K
"Kysyjä"
Vieras
Te vanhemmat joiden lapsi (tai vaikka tuttavan lapsi) on pienluokalla niin millaista tukea lapsi mielestänne saa oppimiseen ko. luokalla? Olemme nimittäin itse pohtineet, että missä näkyy se meille niin kovasti kehuttu ja luvattu henkilökohtainen tuki oppimiseen. Lapsemme luokalla tarkastavat he itse tehtävänsä tarkastusvihkosta tai sitten niitä ei tunnu tarkastavan kukaan. Kotiin kun lapsi tulee joutuu kotiläksyjensä lisäksi korjaamaan vielä koulupäivän aikana tehdyt tehtävät. Luokalla on kuitenkin alle 10 oppilasta sekä kk-avustaja. Miten lapsi joka on todettu olevan tukea vailla ja siksi laitettu tälle luokalle voi oppia mitään kun ei kukaan tunnu siellä koulussa seuraavan kun vain sitä, että jotain siellä kirjoittelee tai laskee. Eikö tehtävät pitäisi tarkastaa ja katsoa onko lapsi edes ymmärtänyt mitä pitää tehdä ja käydä nämä virheet yhdessä läpi niin, että lapsikin tajuaa mikä meni vikaan? Sitten ehdotellaan yksilöllistämistä kun ei tämä teidän lapsenne oikein ole oppinut näitä asioita. Ja mites muuten teillä on järjestetty opetus kun opettaja on poissa? Tällä luokalla on sitten vain tämä kk-avustaja yksinään. Miten hän voi muka selvitä opettamisesta ja kk-avustajan hommista yksinään kun opettaja koulussa ollessaan tarvitsee tämän kk-avustajan avukseen?