Mies ei ole onnellinen..

mun kanssa. Palattiin yhteen eron jälkeen ja nyt muutama kuukausi ollaan yhdessä oltu. Mun mielestä meillä on mennyt kaikki hyvin ja olen itse ollut varsin onnellinen. Mies kuitenkin eilen kertoi, ettei ole ollut oikein onnellinen eikä oikein tiedä mistä se johtuu. Ettei hän ole varma tunteistaan. Voi itku... jos olisin tarpeeksi vahva, lähtisin ja sanoisin, että soita kun tiedät. Mutta mä rakastan niin paljon, etten pysty siihen. lähinnä oon ihan kauhuissani, koska keskustelut jatkuu tänään. Mä en ymmärrä... vihdoin kun ollaan taas päästy yhteen, mä en tunnukaan enää miltään. Ilmeisesti taika katosi. Mitä mä teen??? Keskustelen tietysti mieheni kanssa, mutta pelkkä ajatuskin, että se ehdottaa eri teitä saa mut paniikkiin. Enkä jotenkin pysty soittamaan kenellekään, kun ajattelen, että jos ne asiat tästä vielä selviää.

Itku niiin herkässä, kun menettämisen pelko on järjetön. Ei nyt, ei tässä vaiheessa...

Kiitos kun jaksoitte lukea. :'(

 

Voi kurja. En osaa mitään sanoa. :hug:

Kerro kuitenkin kuulumiset keskustelujen jälkeen jookos. Ja koita olla vahva.

 

:hug:

 

mä oon sitä mieltä että tosta pitää keskustella, varmaan järkikin sen sanoo, mut siinä pitäis olla joku kolmas osapuoli tuomassa jotain järkeä siihen keskusteluun. jos sulla on päällimmäisenä tunteena ainoastaan menettämisen pelko ja miehestäsi mikään ei tunnu miltään ni mitä siitä "järkevästä" keskustelusta tulee? ei kannata pantata ammattiapua siihen viimiseen hetkeen, ku kaikki voi olla jo myöhästä. ja jos se on mies jota ei jaksa kiinnostaa ni voiko olla mahdollista että sillä on ihan omia ongelmia? siis mitkä ei susta johdu mitenkään? turha siltä on edes kysyä ku harva niitä tiedostaa tai jos tiedostaa ni ei välttämättä puhu. mut koita houkutella miehes jonnee missä joku muu osaa teitä auttaa. vaikka perheneuvolaan tai parisuhdeterapeutille. kyllä ne asiat yleentä setviytyy. :hug:

 

\

mä oon sitä mieltä että tosta pitää keskustella, varmaan järkikin sen sanoo, mut siinä pitäis olla joku kolmas osapuoli tuomassa jotain järkeä siihen keskusteluun. jos sulla on päällimmäisenä tunteena ainoastaan menettämisen pelko ja miehestäsi mikään ei tunnu miltään ni mitä siitä "järkevästä" keskustelusta tulee? ei kannata pantata ammattiapua siihen viimiseen hetkeen, ku kaikki voi olla jo myöhästä. ja jos se on mies jota ei jaksa kiinnostaa ni voiko olla mahdollista että sillä on ihan omia ongelmia? siis mitkä ei susta johdu mitenkään? turha siltä on edes kysyä ku harva niitä tiedostaa tai jos tiedostaa ni ei välttämättä puhu. mut koita houkutella miehes jonnee missä joku muu osaa teitä auttaa. vaikka perheneuvolaan tai parisuhdeterapeutille. kyllä ne asiat yleentä setviytyy. :hug:

Tämä oli mielestäni hieno ehdotus! Koita jaksaa, älä menetä malttia. :hug:

 

Kiitos teille kaikille. Eilen keskusteltiin hyvässä hengessä. Mä harvemmin menetän maltin ja yritän aina saada katsottua toidenkin näkövinkkelistä. Mies oli pahoillaan, että sanat oli mua loukanneet ja ettei ole tästä suhteesta mihinkään lähdössä. Meillä oli aika hedelmällinen keskustelu ja juteltiinkin monta tuntia. Ilman huutoa. =) kiitos vielä teille. Eiköhän tämä tästä. :hug: :hug:

 

Palaan vielä vähän.

Keskustelun jälkeen mies tuntui kamalan helpottuneelta, että oli saanut sanottua, mikä on mieltä painanut. Ja ettei hänen tarvitse esittää olevansa seitsemännessä taivaassa. Hän koki, että näin häneltä odotettiin. Mä muistuttelin, että kun yhteen palattiin, sovittiin, että otetaan rauhassa ilman suuria paineita ja odotuksia -katsotaan, mihin tie vie. Molemmat oltiin sitä mieltä, että silloin kun oltiin erossa, ei sekään ollut hyvä ja toista kaipasi äärettömästi. Mä uskon vahvasti meidän tulevaisuuteen -onhan se selvä, että uudelleen lämmittelyssä on omat alkuongelmat, mutta mä uskon, että ne ylitettyyään ollaan taas hiukan vahvempia. Myös tunnepuolella. Kuulostaako tää kamalan naiivilta ja sinisilmäiseltä...

Mutta hyvällä mielin.

 

Meillä kans miehen kanssa väliaika. Asun lasten kanssa ilman miestä. Mut ollaan tultu siihen tulokseen ettei kumpikaan saa enää odottaa toiselta mitään. Kun meilllä kuitenkin kesti seurustelun alussa sitä kuherruskuukautta kaks vuotta niin arkihan siinä sitten tökki. Mut kiva tietää et joskus voi vielä palata yhteen kuten esim. te teitte. Nyt tiedän ettei mikään ole mahdotonta. Kiitos! Ja onnea Teille! :hug:

 

Mun äiti sanoi mulle joskus hienosti:" että ei se intohimoinen rakkaus voi kestää läpi elämän (sehän on selvä...). Toki tulee uudelleen rakastumisia aika ajoin, mutta se ei ole sama kuin ensihuumassa. Mutta niin kauan kun kunnioitus toista ihmistä (lue kumppania) ja hänen tunteitaan kohtaan säilyy on kaikki hyvin. Aikaa myötä kaikki tasaantuu ja voi joskus miettiä olisiko muualla paremmin. Mutta sitouduttuaan toiseen ihmiseen on yritettävä tehdä siitä elämästä mahdollisimman onnellinen ja nauttia siitä. " mun vanhemmat on ollut naimisissa yli 30 vuotta ja ilmeisesti pääsääntöisesti ihan onnellisesti.. :heart: että on varmasti kokemuksen syvää rintaääntä.

 

Hienoa, että pystyitte keskustelemaan yhdessä ja se, että miehesi purki sinulle mieltään. Olen itse huomannut sen, että mies ei välttämättä uskalla kertoa pelkojaan ja heikkouksiaan. Kun osaat antaa miehellesi luvan tuntea häpeää, pelkoa, surua jne., hänestä alkaa koti tuntua suurenmoiselta paikalta, jossa hänkin saa hoivaa. Koetetaan naiset muistaa, että se sadun uljas rohkea prinssi valkoisella ratsulla tarvitsee myös joskus hoivaa, ei hänkään jaksa aina kivuta sinne ratsun selkään maailmaa valloittamaan, varsinkaan ilman halia. :hug:

 

:hug: :hug: :hug: :hug:

 

Luminella: äitisi on sanonut hyvin ja kauniisti. Olemme riidelleet mieheni kanssa tänään tyhmästä syystä ja rajusti. Laitoin äitisi sanat hänelle sähköpostitse. :hug:

 

:hug: :hug:

 

\

Luminella: äitisi on sanonut hyvin ja kauniisti. Olemme riidelleet mieheni kanssa tänään tyhmästä syystä ja rajusti. Laitoin äitisi sanat hänelle sähköpostitse. :hug:

Toivottavasti siitä on apua. :hug: :hug: voimia teille. Riidat kuuluu parisuhteeseen ja sitä myötä myös sovinto. :heart: