Mies asettaa ehdon avioliitolle -En saa rupsahtaa!

[Eloveena_Grey]

Onko joku joskus ollut tässä tilanteessa?

Puhuimme avomieheni kanssa avioitumisesta ja lasten hankinnasta. Mies kysyi minulta, että lupaanko olla rupsahtamatta heti kun saan sormuksen sormeeni.

Ehkä ylireagoin mutta minua tuo satutti. Itse pelkään avioliitossa sitä, että unohtamme hoitaa parisuhdetta.

Yritin selittää avomiehelleni, että hänellä on suuri vaikutus siinä tunnenko oloni kauniiksi ja pidänkö itsestäni huolta. Ilman hänen huomiotaan en onnistu siinä. Tähän avomieheni totesi, että käännän asian hänen viaksi.

Nyt en uskalla ajatella avioliittoa tämän miehen kanssa. Pelottaa, että hän saa ulkonäöstäni pakkomielteen.

Haluaisin vielä jutella tästä hänen kanssaan mutta en tiedä miten. Aina kaikki keskustelut johtavat siihen, että hän luulee minun syyttävän häntä.

Neuvoja?

 

[mitäs me rupsahtelijat]

Olen miehesi kanssa samaa mieltä, että sinä käännät rupsahtamisesi hänen syykseen. Ei se hänen vastuullaan ole miten sinä itseäsi hoidat. Vain sinä voit määrätä ja kontrolloida omaa kehoasi. Mikäli miehen tekemiset tai tekemättä jättämiset vaikuttavat omaan minäkuvaasi, on itsetuntosi kohennuksen tarpeessa. Itse sinä päätät mitä suuhusi pistät, laitatko illalla lenkkarit jalkaan vai jäätkö sohvalle telkkarin ääreen. Ihan samalla tavalla sinä olet avioliitossa vastuussa omasta "rupsahtaneisuuden asteestasi" kuin yksin eläessäkin. Avioliitto ei ole mikään symbioosi, jossa omat aivot laitetaan hyllylle.

Avioliitossa on kohtuullista toivoa molemmilta osapuolilta itsestään huolehtimista. Onhan se yhteiselon kannalta paljon parempi, että molemmat pysyvät mahdollisimman terveinä ja kivan näköisinäkin. Tietenkin aika, ikä, raskaudet, sairaudet, loukkaantumiset ym. vaikuttavat asiaan, mutta ne ovat normaalia elämää. Sen sijaan 10 kg vuodessa lihominen vain "akkoontumisen" tai "ukkoontumisen" takia ei ole mitenkään välttämätöntä, ennemminkin päinvastoin.

Mikäli miehesi ei ole täydellisyyden tavoittelija, vaan toivoo vain saavansa pitää aktiivisen, harrastavaisen ja sopusuhtaisen puolisonsa, niin kannahan vain vastuu itsestäsi ja odota häneltä samaa.

 

[Tsilli]

Miehesi on ehkä nähnyt näitä heti avioiduttuaan läskistyneitä, meikkaamattomia, vaaleanpunaisissa crockseissa löntystäviä lastenvaunuja työntäviä naisia. Ymmärrän häntä, vaikka ehkä asiaa ei olisi pitänyt esittää noin. Nyt sinulla on koko ajan takaraivossa kova huoli siitä, miltä näytät ja se varmasti stressaa.

Mieti tarkkaan, voitko ja haluatko sitoutua mieheen, joka ehkä onkin kovin pinnallinen. Nainen kuten mieskin vääjäämättä jollain tavalla "rupsahtaa" kun ikää tulee, vaikka kuinka pitäisi itsestään huolen. Tuossa on vaara siitä, että miehesi kuuluu siihen miesjoukkoon, joka vaihtaa nuorempaan kymmenen vuoden välein.

 

[Normaali]

Miehesi on ehkä nähnyt näitä heti avioiduttuaan läskistyneitä, meikkaamattomia, vaaleanpunaisissa crockseissa löntystäviä lastenvaunuja työntäviä naisia. Ymmärrän häntä, vaikka ehkä asiaa ei olisi pitänyt esittää noin. Nyt sinulla on koko ajan takaraivossa kova huoli siitä, miltä näytät ja se varmasti stressaa.

Mieti tarkkaan, voitko ja haluatko sitoutua mieheen, joka ehkä onkin kovin pinnallinen. Nainen kuten mieskin vääjäämättä jollain tavalla "rupsahtaa" kun ikää tulee, vaikka kuinka pitäisi itsestään huolen. Tuossa on vaara siitä, että miehesi kuuluu siihen miesjoukkoon, joka vaihtaa nuorempaan kymmenen vuoden välein.

Joo, kannattaa ehkä vähän miettiä, mitä asioita toisessa arvostaa ja mitä yhdessäolo suhteen kullekin osapuolelle merkitsee. Miehesi kommentti oli todellakin tökerö, loukkaava ja pinnallinen. Onko hän itse täydellinen? Miten hänellä on varaa sanoa sinulle noin? Entä ovatko ulkonäköasiat kovin tärkeitä teille muuten? Jos ovat, niin on ihan hyvä varautua siihen, että vuosien kuluessa ja elämäntilanteiden muuttuessa ulkonäkökin vääjäämättä muuttuu ja täytyy ehkä miettiä arvoja hieman uusiksi.

Voi olla, että miehesi on ihan kunnon mies eikä mitenkään poikkeuksellisen pinnallinen ja että hän vain tässä tilanteessa asetteli sanansa huonosti. Taustalla voi tosiaan olla jokin sellainen, että on nähnyt esim. pienten lasten äitejä, jotka eivät ruokakaupassa käydessään ehkä ole aivan edustavimmillaan. Ihan inhimillinen pelko - eihän meistä kukaan toivo, että oma kulta muuttuisi radikaalisti. Sinuna lähestyisin aihetta kertomalla vilpittömästi, että pelkäät hänen saavan asiasta pakkomielteen. Katso, mitä hän sanoo siihen. Ehkä hän ei edes ole tajunnut, miten pahalta hänen kommenttinsa sinusta tuntui.

Vaihtoehtoisesti voit aloittaa keskustelun avioliitosta yleisemmin, ihan positiivisella mielellä, kysellä minkälaiseksi hän ajattelee mahdollisen tulevan avioliittonne, missä hän näkee teidät 5 vuoden päästä, millaista elämää hän haluaa, siis kartoittakaa haaveitanne, toiveitanne ja mielikuvianne. Sekin saattaa kertoa aika paljon siitä, kuinka keskeisiä pinnalliset asiat ovat hänen mielessään. Esim. onko haaveissa paljon statusta, hieno talo, loisteliaita lomakohteita ja rahaa, vaiko arkiset perheillat? Mieti sitten, sopivatko toiveenne yhteen.

 

[Loliitta]

Itsehän sinä tiedät parhaiten, millainen miehesi on. Onko hän kiltti ja turvallinen, hyväksyvä mies, vai pinnallisia arvoja tuijottava egoisti? Siitä riippuu, mitä tuosta pitäisi ajatella.

Jos olette hyvin nuoria, niin tuon vielä ymmärtää. Mutta jos olette - sanotaan nyt vaikka jo reilusti yli kolmekymppisiä tai nelikymppisiä - niin tuollaisessa heitossa ei ole päätä eikä häntää. Jokainen muuttuu iän mukana, ja nuoresta ihmisestä se muuttuminen näyttää rupsahtamiselta. Vanhempana sitä ei samalla tavalla arvota eikä edes huomaa. ELLEI ole poikkeuksellisen pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen.

Tässä nyt kiinnitetään näissä vastauksissa täällä huomiota lihomiseen. Iän myötä ihmiset yleensä vantteroituu jonkin verran, vaikka eivät varsinaisesti lihoisikaan. Poikkeuksena sellaiset laihat luuviulut, jotka ei ikinä kerää rasvaa vartalolleen, sellaiset voi vanhana olla jopa kurjan näköisiä ja kasvot varsinkin todella "rupsahtaneet." Ihan hirveätä rääkkiä ja itsekuria ei tarvita pitääkseen vartalonsa hyvinkin nuoruuden mitoissa aina sinne viisikymppiseksi asti. Hyvin monilla se taitekohta on juuri siinä, olen huomannut. Mutta toki on toisenlaisiakin tapauksia. Mutta tosiaan, olen huomannut, että noin viisikymppisinä ihmisille alkaa kertyä ylimääräistä sinne vatsan seutuville. Kaikilla se ei vain näy vaatteiden alta. Ja tämä tapahtuu sitten niin miehille kuin naisille.

Normaaleilta vanhenemismuutoksilta ei välty yksikään nyökkä. Ei tämä sinun miehesikään. Lupaako hän pysyä aina samannäköisenä?

Sinuna viittaisin kintaalla. Jos miehesi rakastaa sinua, hän hyväksyy sinussa tapahtuvat muutoksetkin. Ehkä hän sitten tarkoittaa todellakin sellaista ylilihomista. "Rupsahtamienn" sinänsä on luonnollista eikä ole vältettävissä. Et tule olemaan yhtä kaunis kasvoiltasi ikuisesti. Mutta niinpä ei tule olemaan hänkään, te vanhenette ja muututte yhdessä.

Toisaalta, ei tuo mikään mukava avioliiton aloittaminenkaan ole, ei toiselle saisi tuollaisia vaatimuksia esittää. Sen ymmärrän, jos sanoo, että menen sillä ehdolla kanssasi naimisiin, että vähennät juomista tai jotain muuta vastaavaa, sellaista, minkä ihminen todella pystyy tekemään, mutta vaatimus, että ei saisi "rupsahtaa," on kyllä hieman liian kova. Kun sille ei ihan lopullisesti mitään mahda kuitenkaan.

 

[K Westerlund]

(Quote) Haluaisin vielä jutella tästä hänen kanssaan mutta en tiedä miten. Aina kaikki keskustelut johtavat siihen, että hän luulee minun syyttävän häntä. (endquote)

Tuo minua varsinkin hämäsi. Hyvän eli toimivan parisuhteen perusedellytyksiä on juuri toimiva kommunikaatio. Jos näinkin vähäpätöisessä jutussa (en sano tätä väheksymismielessä!) keskustelu juuttuu klassiseen "syyttämällä puolusteluun", niin miten sitten vaikeammissa aiheissa päästään etenemään, kun niiden aika sitten kuintekin joskus tulee?

Varsinkin jos tuo on tyyppikäyttäytymistä (sananmukaisesti "aina kaikki keskustelut"), se ei lupaa hyvää ollenkaan.

Itse aloituskysymystä pidän mieheltä tosi tökerönä, mutta kuten tässä jo vastailtiin, se saattoi olla kömpelö tapa ilmaista huolestumisensa koetuista "arkivaihteelle" vaihtaneista aviovaimoista (onhan se lukuisten miesten aviovaimovitsienkin alkulähde).

Voithan tokaista miehellesi siihen, että "ei vaaraa minun kohdallani, sillä sinähän osallistut innolla kotitöihin ja lastenhoitoon ja muutenkin pidät minusta niin hyvää huolta, että jaksan ja kerkeän pitää itseäni kunnossa ja huoliteltuna!".

Selviääpähän sitten, miten mies on parisuhteen arkeen meinannut osallistua, vai onko ollenkaan. Kannattaa ottaa etukäteen selvää!

 

[Anna Olla]

Onko joku joskus ollut tässä tilanteessa?

Puhuimme avomieheni kanssa avioitumisesta ja lasten hankinnasta. Mies kysyi minulta, että lupaanko olla rupsahtamatta heti kun saan sormuksen sormeeni.

Ehkä ylireagoin mutta minua tuo satutti. Itse pelkään avioliitossa sitä, että unohtamme hoitaa parisuhdetta.

Yritin selittää avomiehelleni, että hänellä on suuri vaikutus siinä tunnenko oloni kauniiksi ja pidänkö itsestäni huolta. Ilman hänen huomiotaan en onnistu siinä. Tähän avomieheni totesi, että käännän asian hänen viaksi.

Nyt en uskalla ajatella avioliittoa tämän miehen kanssa. Pelottaa, että hän saa ulkonäöstäni pakkomielteen.

Haluaisin vielä jutella tästä hänen kanssaan mutta en tiedä miten. Aina kaikki keskustelut johtavat siihen, että hän luulee minun syyttävän häntä.

Neuvoja?

Jos liitto pelottaa, niin ei kannata sitoutua mieheen. Pelko ei kuulu läheisyyteen eikä rakkauteen. Parisuhteen tulisi rakentua luottamukseen ja turvallisuuden tunteeseen. Ne ovat avaimia myös perheen perustamisessa ja lasten hyvinvointia ajatellen. On kuluttavaa ja todennäköisesti myös lasten kehitystä häiritsevää, jos joutuu epäilemään toista, hänen hyväksyntäänsä ja rakkauttaan olipa kyse vaikka vain ulkonäöstä.

Todennäköisesti tuollainen tunnepohja helposti laajenee koskemaan persoonaa ja käyttäytymistä. Puoliso ei ole tarpeeksi edustava, hyvä, osaava, kelpaava, varakas tai mitä tahansa, mitä kriteerejä kuvitelmiin voi mahtua. Ja siksi valmis vaihtoon, petettäväksi ja jätettäväksi.

"Lupaako olla rupsahtamatta heti kun saan sormuksen sormeeni" vaikkakin leikkisänä kommenttina kertoo jo aika paljon miehen todellisesta arvomaailmasta ja kyvystä rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Mies ei ole kypsä tai kykenevä liittoon. Hän ei ehkä usko itsensäkään luotettavana aviopuolisona.

Rakkaudessa kumpikin kilpailee rakkaudesta ja toisen toiveiden täyttämisestä. Kun tietää, että ulkonäkö tai esteettisyys on toiselle tärkeä, on luonnollista, että sitä toiselle haluaa tarjota. Rupsahtaminen käsitteenä on jo niin moniselitteinen, ettei sen perusteella voi edes tunnistaa toisen toiveita. Liittyvätkö ne ulkonäköön, asenteisiin, elämäntapaan vai kenties kohtuuttomiin odotuksiin, ettei voi sairastua, olla masentunut tai alakuloinen missään tilanteessa.

Tuo kohtuuton edellytys toisen tunteiden ja kokemusten suhteen lienee kaikkein pahin henkisen väkivallan muoto. Sitä tosin esiintyy nykyään monissa tilanteissa ja kanssakäymisessä. Työpaikallakin voidaan edellyttää tai jopa vaatia vain tiettyjen tunneilmaisten näyttämistä. Ole aina iloinen ja hymyilevä. Ei pidä puhua vaikeuksista, murehtia, olla surullinen, alakuloinen, jotta ei vain "myrkyttäisi ilmapiiriä".

Saattaa olla, että tämä näkemys on jotenkin yleistynyt käsittämään kaikkea vuorovaikutusta. Todellisten aitojen tunteiden näyttämistä ei hyväksytä, koska ei pystytä tai edes ulkoisen käytöksen tasolla osoittaa sympatiaa saati empatiaa. Liekö tästä nyt kyse?

 

[prk]

Jokaisessa parisuhteessa pitäisi olla ehtona ettei kumpikaan saa rupsahtaa. Yleensä kun suhde arkistuu ja ottaa toisen itsestäänselvyytenä niin alkaa rupsahtamaan. Omat vanhempani eivät ole rupsahtaneet eläkeikään mennessä ja kadulla näkee alle 3-kymppisiä rupsahtaneita miehiä ja naisia.

 

[No huh!]

Jokaisessa parisuhteessa pitäisi olla ehtona ettei kumpikaan saa rupsahtaa. Yleensä kun suhde arkistuu ja ottaa toisen itsestäänselvyytenä niin alkaa rupsahtamaan. Omat vanhempani eivät ole rupsahtaneet eläkeikään mennessä ja kadulla näkee alle 3-kymppisiä rupsahtaneita miehiä ja naisia.

Jokaisessa parisuhteessa pitäisi olla ehtona, että saa rupsahtaa, jos niin jostain syystä väkisin käy, ja saa muutenkin olla itsenään olemassa! Näyttelyesineitä voi lainata taidelainaamosta, mutta ihmissuhteen ja rakkauden pitää kyllä perustua ihan muuhun.

Ja jos keskusteluedellytykset ovat jo noin huonot ja yleensäkin 'aina' puhe kääntyy muuksi kuin on tarkoitettu, se tietää kyllä ankeaa liittoa.

En suurin surminkaan menisi vihille tällaisen miehen kanssa. Saman katon alla asumista voisin kokeilla, mutta pitäisin kyllä oman asuntoni varalla...

 

[no johan]

Jokaisessa parisuhteessa pitäisi olla ehtona, että saa rupsahtaa, jos niin jostain syystä väkisin käy, ja saa muutenkin olla itsenään olemassa! Näyttelyesineitä voi lainata taidelainaamosta, mutta ihmissuhteen ja rakkauden pitää kyllä perustua ihan muuhun.

Ja jos keskusteluedellytykset ovat jo noin huonot ja yleensäkin 'aina' puhe kääntyy muuksi kuin on tarkoitettu, se tietää kyllä ankeaa liittoa.

En suurin surminkaan menisi vihille tällaisen miehen kanssa. Saman katon alla asumista voisin kokeilla, mutta pitäisin kyllä oman asuntoni varalla...

Rakastatko mua silloinkin kun olen ryppyinen.. Uusi lupaus vihkimiskaavaan.

 

[Lootus]

Millainen äiti tällä miehellä on, tulee tässä mieleen kysyä? Tai millainen äiti aloittajalla?

 

[emilia]

Yritin selittää avomiehelleni, että hänellä on suuri vaikutus siinä tunnenko oloni kauniiksi ja pidänkö itsestäni huolta. Ilman hänen huomiotaan en onnistu siinä. Tähän avomieheni totesi, että käännän asian hänen viaksi.

Siis mitä ihmettä!!!???! Oletko ihan tosissasi että et onnistu pitämään huolta itsestäsi ilman hänen huomiotaan? Silloin on varmaan parempi olla erossa jonkin aikaa ja itsenäistyä ensin. Jos tarvitsee toista siihen, että osaa olla lihottamatta itseään pullaksi tai muistuttamaan ettei aina kulje verskoissa tukka sekaisin, ei kyllä ole mikään aikuinen ihminen. Ihan sama kuin jotkut laittaa oman onnellisuutensa toisen vastuulle. Tai että minulla on tylsää kun mies/vaimo ei vie minua jonnekin tms. Kyllähän aikuinen ihminen elää omaa elämäänsä ja parisuhde tarkoittaa ainoastaan, että kahden ihmisen omat elämät kietoutuvat toisiinsa.

En itsekään tykkäisi jos mieheni kasvattaisi ison mahan, ei pesisi hampaitaan kahdesti päivässä tai laiminlöisi ulkonäkönsä hoitamisen. Toki jokainen ihminen vanhenee, mutta ei se tarkoita että antaa perseen levitä ja vatsan kasvaa ja muuttuu ruokkoamattoman näköiseksi. Ei niin ole mikään pakko käydä oli parisuhteessa tai ei.

Itseä varten itsestä huolehditaan ensisijaisesti, mutta jos ei ole itselleen niin tärkeä että välittäisi huolehtia itsestään, sitten on syytä tehdä se edes puolison vuoksi.

 

[Kysy]

Onko joku joskus ollut tässä tilanteessa?

Puhuimme avomieheni kanssa avioitumisesta ja lasten hankinnasta. Mies kysyi minulta, että lupaanko olla rupsahtamatta heti kun saan sormuksen sormeeni.

Ehkä ylireagoin mutta minua tuo satutti. Itse pelkään avioliitossa sitä, että unohtamme hoitaa parisuhdetta.

Yritin selittää avomiehelleni, että hänellä on suuri vaikutus siinä tunnenko oloni kauniiksi ja pidänkö itsestäni huolta. Ilman hänen huomiotaan en onnistu siinä. Tähän avomieheni totesi, että käännän asian hänen viaksi.

Nyt en uskalla ajatella avioliittoa tämän miehen kanssa. Pelottaa, että hän saa ulkonäöstäni pakkomielteen.

Haluaisin vielä jutella tästä hänen kanssaan mutta en tiedä miten. Aina kaikki keskustelut johtavat siihen, että hän luulee minun syyttävän häntä.

Neuvoja?

Kysy mieheltä haluaako hän erota avioliitosta, jos loukkaannut ja joudut pyörätuoliin? Jos menetät rintasi syövän vuoksi? Jos saat kasvoihisi arpia jostain syystä? Jos hän jää miettimään myös näitä vastauksia, niin juokse ja lujaa?

 

[Anna Olla]

Onko joku joskus ollut tässä tilanteessa?

Puhuimme avomieheni kanssa avioitumisesta ja lasten hankinnasta. Mies kysyi minulta, että lupaanko olla rupsahtamatta heti kun saan sormuksen sormeeni.

Ehkä ylireagoin mutta minua tuo satutti. Itse pelkään avioliitossa sitä, että unohtamme hoitaa parisuhdetta.

Yritin selittää avomiehelleni, että hänellä on suuri vaikutus siinä tunnenko oloni kauniiksi ja pidänkö itsestäni huolta. Ilman hänen huomiotaan en onnistu siinä. Tähän avomieheni totesi, että käännän asian hänen viaksi.

Nyt en uskalla ajatella avioliittoa tämän miehen kanssa. Pelottaa, että hän saa ulkonäöstäni pakkomielteen.

Haluaisin vielä jutella tästä hänen kanssaan mutta en tiedä miten. Aina kaikki keskustelut johtavat siihen, että hän luulee minun syyttävän häntä.

Neuvoja?

Kiinnitti myös huomiota ap;n "naisellinen" ja alistuvanoloinen puolustelu vastauksena miehelle. Olisi voinut miehen merkitykselle rupsahtamisen välttämiseksi lisätä omia ehtoa. Edellä jo keskusteltiin kotitöiden jakamisesta.

Siis vaikkapa näin. "Lupaan välttää olla rupsahtamista, jos pidät minua kuin kukkaa kämmenellä, kuten hyvä aviomies tekee. Olet valmis auttamaan päivittäin kaikissa kotitöissä, siivouksessa, ruuanlaitossa, pyykinpesussa ja kodin hankinnoissa. Haluat, että viihdyn ja molemmat viihdymme yhteisessä kodissamme. Hoidat kanssani lapsiamme ja kysyt mielipidettäni lasten kasvatukseen. Yhdessä voimme sopia parhaan tavan toimia.

Lisäksi olet valmis panostamaan minuun sekä ajallisesti varaamalla yhteistä aikaa ja virkistäviä vapaa-ajan hetkiä, panostamaan myös miehenä ulkonäkööni antamalla siihen aikaa ja varoja. (Esimerkiksi kerran pari viikossa kuntosali tai vastaava liikuntahetki, vähintään kerran kuukaudessa kampaaja tai muutamia kertoja vuodessa kauneushoitolassa. Tätä voi edistää vaikkapa lahjakorteilla, ettei rupsahtamista pääse tapahtumaan.)"

Lisäksi voisi edellyttää "avioehtona", että on jokin yhteinen sosiaalinen harrastus tai toiminta, joka vaatii laittautumista. Onhan niitä jokaiseen makuun: oopperaa, teatteria, ravintolailtaa, päivälliskutsuja, vierailuja, matkustelua, talvi- ja kesäurheilua, yleisiä uimarantoja ja vaikka mitä.

Mutta jos kaikesta tuosta yllä olevasta ei olisi kyse, niin mitä mies rupsahtamisella tarkoittaa. Seksin riittävyyttäkö panokertojen määränä, vai jotain muuta? Ehkä jotain henkistä, opiskelua, henkisen vireyden kehittämistä ja älyllisiä haasteita?

Varmaan tästä kaikesta on jo ollut puhe tai toisen tavat ja toiveet muutoin tiedossa. Hanpaidenpesutottumus lienee tullut selväksi. Sen verran pitää myös olla molemminpuolista sietoa, että uskaltaa kysäistä toiselta, onko pessyt hampaansa, jos suu lemuaa.

Mutta oikeasti ihan mietityttää, miten parit nykyään selviävät toisistaan kaikkien odotusten ja vaateiden keskellä. Ehkäpä tyyli onkin, että pannaan kiertoon kuten käytetyt sukat, jotka aina ihan varmasti jossain vaiheessa rispautuvat vaativassa, mutta tarpeita tyydyttävässä käytössä. Harva taitaa yrittää parsia sukkaa, koska kertakäyttökulttuurissa on vaivattomampaa hankkia uusi pari.

 

[pyrkikää tähän]

itse olen 54v nainen. Olen ollut saman miehen kanssa parisuhteessa jo 36 vuotta.
Olin aina ollut vähän pyöreä, n. 10 kg ylipainoinen, olin jo ensitapaamisella.

Saanut 2 lasta. Siis olenmyös lihonut ja laihtunut parisuhteen aikana. Olen imettänyt molempia. Rinnat ovat väkisinkin rupsahtaneet. Eivät ne ole samassa kuosissa kuin vaikkapa 18-30 vuotiaana.

Olen sairastanut rintasyövän. Toinen rintani on poistettu kokonaan. Sen jälkeen olen ollut syöpähoidoissa 3 eri kertaa. Hiukseni ovat lähteneet kokonaan 2 kertaa. Olen laihtunut 44 kg painoiseksi luurangoksi. Olen ollut todella turvoksissa kun munuaiseni lakkasivat toimimasta.
Nykyään olen, 48 kg painava (ennen 60 kg) nainen. Ilman toista rintaa, toinen on suoraan sanottuna ihan rukkanen. Korjausleikkausta ei voi tehdä ennenkuin olen ollut terve useamman vuoden.

Mieheni on seissyt rinnallani joka hetki. Ilman hänen tukeaan ja vankkumatonta uskoa siitä että paranen, minua ei varmasti enää olisi olemassakaan. Sanotaan että rakkaus kantaa ja sitä se todella meidän tapauksessamme tekee.
Mieheni on sanonut, toistuvasti uudelleen ja uudelleen, että hän ei välitä ulkokuorestani.
Tulee lähelle, ottaa kainaloon, suukottaa, halaa ja pitää muutenkin hyvänä. Ei katso poispäin, ei arvostele eikä koskaan ole osoittanut merkkiäkään siitä, että joku toinen nainen kiinnostaisi häntä.

Hänen silmissään minä olen kuulemma ikuisesti se sama tyttö johon hän rakastui 23 vuotiaana nuorena miehenä. Itse olin 16v silloin. Hän sanoo, että kun hän katsoo minua, hän ei näe minun "vikojani", vaan sisimpäni. Hänen silmissään minä olen ikuisesti kaunis. Hän rakastaa sitä mitä minussa on, minua minuna, ei ulkokuorta.

Hyvä ap, sinuna etsisin kumppaniksi sellaisen ihmisen joka rakastaa sinua ihmisenä, eikä sitä miltä sinä näytät.

Näet koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Jos se tuo sellaisia asioita kuin mitä on minulle tuonut, niin sellainen mies joka ei pysty toisen ulkonäössä kestämään edes ns. normaaleja muutoksia, niin miten hän pystyisi tukemaan sinua todella pahoina hetkinä.
Ei mitenkään.

 

[Paluu 50-luvullle]

Siis vaikkapa näin. "Lupaan välttää olla rupsahtamista, jos pidät minua kuin kukkaa kämmenellä, kuten hyvä aviomies tekee. Olet valmis auttamaan päivittäin kaikissa kotitöissä, siivouksessa, ruuanlaitossa, pyykinpesussa ja kodin hankinnoissa. ...

Miksi MIKSI yhä tänäkin päivänä nainen on se jolle kotityöt kuuluvat, ja mies AUTTAA niissä??? Eikö kodin työt olekaan oletusarvoisesti yhteisiä, joita molemmat TEKEVÄT, ei niin että toinen tekee ja toinen "auttaa"?

 

[Kevätaurinko]

Kaksi edellistä kirjoittajaa on kuvannut asian, minulla ei ole lisättävää.

Kuin se, että ei sekään ole mikään tae ettei päästä itseään rupsahtamaan. Minulla ei suoraan vaadittu että älä rupsahda mutta jos kilo tuli lisää kommentti oli selvä: miten olet päästänyt itsesi tuohon jamaan?

Toki miehelle sitten ihailtiinkin kuinka viehättävä vaimo hänellä onkaan. No aikaa kului, lapset kasvoivat. Enhän minä onnellinen ollut mutta jotenkin päivä kerrallaan mentiin,. Kunnes sairastuin. Ei ollut voimia puunata itseään, petipotilaana. Mies ei suihkuun auttanut vaan huusi että sinun pitää itse selvitä!

Ai miten mies itseään hoiti? Alkoholilla, ei osallistunut kotitöihin, kasvatti mahaansa, ei hoitanut hampaitaan, loi uraansa ja kävi naisissa.

Kun sairasvuoteeltani nousin hain eroa.

Ja mitä meille kuuluu nyt? Olen ihan tyytyväinen, miehiä olisi tulossa mutta kumma kun ei innosta. Ja olen ihan omaksi ilokseni huoliteltu. Minusta ei päälle päin näy miten sairas olen. Se ei ole syy että salaisin sairauksiani, vaan kaipaan itseni huoltamista ja hoivaa, ilmeisesti jäin ilman sitä.

Miehen nykyinen asuinkumppani on osa-aikainen tavaratalon kempparimyyjä (kuinka kauan...), alkoholisti ja kuulemma sairastelee...

eli tälle miestyypille nainen on jatke, kukkanen rinnalla julkisuudessa, kotona piika. Tunnetasolla yhdentekevä, liki ärsyttävä kiusankappale jota vain pitää sietää, koska muuten petikaveri olisi aina hakusessa ja kotitytöt pitäisi tehdä itse.

Naistenpäivänä: katsokaa naiset eteenne, ajatelkaa ensin järkevästi ja sitten vasta antakaa tunteiden viedä. Mukavia OIKEITA miehiäkin on!

Hyvää naistenpäivää!

 

[mitäs me rupsahtelijat]

Kauhea lynkkausporukka täällä liikenteessä. Jos ap:n mies tosiaan tarkoittaa "rupsahtamisella" sitä, että nainen ei saa vanhentua, ei saa muuttua raskauksien, sairauksien tai onnettomuuksien myötä, niin siitä tuskin kannattaa sen enempää keuhkota. Riittänee toteamus, että kyseessä on vakavasti harhainen ihminen, jonka olisi paras elää erakkona.

Mutta se, että ap ylipäätään on tämän miekkosen kanssa, viittaa vahvasti siihen, että "rupsahtamisella" ei nyt ehkä ihan tarkoitettu sitä. Oletettavasti sillä viitattiin ilmiöön, jossa ihminen lakkaa huolehtimasta itsestään samassa mittakaavassa kun parisuhde vakiintuu ja "homma on selvä". Tätä mentaliteettia kun aina silloin tällöin näkee. Seurusteluvaiheessa pistetään parasta, jotta toinen saadaan koukkuun. "Rinkulan" jälkeen voikin sitten heittää vapaalle, viskata epilaattori ylähyllylle, käyttää kampaamorahat sisustukseen ja vaihtaa liikuntaillat tv-iltoihin kullan kainalossa. Seurauksena yleisilmeen aleneminen ja mahan kasvu.

Ja jos näin toimii, niin siitä on ihan turha syyttää toista. Se on oma valinta ja omalla vastuulla. Jos ap tosiaan tarvitsee miestään tunteakseen itsensä kauniiksi ja vaivan näkemisen arvoiseksi, niin pieni itsetunnon boostaus olisi kohdillaan. Varmaan epäonnistunut ruokakin johtuu siitä, että mies ei ollut tarpeeksi kehunut naisen kokkaustaitoja.

 

[Realisti]

Kysy mieheltä haluaako hän erota avioliitosta, jos loukkaannut ja joudut pyörätuoliin? Jos menetät rintasi syövän vuoksi? Jos saat kasvoihisi arpia jostain syystä? Jos hän jää miettimään myös näitä vastauksia, niin juokse ja lujaa?

Kuka noihin kysymyksiin muka pystyy vastaamaan kuin teoreettisesti.

Itsestään huolehtiminen on huomaavaisuutta myös puolisoaan kohtaan. En minäkään mitään ruokkoamatonta, ulosteelta haisevaa tynnyrimahaa haluaisi.

Ukonäkö vaikuttaa seksuaalisiin haluihin niin miehillä kuin naisilla. Se ei tee kenestäkään pinnallista. Se on biologinen fakta.

Aloittajan kannattaa kysyä mitä mies rupsahatmisella tarkoittaa ja keskustella asiasta ennekuion leimaa toisen pinnalliseksi. Onhan aloittajalla itselläänkin varmaankin ulkoisia vaatimuksia kummpanilleen niin kuin kaikilla on. Jotkut sanovat sen ääneen, jotkut vaikenevat.

 

[Kyllä pystyy]

kyllä noihin kysymyksiin pystyy vastamaan, sellainen joka näkee puolisossaan ihmisen jonka sisintä ja luonnetta rakastaa enemmän kuin ulkokuorta.

 

[Realisti]

kyllä noihin kysymyksiin pystyy vastamaan, sellainen joka näkee puolisossaan ihmisen jonka sisintä ja luonnetta rakastaa enemmän kuin ulkokuorta.

Tottakai jokainen täysi ärkinen antaa kysyjälle tämän haluaman vastauksen. Tilanne on aivan toinen, jos puoliso todella joutuu pyörätuoliin loppuiäksi. Jos olet vaikka 30 ja yhteistä aikaa on jäljellä teoreettisesti 50 vuotta, vastaus ei varmasti ole kenellekään aivan selvä.
Paitsi tietysti teineille, jotka tietävät miten pitää rakastaa..

 

[pyrkikää tähän]

Jos rakastuu ihmisen sisäisiin tai olisiko parempi sana henkisiin ominaisuuksiin, niin ehkä tällainen rakkaus kestää enemmän kuin jos rakastuu toisen ulkonäköön ja pintakuoreen.

Tunnen pariskunnan jossa mies jäi kaatuvan puun alle (metsuri) ja halvaantui vyötäröstä alaspäin 28 vuotiaana. Hänen avioliittonsa on kestänyt onnettomuuden. Ovat nyt liki 60 vuotiaita molemmat. Mies tekee liki kaikkea mitä ennen onnettomuuttakin. Metsissä liikkuu mönkijällä, ajaa autolla, harrastaa useita urheilulajeja, käy kalastamassa, on hulvattoman hauska ja näkee kaikissa asioista sen hauskemman puolen. Hän ei valita koskaan mistään vaan painaa eteenpäin vaikka ryömien jos ei pyörätuolilla pääse. Eli hän on sama oma itsensä.
Nainen on iloinen, hyvin seurallinen ja piipahtaa mun luona kylässä harva se viikko.

Minusta on paljon suurempi asia, miten ja millaiseksi ihminen muuttuu parisuhteen aikana henkisesti, kuin se miten hän muuttuu ulkonaisesti.

 

[Kuultua]

Työpaikassani oli enemmän mieheiä kuin meitä naisia. Ikähaitari oli laidasta laitaan.
Joukossamme oli todella kivoja miehiä, perheellisiä, jotka aina puhuivat vaimoistaan ja perheestään kunnioittavasti ja kauniisti, rakastavasti. Muutama heistä oli silloin vain hiljaa. Ajattelin, jotta heidän kotielämänsä ei sujunut yhtä mukavasti. Eivät he töissäkään olleet meitä naisia kohtaan yhtä reiluja ja tasa-arvoisia, kuin nuo kivat.

Oli pari sinkkumiestä, nuoria ja uransa alkutaipaleella. He veistelivät usein siitä, jotta ei kannata mennä kihloihin, sillä naiset alkavat silloin rupsahtaa ja komennella. Parempi pysytellä avoliitossa.
Ihmettelin suuresti heidän ajattelutapaansa, sillä me naiset sillä työpaikalla olimme samoin lähes jokainen perheellisiä, silti hyvässä kunnossa ja huoliteltuja ja ajassa reippaasti mukana. Tuntui vain siltä, jotta nuo urokset eivät edes tajunneet, jotta noilla puheilla he tarkoittivat oikeastaan myös meitä. Jos meidät miehet ja naiset olisi laitettu riviin rinnatusten ja laettu arvostella itsestämme huolta pitämistä ja henkistä vireyttä, emme me naiset totisesti olisi toiseksi jääneet.

Nuorilla uroksilla on joissakin piireissä kummallisia käsityksiä miehenä ja naisena olemisesta. Silloin, kun kohtelemme toisiamme hyvin, kummallakin on motiivia pitää huolta myös itsestään.
Ei rupsahtaminen ole vain sitä, että alkaa lihoa, vaan elämänilon menettämistä ja yliväsymystä, jollei saa puolisolta apua ja tukea pikkulapsivaiheessa. Ei se ole myöskään meikkejä ja vaatteita. Ihminen on kaunis puhtain kasvoin, kun olemus on reipas ja virkeä.

Rupsahtaminen koskee molempia sukupuolia. Meillä kävi niinpäin aikanaan, jotta mies alkoi löhötä ja odottaa valmista nokan alle ja lihoi jo ensimmäisen vuoden aikana 11 kiloa. Hänellä kun oli se käsitys, jotta hänen ei tarvinnut enää yrittää eikä tehdä mitään, vaan otti vaimon palvelemaan itseään. Tämä vaimo pysyi hoikkana ja nättinä (ulkopuolisten kertomaa) koko ajan. Täytyy myöntää, että päähän se otti! Vaan eipähän ole se laiskimus enää vaivonani.

 

[Anna Olla]

Miksi MIKSI yhä tänäkin päivänä nainen on se jolle kotityöt kuuluvat, ja mies AUTTAA niissä??? Eikö kodin työt olekaan oletusarvoisesti yhteisiä, joita molemmat TEKEVÄT, ei niin että toinen tekee ja toinen "auttaa"?

Ei AUTTAMISESSA ole mitään pahaa, päinvastoin. Auttamisessa huomioi toisen, tekee ehkä enemmänkin kuin kuuluisi. Auttaminen on jopa myönteisempää kuin osallistuminen - ainakin minusta. Mutta tietenkin käsitteet voi tulkita eri tavoin, jokainen voi sopia omalla tavallaan.

Minulle kohtelias kysymys on: "Voinko auttaa?" , "Voinko olla avuksi?" "Saanko auttaa?" "Tarvitsetko apua?" "Minä autan sinua."
Vertaa: "Voinko osallistua?" "Saanko tehdä?" "Minä teen."

 

[Wiltsu]

Ei AUTTAMISESSA ole mitään pahaa, päinvastoin. Auttamisessa huomioi toisen, tekee ehkä enemmänkin kuin kuuluisi. Auttaminen on jopa myönteisempää kuin osallistuminen - ainakin minusta. Mutta tietenkin käsitteet voi tulkita eri tavoin, jokainen voi sopia omalla tavallaan.

Minulle kohtelias kysymys on: "Voinko auttaa?" , "Voinko olla avuksi?" "Saanko auttaa?" "Tarvitsetko apua?" "Minä autan sinua."
Vertaa: "Voinko osallistua?" "Saanko tehdä?" "Minä teen."

Eräs ulkomaalainen 21-vuotias miesasiakkaani sanoi minulle, 45-vuotiaalle, kävellesämme rinnakkain liukkaalla tiellä: "Pärjäätkö sinä?" ja ojensi kätensä. Olisinhan voinut tokaista niin tyypillisesti suomalaisnaisen tavoin, että pärjään kyllä! Eikä yksikään 21-vuotias suomalaismies olisi edes tehnyt tuota elettä. Sanoin, etten pärjää, kiitos avusta ja ojensin käteni. En taida olla feministi. Varsinkaan, kun lämmin kaveruutemme tämän pojan ja hänen perheensä kanssa alkoi siitä ja jatkuu yhä. Minä autan monissa asioissa heitä. Heidän tuttavuutensa taas antaa minulle tosi paljon.