Mies iltavuorossa - voinko vaatia häntä viemään aamulla lapset hoitoon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Liila
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Liila

Vieras
Mies on aloittamassa vuorotyöt, jossa työajat ovat klo 7-15 ja klo 15-23.

Aamuvuoroviikkoina mies ei ehdi viedä lapsia hoitoon, koska päiväkoti aukeaa klo 6.30 ja miehen työmatkaan menee puoli tuntia. Minä vien siis lapset hoitoon, koska minulla on liukuva työaika. Mies voi kyllä hakea lapset aamuvuoroviikolla hoidosta.

Iltavuoroviikolla minun on haettava lapset hoidosta ja ilmeisesti myös vietävä, mikäli mies haluaa nukkua riittävät yöunet.

Olisiko kohtuutonta vaatia mies viemään lapset hoitoon edes yhtenä aamuna iltavuoroviikolla? Olisihan hänellä mahdollisuus nukkua päiväunet sillä välin, kun lapset ovat hoidossa ja minä töissä. Jos mies veisi lapset hoitoon, niin voisin aloittaa työpäiväni jo kuudelta ja saisin näin kerättyä itselleni plussaa, jota taas voisi hyödyntää lyhyempinä työpäivinä silloin, kun joudun hakemaan lapsia.

Ajattelen nyt vain lasten parasta eli sitä, että heille ei tulisi liian pitkiä hoitopäiviä, enkä itsekään haluaisi joka päivä ajaa ruuhka-aikaan töistä kotiin, koska se taas pidentäisi entisestään lasten hoitopäivää.
 
Minusta on tosi outoa jos sinun pitää vaatia miestä osallistumaan yhteisten lasten hoitoonviemisiin, eikö se ole ihan luonnollista että mies vie vuorollaan? Meillä tuoasta asiasta ei olisi tarvinnut edes keskustella.
 
En ole miehen kanssa vielä asiasta puhunut, mutta tiedän jo etukäteen, että hän kiukustuu jos joutuu heräämään kesken uniensa. Ehkäpä aion aluksi ehdottaa, että hän veisi lapset kahtena aamuna viikossa, jollon olisi paremmat tsäänssit saada edes yksi aamu läpi.
 
:headwall: Miks ylipäätään sun tarttee vaatia yhtään mitään? Kerkeehän se mies viemään ne lapset vaikka jokaisen iltavuoron aikaan. Jos tulee kotia 23.30, nukkuu vaikka 8 asti. Monelta sitten itse menet töihin? Lähdet kun mies herää ja mies vie lapset hoitoon vaikka yhdeksäksi! Pääseehän se mies sitten vaikka nukkumaan kotia takas, mut kyllä tuossa untakin tulee ihan riittävästi - ihan normaalit yöunet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meak:
Mies vie lapset iltavuoroviikollaan aamuisin hiukan myöhemmin hoitoon.

Tämä ei onnistu, koska lapset heräävät aina samaan aikaan, eikä heidän rytmiään pysty muuttamaan parissa päivässä. Rytmien muuttaminen viikon välein sekoittaisi heidät lopullisesti.
 
no meillä lapsi menee hoitoon meidän työaikojen mukaan (molemmat vuorotyössä) eli se vie kuka menee myöhemmin töihin ja hakee kuka on eka kotona.
sen mukaan on päiväkotiinkin annettu hoitoajat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Liila:
En ole miehen kanssa vielä asiasta puhunut, mutta tiedän jo etukäteen, että hän kiukustuu jos joutuu heräämään kesken uniensa. Ehkäpä aion aluksi ehdottaa, että hän veisi lapset kahtena aamuna viikossa, jollon olisi paremmat tsäänssit saada edes yksi aamu läpi.

Ootko sää nainen vai hiiri?

Jos miehesi todella kiukustuu noin pienestä niin eipä ole kovin kummoinen isä ja kumppani. Luulisi että lasten etu menisi hänellä oman unen edelle, etenkin kun voi vielä lapset vietyään ottaa päivätirsat. Ihme luusereita olette molemmat, jos sinä et edes uskalla kysyä mieheltä asiaa ja miehesi pitää noin tiukasti kiinni pitkästä yöunesta.


 
Alkuperäinen kirjoittaja Liila:
En ole miehen kanssa vielä asiasta puhunut, mutta tiedän jo etukäteen, että hän kiukustuu jos joutuu heräämään kesken uniensa. Ehkäpä aion aluksi ehdottaa, että hän veisi lapset kahtena aamuna viikossa, jollon olisi paremmat tsäänssit saada edes yksi aamu läpi.

Moneen sen täytyy sit nukkua?!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Liila:
Alkuperäinen kirjoittaja meak:
Mies vie lapset iltavuoroviikollaan aamuisin hiukan myöhemmin hoitoon.

Tämä ei onnistu, koska lapset heräävät aina samaan aikaan, eikä heidän rytmiään pysty muuttamaan parissa päivässä. Rytmien muuttaminen viikon välein sekoittaisi heidät lopullisesti.

Miksei muka onnistu? Ei lapsia tarvitse heti herättyä hoitoon kärrätä! Meillä ainakin lapset syö aamupalan kotona ja ehtivät leikkiäkin ennen hoitoon menoa kun vien liltavuoroon mennessäni heidät tavallista myöhemmin päiväkotiin.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Liila:
Alkuperäinen kirjoittaja meak:
Mies vie lapset iltavuoroviikollaan aamuisin hiukan myöhemmin hoitoon.

Tämä ei onnistu, koska lapset heräävät aina samaan aikaan, eikä heidän rytmiään pysty muuttamaan parissa päivässä. Rytmien muuttaminen viikon välein sekoittaisi heidät lopullisesti.

Ei kai lasten rytmiä tartte silti muuttaa?! Eikä niitten tarvii olla hoidossa heti herättyään, eihän?

Menee meilläkin 2v joskus 7.30 hoitoon, välillä vasta 9.30. Eikä se lapsen päätä oo sekottanut. Ei tulis mieleenkään viedä lasta vaikka 8 hoitoon kun ite menee vasta 11.00. Tottakai oon aamulla mahd. pitkään lapsen kanssa.
 
Meillä tilanne on täsmälleen sama mutta toisinpäin eli minulla joustava työaika ja vaimo vuorotyössä.
Minulle ei ole koskaan tullut pieneen mieleenikään vaatia että vaimo veisi lapset aamulla hoitoon jos itse on iltavuorossa.
Nousen aamulla enkä edes herätä vaimoa vaan laitan lapset (3 kpl) lähtökuntoon ja häippäistään vähin äänin.

Valtavirran mielipiteen mukaan minun nyt siis pitäisi vaatia vaimo "osallistumaan" ja viemään lapset hoitoon? Vai pitääkö? Ihme narinaa taas.
 
pienet voi viedä vaikka kuinka myöhään, kannattaa vaan ilmoittaa hoitopaikkaan, isoilla (ainakin 5-vuotiaista) yleensä on yhdeksästä alkaen päiväkodissa suunniteltua ohjelmaa, mutta esim. meidän päiväkodissa pejantaisin on leikkipäivä ja päiväkotiin voi tulla vaikka kymmeneksi..
 
Alkuperäinen kirjoittaja adora:
:headwall: Miks ylipäätään sun tarttee vaatia yhtään mitään? Kerkeehän se mies viemään ne lapset vaikka jokaisen iltavuoron aikaan. Jos tulee kotia 23.30, nukkuu vaikka 8 asti. Monelta sitten itse menet töihin? Lähdet kun mies herää ja mies vie lapset hoitoon vaikka yhdeksäksi! Pääseehän se mies sitten vaikka nukkumaan kotia takas, mut kyllä tuossa untakin tulee ihan riittävästi - ihan normaalit yöunet.

Ihan oikeassa kyllä olette. Miksi minun tosiaankaan pitää vaatia yhtään mitään. Isoa miestä ei enää tarvitse paapoa, ainakaan lasten ja minun kustannuksellani.

Taidankin vain ilmoittaa miehelle, että iltavuoroviikkoina (jolloin olen illat yksinhuoltajana), menen aamulla jo kuudeksi töihin. Hän saa viedä lapset hoitoon silloin kuin itseä huvittaa.

Lapset heräävät todennäköisesti jo kuudelta, koska normaalisti vien heidät hoitoon klo 6.30, jotta ehdin töihin seitsemän pintaan. Mies ei saa unta heti töiden jälkeen, vaan valvoo reilusti yli puolenyön. Sitten hän valittaa, ettei saa nukuttua päiväunia. Ehkäpä en välitä hänen ruikutuksistaan, vaan ajattelen kerrankin ensin lapsiamme ja itseäni. Kiitos rohkaisusta.
 
Meillä miehen työt loppuu klo 4 aamulla, tulee kotiin noin 4.30 ja nukkuu muutaman tunnin ja vie lapset kahdeksaksi aamupalalle päiväkotiin ja palaa takaisin nukkumaan. Itse lähden töihin seitsemäksi joten lapsille parempi että mies vie.
 
Lapset ovat 2 ja 4 vuotiaat. 2 v on pienten ryhmässä ja 4 v on isojen ryhmässä.

Triplaisän kirjoitus sai minut kyllä miettimään uudestaan, että olenko sittenkin kohtuuton. Olisihan se kuitenkin hyvä saada nukkua edes pari kertaa viikollakin täyspitkät yöunet.
 
Tottakai mies vie lapset hoitoon aamulla, tai vaihtoehtoisesti voi pitää heidät kotona sen päivän (ilmeisesti miettii sitten mitenn onnistuu iltapäivät jos hänen täytyy lähteä töihin ennen sinun kotiutumistasi).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Liila:
Lapset ovat 2 ja 4 vuotiaat. 2 v on pienten ryhmässä ja 4 v on isojen ryhmässä.

Triplaisän kirjoitus sai minut kyllä miettimään uudestaan, että olenko sittenkin kohtuuton. Olisihan se kuitenkin hyvä saada nukkua edes pari kertaa viikollakin täyspitkät yöunet.

Triplaisä ei visiin ole menossa kuuteen töihin, tai sitten heillä päiväkoti aukeaa aiemmin.
 
Ihan uskomatonta jos aikuinen mies ei pärjää aamulla omien lastensa kanssa vaan vaimon pitää viedä nämä päiväkotiin vaikka isä jää kotiin nukkumaan. Kun sinulla kerran on joustavat työajat niin miksi sinun pitää väksin lähteä miehen iltavuoroviikolla kuudeksi töihin, hyvin voit antaa miehen nukkua ja herätä lasten kanssa puoli seitsemän, jos kerra silloin heräävät ja huolehtia lapsien aamutoimet ennen kuin miehesi herää.
 

Yhteistyössä