Mies haluaa isyystestin..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mulla tulee mieleen tuosta, että äijälle on tehty puolisolta salaa kastraatio ja nyt kun on puoliso vielä sitenkin tullut raskaaksi, hän ei usko asiaa todeksi. eihän sen pitänyt olla mahdollista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei syytä loukkaantua;22855354:
Ihan oikein testata, niin moni mies elättää vieraan siittämää lasta. Jos olisin mies, testauttaisin aina. Naisetkin osaavat pettää ja jättää kertomatta totuuden.

Jos sä noilla asenteilla olisit mies, niin jäisit ilman eikä tarvitsisi testauttaa.
 
Joskus on kyllä hassua miten jotkut luulee, ettei kukaan tiedä heidän lapsensa olevan toisen. Uskovat valheeseensa niin, ettei heillä käy mielessäkään, että lähipiiri saattaa itse asiassa nähdä asian läpi. Näin meidän suvussa, jossa jo perheen perhepotrettia vilkaisemalla voi sanoa 100% varmuudella, kuka ei kuulu joukkoon. Mutta no, uskokoon omiin juttuhinsa ja selitelkööt puolisolle mitä tykkää. Ei me muut siihen aiota mitenkään puuttua.
 
Mä olen kokenut tuon saman, toisen lapsen kohdalla. Mä loukkaannuin ihan verisesti ja häippäsin hetkeksi menee ja sanoin ettei tartte sitten jatkaa yhdessä.

Mutta päädyin silloin siihen, että annan miehen tehdä testin. Sanoin sille, että kun isyyttä mennään tunnustaa niin siellä pyydät testiä. Jos et pyydä, et koskaan enää asiasta pukahda. (tiesin 100%lapsen olevan miehen). Painotin että jos siellä ei testiä pyydä ja asian ottaa puheeksi jonkun riidan yhteydessä niin mä häippäsen kokonaan ja iäksi. Ei kysynyt testistä. ja on ollut hiljaa asiasta.

Olen edelleen katkera siitä asiasta. Omat hairahdukset tullaan kaataa toisen päälle. Mutta mutta, eihän tää meidän suhde mitenkään hienosti ole sen jälkeen toiminut ja nyt ollaan tilanteessa että harkinta-aikaa mennään eteenpäin ja olen aika vakuuttunut että meidän yhteinen taival päättyy.
Ja jos tää mies jotenkin tässä vaiheessa haluaa testit tehdä, niin annan sillä mulla ei ole mitään salattavaa.
 
Tulevaisuudessa, kun dna-testit käyvät halvemmiksi, voisi olla perusteltua testata isyys jokaiselta avioliiton ulkopuolella syntyvältä lapselta. Kun tämä olisi yleinen käytäntö, ei ihmisten tarvitsisi ottaa asiaa niin suurena epäluottamuksen osoituksena kumppaneiltaan.

Tällä palstalla naisten mustasukkaisuutta ja jopa väkivaltaista käytöstä perustellaan usein aiemmilla huonoilla kokemuksilla. Ex on pettänyt ja jättänyt, koti ollut turvaton, perusluottamus toisiin mennyt, jne. Voihan mieskin tulla samanlaisista oloista, ja siksi hänen on vaikea tunnetasolla luottaa pelkkään sanaan, vaikka järjellä ajateltuna hän tietäisikin olevansa lapsen isä. Tällaisessa tapauksessa voi oikeasti olla isän ja lapsen suhteen kannalta parasta, että isyys selvitetään.

Puhumattakaan geneettisiin sairauksiin liittyvistä asioista.
 
Tulevaisuudessa, kun dna-testit käyvät halvemmiksi, voisi olla perusteltua testata isyys jokaiselta avioliiton ulkopuolella syntyvältä lapselta. Kun tämä olisi yleinen käytäntö, ei ihmisten tarvitsisi ottaa asiaa niin suurena epäluottamuksen osoituksena kumppaneiltaan.

.

Hih, luuletko todella, että vieraissa käydään vain avoliitoissa ja seurustelusuhteissa... todellisuus voisi kuule olla melko karu yllätys sinulle.
Nim.merkki. aika monen ukkomiehen vikittelemä
 
[QUOTE="hihihi";22882865]Hih, luuletko todella, että vieraissa käydään vain avoliitoissa ja seurustelusuhteissa... todellisuus voisi kuule olla melko karu yllätys sinulle.
Nim.merkki. aika monen ukkomiehen vikittelemä[/QUOTE]

Oi kun oletkin ihana ja himottava nainen, kun ihan ukkomies on sinua joskus vikitellyt ;)

Kultaseni, tiedän maailmasta jotakin. Vieraissa käyvät kaikenlaiset ihmiset. Mutta ehdotukseni perustuu Suomen tämänhetkiseen lainsäädäntöön, jonka mukaan avioliitossa syntyneiden lasten isyyttä ei tarvitse erikseen tutkia/tunnustaa.
 
Jos ei tosiaan olisi minkäänlaista syytä epäillä, eli et ole pettänyt niin kyllä tosiaan loukkaantuisin, jos olisin sinä. Alkaisin epäillä, että mies juoksee vieraissa itse, jos pitää toista turhan takia epäillä.
Sen testin jälkeen, kun tuloshan olisi tietysti että mies on lapsen isä, niin jättäisin kyllä tuollaisen vainoharhaisen ukon.
 
[QUOTE="vierailija";22882964]Jos ei tosiaan olisi minkäänlaista syytä epäillä, eli et ole pettänyt niin kyllä tosiaan loukkaantuisin, jos olisin sinä. Alkaisin epäillä, että mies juoksee vieraissa itse, jos pitää toista turhan takia epäillä.
Sen testin jälkeen, kun tuloshan olisi tietysti että mies on lapsen isä, niin jättäisin kyllä tuollaisen vainoharhaisen ukon.[/QUOTE]

No ei ihme, että yksinhuoltajia riittää, jos pelkkä isyystestin ehdottaminen on hyväksyttävä syy lapsen perheen rikkomiseen. Se siitä lapsen edusta.
 
No ei ihme, että yksinhuoltajia riittää, jos pelkkä isyystestin ehdottaminen on hyväksyttävä syy lapsen perheen rikkomiseen. Se siitä lapsen edusta.

Mieluummin kuule yh:nakin kuin loppuelämä älykääpiön kanssa.
Mulla kun on exäni kanssa ihan omakohtainen kokemus tosta pettämisestä epäilystä ja jatkuvasta kyttäämisestä.
Kaiken aikaa epäili minua siitä, kyttäsi ja haukkui, ihan ilman mitään perusteita ja ilman yhtäkään syytä.
Loppujen lopuksi kävi ilmi, että exähän se itse harrasti vieraissa juoksemista, eikä riittänyt edes yksi nainen vaan niitä oli monta.
 
Entä jos asia olisikin toisinpäin. Jos jotenkin olisikin niin että miehet tulisivat raskaaksi ja kantaisivat lapsen ja synnyttäisivät.. Pyytäisittekö "äitiystestiä"? :D

Siis otetaanko siinä äidiltäkin verta? Kun tuossa aiemmin joku oli kirjoittanut että häneltä oli otettu normaalisti kyynärtaipeesta. Mun tuleva lapsi joutuu noihin testeihin kun isänsä vaatii, mutta tässä tapauksessa se on ymmärrettävää.
 
[QUOTE="vieras";22855546]Mutta ainakin testin jälkeen on selvät sävelet eikä tarvi mitään jossitella.[/QUOTE]

Selvät sävelet kahdesta asiasta. Isyydestä ja luottamuksesta, ei tarvi jossitella.
 
99%:sti naisiin ei voi luottaa, vain 1% niistä on luotettavia

Mä kuulun sitten siihen yhteen prosenttiin. Mun lapseni isä on se joka on isyytensä tunnustanut. Ei ollut muita miehiä.

Kyllä mäkin loukkaantuusin ja verisesti jos ruvettais tuolla tavalla epäälemään. Suostuusin toki testeihin ja tuloksen tultua käskisin miehen painua helvettiin. Sais maksaa elarit ja olla etävanhempi.
 
No ei ihme, että yksinhuoltajia riittää, jos pelkkä isyystestin ehdottaminen on hyväksyttävä syy lapsen perheen rikkomiseen. Se siitä lapsen edusta.

No kyllä tuo on aika helvetin suuri epäluottamuksen osootus ja saa miettimään mitä mies on itte tehnyt kun toista epäälee noin. On tainnut itte uittaa munaansa muualla ja luulee kumppanin käyneen myös vieraissa.

Kuka noin vainoharhaasen ihmisen kanssa haluaas elämäänsä jatkaa?
 
[QUOTE="vieras";22882769]Minusta on kanssa oikein ja kohtuullista, että ap vaatii jossain vaiheessa mieheltä sukupuolitautitestejä. Eipähän ole senkään puoleen mitään epäselvää.[/QUOTE]

Peesi! Ja miehen turha kitistä vastaan.
 
No kyllä tuo on aika helvetin suuri epäluottamuksen osootus ja saa miettimään mitä mies on itte tehnyt kun toista epäälee noin. On tainnut itte uittaa munaansa muualla ja luulee kumppanin käyneen myös vieraissa.

Kuka noin vainoharhaasen ihmisen kanssa haluaas elämäänsä jatkaa?

Totta kai olisin todella pettynyt ja ihmeissäni, jos mieheni isyystestiä vaatisi, mutta koska kyseessä on kuitenkin se maailman ainoa mies, jonka olen elämänkumppanikseni ja lapseni isäksi hyväksynyt, en antaisi isyystestin kaataa suhdettamme.

Vainoharhaisen ihmisen kanssa en olisi alun alkaenkaan alkanut lapsia tehdä.
 
[QUOTE="MiuMau";22882667]Mulla tulee mieleen tuosta, että äijälle on tehty puolisolta salaa kastraatio ja nyt kun on puoliso vielä sitenkin tullut raskaaksi, hän ei usko asiaa todeksi. eihän sen pitänyt olla mahdollista.[/QUOTE]

:laugh::laugh::laugh:

Kastraatio – Wikipedia

Tuskin tätä nyt ihan vaimolta huomaamatta on tehty.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="MiuMau";22882667]Mulla tulee mieleen tuosta, että äijälle on tehty puolisolta salaa kastraatio ja nyt kun on puoliso vielä sitenkin tullut raskaaksi, hän ei usko asiaa todeksi. eihän sen pitänyt olla mahdollista.[/QUOTE]

Kastraatio... :laugh:
 

Yhteistyössä