Ja minä haluan pitää lapsen. Olemme olleet yli vuoden yhdessä, minä 23v ja mies 25v, ja meillä menee kaikinpuolin hyvin. Ensin minä halusin keskeyttää raskauden, kun olin niin shokissa ylläriraskaudesta. Sitten aloin kypsyä ajatukseen ja nyt haluan todellakin pitää lapsen. Olen alkanut tuntea raskausoireita ja kaikki tuntuu niin todelliselta. Rv 6 alkaa juuri. Mies halusi myös aluksi pitää lapsen, mutta nyt muutti yhtäkkiä mieltään toiseen suuntaan. Olen ihan neuvoton! :'(
Mies haluaa abortin
- Viestiketjun aloittaja Henna84
- Ensimmäinen viesti
PahaSilmä
Älä tee aborttia. Miehiä tulee ja menee, mutta olet sen lapsen äiti aina, vaikka tapahtuisi mitä.
Minulla oli muutama kuukausi sitten sama tilanne. Mies halusi abortin ja uhkasi lähteä jos en sitä tee. Sanoin miehelleni että lähde sitten jos haluat minä pidän lapsen kuitenkin. Lopulta mies sitten halusikin lapsen ja tottui ajatukseen. Harmi vaan että sitten sain keskenmenon, joten se siitä. Mutta älä missään nimessä tee aborttia jos todellakin olet valmis pitämään lapsen ja rakastaa sitä loppu elämäsi!
Voimia sinulle! Tiedän että tuo on raskasta, voit lähettää mulle yv:tä jos haluat jakaa kokemuksia ym. :hug:
Voimia sinulle! Tiedän että tuo on raskasta, voit lähettää mulle yv:tä jos haluat jakaa kokemuksia ym. :hug:
Kiitos kaikille ystävällisille, jotka jaksoitte vastata ja rohkaista minua! :hug:
Ja Mini83, luin kirjoituksesi ja meinasin lisätä tämän oman tarinani siihen samaan, mutta laitoin sitten omana juttuna. Olen todella pahoillani keskenmenostasi! En voi edes kuvitella kuinka kauheaa se on! :'( :hug:
Raskauteni on tosi alussa (6 viikko alkaa) ja keskenmenon riski on suuri. Pelkään joka hetki keskenmenoa ja yritän välttää kaikkea mahdollista...
Olen päättänyt pitää lapsen, miehen vastustelusta huolimatta!
:heart:
Haluan vain ymmärtää, miksi mies ei halua lasta?! Hän rakastaa minua ja on suunnitellut perhettä kanssani tulevaisuuteen... "Vielä ei ole lapsen aika, Ei ole rahaa lapseen"... jne. Onko nää todellisia syitä, vai pelkoa?! Perinteinen mies, joka ei halua puhua asiasta, vaan kuvittelee sen unohtuvan kun siitä ei puhu. :headwall: :headwall:
Vai ahdistanko mä häntä tällä hössötyksellä? Olemme hankkimassa asuntoa ja mietin mihin mahtuu vauvan sänky yms...
Onko tää liikaa miehelle?!
Ja Mini83, luin kirjoituksesi ja meinasin lisätä tämän oman tarinani siihen samaan, mutta laitoin sitten omana juttuna. Olen todella pahoillani keskenmenostasi! En voi edes kuvitella kuinka kauheaa se on! :'( :hug:
Raskauteni on tosi alussa (6 viikko alkaa) ja keskenmenon riski on suuri. Pelkään joka hetki keskenmenoa ja yritän välttää kaikkea mahdollista...
Olen päättänyt pitää lapsen, miehen vastustelusta huolimatta!
:heart:
Haluan vain ymmärtää, miksi mies ei halua lasta?! Hän rakastaa minua ja on suunnitellut perhettä kanssani tulevaisuuteen... "Vielä ei ole lapsen aika, Ei ole rahaa lapseen"... jne. Onko nää todellisia syitä, vai pelkoa?! Perinteinen mies, joka ei halua puhua asiasta, vaan kuvittelee sen unohtuvan kun siitä ei puhu. :headwall: :headwall:
Vai ahdistanko mä häntä tällä hössötyksellä? Olemme hankkimassa asuntoa ja mietin mihin mahtuu vauvan sänky yms...
Onko tää liikaa miehelle?!Voi olla että miehesi vain pelkää ajatusta vielä...!! Älä kovasti painosta miestäsi anna hänen tottua ensi ajatukseen...Sitten ehtii loppu metreillä häsätä vauvan sänkyä sun muuta kun miehesikin innostuu siitäAlkuperäinen kirjoittaja Henna84:Kiitos kaikille ystävällisille, jotka jaksoitte vastata ja rohkaista minua! :hug:
Ja Mini83, luin kirjoituksesi ja meinasin lisätä tämän oman tarinani siihen samaan, mutta laitoin sitten omana juttuna. Olen todella pahoillani keskenmenostasi! En voi edes kuvitella kuinka kauheaa se on! :'( :hug:
Raskauteni on tosi alussa (6 viikko alkaa) ja keskenmenon riski on suuri. Pelkään joka hetki keskenmenoa ja yritän välttää kaikkea mahdollista...
Olen päättänyt pitää lapsen, miehen vastustelusta huolimatta!
:heart:
Haluan vain ymmärtää, miksi mies ei halua lasta?! Hän rakastaa minua ja on suunnitellut perhettä kanssani tulevaisuuteen... "Vielä ei ole lapsen aika, Ei ole rahaa lapseen"... jne. Onko nää todellisia syitä, vai pelkoa?! Perinteinen mies, joka ei halua puhua asiasta, vaan kuvittelee sen unohtuvan kun siitä ei puhu. :headwall: :headwall:
Vai ahdistanko mä häntä tällä hössötyksellä? Olemme hankkimassa asuntoa ja mietin mihin mahtuu vauvan sänky yms...
Pidä lapsesi,jos itse haluat, Itselläni tuli 3 lasta, 2 suunniteltua ja 1 "vahinko", miehet kyllä halus tehdä lapsia, mut kun tulin raskaaksi, ne halus abortin, en tehny ja yksin jäin kerta kerran jälkeen, mut en kadu, nyt ne lapset on jo 15v, 14v,10v ja mun nykyisen mieheni kanssa mulla on 3v ja olen naimisissa. Jos tosiaan haluat lapsen, mies voi mennä jos sitä ei kiinnosta, yh:nakin pärjää.
Todennäköisesti miehesi säikähti asiaa. Itselläni oli sama tilanne, yllätysraskaus ja mies vaati aborttia vajaan viikon ajan plussaamisesta (vaikka halusikin lapsia "sitten joskus" ). Oli minulle yhtä helvettiä se aika joten tiedän tunteesi... :hug:
Mies uhkasi myös jopa lähteä johon totesin että siitä vaan sitten. Tottui kuitenkin raskauden aikana ajatukseen ja nyt rakastaa pientä tytärtään tosi paljon ja haluaa jossain vaiheessa vielä toisen lapsen.
Mies uhkasi myös jopa lähteä johon totesin että siitä vaan sitten. Tottui kuitenkin raskauden aikana ajatukseen ja nyt rakastaa pientä tytärtään tosi paljon ja haluaa jossain vaiheessa vielä toisen lapsen.
Hei kaikki!
Kiitos kommenteistanne! Olen päättänyt pitää lapsen! Emme ole vielä puhuneet meihen kans, koska olemme eri tahoillamme reissussa. En tiedä miten hän reagoi, mutta en anna sen vaikuttaa enää päätökseen. Toivon todella, että meilläkin käy noin, että mies kypsyy ajatukseen hiljalleen. Pelkään vaan niin, että hän ei koskaan opi rakastamaan lastaan, koska se ei ole toivottu hänelle... Olen nyt ottanu sen riskin, että hän jättää mut lapsen takia, mut jos jättää niin hyvä niin. Sellaista meistä en tarvitsekaan. Onneks mulla on tukena vanehmmat, ystävät ja sisarukset, että hyvin me pärjätään. Mut olishan se ihanaa yhdessä rakkaan kanssa iloita raskaudesta ja uudesta tulokkaasta. Yksin on rankkaa. Mies kyllä sanoi ettei jättäis tän takia, mut en tiedä sit miten sellainen tilanne menee, että mä pidän lapsen, vaikka mies ei halua ja jatketaan yhdessä... katkeroituuko hän mulle tästä?! Tai sit käy tosiaan noin onnellisesti, että hän tottuu ajatukseen... Onhan hänellä jo nyt muuttunut ajatus, ensin halusi pitää lapsen, sit poikien illan jälkeen ei halunnut... ei voi välillä sanoo, kun että "miehet"... :/
Kiitos kommenteistanne! Olen päättänyt pitää lapsen!
Emme ole vielä puhuneet meihen kans, koska olemme eri tahoillamme reissussa. En tiedä miten hän reagoi, mutta en anna sen vaikuttaa enää päätökseen. Toivon todella, että meilläkin käy noin, että mies kypsyy ajatukseen hiljalleen. Pelkään vaan niin, että hän ei koskaan opi rakastamaan lastaan, koska se ei ole toivottu hänelle... Olen nyt ottanu sen riskin, että hän jättää mut lapsen takia, mut jos jättää niin hyvä niin. Sellaista meistä en tarvitsekaan. Onneks mulla on tukena vanehmmat, ystävät ja sisarukset, että hyvin me pärjätään. Mut olishan se ihanaa yhdessä rakkaan kanssa iloita raskaudesta ja uudesta tulokkaasta. Yksin on rankkaa. Mies kyllä sanoi ettei jättäis tän takia, mut en tiedä sit miten sellainen tilanne menee, että mä pidän lapsen, vaikka mies ei halua ja jatketaan yhdessä... katkeroituuko hän mulle tästä?! Tai sit käy tosiaan noin onnellisesti, että hän tottuu ajatukseen... Onhan hänellä jo nyt muuttunut ajatus, ensin halusi pitää lapsen, sit poikien illan jälkeen ei halunnut... ei voi välillä sanoo, kun että "miehet"... :/En ymmärrä, että kuinka oletat joskus edes kunnioittavas miestä..., tietoisena siitä, että hän ei halua lastanne.
Ihan sama mitä tommonen paska katkeroituu..., heittäisin pihalle.
Lapsesta sen voiman saa, ei ahdistavasta pellestä.
Rakkaus lapseen on sitä vilpittömintä mitä maa päällään kantaa..., kumppaaniin se on jotain vallan muuta, vaikka olis kuinka syvän tuntuista.
Ei voi puhua edes samana päivänäkään.
Ihan sama mitä tommonen paska katkeroituu..., heittäisin pihalle.
Lapsesta sen voiman saa, ei ahdistavasta pellestä.
Rakkaus lapseen on sitä vilpittömintä mitä maa päällään kantaa..., kumppaaniin se on jotain vallan muuta, vaikka olis kuinka syvän tuntuista.
Ei voi puhua edes samana päivänäkään.
Ajattelisin kyllä enemmän sitä miten sinä katkeroituisit, jos tekisit miehen mieliksi abortin... Itse en olisi voinut sitä itselleni koskaan antaa anteeksi ja nyt vauvan synnyttyä olen varma siitä että jos olisin abortin tehnyt ja sitten myöhemmin saanut lapsen niin olisi jäänyt pysyvä haava, syyllisyys ja katkeruus abortista.
Miehet osaavat ajatella (ja ilmaista itseään) hyvin itsekeskeisesti ja itsekkäästi, sen olen saanut huomata mutta uskon mieheni olevan pahoillaan aikoinaan sanotusta ja tapahtuneesta j(pyysi kyllä jo silloin anteeksi) a aivan taatusti pyyhkisi sanotun pois jälkikäteen jos pystyisi (ja jos oikeasti tietäisi miten paljon se asia minuun vieläkin sattuu kun se joskus käy mielessä :'( ).
Ehkä toisen kerran sitten voisi iloita yhdessä alusta asti... se harmittaa vielä näin jälkikäteen tosiaan vaikka asiat nyt ihan hyvin onkin.
Miehet osaavat ajatella (ja ilmaista itseään) hyvin itsekeskeisesti ja itsekkäästi, sen olen saanut huomata mutta uskon mieheni olevan pahoillaan aikoinaan sanotusta ja tapahtuneesta j(pyysi kyllä jo silloin anteeksi) a aivan taatusti pyyhkisi sanotun pois jälkikäteen jos pystyisi (ja jos oikeasti tietäisi miten paljon se asia minuun vieläkin sattuu kun se joskus käy mielessä :'( ).
Ehkä toisen kerran sitten voisi iloita yhdessä alusta asti... se harmittaa vielä näin jälkikäteen tosiaan vaikka asiat nyt ihan hyvin onkin.
Hei tuc!
Miten teillä sit käytännössä toimi toi tilanne, kun sä päätit pitää lapsen? Harkitsiko mies lähtöä ja missä vaiheessa hän alkoikin haluta lasta? Joo on tää tosi inhottava tilanne ja otan loukkauksena itseäni kohtaan sen, ettei hän halua tätä lasta. Ajattelen ettei hän halua minuakaan, vaikka ei kuulema niin ole asia...
Miten teillä sit käytännössä toimi toi tilanne, kun sä päätit pitää lapsen? Harkitsiko mies lähtöä ja missä vaiheessa hän alkoikin haluta lasta? Joo on tää tosi inhottava tilanne ja otan loukkauksena itseäni kohtaan sen, ettei hän halua tätä lasta. Ajattelen ettei hän halua minuakaan, vaikka ei kuulema niin ole asia...
Lanella
Henna, koita antaa ymmärrystä miehellesi, hän voi olla vastuusta ja elämän muutoksesta sekaisin, mutta jos taas on niin, oikeasti että vaan sinä ilman lasta kelpaisit, voit itsekkin päätellä onko se nyt ihan ok.
Miehillä voi kestää kauankin tottua ajatukseen isän roolista. Kyseenalaistan hieman sitä, onko miehellä pakkoa osallistua lapsen elämään, jos se tulee ihan vahingossa, ilman että sitä haluaa ja sitä, että jos mies lähtee, niin ei tarvitse tulla sitten kun se isyys huvittaa vinkumaan oikeuksiaan.
Mielestäni miehesi tulee kyllä osallistua lapsen asioihin, koska on sen ääneen sanonut, että se on ok ja sitten muuttanut mieltään. Kyllä kaksvitonen on sen ikäinen, että ei voi enään leikkiä eipäs-juupas.
Hyvin pärjää ilman sitä isääkin, jos niin käy. Ja isä tulee siitä, että on läsnä, ei sen tarvitse olla biologinen.
Abortti on "iso"juttu ja ei ketään voi pakottaa siihen.
Miehillä voi kestää kauankin tottua ajatukseen isän roolista. Kyseenalaistan hieman sitä, onko miehellä pakkoa osallistua lapsen elämään, jos se tulee ihan vahingossa, ilman että sitä haluaa ja sitä, että jos mies lähtee, niin ei tarvitse tulla sitten kun se isyys huvittaa vinkumaan oikeuksiaan.
Mielestäni miehesi tulee kyllä osallistua lapsen asioihin, koska on sen ääneen sanonut, että se on ok ja sitten muuttanut mieltään. Kyllä kaksvitonen on sen ikäinen, että ei voi enään leikkiä eipäs-juupas.
Hyvin pärjää ilman sitä isääkin, jos niin käy. Ja isä tulee siitä, että on läsnä, ei sen tarvitse olla biologinen.
Abortti on "iso"juttu ja ei ketään voi pakottaa siihen.
Tilanne meni niin että kun tein positiivisen raskaustestin mies oli jyrkästi sitä mieltä että oli tehtävä abortti ja sanoi ettei hänen mieltään voi muuttaa. Syyt oli ne perinteiset "ei vielä, ei ole oikea aikaa, väärä asunto (pieni), väärä auto" jne.
Loukkaannuin ja hätäännyin hänen jyrkästä mielipiteestä, itkin itsekseni monta päivää ja olin ihan sekaisin, järkyttynyt ja yllättynyt itsekin raskaudesta ja tunteet oli yhtä myllerrystä. Jotenkin ihmeen kaupalla kykenin käymään töissä mutta mielessä pyöri vain tämä asia, tietenkin.
Varasin ajan yksityislääkärille ja ultrassa todettiin kohdun sisäinen raskaus. Sykettä ei silloin vielä näkynyt.
Varasin ajan ehkäisyneuvolaan jotta saisin keskustella tilanteesta ulkopuolisen kanssa. Miehen kanssa keskustelu ei johtanut mihinkään mutta päivää ennen neuvolan keskusteluaikaa en kestänyt enää tilannetta, olin jo niin varma siitä että aborttiin en kykenisi ja en taatusi ainakaan toisen painostuksesta.
Latelin illalla miehelle "suorat sanat" siitä miten tunsin, mitä mieltä olin ja että en kerta kaikkiaan aborttiin kykenisi. Sanoin myös että jos ei huvita jäädä niin ovi on tuossa mutta jos päättää jäädä niin tilanne on nyt tämä.
Mies ei sanonut juuri mitään mutta itse olin äärimmäisen helpottunut kun menin nukkumaan, olin sanottavani sanonut ja päätökseni tehnyt.
Seuraavana aamuna miehen lähdettyä töihin tuli häneltä anteeksipyyntö tekstiviestinä. Tuntui kuin satojen kilojen taakka olisi pudonnut harteilta.
Illalla kysyin että rakastaako varmasti ja on tukena, missä tilanteessa hyvänsä ja mies vakuutti näin olevan.
Tämän jälkeen kesti aikansa ennen kuin uskalsin tai halusin asiasta mitään puhua... miehen sanat ja jyrkkä mielipide pyöri edelleen mielessä ja sattui aika lailla. Oli ristiriitaisia tunteita, ei oikein pystynyt täysillä iloitsemaan raskaudesta.
Muutaman viikon kuluessa miehen kanssa pystyi kuitenkin jo vähän asiasta puhumaan ja n. 10 raskausviikolla hän kertoi raskaudesta vanhemmilleen, minkä tulkitsin erittäin hyvänä merkkinä ja lopullisena asian hyväksymisenä.
Np-ultra viikolla 12 taisi myös olla ihan hyvä juttu sillä siinähän näkyi jo ihan todellinen pieni vilkas sikiö ja mies sai ultrakuvan jota piti lompakossaan.
Muutama viikko eteenpäin ja mies jo kertoi hyville ystävilleen jne. Kaikkialta tuli onnitteluita, puolestamme iloitsemista ja hyvää tukea ja uskon että tämä myös vahvisti miehen hyväksyntää.
Huomasin erityisesti miehen asian työstämistä sillä että hän alkoi hoitaa käytännön asioita oikein urakalla, kuten uuden (lapsen kanssa liikkumiseen soveltuvan) auton etsintä jne.
Mies oli mukana synnytyksessä, oli siinä korvaamaton tuki ja apu ja on ollut alusta saakka pienestä tyttärestään innoissaan. Välillä tulee kyyneleet silmiin kun katselee isin ja tytön puuhastelua ja hassuttelua, kuten nytkin tätä kirjoittaessa..
Uskon miehen säikähtäneen vastuuta jne ja pystyn nyt jälkikäteen tapahtuneen kyllä anteeksi antamaan (katkeruus on vaan nieltävä )mutta en tule sitä koskaan unohtamaan.
Olen kysynyt jälkeenpäin katuuko mies tytön syntymää johon hän vastasi "En tietenkään!".
Kovasti tsemppiä ja jaksamista sinulle! Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella! Yritä nauttia raskaudesta, onhan se kuitenkin todella hieno asia ja pieni ihme. Se on todellakin niin että lasta ei tehdä, lapsi tulee kun on tullakseen.
Loukkaannuin ja hätäännyin hänen jyrkästä mielipiteestä, itkin itsekseni monta päivää ja olin ihan sekaisin, järkyttynyt ja yllättynyt itsekin raskaudesta ja tunteet oli yhtä myllerrystä. Jotenkin ihmeen kaupalla kykenin käymään töissä mutta mielessä pyöri vain tämä asia, tietenkin.
Varasin ajan yksityislääkärille ja ultrassa todettiin kohdun sisäinen raskaus. Sykettä ei silloin vielä näkynyt.
Varasin ajan ehkäisyneuvolaan jotta saisin keskustella tilanteesta ulkopuolisen kanssa. Miehen kanssa keskustelu ei johtanut mihinkään mutta päivää ennen neuvolan keskusteluaikaa en kestänyt enää tilannetta, olin jo niin varma siitä että aborttiin en kykenisi ja en taatusi ainakaan toisen painostuksesta.
Latelin illalla miehelle "suorat sanat" siitä miten tunsin, mitä mieltä olin ja että en kerta kaikkiaan aborttiin kykenisi. Sanoin myös että jos ei huvita jäädä niin ovi on tuossa mutta jos päättää jäädä niin tilanne on nyt tämä.
Mies ei sanonut juuri mitään mutta itse olin äärimmäisen helpottunut kun menin nukkumaan, olin sanottavani sanonut ja päätökseni tehnyt.
Seuraavana aamuna miehen lähdettyä töihin tuli häneltä anteeksipyyntö tekstiviestinä. Tuntui kuin satojen kilojen taakka olisi pudonnut harteilta.
Illalla kysyin että rakastaako varmasti ja on tukena, missä tilanteessa hyvänsä ja mies vakuutti näin olevan.
Tämän jälkeen kesti aikansa ennen kuin uskalsin tai halusin asiasta mitään puhua... miehen sanat ja jyrkkä mielipide pyöri edelleen mielessä ja sattui aika lailla. Oli ristiriitaisia tunteita, ei oikein pystynyt täysillä iloitsemaan raskaudesta.
Muutaman viikon kuluessa miehen kanssa pystyi kuitenkin jo vähän asiasta puhumaan ja n. 10 raskausviikolla hän kertoi raskaudesta vanhemmilleen, minkä tulkitsin erittäin hyvänä merkkinä ja lopullisena asian hyväksymisenä.
Np-ultra viikolla 12 taisi myös olla ihan hyvä juttu sillä siinähän näkyi jo ihan todellinen pieni vilkas sikiö ja mies sai ultrakuvan jota piti lompakossaan.
Muutama viikko eteenpäin ja mies jo kertoi hyville ystävilleen jne. Kaikkialta tuli onnitteluita, puolestamme iloitsemista ja hyvää tukea ja uskon että tämä myös vahvisti miehen hyväksyntää.
Huomasin erityisesti miehen asian työstämistä sillä että hän alkoi hoitaa käytännön asioita oikein urakalla, kuten uuden (lapsen kanssa liikkumiseen soveltuvan) auton etsintä jne.
Mies oli mukana synnytyksessä, oli siinä korvaamaton tuki ja apu ja on ollut alusta saakka pienestä tyttärestään innoissaan. Välillä tulee kyyneleet silmiin kun katselee isin ja tytön puuhastelua ja hassuttelua, kuten nytkin tätä kirjoittaessa..
Uskon miehen säikähtäneen vastuuta jne ja pystyn nyt jälkikäteen tapahtuneen kyllä anteeksi antamaan (katkeruus on vaan nieltävä )mutta en tule sitä koskaan unohtamaan.
Olen kysynyt jälkeenpäin katuuko mies tytön syntymää johon hän vastasi "En tietenkään!".
Kovasti tsemppiä ja jaksamista sinulle! Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella! Yritä nauttia raskaudesta, onhan se kuitenkin todella hieno asia ja pieni ihme. Se on todellakin niin että lasta ei tehdä, lapsi tulee kun on tullakseen.
ja ap, muista myös se, että mikäli abortin tekisit niin voisi tulla jokin tulehduskin etkä saisi lapsia enää ollenkaan.. lapset on elämän lahja, ei niitä tule tappaa.. Mies joka tällaista pyytää, on itse kypsymätön ja itsekeskeinen jollaista mielestäni et edes tarvitse. Ja hyvä että teit päätöksen ja pidät lapsen! Miehen mielipidettä voi aina kunnioittaa mutta tällaisessa asiassa se on jo liikaa jos mies pyytää aborttia.. varsinkin jos on aluksi ollut myönteisellä kannalla..
Kerroin miehelle päätökseni, johon hän suhtautui melko riitaisasti. Nyt hieman asiaa sulatelleena on jo ihan iloinen ja rento. Kun olen kysynyt, mitä miettii asiasta, sanoo ettei edelleenkään olisi halunnut tätä ratkaisua, mutta ei kuitenkaan ole eroa tekemässä. Välillä puhuu, että "sitten kun vauva syntyy..." Onneks pidin oman pääni asiassa! Uskon, että hän tottuu ajatukseen uudesta tulokkaasta!
Itse asiassa nyt on alkanu tulla tunne, että siellä taitaa ollakin kaks asukkia... Meedio äitini näin kertoi... ... Ja mullakin on sellainen tunne. Suvussani on kaksosia, joten ei se mahdottomuuskaan ole. Pikkuinen vauvamasu näkyy jo, vaikka nyt vasta rv 8 menossa. Ja tajuton nälkä koko ajan. Sekä koko vuorokautista pahoinvointia ja oksentelua. Saas nähdä Mies muuten sanoi jo ihan raskauden alussa, että jos siellä on kaks, niin pidetään, mut se oli ihan tsoukki vaan... Nyt sanoi, että olis aika hauska jos siellä kaks olisi...
Onneks pidin oman pääni asiassa! Uskon, että hän tottuu ajatukseen uudesta tulokkaasta! Itse asiassa nyt on alkanu tulla tunne, että siellä taitaa ollakin kaks asukkia...
Meedio äitini näin kertoi... ... Ja mullakin on sellainen tunne. Suvussani on kaksosia, joten ei se mahdottomuuskaan ole. Pikkuinen vauvamasu näkyy jo, vaikka nyt vasta rv 8 menossa. Ja tajuton nälkä koko ajan. Sekä koko vuorokautista pahoinvointia ja oksentelua. Saas nähdä Mies muuten sanoi jo ihan raskauden alussa, että jos siellä on kaks, niin pidetään, mut se oli ihan tsoukki vaan... Nyt sanoi, että olis aika hauska jos siellä kaks olisi... Kannattaa, että jos vauvan ja pikkusen kaa välillä tuntuu vaikealta ja väsyttävältä ( yövalvomista ), niin ne kaikki on ohimenevää ja pian se vauva onkin jo esim 3v. Erinäiset, rasittavatkin, kehitysjaksot, kestävät vain muutamia kuukausia kerrallaan.
Ja kyllähän se lapsi jo pelkällä pienellä hymyllään tai tempauksellaan aiheuttaa sellaisen hyvänolontunteen, että siinä yks tai pari valvottua yötä poispyyhkiytyy..., ihan nanosekunnissa.
Ja kyllähän se lapsi jo pelkällä pienellä hymyllään tai tempauksellaan aiheuttaa sellaisen hyvänolontunteen, että siinä yks tai pari valvottua yötä poispyyhkiytyy..., ihan nanosekunnissa.
Oih, ihanaa Henna84. Hyvä että saatte asiat kuntoon. Mun on pakko kertoa että meillä puhutaan nyt erosta joka päivä. Mies on todella katkera siitä että päätin pitää vauvan vaikka hän ei sitä halunnut (vaikka tuli keskenmeno). Mies ei kuulema halua elää sellaisessa suhteessa missä ei pääse vaikuttamaan asioihin eikä kunnioiteta hänen mielipidettään. En vain ymmärrä miksi nyt näin. Ennen keskenmenoa hän kuitenkin halusi pitää lapsen...olen ihan ymmälläni ja suruissani. :'( Mutta se siitä, tämä on sinun pinosi ja olen todella iloinen teidän puolesta että saatte asiat kuntoon ja paljon onnea kaksosten johdosta! :flower: :heart: :heart:
Hei mini 83! Kauhee tilanne! :'( Miten siinä noin kävi?! :/ Ehkä sun mies säikähti, että tulet taas raskaaksi ja vauva pysyykin sisällä ja haluat sen pitää. Häntä varmaan pelottaa just se, että ei pääse vaikuttamaan asiaan. Toi on ihan hirveetä! Varmasti kauheet fiilikset vielä sen keskenmenon takia ja sit siihen päälle vielä toi juttu... Mulle ainakin on tullu sellainen tunne tosta poikaystäväni haluttomuudesta pitää lapsi, että hän haluu kontrolloida kaikkea elämässään. Hän haluu itse päättää omaa elämäänsä koskevat päätökset. Ja kun tulin raskaaks ilman lapsen suunnittelua, hän ei voinut vaikuttaa asiaan. Ja vielä kun tein päätöksen lapsen pitämisestä "itsekkäästi". Hän haluu kontrolloida kaikkea ja kun ei voinut vaikuttaa tähän asiaan, iski kauhee stressi. En tiedä onko näin, mut siltä tuntuu... Voimia sulle! Toivotaan, että pystytte jatkaa yhdessä! Mut jos päädytte eroon, niin kannattaa ajatella että niin olis itten tarkoituskin... :hug:
Mörri, niinhän nämä perheelliset ihmiset kertovat, että kaikesta selviää ja kyllä se helpottaa kun lapsi kasvaa. Itse odotan todella innolla sitä vauva aikaa ja uskon vahvasti, että kyllä mä jaksan. Onneks on läheisiä ihmisiä, jotka varmasti auttaa lasten kanssa
Mulle ainakin on tullu sellainen tunne tosta poikaystäväni haluttomuudesta pitää lapsi, että hän haluu kontrolloida kaikkea elämässään. Hän haluu itse päättää omaa elämäänsä koskevat päätökset. Ja kun tulin raskaaks ilman lapsen suunnittelua, hän ei voinut vaikuttaa asiaan. Ja vielä kun tein päätöksen lapsen pitämisestä "itsekkäästi". Hän haluu kontrolloida kaikkea ja kun ei voinut vaikuttaa tähän asiaan, iski kauhee stressi. En tiedä onko näin, mut siltä tuntuu... Voimia sulle! Toivotaan, että pystytte jatkaa yhdessä! Mut jos päädytte eroon, niin kannattaa ajatella että niin olis itten tarkoituskin... :hug: Mörri, niinhän nämä perheelliset ihmiset kertovat, että kaikesta selviää ja kyllä se helpottaa kun lapsi kasvaa. Itse odotan todella innolla sitä vauva aikaa ja uskon vahvasti, että kyllä mä jaksan. Onneks on läheisiä ihmisiä, jotka varmasti auttaa lasten kanssa
itse jouduin tekemään abortin n.5v sitten,esikoinen oli silloin 2v.mies ei halunnut lasta,mutta sillä olikin toinen nainen |O. ei olla enää yhdessä.tai siis ero tuli silloin melkein heti. |O