli vihainen mulle kun hänestä tuntui että hyökkään syyttä) niin avainsana olisi ollut keskustelu! mies ei peloltaan siihen kyennyt,enkä minä vihaisuudellani sitä auttanut

 

["vieras"]

"tiedätkö mikä on psykopariterapeutin ratkaisu tilanteeseen? se että yritetään tuoda pari takaisin kommunikaatioon, se tarkoittaa sitä että vetäytyjä lopettaa vetäytymisen! näin."

Ai, että vain se nurkkaan ajetun täytyisi lopettaa tuntemuksensa? Mites ois jos molemmat tekis jotain? Että ap myös löysäis otettaan. Luovuttaisi jo. Toisaalta suhde on jo loppunut, joten nyt pitää päästää vain irti, muuta ei voi.

 

["hilkka"]

[QUOTE="vieras";28553781]"tiedätkö mikä on psykopariterapeutin ratkaisu tilanteeseen? se että yritetään tuoda pari takaisin kommunikaatioon, se tarkoittaa sitä että vetäytyjä lopettaa vetäytymisen! näin."

Ai, että vain se nurkkaan ajetun täytyisi lopettaa tuntemuksensa? Mites ois jos molemmat tekis jotain? Että ap myös löysäis otettaan. Luovuttaisi jo. Toisaalta suhde on jo loppunut, joten nyt pitää päästää vain irti, muuta ei voi.[/QUOTE]

ei, mutta katsos se on sen vetäytyjän oma valinta ollut että vetäytyy..
mä oon ollut pariterapiassa ko.tilanteessa. ymmärrätkö että se toinen kaipaa merkkiä siitä että hänen sanomallaan on väliä, hänellä on väliä. ja vetäytyminen viestittää tälle toiselle että mua ei kiinnosta, mikä ei ole oikea syy vetäytymiseen. mutta ainoa tapa ratkoa tämä ongelma on puhuminen!

ei ole tarkoitus että kumpikaan lopettaa tuntemisen vaan se että tunteista keskustellaan! ei se vetäytyjä voi odottaa että toinen ymmärtää sanattomasti! tai lukee ajatuksia!

jos sä puhut sulle tärkeestä asiasta ja kerta toisensa jälkeen mä vaan istun hiljaa,niin tiedätkö sä mitä mä ajattelen/tunnen? et!

toimivissa parisuhteissa puhutaan.

 

["hilkka"]

sitäpaitsi luovuttaminen kertoisi sen että ap ei enään välitä!

kato jos siinä kielteisessä kehässä vaatija lopettaa vaatimisen(mikä on aika mahdotonta,ellei luovuta kokonaan,koska tuo vaatiminen,painostaminen yms. johtuu pelosta ja ahdistuksesta jonka tämä toisen vetäytyminen aiheuttaa), niin mikään eim muutu sillä oikeesti,edelleenkin ongelmat jä'ä selvittämättä ja toinen.luultavasti molemmat kokee itsensä yksinäiseksi.

jos taas vetäytyjä lopettaa vetäyytymisen, loppuu vaatiminenki aika äkkiä.. kannattaa kokeilla puhumista.

säkin taidat olla sellane ku mun mies ennen.luovutti ilman yrittämistä.

tottakai sen nk.vaatijan pitää yrittää hillitä itseään jos se toinen saakin avattua suunsa joku kerta.

mutta ymmärrätkö kuinka paljon se sattuu kun toinen vetäytyy vuorovaikutuksesta?

minua olis sattunut yhtä paljon se että mies olis lyöny nyrkillä ja näyttäny keskaa päälle. silt se tuntui..

aina vaan yritin uudelleen puhua asiasta ja aina hiljainen haist vittu,ei kiinnosta..

siltä se tuntui, tulkintani toki oli väärä,mutta mä en osaa lukea ajatuksia!!

 

[tursiti]

Vika ei voi olla vain sinussa. Lopeta itsesi syyllistäminen. Varmasti tuntuu pahalta, tiedän kokemuksesta. Elämä koettelee välillä rankimman kautta, mutta sinun pitää oppia antamaan itsellesi armoa. Opettele arvostamaan itseäsi! Kuulostaa varmasti kliseeltä, mutta juuri nyt tuntuu äärimmäisen pahalta, mutta se helpottaa ajan myötä. Miehet voivat olla vaatimuksineen ja odotuksineen kohtuuttomia . Itke ja sure, mutta älä syyllistä itseäsi!!!! Voimia <3!

 

[murr]

helvetissä on erityinen kerros ihmisille, jotka ottavat eron vauvavuonna, ja toinen eroaville uhmaikäisen vanhemmille. jotain rotia siihen hommaan nyt, tai minä alan ajaa lakiehdotusta, että avioeroa ei myönnetä ennen kuin pieninkin lapsista on ainakin kolmen vanha.

ei tuommoiseen teinieroon pidä suostua. ei ikinä. jos ei mies kuuntele kaunista puhetta, niin puhu rumasti. semmoista nilkkiä ei olekaan, joka ei voisi yhtään odottaa. kokeilkaa olla riitelemättä mistään muutama viikko, ja etsikää apua jos ette mukamas osaa.

ja jos niin kauheasti houkuttaa se irti pääseminen, vuokratkaa miehelle yksiö. menköön sinne miettimään asiaa. totta kai se maksaa rahaa, mutta niin maksaa eroaminenkin, ja paljon enemmän.

 

["nono"]

Jälleen kiitos vastauksista, lohduttavaa kuulla että ventovieraidenkaan mielestä kaikki paha ja kaikki syyt eivät vaan voi johtua yksistään musta.
Hilkalla oli tuossa pointti. Juuri näin se meillä aina menee. Mä haluan puhua ja käsitellä asioita, mies ei. Tästä syntyy kehä, joka ei katkea, ellei jompikumpi tile vastaan. Eli minä. Oon n. 100000 kertaa mennyt riitojen jälkeen nöyränä pyytämään anteeksi sitä, että olen niin vaikea elämänkumppani ja vika on minussa. Siis pyydän anteeksi omaa itseäni, niin typerältä kuin se kuulostaakin, vain koska en vaan jaksa sitä ainaista mökötystä ja hiljaisuutta.

Eniten pelottaa tällä hetkellä se, että jos mies nyt lopullisen päätöksensä on sitten tehnyt, niin näinkään tämä sitten loppuu. Se vaan kylmästi lähtee ja sekä mulle että sille jää ikuisesti se fiilis, että näin ei ehkä olisi käynyt, jos MINÄ olisin erilainen. Jos mulla ei aina olis tarvetta puhua ja koittaa ymmärtää ja halua tulla ymmärretyksi.

Huoh. Itkettää. Miten helvetissä mä selitän tolle 4-vuotiaalle, että äiti ja isi muuttaa nyt eri osoitteisiin ja te saatte 2 kotia. Ja meidän perhe hajoaa. :'(

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="nono";28554290]Jälleen kiitos vastauksista, lohduttavaa kuulla että ventovieraidenkaan mielestä kaikki paha ja kaikki syyt eivät vaan voi johtua yksistään musta.
Hilkalla oli tuossa pointti. Juuri näin se meillä aina menee. Mä haluan puhua ja käsitellä asioita, mies ei. Tästä syntyy kehä, joka ei katkea, ellei jompikumpi tile vastaan. Eli minä. Oon n. 100000 kertaa mennyt riitojen jälkeen nöyränä pyytämään anteeksi sitä, että olen niin vaikea elämänkumppani ja vika on minussa. Siis pyydän anteeksi omaa itseäni, niin typerältä kuin se kuulostaakin, vain koska en vaan jaksa sitä ainaista mökötystä ja hiljaisuutta.

Eniten pelottaa tällä hetkellä se, että jos mies nyt lopullisen päätöksensä on sitten tehnyt, niin näinkään tämä sitten loppuu. Se vaan kylmästi lähtee ja sekä mulle että sille jää ikuisesti se fiilis, että näin ei ehkä olisi käynyt, jos MINÄ olisin erilainen. Jos mulla ei aina olis tarvetta puhua ja koittaa ymmärtää ja halua tulla ymmärretyksi.

Huoh. Itkettää. Miten helvetissä mä selitän tolle 4-vuotiaalle, että äiti ja isi muuttaa nyt eri osoitteisiin ja te saatte 2 kotia. Ja meidän perhe hajoaa. :'([/QUOTE]
Mä kuulun - vaikka nainen olenkin - niihin ihmisiin, jotka eivät jatkuvasti analysoi omia tunteitaan. Jos multa tivataan jotain tunnejuttua hetkellä, jolloin mun päällimmäisin tunne on korkeintaan ärtymys ja kyllästyminen, olen mieluummin hiljaa. Voin vain kuvitella, miten ärsyttävää olisi, jos vieressä toinen kitalaki kiiltäen vaatisi vastauksia kysymyksiin, joihin ainoa oikea vastaus sillä hetkellä olisi "en tiedä". Ja koska tiedän, ettei moinen vastaus toiselle kelpaisi, niin painostettuna en ainakaan alkaisi miettiä yhtään syvällisemmin tunteitani vaan lähinnä päässä raksuttaisi, miten pääsisin tästä epämiellyttävästä tilanteesta mahdollisimman nopeasti pois.

Mä suosittelen kaikkia, jotka ovat parisuhteessa kaltaisteni ihmisten kanssa, käyttämään vaikkapa sähköpostia. Laittakaa ne teitä vaivaavat asiat ja kysymykset sähköpostilla, jolloin toiselle osapuolelle jää edes 10 minuuttia aikaa miettiä, mitä ja miten siihen kysymykseen vastaisivat. Monet ihmiset ovat oppineet, että läheskään aina ei voi sanoa, mitä ajattelee. Vähintäänkin ajatus on muokattava sellaiseksi, ettei toinen vedä siitä herneitä nenään. Yleensä näissä "vaatija vs vetäytyjä" -suhteissa vaatijatyyppi on herkästi loukkaantuva sekä suuttuva ja vaikka kovasti väittävätkin haluavansa rehellisiä vastauksia, eivät kuitenkaan sitä rehellistä vastausta halua, jos vastaus ei ole heidän mieleensä. Eikä tässä mitään, ihmiset ovat erilaisia. Vaatija kyllä osaa ottaa haluamansa tilan itselleen, mutta vetäytyjän voi olla hyvin vaikea säilyttää omaa tilaansa, jos toinen käy jatkivasti sanallisesti päälle. Keskusteleminen on suhteessa tärkeää, mutta keskustella voi kirjoittamallakin

 

["vieras"]

Keittikseltä asiaa. Näin muuten susta viime yönä unta.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";28554437]Keittikseltä asiaa. Näin muuten susta viime yönä unta.[/QUOTE]
Toivottavasti ei sentään painajaista

 

["tiina"]

Et sä välttämättä pärjää sinun tilanteessasi en jatkaisi enää elämää.

 

[Millenia]

Suhteessa molempien pitäisi yrittää ymmärtää toisiaan ja toistensa menettelytapoja. Mutta en todellakaan voi uskoa, että 95% riidoista johtuisi ap:sta ja vain ap:sta. Jos mies tällaista väittää, niin minä sanoisin tähän suoraan, että suurempi vika on hänessä. Kukaan täysijärkinen ei voi väittää, että parisuhteessa vain toisessa osapuolessa on vikaa. Jos on omasta mielestään täydellinen, niin siitä on todellisuudessa yleensä kaukana. Pitää myös muistaa se, että vaikka kuinka olisi romanttisen hömppäkomedian unelmamies, ei se tarkoita sitä, että olisi unelmamies omalle puolisolleen. Parisuhteessa otetaan huomioon sen oman puolison tarpeet, eikä mitään universaalia "hyvää puolisoa".

 

["vieras"]

Toivottavasti ei sentään painajaista

Ei tietenkään painajaista sinusta. Sä keräsit jossain tyhjiä pulloja ja mä ajoin autolla katsomaan sun puuhia.