I
-Ihastunut-
Vieras
Hei,
Olemme 40 vuotiaita eronneita. Minulla erosta 6 vuotta ja miehellä erosta 1/2 vuotta. Olemme tunteneet nyt kuukauden verran ja muutaman kerran nähneet. Viihdymme erittäin hyvin yhdessä ja täytyy myöntää että olen hänestä hyvinkin kiinnostunut. Ja kyllä hänkin vaikuttaa hyvinkin kiinnostuneelta. Vaan se nyt askarruttaakin millä asteella?
Viestittelemme lähes päivittäin ja hän monesti lopettaa viestin siihen että tapaamme... Ei päivää sovittuna vaan sitten kun se molemmille sopii. Meillä molemmeilla on lapset ja heidän kanssa vietetty aika on tärkeää molemmille. Hän on viestien aloitteissa aktiivisempi.
Hän on asettanut ns. ehtoja: tapaamme kun molemmilla on siihen vapaata (siis aika harvoin kun molemmilla on lapsia), velvoitteita toista kohtaan ei ole, hän on sanonut olevansa sitoutunut vain lapsiin, mutta siltikin haluaa olla yhteydessä minuunkin. Ja samalla vaikuttaa hieman pelkäävän miten suhtaudun hänen "ehtoihin", etten vain suutu ja katoa pois.
Kyseessä ei ole kummallakaan vain seksin tyydyttämisen tarpeesta vaan muustakin.
Mitä hän oikein haluaa? Onko muilla miehillä tällaisia ajatuksia/toiminta tapoja kun erosta on kulunut vasta vähän aikaa? Itse arvelen tämän johtuvan siitä.