Mies huutaa lapsille ja mulle!

["nimetön"]

Mitä olette mieltä, arvon palstalaiset.

Mua alkaa ottaa rankasti päähän oma mieheni. Ollaan oltu yhdessä vuosia ja lapsiakin on. Rahallinen tilanne on hyvä, molemmat on töissä ja ollaan onnellisia yhdessä. Mutta yksi asia on jota en voi hyväksyä. Nimittäin melkein aina kun hän suuttuu, pienestäkin, niin saattaa ruveta hulluna huutamaan. Esimerkiksi eilen meillä oli ollut sähköt poikki jo puoli vuorokautta. Olisin halunnut käydä ostamassa retkikeittimen että saisin laitettua ruokaa, niin raivostui ja haukkui minua vätykseksi kun en yhtä päivää kestä pelkällä leivällä. Noh, en todellakaan kestä, enkä halua lastenkaan joutua kestämään, kun on muitakin vaihtoehtoja olemassa. Tiedän että hänellä itsellään oli nälkä, vaikka väitti toista...
Raivostui siis pelkästä ehdotuksesta, että kävisin sen ostamassa. Tiedän että lapset eivät viitsi hänelle niristä nälkäänsä, kun hänen ruoanlaittotaitonsa on olematon, antaa siis leipää/muroa/hedelmiä tms.

Tämä räjähdysalttius on aiheuttanut jo sen, että saatan päästää valkoisia valheita vain välttääkseni "kohtauksen". Ja toisinaan taas hän yllättää ettei suutukaan jostain mistä arvelen hänen suuttuvan.
Näyttää kyllä positiivisessakin mielessä tunteensa, en minä sitä mutta en mä jaksa tuollaista draamakuningatarta...Siis mitä ihmettä mä teen?

Puhuminen ei auta, kokeiltu on. Syyllistämättä ja "minä"-viestein, itkemällä...Ei reaktiota. Jos kysyn hänen tunteistaan, hän ei vastaa mitään muuta kuin "en minä tiedä". Argh.

 

[-.-]

Mun mies on sellainen että hänen mielialanvaihtelunsa ovat aivan omaa luokkaansa. Koskaan en myöskään tiedä mistä saattaa suuttua ja ottaa itseensä. Se on hyvin uuvuttavaa.

Mies suuttuu salamannopeasti kun taas sitten leppyy yhtä äkkiä. Huomaan jo olevani itsekin stressaantunut kun koskaan ei tiedä mistä toinen suuttuu.

Esim. lapsen kanssa mies toimi yksi päivä näin. Meidän taaperolla on kausi että heittelee tavaroita. Lapsi heitteli kaukosäädintä ja ehti heittämään sen kaksi kertaa ennenku mies sai sen käsiinsä. Lapsi nauroi ja mies sitten suuttui ja heitti itse kaukosäätimen lattialle ja karjui että heitetään sitten. Ensin mies oli moneen kertaan sanonut että ei heitellä.

Sanoin miehelle että tuo on lapselle hämmentävää ku kiellät ja teet itse sitten saman virheen. Mies suuttui sitten minulle.

Mä olen uupunut. Puhuminen ei todellakaan auta täälläkään. Joskus olen itkenyt niin mies sitten ottaa kaiken itseensä eikä suostu kuuntelemaankaan. Alkaa hokea vaan että olen huono ihminen olen täysi paska. Siis puhuu itsestään noin, itseään säälien.

 

["nimetön"]

Tuttua on tuo itsesäälissä rypeminen. On kuulemma työssään huono, perhe-elämä ei sovi hänelle ja milloin mitäkin. En rupea ainakaan säälistä ketään kehumaan!

 

[nbb]

No en mäkään ymmärrä kuinka yhtä hetkeä varten pitäis joku retkikeitin ostaa? Eikö sitä olisi voinut käydä jossain syömässä sinä pvänä?

 

["piia"]

Meillä myös paljon huutamista, tarttuu lapsiinkin. On uuvuttavaa ja vie kivoilta hetkiltä hetkessä pohjan. Retkikeitintä en minäkään sähkökatkon takia ostaisi, hyvin voi joskus ruoan korvata leivällä ym.

 

[Hehhe he hehhe]

No en mäkään ymmärrä kuinka yhtä hetkeä varten pitäis joku retkikeitin ostaa? Eikö sitä olisi voinut käydä jossain syömässä sinä pvänä?

Taas joku palstan älykkö löysi pääpointin kirjoituksesta .

 

["wieras"]

Joo, kuulostaa jokseenkin tutulta. Olen ihan uupunut tohon mieheen ja harkitsen jo avioeroa. Meillä vaan aika pienet lapset ja en haluaisi perhettä hajottaa. Perheeni jo ihmettelee miten pitkään jaksan tuon miehen pompottelua ja mielialan vaihteluja.

 

[kerrox]

sori ny vaan vaikkei ole pääpointti mutta miksette tilanneet pizzaa tms?

 

["anmari"]

Meillä on saman tapainen tilanne. Minua ei tuo ajoittainen huutaminen niinkään häiritse, mutta olemattomasta suuttuminen lapsille ja mun vähättely.
Kun miehen lapsuutta kuuntelee ja seuraa hänen sukunsa käyttäytymistä, niin sieltähän ne juontaa juurensa...
Enkä todellakaan halua, että poikani kohtelisi tyttöystävää/ vaimoa samoin kuin minua nykyään! Enkä halua, että tyttäreni suvaitsisi häntä näin kohdeltavan.
Asiasta puhuminen kääntyy siihen, että vikaa on vain minussa.
Rakkaus alkaa kuihtua ja seksi ei minua enää kiinnosta... Josta mies saa lisää vettä myllyyn....Eroa olen harkinnut, mutta onhan hän muutoin, halutessaan, ihana isä....

Uuden vuoden lupauksena, itselleni ja lapsille, meidän on aika mennä pariterapiaan.
Jos mies ei suostu, niin sitten se on ero.
Jos mikään ei muutu ja lapset saavat edelleen kärsiä ja huonoja vaikutteita, niin se on ero.

 

[pääpointtihävöksissä]

En ole ap, mutta lapsistahan voisi olla hauskaa tehdä retkikeittimellä ruokaa tms. Pieni kiva arkeen.

 

["Vvvv"]

Mihin sä tarvitset miehesi lupaa.... Oisit vaan käynyt ostamassa sen keittimen. ????

 

[-.-]

Mä olen ottanut puheeksi eron. Mies uhkaa viedä lapset. Tai siis toisen ku toinen on vielä mahassa. Mä en vaan ymmärrä miten jaksaisi ikinä hoitaa yhtäkään lasta kun on nyt jo noin hermoraunio. Kuulemma jaksaisi mutta kuitenkin arjessa menee käytännössä niin että jos on vaihtanut vaipan, ei hänen kuulemma seuraavaa tarvitse ku on mun vuoro. Hermoo lapselle kaikesta mitä hän tekee eikä osaa elää lapsen ehdoilla. Esim. jos lapsi nukkuu puoli tuntia pidempää päikkärit niin mies raivoo jos ei pääse kauppaan juuri haluamallaan hetkellä.

Mä pelkään hirveästi että miten tällainen käytös vaikuttaa lapsiin. En haluaisi lapsistani hermoheikkoja.. Mutta en halua menettää lapsianikaan. Jos jäisivät vain isän vastuulle niin mitä siitäkää tulis sitte.. Olen siis tuo joka kirjoitti tuosta kaukosäätimen heittelystä.

 

[Smoke]

Itse olette valinnan tehneet, vielä voi vaihtaa.

 

[Zipra]

Hei. Olen eronut juurikin tuollaisesta huutajasta/räjähtelijästä. Tiedän tasan tarkkaan millaista on elää sellaisen kanssa. Sitä kyllä jotenkuten oppii elämään ja mukautumaan tuollaisen miehen kanssa mutta ei loppuelämää kannata tuhlata sellaiseen koska elämästä voisi myöskin nauttia. Minä kyllä lapsen takia uhrasin muutamat vuodet että hän kasvoi isommaksi ja ymmärsi tilanteen. Nyt olen tyytyväinen että tein pitkään harkitun ratkaisuni ja muutin pois. En tällä kirjoituksellani halua ketään rohkaista eroamaan jokainen tehkööt oman ratkaisunsa, haluan vain "ottaa osaa" koska tiedän tuon tunteen niiiiiin hyvin että ihan puistatuttaa ja yököttää ajatellakin entistä elämääni. Tällaista meillä; kun tulin aiemmin töistä kotiin kuin mies, ja olin kaupassa käynyt, ruoan tehnyt, siivoillut yms. mitä milloinkin tehnyt, siis kaikki oli ok kotona, niin en silti uskaltanut istahtaa sohvalle silloin kun mies tuli töistään kotiin, siitä se huutaminen olisi alkanut että olen laiska kun istun ja löhöän vain sohvalla ja lihon jne.. vaikka en ollut lihava, mutta olin sitten hänen mielikseen aina tekevinäni jotakin että vältyn siltä huutomyrskyltä. Voi helvetti että kaikkeen sitä pitääkin alistua. Oli toki monta muutakin vastaavaa asiaa mistä sitä huutamista seurasi. Hänhän oli kaikessa parempi (omasta mielestään) ja minä ihan jalkarätti. Joku tuossa kommentoi että "itse olette valinneet miehenne", no mutta ihminen voi muutttua, ymmärtäkää se, monet miehet ovat esim. mustiksia omille lapsilleen kun vaimolla ei ole enää niin paljoa aikaa miehelleen, ei useesti sexi huvita tai on mahdontonta heti synnytyksen jälkeen, on monen monta syytä mikä saattaa rassata välejä ja muuttaa suhtautumista toiseen. Mies purkaa pahan olonsa huutamalla perheelleen, kun ei ole enään niin auvoista kuin ennen perhettä, ei voi tuosta vain lähteä kavereitten kanssa johonkin kun pitää hoitaa lapsia ja auttaa vaimoa kodin hoidossa jne...
Näistä kaikista asioista pitäisi muistaa keskustella ennen yhteen muuttoa mutta harva niin tekee saatika tajuaa että perhe-elämä
vaatii enemmän kuin vain itsestä huolehtiminen.

 

[meillä]

Mies on negatiivisuuden perikuva, ainakin lasten kanssa. Mies nakuttaa niille joka kerta kun on ruoka-aika, iltapala, aamupala mikä tahansa ja muulloinkin. Jyrkkä ei heti joka asiaan ennenkuin on edes vaivautunut ajattelemaan voisko kenties jutella asioista ja miettiä sitten. Jatkuvasti pahoittaa lasten mieliä ja aikani sitä kuunneltuani mä olen sitten se joka räjähtää. Että on se kumma kun on kommunikointitaidot niin hukassa aikuiselta ihmiseltä että ei vaivaudu ensin esim. vastaamaan kysymykseen (pitää toistaa kunnes alkaa kysyjä hermostumaan) ja sitten kun vaivautuu vastaamaan niin puhuu joko niin hiljaa ettei tärkeää vastausta kuule TAI huutaa.
Mun päivä on heti aamusta pilalla kun mä kuulen tuon jäkätyksen keittiöstä. Kun ei voi keskustella normaalisti koskaan mistään (tai todella harvoin). Ruokailuhetket miehen ja lasten välillä on pelkkää showta ja möykkäämistä, joku poistuu itkien pöydästä jne. Mun olis pakko olla joka hetki läsnä missä mies on lasten kanssa ja se kun ei onnistu niin voi että mua stressaa!
Sit ihmettelee kun mä suutun sille!

Ja kyllä, olen puhunut nätisti, olen kehottanut miettimään miten voisi äänensävyään jo muuttamalla saada tilanteesta toisenlaisen. Mutta vanha koira ei opi uusia asioita kun se ei haluakaan oppia!

 

[Räyhähengen vaimo]

Sama homma, äijän pinna ei kestä mitään, rähjää turhasta todella helposti, oli lapsi läsnä tai ei, rähjää lapselle kaikesta pienestäkin, on täysin 3-vuotiaan tasolla lapsen kanssa todella usein. Pahinta mielestäni on, että myös kiroilee helposti, tosi pahasti. Lapsi jotenkin ymmärtää, että ovat niin pahoja sanoja, ettei niitä saa normaalikäytössä viljellä, mutta kirosanat tulevat sitten yllättävillä hetkillä esiin. Esim. kerran lapsi istui lattialla legojen kanssa, iloisena, sitten ei joku osa mennytkään heti paikoilleen ja lapsi huudahti mehevästi: voi saaaaatana! On myös lallatellut yksin omassa huoneessaan Voi vittu voi vittu voi vittu. No joo, kuulis varmaan muualtakin jossain vaiheessa, mutta on se nyt minustakin kurjaa, että joutuu kesken tavallisen, hyväntahtoisen tilanteen suuttumuksen ja kirousryöpyn kohteeksi. Mihinkään hyvään hetkeen ei voi miehen kanssa luottaa. Aina, kun ollaan lapsen kanssa vaikka kaksin mummolassa, on olo ihanan hyvä ja vapaa...

Meillä on takanamme parisuhdeterapiaa ja yksilöterapiaa tämän asian vuoksi, ja mies on kokeillut masennuslääkkeitäkin, on luonteeltaan myös helposti luovuttava ja hyvin negatiivinen, valittaa kaikesta aina jne. Tilanne parantui hoitojaksojen jälkeen huomattavasti, koska nyt mies on oppinut pyytämään heti anteeksi, ja se tavallaan palauttaa tilanteen. Silti elämä on raskasta, mutta pienen lapsen takia olen nyt ainakin toistaiseksi päättänyt jatkaa tässä. Hyvät hetket myös palkitsevat, ja ehkä en itsekään ota enää tilanteita niin vakavasti, ajattelen, ettei se ole varsinaisesti se mies, vaan hänen "diagnoosinsa", jota ei kylläkään virallisesti ole, mutta aikamoinen erityisherkkä ad/hd-tapaus vaikuttaa olevan. Jos tilanne pahentuu, toki lapsen takia lähden. Ikävät tilanteet käydään kyllä aina läpi lapsen kanssa, ja isä myös häneltä pyytää anteeksi.

 

[Vanha mies]

Onpas teillä vaikeeta. Miten ihmeessä sitten olette tehneet lapsia noiden vaikeiden äijien kanssa?

Vastaanpa itse: Olette idiootteja. Teidän ei pitäisi lisääntyä.

 

[xc]

Naiset eivät suosi hyviä miehiä ja sitten valitetaan kun on vaikeaa.

 

["anonyymi"]

Tuohan on ihan kuin meillä, paitsi että vaimo on se huutaja ja räyhääjä.

Onko teillä grilliä? Minä keitin siinä kahvit ja tein jotain gurmee ruokaa kun kesällä oli toista vuorokautta sähköt pois. Vaimo ei vaan sitä sulattanut, haukkui idiootiksi, pakkasi kamat ja vesat autoon ja lähti vanhempiensa luokse evakkoon

 

[sssssss]

Ihan normaalia... hae itsellesi apua. Jos huutaminen ottaa noin koville, niin aikamoinen tissiposki olet.

 

[Entäpä jos sittenkin]

Olisiko mahdollista, että siihen huutamiseen on kaksi osapuolta ja syytä? Niin metsä vastaa kuin siihen huutaa.

 

[hepari]

Vaihtakaa puolisoa. Oikeesti. Ihan sairasta että valitsee itse käyttää elämänsä toisen ongelmien sietämiseen ja altistaa lapsensakin sille. Miettikää nyt vähän minlä mallin haluatte lapsillenne antaa. Teillä ei oo mitään velvollisuutta sietää tuommosta. Nimim. Varpaillaan elänyt, Räyhääjästä eronnut, upean miehen löytänyt ja elämä on rauhallista ja ihanaa.

 

[mies ja iso korvien välissä.]

Miehen itse keksiä tuollaiset ratkaisut, jos ei keksi niin pieniä vihjeitä. Jos nyt olisimme retkellä miten me selvittäis vaikka viikon ilman lämmntä ruokaa (ja kiehvaa vettä). Mikäli ei tajua sittenkään, ota se +20/6cm suuhun ja ime sitä.

 

["nimetön"]

Kyselijöille vastaan että meille ei voi tilata pitsaa kun asutaan sen verran kaukana keskustasta. Tämä ei edes ollut ensimmäinen kerta kun sähköt oli poikki, vaan ehkä noin kahdestoista viikon sisään. Ja todellakin, retkikeitinhän se mun avauksen pointti oli....

PS: Nyt kyllä hän itsekin ymmärsi että suuttui turhasta ja myönsi minun olevan oike-assa että sellainen tarvitaan. Ja että oli nälkäinen kuin huusi. *Huokaus*

Ja niille viisasteleville sanoisin, että on aika vaikea tietää millainen mies on isänä ennen kuin niitä lapsia tulee? Vai tiedätkö sinä?

 

["nimetön"]

Jatkan vielä: Olisin ehdottanut myös ulkona syömistä, mutta oli niin hemmetin huono ajokeli, että itse olisin saanut lähteä, mutta lapsia en olisi saanut ottaa mukaan.