Mies aina pahalla päällä kotona

["vieras"]

Meillä on sellainen tilanne, että olen kotiäitinä (vauva ja 2 v uhmis) ja mieheni käy töissä. Hän tekee aika pitkää päivää ja on oikeastaan jatkuvasti pahalla päällä kotona. Joskus oikein pelkään sitä kun hän tulee kotiin. Vaikka onkin raskasta välillä olla yksin lasten kanssa pitkään myös iltaisin, on kuitenkin raskaampaa kestää siihen päälle vielä miehen haukut.

Hän siis tulee ovesta kuin myrskyn merkki. Kaikki on vinossa, mitään en ole osannut tehdä oikein päivän aikana jne. Esim. jos tiskikone on tyhjentämättä tai pölyä näkyy ikkunalaudalla jne, --> huutoa. Olen tosi varovainen sanoissani, jos sanon jotain, sekin voidaan tulkita "vittuiluksi" ja siitä seuraa lisää huutoa. Pahinta on, jos lapsi kiukuttelee, siitä vasta seuraakin huutoa. Olen kuulemma huonosti hoitanut lapsen päivällä, ja siksi se kiukuttelee. Tai jos vauva itkee, en ole tajunnut sitä oikeaan aikaan nukuttaa jne.

Pahinta on, kun mietin ihan oikeasti mitä tekisin toisin. Mietin, mihin pistäisin kenkäni, etteivät ne olisi miehen tiellä. Mietin, pitääkö minun tehdä jokin asia tavalla a vai b, ettei hän suuttuisi. Tunnun vain niin usein valitsevan väärin. Joskus mietin, onko parempi että kysyn voiko hän auttaa asiassa x vai onko parempi etten kysy, ja teen itse (ja sitten aina valitsen väärin. Jos en kysy apua, ja jokin menee pieleen, kamala huuto "mikset kysy apua!" jos taas arvoin, että kysyn apua, saan huutoa "mikset tee itse" ) Joskus multa tulee itku kun pääsen yksin vessaan eikä kukaan näe.

Sitten kun lapset on nukkumassa mies yleensä menee koneelle pelaamaan ja on silloin hyvällä tuulella. Hän olettaa että kaikki on hyvin, ja haluaa esim harrastaa seksiä tms. Mua ei huvita, koska haluaisin ensin puhua pahasta mielestäni. Jos sanon että mulle tulee paha mieli siitä että hän on mulle jatkuvasti niin vihainen, hän suuttuu lisää, ja syyttää mua itsekkääksi, koska hän on väsynyt töistä ja hänen pitää saada olla kotonaan sellainen kuin on. Että se kuuluu asiaan, ei aina jaksa olla aurinkoinen. Totta, mutta mun mielestä on tosi kurjaa aina kuunnella sitä huutoa ja valitusta joka asiasta. En ihan oikeasti tiedä miten mun pitäisi toimia päivän aikana että asiat ei ärsyttäisi miestäni täällä kotona. Vai ärsyttävätkö ne joka tapauksessa vaikken tekisi mitään "väärin". Stressaan aina iltapäivisin sitä, että kaikki varmasti olisi siistiä ja lapset hyvällä tuulella sillä hetkellä kun mies tulee kotiin. Toisaalta toivoisin hänen tulevan aikaisemmin koska olen välillä tosi väsynyt lasten kanssa. Mutta toisaalta jos hän tulee vain huutamaan ja valittamaan, parempi ehkä onkin että tekee pitkää päivää.

Mies on varmaan oikeassa tossa että olen itsekäs ja vaadin liikaa. Mun pitäisi varmasti vain osata olla ihan hiljaa niin kauan että hän on rauhoittunut ja viedä vaikka lapset ulos siksi aikaa tai lähteä vaikka lasten kanssa hetkeksi kavereiden luokse tms. Pitäisi oppia vaan ottamaan itse rauhallisemmin, etten ottaisi niin henkilökohtaisesti hänen "kiukutteluaan". Miten te muut vastaavassa tilanteessa jaksatte, mistä saatte malttia pitää "mölyt mahassanne" ja hillitä omaa kieltänne kun toinen on vihainen? Tilanne siis yleensä on ihan normaali sitten illallla viimeistään kun lapset ovat menneet nukkumaan.

Mies siis loukkaantuu siitä, jos pahoitan mieleni hänen "kiukuttelustaan" ja siksi itkenkin salaa. Olen varmaan yliherkkä ja muutenkin itken helposti, ja nyt lasten valvomisen vuoksi väsymyskin tekee sen että itku ja paha mieli on mulla herkässä.

Muutama ystävällinen sana antaisi voimia jaksaa! Saisinko niitä täältä, niin kestäisin sitten taas tänäänkin miehen kiukun? Jospa vähän vertaistuen voimin jaksaisi taas paremmin?

Tsemppiä muillekin vastaavassa tilanteessa!

 

["jee"]

"Miten te muut vastaavassa tilanteessa jaksatte, mistä saatte malttia pitää "mölyt mahassanne" ja hillitä omaa kieltänne kun toinen on vihainen? "

No voin kertoa, että jos tuo vihaisuus on joka päiväistä tai edes toistuu useita kertoja viikossa, niin en todellakaan pitäisi mölyjä mahassa. Tuohan on ihan järkyttävää, että omassa kotonaan joutuu pelkäämään ja miettimään joka teon ja askeleen, että mitä uskaltaa tehdä.

Miehesi käytöksen on muututtava, oli syys tuohon käytökseen sitten stressi, elämään tyytymättömyys tai joku muu kriisi. Ei tuollaisen kanssa kukaan voi asua.

 

["noh"]

Kyllähän te apua tarvitsisitte, mies ihan kirjaimelliset, kirjoitetut ja selkeät ohjeet tuon järjettömän, väärän ja epäoikeudenmukaisen käyttäytymismallin särkemiseen ja sinä jaksamiseen tuollaisen kotihirviön kanssa elämiseen ylipäätään.

Mene käymään jossain perheneuvolassa ihan yksiksesi ensin ja yritä raijata se mies mukaasi sitten myöhemmin.

Muista, että kenenkään ei tarvitse jaksaa tuollaista henkistä väkivaltaa, jota miehesi käyttää.

 

[raivotar tarvittaessa]

Mun mies syyllistyy joskus samaan, eli tuttua on. Mutta se missä teidän ja meidän perhe eroaa toisistaan, on minun käytös. En IKINÄ anna miehen hyppiä noin silmille, vaikka sitä se yrittääkin usein. Annan kuulua ja kovaa. Suutun itsekin, huudan ja teen selväksi, että minä teen parhaani kotona, ja jos se ei herralle riitä, on hyvä ja lähtee helvettiin. Ei ole vielä lähtenyt.

Pohdit, että pitäisikö sinun muuttaa käytöstäsi, vastaus on: pitää. Raivokkaampaan suuntaan. Vaadi kunioitusta, älä pelkää miehen suutumusta. Suutu takaisin. Älä jää kynnysmatoksi.

 

["vieras"]

Miksi miehelläsi pitäisi olla oikeus lapselliseen kiukutteluun?! Minä en ainakaan suostuisi kuuntelemaan. Meillä mies töistä kotiin tultuaan mielellään viettää aikaa lasten kanssa ja kotityöt jaetaan 50/50 iltaisin ja viikonloppuisin. Eikä meillä kukaan kiukuttele turhista, eikä tarvitse pelätä jokaista askeltaan tai sanojaan. Ihan hirvittävää tuollainen! Tulee ihan mieleeni oma ukkini, joka vielä 88-vuotiaana höykyttää mummoani joka päivä, koko aika. Vahtii menemisiä, kiukkuaa kaikesta, mököttää, sättii, kaikki aina pielessä, vaikka mummo suurinpiirtein pukee hänelle vaatteet päälle ja kantaa ruoatkin eteen. Eli tuo käytös ei lopu ellet sinä tavalla tai toisella lopeta sitä. Se ei ainakaan auta, että itket salaa vessassa ja entistä varovaisemmin käyttäydyt miehesi edessä...

 

["kotiäiti"]

En todellakaan ole samassa tilanteessa, ja kirjoituksesi oli erittäin masentavaa sinun kannaltasi. Et todellakaan ole yliherkkä, vaan miehessäsi on nyt vika. Tuntuu, että hän ei edes haluaisi tulla kotiin lasten ja sinun luoksesi, jos sitä pitää olla joka päivä pahalla päällä. Ei ole sinun vikasi, jos lapset huutavat, eikä ole myöskään sinun vikasi, että miehesi huutaa. Ja varmasti lapsesi kärsivät tilanteesta, ja ainakin vanhempana ajattelevat, että isä ei halua olla teidän kanssa kotona, kun on kerran koko ajan pahalla päällä. Totta puhuen kuvauksesi miehestäsi kuulostaa siltä, että hän olisi jotenkin sairas...Ikävä kyllä ei ole normaalia, jos joudut miettimään, mihin laitat kenkäsi, etteivät ne olisi miehesi tiellä. Kannattaisi hakea ajoissa apua!! Oletko puhunut asiasta jollekin ystävällesi? Voisit saada vähän näkökulmaa asiaan. Ethän voi olla itsekää iloinen, jos koko ajan stressaat siitä, onko miehesi tyytyväinen. Sitä paitsi sinun ei mielestäni tarvitse kestää miehesi kiukkua, vaan voit pistää sille stopin, jos vain haluat.

 

["huhhuh"]

Ehdottomasti ei tarvitse sietää eikä kestää moista kiukuttelua jatkuvasti!! Jätäpä tämä ketju "vahingossa" auki koneelle ennen kun ukkos menee taas pelailemaan

 

[dn<jlgh<jg<ö]

Joo hanki apua miehelle. Ja jos mies onnistuu lopettamaan tyrannikäytöksen, niin katso sit ettei uudet uhrit räksytykselle ole teidän lapset. Saattaa alkaa salaa sulta alistaa heitä.

 

["vieras"]

Kuulostaa jokseenkin tutulta.. Itse tällä hetkellä äitiyslomalla ja mies töissä. Mies tekee tosi pitkää päivää ja aina on asiat huonosti, harvoin tulee töistä kotiin hyvillä mielin, hermot tosi lopussa. Vauva kun saattaa huutaa päivisin monta tuntia ja ajattelen että kun mies tulee kotiin voisi hän hetken katsoa vauvaa. Mies vain raivoaa että miksi hänen pitäisi jaksaa raskaan työpäivän jälkeen hoitaa vauvaa. Kun tulee kotiin haluaa hetken omaa aikaa olla siis koneella jne.. Siis on se ihan ok että kun on tehnyt yli 12h päivää että hetkeksi rauhoittuu mutta luulisi sen tajunneen että kun vauva tulee taloon alkaa se oma aika vähän hiipumaan!
Välillä pelästyn kun esim. vauva on hänen sylissä ja puklaa miehen paitaan tms. niin huutaa mulle että anna sitä rättiä nyt ja hetken päästä saattaa lentää puklurätit pisin seiniä. Ollaan monta kertaa puhuttu asiasta jne. Ja aina mies pyytää anteeksi ja sanoo vaan että töissä on raskasta. Itsekin mietin aina että mitä tekisin toisin että mies olisi tyytyväinen. Onneks tämä ei ole ihan joka päiväistä. Mutta toivon että asiat vielä muuttuisi!

 

[oletkos tullut ajatelleeksi]

että miehesi saattaa olla masentunut. Silloin sinun tehtäväsi on ymmärtää ja tukea häntä, sen sijaan että kuulutat perheesi yksityisiä asioita jollain keskustelupalstalla!

 

["vieras"]

Suosittelen teille ihan vakavaa keskustelua, kun lapset ovat poissa (tai nukkumassa). Äläkä motkota (mikset sä koskaan, miksi sä aina, kun sä aina..). Kerro omista tunteistasi (minusta tuntuu pahalta, mulle tulee paha mieli, kun.., minusta tuntuu, että..).

Ja lisäksi suosittelen, että miehesi menisi töiden jälkeen vaikka hetkeksi makuuhuoneeseen tms. lepäämään tai esim. lukisi päivän lehden (n. 15 min). Tosin ensin pitää lasten kanssa vaihtaa nopeat "kuulumiset" ja riehumiskuviot (n. 5min). Sen jälkeen isi huilaa itseoikeutetusti 15 min yksin ja sen jälkeen hänen odotetaan käyttäytyvän normaalien kohteliaisuuskäytäntöjen mukaan. Ehdota tätä miehellesi.

Stressaako miestäsi jokin töissä? Entä onko rahahuolia? Tai muita huolia?

Miehen käytös ei siis ole hyväksyttävää. Mutta on töissä käyminenkin rankkaa. Mun mies on joskus virheellisesti kuvitellut, että mä odottaisin häneltä jotain superisä-suorituksia (lapsien kanssa ulos, että mä saan huilata tai hänen pitäisi siivota, jotta kotityöt menisi tasan tms.) töiden jälkeen. Vaikka oikeasti mä olen vain odottanut läsnäoloa, siis ihan olemista vain. Arjen jakamista, kuulumisten vaihtoa, lasten touhujen katsomista jne. Ei siis suorituksia, jos ei jaksa.

 

["vieras"]

Mun mies syyllistyy joskus samaan, eli tuttua on. Mutta se missä teidän ja meidän perhe eroaa toisistaan, on minun käytös. En IKINÄ anna miehen hyppiä noin silmille, vaikka sitä se yrittääkin usein. Annan kuulua ja kovaa. Suutun itsekin, huudan ja teen selväksi, että minä teen parhaani kotona, ja jos se ei herralle riitä, on hyvä ja lähtee helvettiin. Ei ole vielä lähtenyt.

Pohdit, että pitäisikö sinun muuttaa käytöstäsi, vastaus on: pitää. Raivokkaampaan suuntaan. Vaadi kunioitusta, älä pelkää miehen suutumusta. Suutu takaisin. Älä jää kynnysmatoksi.

ap:
(joku älypää on varannut nimimerkin ap itselleen?)
ei toimi meillä. Miehellä on paha vihanhallintaongelma, eli häntä ei kannata provosoida (tämän tiesin jo hänen kanssaan naimisiin mennessäni, ja asia on hallinnassa kun minä jaksan pysyä rauhallisena) terapiat yms on käyty ja tämä on siis ratkaisu meidän tilanteessa, mun pitää estää tilanteet joissa mies kiukustuu todellla pahasti.

Tuo "vittuilu" on siis eri asia, tilanne ei ole mitenkään paha mutta mulle vain itselle tulee siitä paha mieli (olen tosi herkkä itkemään muutenkin).

Vikaahan meissä on jokaisessa, ei kukaan ole täydellinen.

Mies osallistuu lastenhoitoon jopa enemmän kuin mä iltaisin. samoin kodinhoitoon.
Ongelma on se, miten ilekästi hän mulle puhuu ja kuinka vihainen on.

Siinä on ehkä perää, että hän ei oikeasti haluaisi tulla meidän luokse kotiin? Ei tykkää meidän nykyisestä asunnostamme (tämän tiedän) ja sen takia häntä ehkä ärsyttää? Mutta tällä hetkellä meillä ei ole mahdollisuutta muuttaa ennen kuin minäkin palaan työelämään.

Ehkä siis pitäisikin lähestyä tätä siltä kantilta, että miestä harmittaa meidän asuntomme ja sen takia hän on vihainen sinne tullessaan? Ehkä jos otan sen jo "annettuna" että ok, tuossa hän kävelee pihan poikki kotiin, ja kohta hän alkaa valittaa, ok, sit se menee ohi, ja illalla kaikki on kunnossa?
Ihan totta, vielä kun itse jaksaisin hillitä itseni siinä ja tajuta että mun on tässä oltava se fiksumpi joka ei mene riitelyyn mukaan.

 

[raivotar tarvittaessa]

että miehesi saattaa olla masentunut. Silloin sinun tehtäväsi on ymmärtää ja tukea häntä, sen sijaan että kuulutat perheesi yksityisiä asioita jollain keskustelupalstalla!

Varmaan sadallatuhannella kotiäidillä on samanlainen tilanne. Kukaan ei täällä voi aapeeta tunnistaa. Tää palsta on tätä varten, tällaisia juttuja. Painu sinä helvettiin, jos noin kyrpii.

 

["vaimo"]

Mun mies oli aina ärsyyntynyt kotona ollessaan. Tiuski ja hermoili. Käskin monta vuotta mennä psykiatrille. No, lopulta meni lääkäriin ja todettiin AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ jonka oli laukaissut kova työnteko ja lapsensaanti yms. taakat. Sitten alkoi syödä lääkkeitä ja kävi terapiassa. Nyt on normaali. Älkää sietäkö tuollaista käytöstä! Se vaikuttaa teihin ja lapsiinkin. Mä en paljon muita ihmisiä nähnyt kotona ollessa kuin miestä, joten oli kamalaa, että ainoa aikuinen keskustelukumppani vaan ärjyi. Vaikutti siis itseeni eli mä aloin masentua. Nyt on asiat toisin!

 

[Rytkäätys]

Juuh... Jokainen on joskus pahalla tuulella ja jokainen on joskus väsynyt... On minunkin mies joskus kärttyinen ja väsynyt töiden jälkeen ja silloin ihan tarkoituksella annan olla omissa oloissaan että saa levättyä ja keksin lastenkin kanssa jotain kivaa etteivät ole mölyämässä miehen vieressä. MUTTA näin on tyyliin pari kertaa kuukaudessa ja mies ei koskaan hauku minua tai tekemisiäni.
Anteeksi, mutta en käsitä miten naiset suostuu tällaiseen kohteluun. Onko ilmassa väkivallan pelko kun et uskalla turpaasi avata ja avautua kunnolla? Jos ei muutu tahti niin kuten itsekin totesit, sinulla on helpompaa yksin lasten kanssa...
Ei omassa kodissaan kenenkään kuulu pelätä ja joutua miettimään miten käyttäytyy/mitä sanoo/miten toimii....

 

["jee"]

Siis käykö sun mies jossain hoidossa ja onko tuo vihanhallintaongelma ihan ammattilaisen toimesta tunnistettu. Ei tuollaiseen tarvitse eikä varsinkaan kannata kenenkään alistua, oli kyse mistä sairaudesta tahansa. Jos miehellä on kerran tunnistettu ongelma, tulee siihen hakea apua. Ei ole kovin kestävä ratkaisu, että kaikki ympärillä olijat vain sopeutuvat sairauteen.

Ymmärrätkö mitä tuollainen kohtelu tekee lapselle ja hänen itsetunnolleen, kun tuosta vähän kasvavaa??

 

[harmain]

Että tuollaisten "vihanhallintaongelmaisten" kanssa lapsia voi uskaltaa tehdä? Kun lapset kasvavat niin voi-voi.

Minun isälläni oli juuri tuollainen vihanhallinta ongelma ja siinä 10 ikävuoden tienoilla aloin lennellä seinille niin että kylkiluut ryskyi kun en osannut olla kyllin kiltti, oikein, totella ajatusta, saanut kyllin hyvää koenumeroa tai kun muu kriisi osui kohdalle.

Olet hyvin rohkea, hullunrohkea nainen. Ja pidä huoli lapsistasi tuon ukon lähellä.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";23254485]Suosittelen teille ihan vakavaa keskustelua, kun lapset ovat poissa (tai nukkumassa). Äläkä motkota (mikset sä koskaan, miksi sä aina, kun sä aina..). Kerro omista tunteistasi (minusta tuntuu pahalta, mulle tulee paha mieli, kun.., minusta tuntuu, että..).

Ja lisäksi suosittelen, että miehesi menisi töiden jälkeen vaikka hetkeksi makuuhuoneeseen tms. lepäämään tai esim. lukisi päivän lehden (n. 15 min). Tosin ensin pitää lasten kanssa vaihtaa nopeat "kuulumiset" ja riehumiskuviot (n. 5min). Sen jälkeen isi huilaa itseoikeutetusti 15 min yksin ja sen jälkeen hänen odotetaan käyttäytyvän normaalien kohteliaisuuskäytäntöjen mukaan. Ehdota tätä miehellesi.

Stressaako miestäsi jokin töissä? Entä onko rahahuolia? Tai muita huolia?

Miehen käytös ei siis ole hyväksyttävää. Mutta on töissä käyminenkin rankkaa. Mun mies on joskus virheellisesti kuvitellut, että mä odottaisin häneltä jotain superisä-suorituksia (lapsien kanssa ulos, että mä saan huilata tai hänen pitäisi siivota, jotta kotityöt menisi tasan tms.) töiden jälkeen. Vaikka oikeasti mä olen vain odottanut läsnäoloa, siis ihan olemista vain. Arjen jakamista, kuulumisten vaihtoa, lasten touhujen katsomista jne. Ei siis suorituksia, jos ei jaksa.[/QUOTE]

ap:

hyviä ideoita! siis tuo 15 min omaa aikaa miehelle tms. Ei oikein onnistu keskustelu, en osaa esittää asiaani niin ettei hän siitä suuttuisi. Hän ymmärtää sen niin että olen itsekäs ja vaadin häntä olemaan hyvällä tuulella kotona, ettei saa näyttää väysmystään ja pahaa mieltään kotona (hän sis sen näyttää tiuskimalla minulle).

Plääh. Mun täytyy nyt mennä, lapset heräsi, mutta kiitos kaikille tuesta, ja tuntuu ettette kaikki ihan ymmärtäneet, onnistuin kirjoittamaan varmaan huonosti, en usko että mies on mikään narsisti vaan ihan tavallinen väysnyt työssäkävyä pienten lasten isä.

Kohtalotoverille paljon voimia jaksamiseen! Se on rankkaa kun pieni vauva huutaa päivisin tuntikaupalla eikä ilallakaan voi luottaa siihen että saisi itselle hengähdystauon! Mutta pakko luottaa siihen että se helpottaa kun lapset kasvavat. Varmasti parin vuoden päästä teilläkin ihan toinen tilanne.. Voimia!

 

[raivotar tarvittaessa]

[QUOTE="vieras";23254508]ap:
(joku älypää on varannut nimimerkin ap itselleen?)
ei toimi meillä. Miehellä on paha vihanhallintaongelma, eli häntä ei kannata provosoida (tämän tiesin jo hänen kanssaan naimisiin mennessäni, ja asia on hallinnassa kun minä jaksan pysyä rauhallisena) terapiat yms on käyty ja tämä on siis ratkaisu meidän tilanteessa, mun pitää estää tilanteet joissa mies kiukustuu todellla pahasti.

Tuo "vittuilu" on siis eri asia, tilanne ei ole mitenkään paha mutta mulle vain itselle tulee siitä paha mieli (olen tosi herkkä itkemään muutenkin).

Vikaahan meissä on jokaisessa, ei kukaan ole täydellinen.

Mies osallistuu lastenhoitoon jopa enemmän kuin mä iltaisin. samoin kodinhoitoon.
Ongelma on se, miten ilekästi hän mulle puhuu ja kuinka vihainen on.

Siinä on ehkä perää, että hän ei oikeasti haluaisi tulla meidän luokse kotiin? Ei tykkää meidän nykyisestä asunnostamme (tämän tiedän) ja sen takia häntä ehkä ärsyttää? Mutta tällä hetkellä meillä ei ole mahdollisuutta muuttaa ennen kuin minäkin palaan työelämään.

Ehkä siis pitäisikin lähestyä tätä siltä kantilta, että miestä harmittaa meidän asuntomme ja sen takia hän on vihainen sinne tullessaan? Ehkä jos otan sen jo "annettuna" että ok, tuossa hän kävelee pihan poikki kotiin, ja kohta hän alkaa valittaa, ok, sit se menee ohi, ja illalla kaikki on kunnossa?
Ihan totta, vielä kun itse jaksaisin hillitä itseni siinä ja tajuta että mun on tässä oltava se fiksumpi joka ei mene riitelyyn mukaan.[/QUOTE]

No mutta tekeekö mies mitään sen hyväksi, että viha pysyy hallinnassa? Eihän se nyt hyvänen aika ole sun tehtäväsi sen vihaa hillitä! Anteeks, mutta nyt kyllä on aika paksua tekstiä nieltäväks..Vaikka kuinka olet tiennyt miehen ongelmasta naimisiin mennessä, se ei oikeuta miestä käyttäytymään noin, eikä velvoita sinua hyssyttelemään!!!! Kyllä tässä vapaassa maassa saa näyttää omat tunteensa ja panna kova kovaa vastaan, ei se ole mitään turhaa provosointia. Ihan kuin sun miehes pitäis oikeutenaan käyttäytyä noin ja selviönä, että sinä ymmärrät, nöyrryt, annat periksi..

Pelkäätkö, että hän lyö sinua, jos suutut hänelle? Koska sitten tuo miehen käyttämä väkivalta laajenee jo fyysiseksi, tai sillä uhkaamiseksi.

 

["vieras"]

Juuh... Jokainen on joskus pahalla tuulella ja jokainen on joskus väsynyt... On minunkin mies joskus kärttyinen ja väsynyt töiden jälkeen ja silloin ihan tarkoituksella annan olla omissa oloissaan että saa levättyä ja keksin lastenkin kanssa jotain kivaa etteivät ole mölyämässä miehen vieressä. MUTTA näin on tyyliin pari kertaa kuukaudessa ja mies ei koskaan hauku minua tai tekemisiäni.
Anteeksi, mutta en käsitä miten naiset suostuu tällaiseen kohteluun. Onko ilmassa väkivallan pelko kun et uskalla turpaasi avata ja avautua kunnolla? Jos ei muutu tahti niin kuten itsekin totesit, sinulla on helpompaa yksin lasten kanssa...
Ei omassa kodissaan kenenkään kuulu pelätä ja joutua miettimään miten käyttäytyy/mitä sanoo/miten toimii....

No mut toi on just mun miehen puolustus itselleen! Kenenkään ei pitäisi omassa kodissaan joutua miettimään miten käyttäytyy. Hän siis saa kiukutella kun on kotonaan

 

["vieras"]

"Vihanhallintaongelma" saa karvat pystyyn. Tuon nykyisen käytöksen kera vielä..
HANKI apua! Ilmeisesti miehesi ongelma ei ole ihan käsitelty. Vain lakaistu maton alle.
Ja sinä olet jo aika alistunut kirjoitustyylin perusteella.

 

[maanpäällinen helvetti]

elin minäkin tuollaisen ihmishirviön kanssa... yli 10 vuotta.. siinä kun koitti välillä kovistella niin astiat lenti ja mies huusi että älä akka nalkuta...
sain valita että joko hän lyö oikeasti, tai sitten VAIN siivoan sirpaleita...
en ollut mitään... sairastuin pahasti, henkinen puoli oli jo nollassa... perheen kanssa ei jaksanut olla,ja jotenkin ite alkoi nauttia esim. miehen omista viikonloppu-reissuista...tulihan kotiin vapaa ilmapiiri ja ei tarvinnut joka henkäykseen kysyä lupaa..

Mutta vaarat tuollaisessa on. itse aloin käyttää enemmän alkoholia, tosin siinä vaiheessa lapsetkin oli jo eskarissa ja koulussa. päivällä oli todella rentouttavaa ottaa siivouksen ohella pari olutta, siis oikeasti vain kaksi. ja ahdistus lieveni sillä hetkellä. illat ja viikonloput alkoikin mennä huonommin ja huonommin. kävin psykologilla ja pyysin jopa miestäkin tulemaan mukaan, että saisimme ongelmat auki.
Ei suostunut. viimein olin jo valmis tappamaan itseni kun mistään ei tullut mitään. ystäville piti näyttää kulissia, ja vaikka eräälle kerroin asiasta niin hän totesi vain että,miten voisit noin kivan miehen jättää??
siinä oli se apu.
en sano että ero on aina ratkaisu.mun kohdalla se todellakin oli. henkisesti väkivalloin latistettu ihminen on historiaa ja vaikka menneet välillä kummitteleekin, elämä on saanut valoisan käänteen joka suuntaan ja narsistinen eksä jäi..

toivon suuresti voimia aloittajalle ja muille ketkä tällaisten puolisoiden kanssa elävät. se on kaikkea muuta kuin helppoa, saati NORMAALIA parisuhdetta... itse löysin eron jälkeen aivan loistavan miehen, nyt olemme naimisissa ja pian saamme yhteisen ja odotetun vauvan
mutta aikaa meni toipumiseen ja edelleen käyn säännöllisesti psykologilla menneisyyden haavojen tähden..

voimia teille samaa kärsiville!! tässä oli minun tarinani..

 

["Tessu"]

Ap: meillä vähän samanlaista, paitsi että lapset 1 ja 2 vuotiaat ja mies yrittäjä eli tekee 10-12 tuntisia päiviä ilman vapaata. Joo, ymmärrän miehen työ rankkaa, mutta ois kiva jos saisi itsekin VÄHÄN apua tai edes tukea!! Mutta ei kaikki on aina väärin ja TIETENKIN minun syy. Olen oikeasti ihan loppu, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ja ei en ole kynnysmattona vaan huudan takaisin huudan lapsille huudan kaikille, oon aina vihainen ja heittelen tavaroita seiniin. Mut hei niinku kaikki aina sanoo niin kotiäidin elämä on ainaista lomaa ja itsepähän lapseni halusin!! Ja ennenkuin kukaan älähtää, niin kyllä rakastan lapsiani ja ne on ainoa syy miks en ole vielä hypännyt parvekkeelta.

 

[Rytkäätys]

[QUOTE="vieras";23254589]No mut toi on just mun miehen puolustus itselleen! Kenenkään ei pitäisi omassa kodissaan joutua miettimään miten käyttäytyy. Hän siis saa kiukutella kun on kotonaan[/QUOTE]

Siinä tapauksessa että hänellä on oikeus käyttäytyä uhkaavasti, loukkaavasti ja pelottavasti kotonaan, hänen olisi suotavaa asua yksin tai jonkun samanluontoisen kanssa. Minä sanoisin ihan suoraan että jos ei tahti muutu niin tietä riittää!

 

[maanpäällinen helvetti]

[QUOTE="vaimo";23254523]Mun mies oli aina ärsyyntynyt kotona ollessaan. Tiuski ja hermoili. Käskin monta vuotta mennä psykiatrille. No, lopulta meni lääkäriin ja todettiin AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ jonka oli laukaissut kova työnteko ja lapsensaanti yms. taakat. Sitten alkoi syödä lääkkeitä ja kävi terapiassa. Nyt on normaali. Älkää sietäkö tuollaista käytöstä! Se vaikuttaa teihin ja lapsiinkin. Mä en paljon muita ihmisiä nähnyt kotona ollessa kuin miestä, joten oli kamalaa, että ainoa aikuinen keskustelukumppani vaan ärjyi. Vaikutti siis itseeni eli mä aloin masentua. Nyt on asiat toisin![/QUOTE]

tosi hienoa että mies on suostunut apuun...
mulla mies paloi loppuun paria vuotta ennen eroa, josta ne kaikista pahimmat ajat alkoivat. sai masennuslääkkeitä mutta söi kolmisen kuukautta ja päättikin ettei enää tarvitse niitä. alkoholilla kuittasi sitten stressin oireita ja jatkuvasti piti olla kyläilemässä tai meillä olla viikonloput vieraita. itse väsyin siihen että mies ei ota vastaan apua, ei suostunut käymään terapiassa ei edes mun psykologin luo suostunut mun kanssa.

itse uskon miehellä olleen tarvetta oikeasti lääkkeille tai jopa joku persoonallisuushäiriö, hänellä edelleen valtava kontrollin tarve lasten suhteen ja niin oli yhdessä ollessakin.. luki aina mun tekstiviestit, avasi kaikki mun nimellä tulleet postit -myös kirjeet sukulaisiltani... jos joku kaveri tuli käymään kesken hänen oman työpäivän, saattoi ajaa meidän pihan ohi ja heti soittaa että kuka mulla on käymässä?

koskaan en pettänyt, en valehdellut enkä mitään. itse hän kyllä oli sählännyt yhteisen elämämme aikana jos jonkinnäköistä. monesti mietinkin että pelkäsikö hän että mä tekisin jotain mitä hänkin oli ennen tehnyt ja mä olin anteeksi antanut?
no, sain jätettyä ton paskan erään toisen miehen avulla, jolle tänäkin päivänä olen suunnattoman kiitollinen. ja on hyvä mieli siitä että pettänyt en häntä vaan lähdin ensin. ....