Keskusteluhan on näköjään elänyt taas.
Kyllä, tein väärin, että isälle sanoin (en muuten vaatinut) olemaan tasan klo 21:00 paikalla ja itse olin vasta pihatiellä kävelemässä 21:00 ja avasin ulko-oven 21:01. Sanoin sen suutuspäissäni ja jokainenhan nyt maalaisjärjellä ymmärtää, että se ei ole välttämättä mahdollista, vaan myöhässä voi olla sen 5 minuuttiakin. Isä siis asuu tuossa vajaa 10 min matkan päässä.
Teille joillekin teistä 10 minuuttia voi olla lyhyt aika, mutta minä ehdin siinä 10 minuutissa tekemään vaikka ja mitä! Käymään kaupassa, viemään naapurille buranaa, kun lapsi on kipeenä, käymään suihkussa, ... Ja tosiaan, kuten sanoin, en isälle olekaan niistä pienistä myöhästymisistä sanonut yhtään mitään, mutta mielestäni jo puolen tunnin myöhästymisestä pitäisi ilmoittaa:
"Tilanne nyt tämä ja tämä, että menee sen ja sen verran aikaa."
"No ei siinä mitään, mä ehdin sillä välin kipaista hakemassa kaupassa, kun huomasin sen ja sen olevan loppu.. ei huomenna sitten töiden jälkeen tarvitse."
Yksinkertaista? Kyllä, mutta isältä liikaa vaadittu. Mutta jos minä olen 10 minuuttia myöhässä ja ilmoitan siitä, saan isältä pitkiä huokauksia, että minun pitää ehdottomasti olla jämpti, kun hänellä on sitä ja sitä menoa, ja lasta tuodessa sitten mulkoilee, eikä edes moikkaa.
No... joka tapauksessa. Loppujen lopuksi isä ymmärsi sen pointin, mitä moni muu täällä ei ymmärtänyt; kenenkään kelloon katsomatta lapsi luovutetaan aina aikuiselle ja piste.
On ollut muutama tilanne, kun olen lapsen vienyt isän luokse, talossa on ollut valot ja telkkari päällä. Ovi on myöskin ollut auki ja olen lapsen kanssa mennyt eteiseen ja riisunut sillä välin, kun isä on tullut paikalle. Kerran isä ei ollut huomannut, että olimme tulleet, koska oli pihahommissa, mutta ei se olisi minua oikeuttanut lähteä paikalta ja jättämään lasta sisälle, vaan soitin sitten puhelimeen, että täällä ollaan, isä tuli paikalle ja sen jälkeen lähdin. Kukaan ei ollut vaarassa ja kenellekään ei jäänyt pahamieli.
Se, että isän tekoa puolustellaan sillä, että en itse "ollut ajoissa", ja itsekin näen sen niin, että isän teko näin on ollut hyväksyttävä ja minä olin sen ns. ansainnut.
En tiedä, olenko maininnut, mutta ensimmäisen vuoden homma toimi aivan loistavasti. Sen jälkeen isä löysi uuden tyttöystävän ja homma ei olekaan toiminut. Isä ei tosiaan ole ollut kiinnostunut siitä, milloin lapsi on ollut kipeä (risteilyltä tullessaan lapsella oli korkea kuume ja astmalääkityksen tarve, mutta sitä kumpikaan aikuisista olleet huomanneet), ja kun tämä tyttöystävä lapsineen ei ole paikalla, lapsi tulee kotiin samoissa likaisissa vaatteissa, millä kaksi päivää aikaisemmin lähti isän luokse, suihkussa ei käyty ja hampaita ei pesty.......... Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Näin asiat ovat olleet viimeisen puolen vuoden ajan ja se, että yritän pistää isää edes jollakin tavalla "ruotuun", tekee minusta nalkuttavan lehmän, niin siitä vaan. Minullakin on rajani ja siinä vaiheessa tulee varmasti sanottua yhtä sun toista. Viimeinen pisara tuolloin viikonloppuna oli se, että isä yritti riidellä lapsen edessä ja vielä haistatteli ja haukkui aivan lapsen vieressä. Tietysti, koska lapsi oli vieressä, en sanonut isälle sanaakaan, mutta soitin perään, että tuollainen loppuu.
Minulla on tosiaan syyni, miksi aikoinaan erosin lapsen isästä ja suurin syy oli lapsi, jonka en halunnut saavan niitä huonoimpia vaikutteita isästään. Lopulta suhde kärjistyi siihen, että saimme toisistamme vain huonot puolet esiin. Isälle ero oli kova paikka kaikin puolin, mutta nyt eron laannuttua ja ajan kuluessa olemme keskustelleet, että se oli hyvä asia ja kaikilla on parempi näin. Tietysti sääli, että niin kävi, mutta aina ei voi voittaa. Miehestä en tiedä, mutta minulla ei ole tunteita miestä kohtaan; minä nostatan tunteita joka tapauksessa siinä vaiheessa, kun minua tai lastani kohdellaan huonosti, oli kyseessä exä tai itse Suomen presidentti.
