Mies jäi kiinni pettämisestä.

[ylpeästi lutkaillen]

[QUOTE="Vierailija";29869049]

Ja voi ressukkamiehiä, kun eivät saa kotona tarpeeksi arvostusta - TOTTAKAI he siinä tapauksessa voivat kostoksi panna vaikka kaikkia maailman naisia. Kun kerta oma vaimo ei arvosta. Nyyh.

[/QUOTE]

En usko, että miehet paneskelevat "kostoksi". Kyllä heillä nuo ihan toiset syyt on olemassa, miksi lähtevät toisen naisen seuraan.

Miksi lähdin ketjua lukemaan, on, että tämä on pahin pelkoni. Pyrin olemaan tarkka seurastani - eli että miehellä oikeasti on ollut salasuhde jo aiemmin, eikä ole noita untuvikkoja jotka jäävät kiinni. En halua näitä miehiä pysyvästi elämääni. Ei vain ole minun juttuni.

Syyt miehen pettämiseen lienevät kovin samanlaiset kuin naisenkin pettämiseen; ajankohta vain saattaa olla eri. Myös naiset pettävät uskollisiksi kuvittelemissaan parisuhteissa siksi että hakevat huomiota, arvostusta, hellyyttä, ymmärrystä ja itsensä ainutlaatuiseksi kokemista - pakoa äitivaimoroolinsa vankeudesta, ja ehkä myös ankeudesta.

Minun rakastajani eivät jää kiinni (vaihdan sanan, koska tuo "mieheni" tuntui jostakin kovin väärältä?). En ole perheenrikkoja. Pitäkää tokikin perheenne. Luulen päinvastoin olevani jonkinlainen auttaja ja tasapainottaja.

 

[mitä vittua]

Kuinka voit ajautua VAHINGOSSA viesteihin?

Tässä on nyt kirjesalaisuus rikottu. Tiesitkö sen olevan rikos?

 

["barbarella"]

Kuinka voit ajautua VAHINGOSSA viesteihin?

Tässä on nyt kirjesalaisuus rikottu. Tiesitkö sen olevan rikos?

Tiesitkö sinä olevasi idiootti?

 

["Taina"]

Kuinka voit ajautua VAHINGOSSA viesteihin?

Tässä on nyt kirjesalaisuus rikottu. Tiesitkö sen olevan rikos?

Mikäs kukkahattu sinä olet? Viestien lukeminen on pienempi paha kuin pettäminen, jos suurelta enemmistöltä kysytään. Ja kuuluuhan vanha sanontakin, että tarkoitus pyhittää keinot.

 

[ap.]

Niinhän te pikkurouvat luulette että avio-onnenne on niin autuasta ja mies vaan hairahtaa.

Mutta oikeasti, ei ne miehet lähde onnellisista parisuhteista pettämään. Seksin määrä tuskin on syynä (vaikka moni mies on mulle väittänyt että omassa suhteessa ei ole seksiä suurin piirtein ollenkaan; en usko sitä). Mies saattaa kokea olevansa ulkoistettu perheestään, roolinsa vanki, alistettu tai ainakin epäarvostettu kotona.

Olen ollut parisuhteissa vain naimisissa olevien miesten kanssa. Kolmantena pyöränä oleminen sopii minulle, koska elämäntilanteeni ei salli mitään yhdessä asumista tms. Joten kokemusta näistä on kertynyt.

En kyllä ymmärrä, miten tuollaisesta voi kukaan olla ylpeä. Todella kuvottavaa mielestäni, mutta itsepähän olet tiesi valinnut ja ehkä se on sitten sitä, mikä on sinulle omiaan.

Mitä taas tulee meihin, kysäisin mieheltäni ihan piruuttani mitä mieltä on asioista.

Seksin määrästä sanoi, että hänen mielestään meillä on seksiä riittävästi, se on riittävän vaihtelevaa ja että molemmat ovat tehneet aloitteita mukavasti. Minun nähdäkseni seksin määräkin on pysynyt vakiona ja sitä on usein, harvassa on ne päivät jolloin sitä ei ole ollut. Nyt luonnollisestikaan emme ole harrastaneet seksiä, toki kuten kerroin aiemmin, mies koetti lähennellä eilen, mutta en pystynyt tahi halunnut tilanteesta johtuen, joten se siitä yrityksestä.

Ulkoistamisen tunteesta sanoi, ettei koe olevansa ulkoistettu. Ei näe tilannettaan huonona, vääränä tai pahana. Ei koe olevansa roolinsa vanki, ja kokee että perhe-elämämme on toiminut hyvin. Kokee olevansa yksi perheenjäsenistä ja väittää edelleen että on ollut kanssani onnellinen. Ei osaa selittää, miksi jännityksen hakeminen johti pettämiseen.

Kertoi myös, ettei koe olevansa aliarvostettu tai epätasa-arvoisessa asemassa. Hänellä on mielestään ollut tarpeeksi liikkumatilaa ja kokee, että olemme vanhempina tasa-arvoiset. Mielestään olemme myös parisuhteen osapuolina niin tasa-arvoiset kuin voi olla. Kokee kuulemma myös että on saanut arvostusta ja kiitosta tekemistään asioista, pahoitteli ettei itse aina muista kiittää arkisista asioista, joskin sanoin etten nyt joka kerta niistä kiitosta odotakaan. Kysyin myös, onko miehellä mielestään liikaa vastuuta perheestä tms. Ei kuulemma ole, sanoi että ollaan tasa-arvoisesti pystytty hoitamaan asiat.

Kysyin vielä, onko minussa jotain sellaista, mitä mies muuttaisi. Mies sanoi, että eihän kukaan ole täydellinen, mutta ei muuttaisi. Kysyin, onko mies tyytyväinen vai tyytymätön ulkonäkööni - huolehdinko hänen mielestään itsestäni tarpeeksi. Kyllä kuulemma huolehdin.

Mies sanoo sitkeästi ettei pettämisen syy ollut suhteessamme, elämässämme tai siinä etteikö olisi ollut onnellinen. Mies kuvailee pettämistään hetken hairahdukseksi ja virheeksi.

En sitten tiedä, mutta lähden - niin kuin yhdessä aiemmassa viestissä sanoinkin - siitä että mies puhuu totta tai ettei sitten jostain syystä osaa vielä nimetä asioita, jotka pettämiseen ovat johtaneet.

 

[ap.]

Kuinka voit ajautua VAHINGOSSA viesteihin?

Tässä on nyt kirjesalaisuus rikottu. Tiesitkö sen olevan rikos?

Ehkä nyt eksyit hieman aiheesta. Mies ei näe asiassa ongelmaa, joten miksi sinä vauhkoat?

 

["hmh"]

Onkin paras hetki tuo juuri kun mies on syyllisyydestä sekaisin, ja emäntä järkytyksestä nyrjällään, toivoa rehellisiä vastauksia näihin kysymyksiin mieheltä, varsinkin kun se emäntä kädet puuskassa niitä kyselee.

Mieleen tulee Justiina kaulin kädessä: ootko epätasa-arvoinen? Etkö? Onko seksii riittävästi? Onko mitä? Oonko hyvän näköinen? Ai oon vai? NO MIKS VITUSSA SIT MENIT PETTÄMÄÄN? Mies (pienellä äänellä, kumarassa): en tiedä...

 

[aapeelle]

Älä pohdi liikaa!!! Oma mieheni petti, koska alkoi keski-ikäisenä tajuamaan oman elämänsä rajallisuuden äitinsä kuoleman jälkeen. Siitä lähti hänellä eräänlainen oma henkinen kriisi, jonka seurauksena "ajautui" pettämään. Sai toiselta huomiota ja se imarteli häntä niin, että petti. Saa siis huomiota toki minultakin, mutta nimenomaan se ulkopuoliselta saatu huomio vei mukanaan...

 

[ap.]

[QUOTE="barbarella";29869064]Et sinä itseäsi kunnioita. Voit ehkä uskotella itsellesi olevasi onnellinen, ja vain tyydyttäväsi itsesi seksillä. Valitettavasti paljastit asioiden todellisen laidan tulemalla ilkkumalla tällaiseen ketjuun. En usko hetkeäkään, että olisit sisimmässäsi tyytyväinen omaan tilanteeseesi, sori vaan.[/QUOTE]

Minäkin mietin, kuinka joku voi kirkkain silmin väittää kunnioittavansa itseään... Kyllä tosta mun mielestä itsekunnioitus on kaukana, luultavasti sitä aitoa arvostusta ei tipu niiltä miehiltäkään, ainakaan kovin monelta. Kivaa voi olla, mutta siihen se sitten jääkin.

 

["hmh"]

Kyllä mä ajattelen, että jollekin itsekunnioituksen lähteenä voi olla joku muu asia kuin perheeseen ja parisuhteeseen sitoutuminen, esim. jonkun työ voi olla sen laatuinen että siihen ei perhejutut edes sovellu.

 

[ap.]

Älä pohdi liikaa!!! Oma mieheni petti, koska alkoi keski-ikäisenä tajuamaan oman elämänsä rajallisuuden äitinsä kuoleman jälkeen. Siitä lähti hänellä eräänlainen oma henkinen kriisi, jonka seurauksena "ajautui" pettämään. Sai toiselta huomiota ja se imarteli häntä niin, että petti. Saa siis huomiota toki minultakin, mutta nimenomaan se ulkopuoliselta saatu huomio vei mukanaan...

Niin kai se on ettei saisi liikaa miettiäkään. Tuntuu vain niin kovin vaikealta olla miettimättä, paljon asioita pyörii mielessä hurjaa vauhtia jne. Tiedän, että haluan antaa miehelle anteeksi ja haluan vielä yrittää saada avioliittomme toimimaan. Haluan, että on vielä päivä jolloin voin luottaa mieheeni. Haluan pitää mieheni ja haluan että perheemme on ehjä. Alku vain tuntuu ihan järkyttävän vaikealta, tuntuu että löydän itsestänikin ihan uusia puolia tässä samalla.

 

["Mary"]

Varmastikin tuo on totta, että sinussa ei sinällään ole mitään vikaa tai syytä pettämiseen. Se voi vaan olla, että perheen arki on sen verran tasaista kaikin puolin, ettei siinä ole mitään jännittävää. Joillekin, sekä miehille että naisille, tulee se tarve hakea jännitystä elämään, joko pettämisestä tai jostain muusta. Ihastuksen tunne voi olla polttava ja viedä järjen, vaikka omaa puolisoa rakastaisikin. Se on kuitenkin erilainen tunne se hetken aikaa polttava kiima, kuin se tasainen kumppanuus kotona, vaikka kaikki olisikin ihan hyvin. Pitkän liiton aikana melkein kaikki jossain vaiheessa ihastuu johonkin toiseen enemmän tai vähemmän, se on luonnollista, mutta se ratkaisee mitä sille asialle tekee ja pysyykö "järjissään".

Toivotaan, että mies oppi läksynsä, että voi oikeasti menettää sut ja rikkoa perheen, jos lähtee hetken hairahduksien perään.

 

[AivanSama]

Olen kovin pahoillani tilanteestanne.
Olen seurannut yhden ystäväpariskunnan räpistelyn pettämisen jälkeen. Se ei ollut helppoa. He kuitenkin saivat kaiken kuntoon, vaikka se veikin aikaa vuosia. Tavallaan koen, että pettäjä kuitenkin edelleen maksaa virheestään...
Petetty osapuoli sanoi kerran, että mikäli olisi tiennyt, miten paljon suhteen korjaaminen vaati, hän ei olisi lähtenyt siihen, eikä lähtisi toiste... mutta on tyytyväinen lopputulokseen.

 

["Taina"]

Älä pohdi liikaa!!! Oma mieheni petti, koska alkoi keski-ikäisenä tajuamaan oman elämänsä rajallisuuden äitinsä kuoleman jälkeen. Siitä lähti hänellä eräänlainen oma henkinen kriisi, jonka seurauksena "ajautui" pettämään. Sai toiselta huomiota ja se imarteli häntä niin, että petti. Saa siis huomiota toki minultakin, mutta nimenomaan se ulkopuoliselta saatu huomio vei mukanaan...

Minun rakastajallani on ollut vähän samantyyppistä pohdintaa taustalla. Hän on miettinyt, että tätäkö se loppuelämä nyt sitten on. Jotenkin sen oman kuolevaisuuden tiedostaminen on ajanut miehen hakemaan uusia elämyksiä kuin henkensä hädässä.

 

[ap.]

[QUOTE="hmh";29869153]Kyllä mä ajattelen, että jollekin itsekunnioituksen lähteenä voi olla joku muu asia kuin perheeseen ja parisuhteeseen sitoutuminen, esim. jonkun työ voi olla sen laatuinen että siihen ei perhejutut edes sovellu.[/QUOTE]

Toki voi, työhän on erittäin hyvä itsekunnioituksen lähde. Itse kummastelinkin vain tuota toisen naisen jatkuvaa osaa, "lutkailua" tai miksi tuota nyt voi sanoa - minusta itsekunnioitus ei liity siihen oikeastaan mitenkään. Mutta toisaalta voinhan olla väärässäkin, enhän minä tunne tuon nimimerkin takana kirjoittavaakaan enkä tiedä millainen ihminen hän on.

 

["Nikki"]

Onko provo vai ei? tää on nettipalsta, jokainen tietää että täällä harvoin kirjoittaja kertoo absoluuttisen totuuden. Kirjoittaja haluaa kirjoittaa ja me tykätään lukea ja kommentoida. Kaikki on tyytyväisiä, eikö?

 

[ap.]

[QUOTE="Mary";29869166]Varmastikin tuo on totta, että sinussa ei sinällään ole mitään vikaa tai syytä pettämiseen. Se voi vaan olla, että perheen arki on sen verran tasaista kaikin puolin, ettei siinä ole mitään jännittävää. Joillekin, sekä miehille että naisille, tulee se tarve hakea jännitystä elämään, joko pettämisestä tai jostain muusta. Ihastuksen tunne voi olla polttava ja viedä järjen, vaikka omaa puolisoa rakastaisikin. Se on kuitenkin erilainen tunne se hetken aikaa polttava kiima, kuin se tasainen kumppanuus kotona, vaikka kaikki olisikin ihan hyvin. Pitkän liiton aikana melkein kaikki jossain vaiheessa ihastuu johonkin toiseen enemmän tai vähemmän, se on luonnollista, mutta se ratkaisee mitä sille asialle tekee ja pysyykö "järjissään".

Toivotaan, että mies oppi läksynsä, että voi oikeasti menettää sut ja rikkoa perheen, jos lähtee hetken hairahduksien perään.[/QUOTE]

Tuli ihan itku silmään tästä kommentista, kiitos.

 

[ap.]

Olen kovin pahoillani tilanteestanne.
Olen seurannut yhden ystäväpariskunnan räpistelyn pettämisen jälkeen. Se ei ollut helppoa. He kuitenkin saivat kaiken kuntoon, vaikka se veikin aikaa vuosia. Tavallaan koen, että pettäjä kuitenkin edelleen maksaa virheestään...
Petetty osapuoli sanoi kerran, että mikäli olisi tiennyt, miten paljon suhteen korjaaminen vaati, hän ei olisi lähtenyt siihen, eikä lähtisi toiste... mutta on tyytyväinen lopputulokseen.

Muakin hirvittää. Ja jotenkin pelottaa, että entä jos yritetään vuosia ja se ei tuotakaan tulosta? Olen kyllä tavallisissa asioissa varsin anteeksiantavainen ihminen, mutta tämä nyt on sen verran kova pala että eihän tätä voi hetkessä unohtaa... toki jossain vaiheessahan asian käsittely pitää lopettaa, eihän tätä voi loputtomiin jauhaa tai minä miestä loputtomiin ns. kuulustella tai muuta.

Saanko kysyä, millä tavalla mielestäsi se pettäjä maksaa edelleen virheistään? Onko edelleen esim. epäluottamusta vai minkätyyppistä? Minusta tuo kuulostaa kauhealta. Samalla pelottaa että entä jos en pystykään unohtamaan, täysin, että entä jos se epäluottamus on aina jossain taustalla.

 

[or]

Kosahti viestiin 120.

 

["Mary"]

Tuli ihan itku silmään tästä kommentista, kiitos.

<3

Toivon teille vielä sovintoa ja että tämä on vain yksi mutka matkasta, joka opettaa ja vie elämässä eteenpäin. Tsemppiä ja voimia!

 

["mira"]

Lapset hoitoon vaikka mummolaan ja tiuksati sanot, että nyt tai ei koskaan on totuuden hetki. Ja te selvitätte asiat. Muuten todellakin lähdet lasten kanssa ja kerrot kans mikä ihmispaska ukkos on. Kun on valmis uhraamaan teidän suhteen ja perhe-elämän tollasella pelleilyllä. Valitettavatsi sun on tehtävä niin myös lastesi takia imo. Tuommoiseen tilanteeseen jääminen sairastutaa sut. Voimia sulle !

 

[mieshenkilöävituttaa]

En usko, että miehet paneskelevat "kostoksi". Kyllä heillä nuo ihan toiset syyt on olemassa, miksi lähtevät toisen naisen seuraan.

Miksi lähdin ketjua lukemaan, on, että tämä on pahin pelkoni. Pyrin olemaan tarkka seurastani - eli että miehellä oikeasti on ollut salasuhde jo aiemmin, eikä ole noita untuvikkoja jotka jäävät kiinni. En halua näitä miehiä pysyvästi elämääni. Ei vain ole minun juttuni.

Syyt miehen pettämiseen lienevät kovin samanlaiset kuin naisenkin pettämiseen; ajankohta vain saattaa olla eri. Myös naiset pettävät uskollisiksi kuvittelemissaan parisuhteissa siksi että hakevat huomiota, arvostusta, hellyyttä, ymmärrystä ja itsensä ainutlaatuiseksi kokemista - pakoa äitivaimoroolinsa vankeudesta, ja ehkä myös ankeudesta.

Minun rakastajani eivät jää kiinni (vaihdan sanan, koska tuo "mieheni" tuntui jostakin kovin väärältä?). En ole perheenrikkoja. Pitäkää tokikin perheenne. Luulen päinvastoin olevani jonkinlainen auttaja ja tasapainottaja.

Säälittävä huomionkipeä suttura sinä olet, etkä mitään muuta. Kasva jo aikuiseksi.

 

["enigma"]

Toivon sinulle kovasti jaksamista! Rankka tilanne hyvin monella tavalla ja olet varmaan vasta vuoristoratasi alussa. Muutama mahdollisimman yksinkertainen neuvo:

Älä painosta itseäsi antamaan anteeksi liian aikaisin. Olisi houkuttelevaa saada elämä ennalleen, mutta tarvitset oikeasti paljon aikaa. Anna anteeksi vasta sinä päivänä, kun huomaat, että olet aidosti antanut anteeksi. Kun ne kipeät tunteet ovat riittävästi taka-alalla. Miehellesi on raskasta elää ilman anteeksiantoa ja siksikin se voisi houkuttaa, mutta tämä on tie, jonka mies valitsi vastuullisena aikuisena.

Miehen pitää antaa sinun puhua aiheesta niin paljon kuin haluat ja olla valmis puhumaan kanssasi niin paljon kuin haluat. Sinä päätät, kuinka paljon. Tämä on miehesi velvollisuus, sitä velvollisuutta hän ei voi paeta.

Älä hyväksy selitykseksi "en tiedä miksi näin kävi", "ajauduin vain tällaiseen". Jos johonkin ajautuu, siihen ajautuu uudestaankin, ellei selvitä syitä. Jos mies haki "jännitystä", hänen olisi pitänyt tiedostaa jännityksen ja vaihtelun tarve etukäteen ja puhua siitä sinulle. Te olette pari, te olette kumppaneita, te jaatte tällaisetkin vaikeat asiat. Jos miehesi ei tiedostanut tätä ja siksi ajautui tekoon, hänen pitää opetella tiedostamaan -> Mies tarvitsee tähän ammattiapua ja vähintään te pariskuntana tarvitsette edes se verran ammatiapua, että saatte ulkopuolisen näkemyksen asiaan.

Mies voi olla nyt katuva ja aidosti tuntea, että sivusuhde on loppu, hän on oppinut läksynsä. Mutta entä sitten, kun arki palaa suhteeseenne? Ja Söpöliini yhä odottelee jossakin? Ajattelisin, että pettämisen voi antaa anteeksi kerran, kerran voi uskoa toisen muuttumiseen. Toisen kerran se on hyvin, hyvn paljon vaikeampaa.

 

[AivanSama]

Muakin hirvittää. Ja jotenkin pelottaa, että entä jos yritetään vuosia ja se ei tuotakaan tulosta? Olen kyllä tavallisissa asioissa varsin anteeksiantavainen ihminen, mutta tämä nyt on sen verran kova pala että eihän tätä voi hetkessä unohtaa... toki jossain vaiheessahan asian käsittely pitää lopettaa, eihän tätä voi loputtomiin jauhaa tai minä miestä loputtomiin ns. kuulustella tai muuta.

Saanko kysyä, millä tavalla mielestäsi se pettäjä maksaa edelleen virheistään? Onko edelleen esim. epäluottamusta vai minkätyyppistä? Minusta tuo kuulostaa kauhealta. Samalla pelottaa että entä jos en pystykään unohtamaan, täysin, että entä jos se epäluottamus on aina jossain taustalla.

Sinulla ei ole mitään menetettävää, vaikka yrittäisitkin korjata välejänne vuosia. Voit ainoastaan voittaa Älä tuollaisesta huoli.

Pettäjä maksaa edelleen virheistään... hmm... miten tämän muotoilisin... ehkäpä pettäjä ottaa vastaan enemmän vittuilua, kuin olisi tarpeen. Kyseisessä tapauksessa pettäjä kantaa syyllisyyttä ja petetty uskoo, että voi käyttäytyä tökerösti, koska ei kuitenkaan tule tekemään mitään niin tökeröä, mitä pettäjä teki... Petetty siis kokee kaiken paskamaisuutensa oikeutetuksi vielä vuosienkin jälkeen. Pettäjä sensijaan nielee sen kaiken uskoen, että on sen ansainnut.
Siltikään en koe, etteivätkö he luottaisi nykyään toisiinsa.
Uskon, että sinäkin tulet vielä luottamaan kumppaaniisi ihan kuten ennenkin, mikäli hän ei enää anna sinulle syytä epäillä mitään ja todellakin otti opikseen kerrasta.

Kaikenlaisia vihan ja kiukun aaltoja tulee ja menee vielä pitkän ajan kuluttuakin. Mutta uskoisin, että teidän on parasta nyt yrittää tehdä parhaanne suhteenne eteen. Jos ei se kanna hedelmää, niin tuskin kumpikaan teistä tulee koskaan katumaan sitä, että ainakin yrititte ja teitte parhaanne.
Enemmän katuisitte sitä, ettette koskaan edes yrittäneet.

 

["Vierailija"]

En usko, että miehet paneskelevat "kostoksi". Kyllä heillä nuo ihan toiset syyt on olemassa, miksi lähtevät toisen naisen seuraan.

Miksi lähdin ketjua lukemaan, on, että tämä on pahin pelkoni. Pyrin olemaan tarkka seurastani - eli että miehellä oikeasti on ollut salasuhde jo aiemmin, eikä ole noita untuvikkoja jotka jäävät kiinni. En halua näitä miehiä pysyvästi elämääni. Ei vain ole minun juttuni.

Syyt miehen pettämiseen lienevät kovin samanlaiset kuin naisenkin pettämiseen; ajankohta vain saattaa olla eri. Myös naiset pettävät uskollisiksi kuvittelemissaan parisuhteissa siksi että hakevat huomiota, arvostusta, hellyyttä, ymmärrystä ja itsensä ainutlaatuiseksi kokemista - pakoa äitivaimoroolinsa vankeudesta, ja ehkä myös ankeudesta.

Minun rakastajani eivät jää kiinni (vaihdan sanan, koska tuo "mieheni" tuntui jostakin kovin väärältä?). En ole perheenrikkoja. Pitäkää tokikin perheenne. Luulen päinvastoin olevani jonkinlainen auttaja ja tasapainottaja.

No okei, ei kostoksi, mutta tarkoitin että oikeuttavat sillä toimintansa. Ja tottakai naisetkin pettävät, en minä lähde sukupuolia tässä syyttelemään, vaan mies se nyt tässä tapauksessa oli. Ja juuri näin näen itsekin asian; siihen ei tarvita viallista parisuhdetta että lähdetään pettämään, vaan se voi juuri olla pakoa arjesta. Se ei kuitenkaan tee siitä yhtään helpommin ymmärrettävää, koska onhan se nyt ihan saatanan itsekästä olla valmis uhraamaan oma perhe oman pikku huvittelun vuoksi.

Yleisesti ottaen raivostuttaa nämä lutkat (kuten itse itseäsi nimitit), jotka varattuja miehiä pokailevat, mutta jostain syystä sait minut tuntemaan sääliä ja myötätuntoa. Pidät uraasi tärkeimpänä, olet vain varattujen miehien kanssa, jolloin et laita ollenkaan itseäsi peliin. Kuulostaa niin.. surulliselta. Ja pohjimmiltaan yksinäiseltä. Tavallaan sinulta jää se kaikkein tärkein/paras, kaiken ydin kokematta. Kuvittelet saavasi rusinat pullasta, mutta saatkin vain pintaraapaisun. No, eiköhän mielesi vielä muutu.

Minäkään en usko, että oikeasti olet sisimmässäsi tyytyväinen ja kunnioitat itseäsi, vaikka niin itsellesi uskottelet.

Hassua muuten, miten tekstistäsi paistaa läpi ajatuksesi tuota avioliitto, lapsia, asuntolaina -asetelmaa kohtaan. Jos liitto on solmittu oikean ihmisen kanssa ja muut puitteet on kunnossa, se on paljon muutakin kuin arkista, puuduttavaa aherrusta, vaikka se siltä saattaa näyttääkin (ja myös toisinaan tuntua). Ne on ne kultaakin kalliimmat hetket ja asiat, jotka tekevät kaiken sen arvoiseksi