Olemme juuri muuttaneet mieheni kanssa uuteen asuntoon ja kaikki on vielä leväällään. Ongelma on, että minä saan hoitaa melkein kaiken yksin. Mies kyllä tekee asioita pyydettäessä, mutta ei mitään oma-aloitteisesti. En jaksaisi olla koko ajan kyselemässä: "Hei, laittaisitkos pyykkiä koneeseen?" "Täyttäisitkös tiskikoneen." "Pura pari laatikkoa kun ehdit." Edes vessanpöntön harjaus ei luonnistu itsestään, roskat viedään vasta kun roskat kaatuvat lattialle.
Olen moneen otteeseen puhunut miehelleni, että olisi kiva, että tekisimme kaiken tasapuolisesti. Olemme sopineet siivouspäivistä ja tehtävistä, joita voisimme tehdä vuorotellen, mutta mikään sopimus ei koskaan pidä. Vaikka mieheni tietää että sekasotku hermostuttaa minua. En ole koskaan ainakaan tietoisesti nalkuttanut, vaan olen vedonnut juuri tasapuolisuuteen ja siihen, että olis kiva kun, mahdollisimman ystävällisesti. Ruokaa mies sentään laittaa paljon, siitä ehdottoman suuri kiitos.
Kun vaikkapa kysäisen, onko mies purkanut tavaroita vähään aikaan, hän vetoaa kiireeseen. Ja kyllä, hän on kiireinen ja usein vasta myöhään illalla kotona. Olemme kuitenkin molemmat työssä käyviä opiskelijoita joten kiire menee aika lailla tasan. Mielestäni se ei siis kelpaa syyksi.
Siispä herkästi tulkitsen miehen selitykset niin, että kodin järjestely ei ole hänelle tärkeää. Että omat menot nousevat kodin edelle. Se harmittaa ja hermostuttaa. Aina kun tulen kotiin ja näen vaatteita ja tiskejä ympäri kämppää, minua alkaa hermostuttaa yhä enemmän. Manailen itsekseni ja alan siivota, usein siivoan aika pitkäänkin, ja omia töitäni alan sitten tehdä vasta myöhään ja väsyneenä, nukkumaanmeno venyy ja kierre vain syvenee.
Mikä tähän asiaan auttaisi? Olo on tosi turhautunut...
Olen moneen otteeseen puhunut miehelleni, että olisi kiva, että tekisimme kaiken tasapuolisesti. Olemme sopineet siivouspäivistä ja tehtävistä, joita voisimme tehdä vuorotellen, mutta mikään sopimus ei koskaan pidä. Vaikka mieheni tietää että sekasotku hermostuttaa minua. En ole koskaan ainakaan tietoisesti nalkuttanut, vaan olen vedonnut juuri tasapuolisuuteen ja siihen, että olis kiva kun, mahdollisimman ystävällisesti. Ruokaa mies sentään laittaa paljon, siitä ehdottoman suuri kiitos.
Kun vaikkapa kysäisen, onko mies purkanut tavaroita vähään aikaan, hän vetoaa kiireeseen. Ja kyllä, hän on kiireinen ja usein vasta myöhään illalla kotona. Olemme kuitenkin molemmat työssä käyviä opiskelijoita joten kiire menee aika lailla tasan. Mielestäni se ei siis kelpaa syyksi.
Siispä herkästi tulkitsen miehen selitykset niin, että kodin järjestely ei ole hänelle tärkeää. Että omat menot nousevat kodin edelle. Se harmittaa ja hermostuttaa. Aina kun tulen kotiin ja näen vaatteita ja tiskejä ympäri kämppää, minua alkaa hermostuttaa yhä enemmän. Manailen itsekseni ja alan siivota, usein siivoan aika pitkäänkin, ja omia töitäni alan sitten tehdä vasta myöhään ja väsyneenä, nukkumaanmeno venyy ja kierre vain syvenee.
Mikä tähän asiaan auttaisi? Olo on tosi turhautunut...