Me jätettiin 1v10kk lapselta tutti pois viikonloppuna. Tutti on ollut käytössä vaan unituttina. Päikkärit nukkuu vaunuissa ja on sujunut ilman mitään ongelmia ilman tuttia. Sen sijaan illalla omaan sänkyyn nukahtaminen on aivan mahdotonta ja yöllä heräilee ainakin tuhat kertaa ja itkee tuttia. Tassuttelusysteemit ei meillä toimi, eikä rauhoitu edes vanhempien viereen. Nyt on takana kaksi yötä kokonaan ilman tuttia ja tuntuu ihan fiaskolta tää meidän vieroitustouhu. Mä pelkään etten valmistellut lasta riittävästi tutin poistoon, kerrottiin että orava vei tutit oravanpoikasille mutta ei viety niitä yhdessä lapsen kanssa ja mietinkin että hän ei oikein konkreettisesti ole ymmärtänyt että tuttia ei enää ole.
Sen verran olen ymmärtänyt että tuttia ei kaikesta huolimatta kannata antaa enää takaisin mutta olen vielä miettinyt miten tutin poistumista voisi vielä konkretisoida. Mietin vielä että jos yhden tutin leikkaisin rikki ja sellainen löytyisi jostain sattumalta ja voitaisiin se sitten yhdessä laittaa roskiin (tai antaa oravalle). Onkohan siinä kuitenkaan järkeä tai sekoittaako vaan päätä kun olisi kaksi eri stooria. Ja toisaalta jos nyt ei oo muutamaan päivään tuttia nähnyt niin kannattaako sellaista enää näkyville tuoda, edes rikkinäistä. Toinen vaihtoehto on sitten vaan koittaa jaksaa näitä fiaskoöitä ja toivoa ettei kovin montaa viikkoa kestä...
Olisiko jotain hyviä mielipiteitä mikä avuksi meidän tilanteeseen.