Miten aina löytyy näitä, että lapsilukutoiveet ei kohtaa miehen kanssa. Eikö siitä ole puhuttu jo ennen kun suhde on muuttunut vakavaksi, että mitkä on kummankin toiveet. Tietenkin mieli voi muuttua, mutta jos oikein rakastaa toista ihmistä, niin eikö sen vuoksi ole sitten valmis tekemään mitä vaan. Onko se aina miehen yksinoikeus päättää lapsiluvusta? Oma mielipiteeni on se, että näistä asioista täytyy pystyä avoimesti keskustelemaan ja näkemään asiat molempien näkökannalta. Minusta se on pienempi myönnytys mieheltä suostua lapsen tekoon, kuin nainen joutuu hautamaan vauvahaaveensa. Paljon suurempi elämänmuutos se lapsensaaminen naiselle on. Joten neuvoksi tähän asiaan sanoisin, että miehen kanssa täytyy vain pitää erittäin vakava keskustelu aiheesta. Keskustelussa pitää käydä läpi molempien näkökannat perinpohjaisesti ja myös pystyä kuuntelemaan miten toinen näkökantansa perustelee. Sitten pitäis miettiä kummalle se nyt on isompi asia ja kumpi on valmis tekemään myönnytyksen. Jos mies on ehdottomasti sillä kannalla, että ei enään lapsia, niin vähintäänkin miehellä tulisi silloin olla jotain korvaavaa suunnitelmaa hyvitykseksi naiselle. Esim. otetaan koiranpentu, lähdetään pariksi kuukaudeksi kiinaan, saat suorittaa jatko-opintoja tms. (nämä nyt on tyhmiä esimerkkejä). Mutta jotain pitäis olla miehellä tarjota siihen tilalle. Ja lopuksi voisi sopia, että jos esim vuoden päästä toisesta edelleen tuntuu että ei pääse vauvatoiveesta yli vaan elämä on menossa pilalle sen takia että ei saa lasta, pitäisi miehen kyllä tehdä se myönnytys. Ei voi olla niin itsekästä miestä, että pysyisi niin tiukasti kannassaan vaikka toisella olisi miten paha olla. Tämä on minun mielipiteeni tähän asiaan.
.
