me asutaan kans rivarissa päädyssä josta huoltokulkuyhteys talon taakse, kulku siis rappusia pitkin kun on rinneratkaisu. kun me muutettiin, selvitettiin että miten noin niinkuin laillisesti siinä meidän omissa rappusissa kulkeminen sitten olisi sallittua ja siis virallisesti siinä saa kulkea vain huoltomiehet, silloin kun on hätäpoistuminen tms. jne. ei siis naapurin lapset, naapurit kantaen kaikenlaista tai vastaavaa. alussa jouduttiin naapurin lapsille muutaman kerran sanomaan asiasta että ne rappuset eivät ole leikkipaikka eivätkä yhteistä tilaa..vaikka moni niin mieltääkin, nyt rapuissa ramppaa enää seinänaapuri ja hänen tenavansa ja se on vielä ok-rajoissa. nyt kun kelit lämmenneet ja ollaan enemmän yläpihalla missä paistetaan lettuja, lapset pulikoivat altaassa niin olen kyllä tiukasti mutta varmasti linjalla että meille on annettava oma rauha ja esim. naapurin samanikäiset lapset eivät voi olla koko ajan ruinaamassa lettuja tai leikkimässä meidän puolella...ei meidänkään lapset edes yritä naapurin puolelle. olen tiukkis mutta sowhat, oma piha on oma piha ja oma rauha on oma rauha, jos sitä eivät ymmärrä järkipuheella, ala raahata kuukauden ajan oma porukkasi heidän puolelleen, törkeästi vallaten tilan pitäen meteliä ja vaikka piknikkiä pitäen, josko alkaisivat itse ymmärtää homman nimen?!