Tilanteenne ei ole kovin mukava. Kummatkin tajuavat tilanteen, mutta karttavat sitä, koska se on niin tunnepitoinen.
Ihmismieli toimii valitettavasti siten, että asiaan suhtautuminen voi tulla isommaksi ongelmaksi kuin itse asia, tai ainakin suhtautumisellaan pahentaa itse asiaa.
Jos miehesi kävisi psykologin juttusilla, se ei varmaankaan suoranaisesti parantaisi hänen ongelmaansa työpaikallaan, mutta se saattaisi avata hänen silmänsä näkemään se uudella, tunteista vapautetulla tavalla. Samalla se voisi saada hänet ymmärtämään, ettei hänen tarvitse hävetä olostaan aiheutuvia seurauksia, ja voisi silloin suhtautua avioelämäänkin kevyemmin mielin ja jopa antautua keskusteluun kanssasi.
Lainaan tässä omaa kirjoitustani "vaihtoehtoiset hoitomuodot"-palstalta, josta voisi olla iloa teillekin:
"Paras erektiolääke (jos vika olisi korvien välissä) on kuitenkin nainen, joka on niin vahva, että kestää tilanteen järkkymättä ja pystyy luomaan miehelle turvallisen, hyväksyvän ja painostamatta kannustavan ilmapiirin. Olkaa vaikka yhdessä sopimuksella, ettei tästä eteenpäin rakastellakaan: kosketellaan, hyväillään ja nautitaan vain toistemme läsnäolosta, tehdään toisillemme tai itsellemme jopa orgasmi, mutta kalua ei laiteta sisälle. Kun tätä toistetaan tarpeeksi monta kertaa, eiköhän mies jossakin vaiheessa jo ihan väkisinkin ole tunkemassa sisälle
Kun mies kokee, että nainen tyydyttyy muutenkin, ilman alitajuista (tai suoranaista) erektion vaatimusta, ahdistus ja suorituspaineet vähitellen kyllä helpottavat."
Teidän ei nyt tässä tilanteessa kannata edes ajatella erektiota, vaan saada mies ymmärtämään, ettei häneen kohdisteta minkäänlaisia seksuaalisia vaatimuksia. Kyllä hän uskoo, jos sen hänelle suoraan sanoo. Toki mies voi tyydyttää naisensa niin monella eri tavalla - masentuneenakin - mutta sitä ei varmasti kannata väkisin ehdotella. Läheisyys ilman taka-ajatuksia ja vaatimuksia on nyt tärkein ja ensisijainen saavutus, jotta löytäisitte fyysisesti takaisin toistenne luo. Vähän sama ajatus kuin vanhemmalla, joka ottaa lapsensa syliin lohduttaakseen.
Miehesi ymmärrettävästi mieluummin pakenee kuin kohtaa ongelmansa, mutta se ei vie mitään eteenpäin, päinvastoin. Et ehkä tunne ajatusta houkuttelevaksi, että pyytäisit miehesi hakemaan apua, mutta mitä muutakaan voit? Odottaminen ei todennäköisesti myöskään edistä mitään - ja mitä ajattelit "kevääseen asti" jälkeen tehdä? Erotako?
Olisi kyllä kaikille parempi, että ottaisitte "virtahepoa" niskavilloista kiinni nyt ja heti, sen sijaan että arkoina tassuttelisitte varpaillanne sen ympärillä.
Ja korostan vielä: virtaheponne ei ensisijaisesti ole seksuaalista lajia, vaan liittyy miehen itsetuntoon ja kykyyn olla oman elämänsä herrana.
Olen itse ollut - perheellisenäkin - pitkiä jaksoja työttömänä, kun minulla on tullut ongelmia työpaikoillani. Ei se herkkua ole, kaurapuurolla eläminen, mutta parempaa se kuin oman itsensä hiljainen tukahduttaminen henkisessä umpikujassa.
Joskus saattaa kannattaa sokealla luottamuksella uskaltautua heittäytymään "elämän kannatettavaksi". En sano, että se on juuri nyt teidän paras ratkaisunne; haluan vain sanoa, että vaihtoehtoja löytyy yleensä aina, vaikka kaikki eivät ole niitä juuri sillä hetkellä "parhaita". Joskus täytyy uskaltautua välillä astumaan huonommallekin tiejaksolle, kunhan määränpää on siellä, missä sen haluaakin olevan.
