Mies epäröi!

Olen nyt viikolla 21+6 ja tuntuu, että mies aika ajoin on alkanut epäröimään sitä haluaako
isäksi! Tällaisina hetkinä hän on sitä mieltä, että isyys vie kaiken muun ajan, ei voi enää ikinä
käydä missään, eikä isyys anna mtn vaan ottaa pelkästään..
Varmaan ihan normaalia kun itsekin tulee välillä sellainen olo, että onko minusta äidiksi..
Yleensä kuitenkin mies ja minä olemme innoissamme tulevasta vauvasta ja muuta, mutta miten
voisin tsempata miestäni tällaisia "epäröivinä hetkinä"? Onko kellään muilla vastaavia kokemuksia?

Miehen kiukuttelusta tulee kaiken lisäksi paha mieli, tiedän ettei hän ole mihinkään lähdössä,
mutta tällaisina hetkinä tulen kuitenkin jopa sen asian suhteen epävarmaksi.

Onko Teillä tullut ikinä hetkiä kun mietitte onko teistä vanhemmiksi? tai Olette kokeneet
itsenne huonoiksi vanhemmiksi?

JA miten sitä miestä voisi tsempata?

Kiitoksia paljon jos joku osaisi vastailla!

 

Epäröinti on täysin normaalia. Mä epäröin viimeksi tänään, että oliko tämä nyt ihan järkevää lähteä vielä uudelleen lisääntymään. Mutta myöhäistä se nyt on parkua, kun pulla on jo uunissa.

En tiedä voiko mikään sinänsä tsempata. Järkevä ihminen ymmärtää kyllä itsekin, että milloin ne omat ajatukset ovat realistisia ja järkeviä ja milloin ei. Kyllä se sinunkin miehesi varmasti tajuaa, ettei se lapsi pelkkää paskaa niskaan tuo, vaan myös antaa ja paljon.

 

Itse pidän noita tunteita aika tavanomaisina odotusaikana. Miehen varmaan vaikeampi tuntea itsensä osaksi tuota kaikkea, kun ei itse ole kokemassa raskautta fyysisesti. Kysy mieheltä miten voisit tukea häntä.

 

Muistan esikoista odottaessani itse epäröineeni vielä rv 26 että mitä ihmettelin olen mennyt tekemään, ja aloin saada jo kummastuneita katseita,sillä ei hän äidin sovi niin ajatella. Raskausaika ei turhaan kestä 9 kk,sinä aikana ehtii kypsyä. Asiat lutviutuvat kun vauva syntyy, ja omaan suhtautuu tyystin toisin kuin vieraiden mukuloihin.

Ja niin kaukaiselta kuin asia nyt tuntuukin, niin lapsi kasvaa ja hupsis, sitovin vauva-aika on äkkiä ohi ja sitten on vara jo viilettääkin - ellei ole uusi pulla uunissa.

 

Kiitos vastauksista! Helpotti kuulla, että muutkin on miettinyt joskus samoja asioita eikä sen takia tarvi tuntee itteensä huonoks tai epäonnistuneeks plussanneeksi!

Mut mitens sen miehen kanssa? : )

 

Mä olen ehkä kylmä ja suoraviivainen mutta ajattelisin ettei ole sinun tehtäväsi olla mikään isäkoutsi, joka valmentaa miehesi isäksi. Itse hänen on ajatuksensa pähkäiltävä ja otettava paikkansa. Tietty voit rohkaista heikkoina hetkinä mutta isäksi kasvaminen tapahtuu hänessä itsessään. Tosin tuore isä voi tarvita vauvan synnyttyä aika paljon apuja siihen että kehittää kontaktin vauvaan. Kokemukseni mukaan miehen ja vauvan kontakti alkaa vahvistua kun vauva muutenkin alkaa tarkkailla enemmän ympäristööä, hymyillä yms. Ensimmäiset kuukaudet ainakin meillä olleet enemmän äidin heiniä, tissittely sitoo aika paljon.

 

Juu.. Ihan normaalia. Samoja fiiliksiä kävin molemmissa raskauksista plussatestin näkemisestä aina sinne synnytyssalin ovelle saakka. Silti nämä lapset ovat maailman rakkaimpia ja ihanimpia asioita.. Parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut. Oma itsenäisyys on taas katkolla hetkisen (kuopus 3 vkoa vanha) kun on tavoitteena mennä imetyksellä sinne vuoden ikään saakka (eli on oltava vauvan saatavilla vähintään 4 tunnin välein jos ei tuttipullosta suostu juomaan). Kyllä se oman elämän aika vielä koittaa. Tämä on vain väliaikaista.

 

Mä uskon, että suurimmalla osalla tulee ns. viime hetken paniikkia. Varsinkin, kun tämä on sellainen asia mitä ei tekemättömäksi saa . Kyllä me miehen kanssa usein pohdittiin, että mitä hittoa me ollaan menty tekemään, onko meistä oikeasti tähän jne. Nyt kahdeksan vuoden jälkeen voidaan todeta, että ihan hyvin ollaan onnistuttu .

 

Meillä miehellä oli vastaavia ajatuksia esikoisen odotusaikana. Koko raskausajatus oli miehestä lähtösin aluks ja sit raskaaks tulinkin heti ekasta kierrosta ni tuntu et se tulikin jotenkin liian nopeesti. Tottakai oli mies innoissaan mut jossain vaiheessa raskautta sille aina välillä tuli vaiheita että nyt ei voida tehdä mitään ja ikinä ei enää voida kaksin esim. reissata mihinkään ja että olis pitäny sittenkin vielä tehdä yhdessä sitä ja tätä. Nyt ollaan sit aina kiinni siinä pienessä ym ajatuksia sillä oli, ne mietitytti mua kauheesti ja jotenkin pelotti et mies on tullu katumapäälle, mut noita oli loppupeleissä aika vähän ja suurimman osan ajasta mies oli innoissaan tulevasta vauvasta, että varmasti kuuluu monella miehellä siihen isäks kasvamiseen. Hyvä että ne ajatukset tulee raskausaikana niin ei varmaan enää vauvan synnyttyä oo sellasia ajatuksia kun ne on käsitelty jo.

 

Kiva kun ootte jaksanut vastailla fiksusti Ehkä se on vaan tosiaan miehille hankalempi ajatus tottua "tulla isäksi" kun naisille äitiys on varmaan jotenkin luonnollisempaa, kun äidin masussa se vauva kasvaakin ja siihen saa jo vatsa-aikana kontaktia -toisin kuin isukit! Onko teidän miehet pitänyt varpajaisia vauvan synnyttyä?

 

Ekan synnyttyä mies piti varpajaisia naapurin eläkkeellä olevien isäntien kanssa. Nyt tämän tokan kohdalla varpajaiset ovat joskus maaliskuussa isommalle kaveriporukalle. Vuokraavat mökin juhlimista varten kun tultiin siihen tulokseen, että parempi niin päin kuin että minä lähtisin näiden kahden kanssa kotoa evakkoon varpajaisten ajaksi. Minä otan perhevapaata ja käyn pidennetyn viikonlopun Helsingissä sitten kunhan lopetan imetyksen..

 

noni, hyvältä kuulostaa Musta olis mukava kun mies pitäis jotkut tollaset!

 

Uskomattoman tyhmiä miehiä jos oikeasti sanovat tuollaista ääneen raskaana olevalle vaimolle.

 

Itsekin epäröin, mutta tänään olisi tarkoitus hedelmöittää.