Mies ei halua lapsia (on jo 1 edellisestä)

[Kokemus on arvokkaampaa]

Jos miehellä on jo kokemusta lapsiperhe-elämästä, ja hän on kokenut sen taakkana, "elämän viemisenä" ja ei-ikinä-enää-kokemuksena, niin on silkkaa tyhmyyttä yrittää muuttaa hänen mieltään. Miehen tunne perustuu koettuihin faktoihin, ap:n silkkaan fiktioon lapsen ihanuudesta. Jos lapsen saaminen on sinulle tärkeää, vaihda suosiolla puolisoa.

 

[Eve]

Jos miehellä on jo kokemusta lapsiperhe-elämästä, ja hän on kokenut sen taakkana, "elämän viemisenä" ja ei-ikinä-enää-kokemuksena, niin on silkkaa tyhmyyttä yrittää muuttaa hänen mieltään. Miehen tunne perustuu koettuihin faktoihin, ap:n silkkaan fiktioon lapsen ihanuudesta. Jos lapsen saaminen on sinulle tärkeää, vaihda suosiolla puolisoa.

Olet varmasti oikeassa. Kyse ei tosin ole siitä, että itse ajattelisin lapsen kanssa elämisen olevan yhtä ihanuutta; tiedostan kyllä realistisesti yövalvomiset, allergiat ja pahimmassa tapauksessa paljon muuta. Itse näen asian kuitenkin niin, ettei sellaista taakkaa voisi ollakaan, tai asiaa, johon en olisi valmis rakkaudesta lapseen. Toisille se taakka ehkä sitten ylittää sen rakkauden, itse kuitenkin näen toisin.

 

[Tottahantoki]

Itse näen asian kuitenkin niin, ettei sellaista taakkaa voisi ollakaan, tai asiaa, johon en olisi valmis rakkaudesta lapseen.

Jos lapsi on syntynyt, vastuu otetaan, sen olen tehnyt toiseenkin kertaan (yht. 34v) ja tiedän mistä puhun.


"Toisille se taakka ehkä sitten ylittää sen rakkauden, itse kuitenkin näen toisin."
Niin näet! Nyt taisi mennä "vyön alle".

Miten niin ylittää? Kaverihan ON tekemässä juuri sitä!!! Moneenko kertaan se pitäisi tehdä? Rakkaus ei muuta sitä tosiasiaa, että se on taakka. Jossain vaiheessa haluaa säännöstellä lisääntymistäänkin.

Read my lips!
*(e-pä-rei-lu-a)*

 

[Eve]

Jeps. Lienee siis todettava (minkä järki jo aiemminkin sanoi, mutta tahtoi toivoa muuta), että suhde katkolle tai unohdettava haaveet omasta lapsesta. Jälkimmäiseen en ainakaan nyt ole valmis, joten lienee syytä kypsyä ajatukseen, että tämä oli tässä. Ajatus siitä, että minulla ei ole mitään eikä ketään vanhoina päivinäni, on kai sitten liikaa..ja ehkä se ei ole liikaa pyydetty elämältä, että saisi kokea sen pyyteettömän rakkauden omaa lastansa kohtaan.

Onko joku luopunut haaveestaan saada lapsia miehen (naisen) vuoksi? Miten tarina sai jatkoa..?

 

[minä vain]

Jeps. Lienee siis todettava (minkä järki jo aiemminkin sanoi, mutta tahtoi toivoa muuta), että suhde katkolle tai unohdettava haaveet omasta lapsesta. Jälkimmäiseen en ainakaan nyt ole valmis, joten lienee syytä kypsyä ajatukseen, että tämä oli tässä. Ajatus siitä, että minulla ei ole mitään eikä ketään vanhoina päivinäni, on kai sitten liikaa..ja ehkä se ei ole liikaa pyydetty elämältä, että saisi kokea sen pyyteettömän rakkauden omaa lastansa kohtaan.

Onko joku luopunut haaveestaan saada lapsia miehen (naisen) vuoksi? Miten tarina sai jatkoa..?

Luovuin myös haaveestani saada yhteinen lapsi nykyisen mieheni kanssa, ikä taisi jo tulla vastaan eli pakko tyytyä kahteen vanhempaan lapseeni. Sain keskenmenon ja tuntuu että se siitä sitten.
En ajattele nyt itseäni vaan miestäni, jos jatkamme yhdessä, hän jää ilman omia lapsia.

 

[Tottahantoki]

saisi kokea sen pyyteettömän rakkauden omaa lastansa kohtaan

Pyyteettömämpää olisi tietenkin rakkaus toisen lasta kohtaan, mutta ei tässä pyhimystä tarvitse esittää. Ymmärrän kyllä sen biologisesti-oman merkityksen. Odotus ja syntymästä saakka, on myös oma kokonaisuutensa. Lapsen kasvaessa niitä pyyteitä kyllä ilmenee sitten, ihan kiva nippu. Täytyyhän se kasvattaakin ja ne jotka saavat hyvän kotikasvatuksen, niistä tulee kilttejä, ja ne jotka ei saa, niillä on kivaa. (sarjaa - lasten suusta)

Löytyisiköhän kuuklaamalla tarinoita? Jotain psykologia- tai lääketiedesivuja aiheesta, tilanteesta?
Niin miehen suhtautumisista kuin haaveistakin ja niistä luopumisista.

 

[sirkkujuu]

Minusta tarinallasi on sellaiset ainekset katkeroitumiseen myöhemmässä vaiheessa, että ottaisin sen mahdollisuuden aika vakavasti. Biologinen kellosi tikittää jo nyt ja se tulee tikittämään vuosien päästä yhä enemmän ja kuuluvammin. Nelikymppisenä alkaisit miettiä, että NYT sen on tapahduttava jos koskaan. Ja jos vielä epäröisit, olisit tilanteessa, ettet tulisi koskaan äidiksi, et mummoksi. Ja se on tavallaan tai ei edes tavallaan vaan ihan oikeasti miehesi syytä. Miten suhteenne voisi kestää sellaisen taakan? E oikein mitenkään. Eri asia olisi jos lapsia ei saisi sairauden ym takia, mutta se, ettei toinen enää halua, jolla jo ON lapsi, on aika vaikea asia siedettäväksi pitemmän päälle. Se nakertaisi suhteestanne pohjan, olen valitettavan varma.