T
"Tiuku"
Vieras
Ongelmani tulikin aika hyvin otsikossa. Mieheni on koko ajan huolissaan nyt 5-vuotiaan lapsen kehityksestä. Tämä tulee esiin varsinkin liikunnallisissa asioissa. Kun lapsi ei vielä oikein osaa ajaa ilman apupyöriä (kaverin 3-vuotias ajaa jo mopolla!), luisteleminen on liian haparoivaa ("kato nyt tätä videota, jossa kaverin saman ikäinen tekee piruetin") ja hiihtäminenkin takkuaa (muiden lapset ei tuollain kaatuile). Miehellä on valtava lista asioista, joita "tuon ikäisen pitäisi jo osata". Ilmeisesti nämä vaatimukset tulee lähinnä facebookista, jossa kaverit kertovat lastensa tekemisiä ja miehen harrastuksista, joissa näkee satunnaisesti isiä lapsineen.
Meillä on myös aika temperamenttinen lapsi, ovet paukkuvat vähän väliä ja herneitä kaivellaan syvältäkin. Tai esim. luistimia hangesta, sinne lapsi taisi ne viime talvena tempaista kerran jos toisenkin kun luistelu ei sujunutkaan kertalaakista niinku telkkarissa. Sekin on miehen mielestä ihan epänormaalia, että tuon ikäinen ei osaa kontrolloida tunteitaan paremmin. Vähintään on joku kehityshäiriö. Miehellähän tietty menee itselläkin hermo kun lapsi kiukuttelee, ja sitten täällä huutaa kaksi ihmistä; toinen on 5-vuotias ja toinen 35..
Itse en ole varsinaisesti huolissani, eikä olla päiväkodissa tai neuvolassakaan. Minusta luistelee, hiihtää, potkulautailee ym. ihan ok. Pyöräilyn ehtii vielä oppia. Vai katsonko asiaa jotenkin vääristyneesti, puolustan lastani heti kun joku arvostelee enkä huomaa tosiasioita? Lapsi on kuitenkin muuten tosi näppärä, osaa lukea ja laskea, tykkää maalata ja väritellä, muistaa asiat kaukaakin ja on kohtelias, hauska ja osaa käyttäytyä oikein hienosti (halutessaan). Itse en ole koskaan ollut urheilullisesti erityisen lahjakas vaikka liikunnasta pidänkin, taitoni ja mielenkiintoni ovat muualla. Minusta on täysin ok jos lapsella on sama "vika". Toivon vaan, että tämä riittäisi miehellekin. Olen yrittänyt selittää asiaa, mutta en tiedä eikö mies ymmärrä vai halua ymmärtää. Mies itse on siis aina ollut urheilullinen ja kilpailuhenkinen, ihan pienestä asti kilpaillut ja tekee sitä edelleen. En tiedä toivoiko jotenkin lapsesta "jatkajaa" ja nyt on pettynyt, kun ei osoita suurempaa innostusta urheiluun eikä varsinkaan miehen lajeihin.
Muilla samaa tilannetta, tai muuten hyviä neuvoja? Onko lapseni ihan jäljessä kehityksessä?
Meillä on myös aika temperamenttinen lapsi, ovet paukkuvat vähän väliä ja herneitä kaivellaan syvältäkin. Tai esim. luistimia hangesta, sinne lapsi taisi ne viime talvena tempaista kerran jos toisenkin kun luistelu ei sujunutkaan kertalaakista niinku telkkarissa. Sekin on miehen mielestä ihan epänormaalia, että tuon ikäinen ei osaa kontrolloida tunteitaan paremmin. Vähintään on joku kehityshäiriö. Miehellähän tietty menee itselläkin hermo kun lapsi kiukuttelee, ja sitten täällä huutaa kaksi ihmistä; toinen on 5-vuotias ja toinen 35..
Itse en ole varsinaisesti huolissani, eikä olla päiväkodissa tai neuvolassakaan. Minusta luistelee, hiihtää, potkulautailee ym. ihan ok. Pyöräilyn ehtii vielä oppia. Vai katsonko asiaa jotenkin vääristyneesti, puolustan lastani heti kun joku arvostelee enkä huomaa tosiasioita? Lapsi on kuitenkin muuten tosi näppärä, osaa lukea ja laskea, tykkää maalata ja väritellä, muistaa asiat kaukaakin ja on kohtelias, hauska ja osaa käyttäytyä oikein hienosti (halutessaan). Itse en ole koskaan ollut urheilullisesti erityisen lahjakas vaikka liikunnasta pidänkin, taitoni ja mielenkiintoni ovat muualla. Minusta on täysin ok jos lapsella on sama "vika". Toivon vaan, että tämä riittäisi miehellekin. Olen yrittänyt selittää asiaa, mutta en tiedä eikö mies ymmärrä vai halua ymmärtää. Mies itse on siis aina ollut urheilullinen ja kilpailuhenkinen, ihan pienestä asti kilpaillut ja tekee sitä edelleen. En tiedä toivoiko jotenkin lapsesta "jatkajaa" ja nyt on pettynyt, kun ei osoita suurempaa innostusta urheiluun eikä varsinkaan miehen lajeihin.
Muilla samaa tilannetta, tai muuten hyviä neuvoja? Onko lapseni ihan jäljessä kehityksessä?