Naiset luulee voivansa olla kavereita, miehet tietää että ne ei voi.
Minun mies ei harrasta naispuolisia kavereita. Yksi hänellä on, ja ei kehdannut häntä tavatessaan kertoa, että kyseessä on nainen..puhui vain kaverista. Ihme juttu. Olin vihainen kunnes näin sen naisen valokuvan...
Muutama muukin oli, mutta kun aloimme seurustella hän totesi, että toisaalta mitäpä hän heille vartavasten soittelemaan ja kahvittelemaan, jos kerran on oma tyttö jo kainalossa ja kaverina, ja näillä naisillakin miehet toistuvasti hermoilevat kuitenkin silminnähden sen tapailemisen takia. Jos kerran voi olla vain kaveri, niin eikö voi samantien olla vain hyvänpäiväntuttukin, ja elää omaa elämää.
Myöskään minä en kyllä sinkkuaikojeni jälkeen ole tuntenut tarvetta hankkiutua mies""kavereiden "" kanssa samoihin tiloihin kahdenkesken ehdoin tahdoin.
Monien naispuolisten kavereiden miehet on sellaisia, että voisi jutella ja syventää ystävyyttä jos haluaisi..en kuitenkaan tapaisi heitä ilman naisen läsnäoloa, tai alkaisi turhaan liian tuttavalliseksi.
Sitäpaitsi, tähän mennessä jokainen mies, jonka kanssa olen omasta mielestäni ollut vain kaveri, on ennenpitkää osoittanut merkkejä siitä, että mielessä on muutakin.
Eikä siinä mitään pahaa, jos on sinkku mies, niin sillälaillahan se tyttöfrendi löytyy, kun ystävystyy jonkun naisen kanssa ja siten tutustuu. Mutta se on lyhyt vaihe ennen seurustelua, kun väitetään ulkopuolisille ja jopa itselleen että ollaan vain kavereita.
Ja leppoisan saunaillan jälkeen jos erottuu juttelemaan naiskaverin aviomiehenkanssa syvällisiä kuten ""kaverit"" ikään, niin sen jälkeen kaikki kattoo pitkään, ja tämä kaverin aviomies myöhemmin alkaa viestittelemään ja järjestelemään kohtaamisia, lopulta tunnustaen, että ei mene vaimon kanssa hyvin, ja miten ois vähän ""shh shh.""
Olen todennut, että yksikään mies ei voi tarjota minulle mitään niin ainutlaatuisen mahtavaa ystävyyttä, että sen takia kannattaisi ruveta mitään pelejä pelaamaan ja järjestämään itselleen tilanteita, joita pitää sitten selitellä ja puolustella. Jos miesnäkökulmaa haluaa, niin oma mies, veli tai isä tai setä riittää. Työkavereiden kanssa voi ystävystyä johonkin asti, mutta heti jos rupeaa olemaan niin että pitää huvikseen tapailla ja lounastella käytännön sanelemien tilanteiden ulkopuolella ja lisäksi, niin on palaneen käryä ilmassa kyllä. Jos ei itsellä niin sitten miehellä haisee nokkaan, enkä halua hänelle tuottaa yhtään ylimääräistä huolta uskollisuuden suhteen. Ihmisellä on oikeus pitää oma onni omanaan , eikä jakaa ties kenelle omaa vaimoaan.
