I
Itsme..
Vieras
Välillä mietin tätä maailmaa. Mikä on reilua? Mikä tasa-arvoista?
Mietin tätä minunkin tilannetta tai tuleehan sitä mietittyä päivittäin. Olen raskaana. Odotan esikoistani. Okei, lapsi oli ylläri vauva eikä nyt tullut ihaantelisimpaan aikaan, mutta kannan silti vastuuni ja laitan asioita uuteen järjestykseen. Pidän huolta itsestäni ja vauvasta. Kaikkia maailman pillereitä popsin kuten rautatabletteja ja kalanmaksaöljyä, että pysyn kunnossa ja sitä kautta lapsikin pysyy. Vältä kaikkea jotka on raskaudessa kielletty. En syö juustoja tai muitakaan mistä voisi olla vaaraa lapselle. EN tupakoi ollenkaan ja alkoholiakin join harvoin. Enää en tippaakaan. Juon maitoa nykyisin päivittäin, jota en juonut ennen ollenkaan. Olen tsempannut. Ylimääräistä painoakaan ei ole tullut, koska elämäni on muuttunut terveelliseen suuntaan. Kiitos siitä lapsen.
Saanko olla pettynyt? Anteeksi, mutta olen kuitenkin. Olen pettynyt lapsen isään. Ääneen sitä ei voi sanoa. Näyttää sitä ei voi. Otsikon lailla lapsen isän teot ovat minulle hiljaista kärsimystä. Olen pettynyt, että hän valitsee mielummin baarin kuin kodin. Nuoruuden ja vapauden kuin lapsen kanssa elämisen. Häntä pitää ymmärtää, hänen tekojaan pitää kehua. Negatiivista ei saa sanoa, tai muuten tapahtuu jotain yliöveriä, josta sitten kaikki kärsii. Kaikki taputtelevat häntä päähän ja sanovat hyvä hyvä.
Ei sun tarvitse lukea lapsesta kirjoja jos et halua. Ei sun tarvitse tukea lapsen äitiä jos et jaksa. Ei sun tarvitse tulla synnytysvalmennukseen jos et viitsi. Ei sun tarvitse tulla synnytykseen jos pelottaa. Ei sun tarvitse elää perheessä jos ahdistaa. ja sitten taputellaan päätä ja mietitään miten elämä on kohdellut kaltoin.
Jep, ei odoteta mitään lapsen isältä. Ei tekoja, ei rakkautta, ei mitään. Sitten voidaan osoittaa hurjaa positiivisuutta jos mies nyt kuitenkin vaihtaa kerran vaipan tai lukee jonkun kirjan.
Miksi lapsen isä pääsee niin vähällä? KUKA kysyy lapsen ÄIDILTÄ haluaako hän lapsen kanssa olla 24/7? tai haluaako hän synnyttää? tai opiskella tietoa lapsesta, että osaa jotenkin valmistautua lapsen tuloon? Sanooko kukaan äidille, että ei sun tarvitse, jos et jaksa,viiti, jos ahdistaa tai pelottaa niin ei sun ole pakko.
Joo no tietystihhän naisella on vaihtoehtoja mutta ne on sitten radikaaleja: Abortti tai adoptio. Eli menetät lapsen kokonaan jos et ole valmis. Miehelle se on niin helppoa. Saat lapsen, kyllä lapsen äiti sen hoitaa. Sä voit mennä ja elää suht normia poikamieselämää, mutta lapsen äiti on sidottu siihen koko ajan, mutta naisellehhan voi vaan sanoa " miks et tehnyt aborttia"? Jos mokomasta valittaa. Miehelle taas sanotaan että "aika nuorenahan tuon sait, mutta kiva juttu kun kuitenkin näät sitä pari kertaa viikossa, olet hyvä isä".
Anteeksi isät ja äidit, mutta tässä vaiheessa hangoittelen vastaan. Jollekkin hyvä isä kriteeri on se, että näkee lasta kaksi kertaa viikossa ja loput onkin häneen omaa aikaansa eli periaatteessa voi kysyä isältä, mikä tulee ensimmäisenä hänen elämässään; Lapsi vain hän itse?
Voin sanoa henkilökohtaisesti jo nyt, että itse en olisi valmis sellaiseen äitiyteen, että näkisin lasta pari kertaa viikossa ja loput viikosta hengailisin itseni kanssa, oikein laatuaikaa viettäen baarissa, ja ystävien kanssa ja ehkä uuden seurustelukumppanin, kun taas toisaalla on pieni lapsi jonka on vain pieni lapsi elämässään kerran ja minä en ole hänen luonaan. En ole kehumassa häntä. En ole lohtuna jos hän itkee. Menettäisin niin paljon, mutta tämä on vain näkökantani. Ehkä olen sitten vain vanhanaikainen tai se perinteinen äiti. Tuomitkaa minut, jos haluatte, mutta näkökantani on tämä.
Olen menettänyt otteen lapsen isästä. Olen yrittänyt ottaa mukaan häntä raskauden iloihin. Antanut kirjoja. Laittanut kätensä vatsan päälle ja kehottanut puhumaan lapselle. Turhaan. En jaksa taistella enää vastaan. Huolehdin lapsesta yksin. Lapsi on jo olemassa, vaikka hän ei ole vielä täällä. Tunnen liikkeet. Hän kuulee ääneni. Hän hengittää. Hänen sydämensä pamppailee. Hän on jo jotain.
Vanhemmuuteen ei tarvita sanoja, vaan tekoja. Lupauksia, joita pidetään. Aikaa, joka yhdessä vietetään. Rakkaudenosoituksia joita näytetään. Hoivaa, jota annetaan.
Vaatiiko lapsi liikaa ? En usko.
Mietin tätä minunkin tilannetta tai tuleehan sitä mietittyä päivittäin. Olen raskaana. Odotan esikoistani. Okei, lapsi oli ylläri vauva eikä nyt tullut ihaantelisimpaan aikaan, mutta kannan silti vastuuni ja laitan asioita uuteen järjestykseen. Pidän huolta itsestäni ja vauvasta. Kaikkia maailman pillereitä popsin kuten rautatabletteja ja kalanmaksaöljyä, että pysyn kunnossa ja sitä kautta lapsikin pysyy. Vältä kaikkea jotka on raskaudessa kielletty. En syö juustoja tai muitakaan mistä voisi olla vaaraa lapselle. EN tupakoi ollenkaan ja alkoholiakin join harvoin. Enää en tippaakaan. Juon maitoa nykyisin päivittäin, jota en juonut ennen ollenkaan. Olen tsempannut. Ylimääräistä painoakaan ei ole tullut, koska elämäni on muuttunut terveelliseen suuntaan. Kiitos siitä lapsen.
Saanko olla pettynyt? Anteeksi, mutta olen kuitenkin. Olen pettynyt lapsen isään. Ääneen sitä ei voi sanoa. Näyttää sitä ei voi. Otsikon lailla lapsen isän teot ovat minulle hiljaista kärsimystä. Olen pettynyt, että hän valitsee mielummin baarin kuin kodin. Nuoruuden ja vapauden kuin lapsen kanssa elämisen. Häntä pitää ymmärtää, hänen tekojaan pitää kehua. Negatiivista ei saa sanoa, tai muuten tapahtuu jotain yliöveriä, josta sitten kaikki kärsii. Kaikki taputtelevat häntä päähän ja sanovat hyvä hyvä.
Ei sun tarvitse lukea lapsesta kirjoja jos et halua. Ei sun tarvitse tukea lapsen äitiä jos et jaksa. Ei sun tarvitse tulla synnytysvalmennukseen jos et viitsi. Ei sun tarvitse tulla synnytykseen jos pelottaa. Ei sun tarvitse elää perheessä jos ahdistaa. ja sitten taputellaan päätä ja mietitään miten elämä on kohdellut kaltoin.
Jep, ei odoteta mitään lapsen isältä. Ei tekoja, ei rakkautta, ei mitään. Sitten voidaan osoittaa hurjaa positiivisuutta jos mies nyt kuitenkin vaihtaa kerran vaipan tai lukee jonkun kirjan.
Miksi lapsen isä pääsee niin vähällä? KUKA kysyy lapsen ÄIDILTÄ haluaako hän lapsen kanssa olla 24/7? tai haluaako hän synnyttää? tai opiskella tietoa lapsesta, että osaa jotenkin valmistautua lapsen tuloon? Sanooko kukaan äidille, että ei sun tarvitse, jos et jaksa,viiti, jos ahdistaa tai pelottaa niin ei sun ole pakko.
Joo no tietystihhän naisella on vaihtoehtoja mutta ne on sitten radikaaleja: Abortti tai adoptio. Eli menetät lapsen kokonaan jos et ole valmis. Miehelle se on niin helppoa. Saat lapsen, kyllä lapsen äiti sen hoitaa. Sä voit mennä ja elää suht normia poikamieselämää, mutta lapsen äiti on sidottu siihen koko ajan, mutta naisellehhan voi vaan sanoa " miks et tehnyt aborttia"? Jos mokomasta valittaa. Miehelle taas sanotaan että "aika nuorenahan tuon sait, mutta kiva juttu kun kuitenkin näät sitä pari kertaa viikossa, olet hyvä isä".
Anteeksi isät ja äidit, mutta tässä vaiheessa hangoittelen vastaan. Jollekkin hyvä isä kriteeri on se, että näkee lasta kaksi kertaa viikossa ja loput onkin häneen omaa aikaansa eli periaatteessa voi kysyä isältä, mikä tulee ensimmäisenä hänen elämässään; Lapsi vain hän itse?
Voin sanoa henkilökohtaisesti jo nyt, että itse en olisi valmis sellaiseen äitiyteen, että näkisin lasta pari kertaa viikossa ja loput viikosta hengailisin itseni kanssa, oikein laatuaikaa viettäen baarissa, ja ystävien kanssa ja ehkä uuden seurustelukumppanin, kun taas toisaalla on pieni lapsi jonka on vain pieni lapsi elämässään kerran ja minä en ole hänen luonaan. En ole kehumassa häntä. En ole lohtuna jos hän itkee. Menettäisin niin paljon, mutta tämä on vain näkökantani. Ehkä olen sitten vain vanhanaikainen tai se perinteinen äiti. Tuomitkaa minut, jos haluatte, mutta näkökantani on tämä.
Olen menettänyt otteen lapsen isästä. Olen yrittänyt ottaa mukaan häntä raskauden iloihin. Antanut kirjoja. Laittanut kätensä vatsan päälle ja kehottanut puhumaan lapselle. Turhaan. En jaksa taistella enää vastaan. Huolehdin lapsesta yksin. Lapsi on jo olemassa, vaikka hän ei ole vielä täällä. Tunnen liikkeet. Hän kuulee ääneni. Hän hengittää. Hänen sydämensä pamppailee. Hän on jo jotain.
Vanhemmuuteen ei tarvita sanoja, vaan tekoja. Lupauksia, joita pidetään. Aikaa, joka yhdessä vietetään. Rakkaudenosoituksia joita näytetään. Hoivaa, jota annetaan.
Vaatiiko lapsi liikaa ? En usko.
