V
vierailija
Vieras
olen muutaman kerran lukenut netistä aiheesta ja ajatellut asiaa jotenkin ''likaisena'' toimintana.mutta nyt olen itse totaalisen kyllästynyt työttömyyteen ja rahattomuuteen. (asun pienellä paikkakunnalla missä ei ole töitä tarjolla enkä omista ajo-korttia.)
ihmiset ympärilläni pitävät minua laiskana vaikka en ole..tekisin mitä vain jos vain saisin normaalia palkkaa. (ei niitä 9e/päivä) joten en keksi muutakuin sugardaddy bisneksen. tuntuu jotenkin väärältä ajatella että kelpo ammatin omaava ihminen joutuu tekemään tälläistä saadakseen leipää pöytään..en edes tiedä mitä näiden ''daddyjen ja mammojen'' kanssa edes pitäisi tehdä.olenko ainut kuka on joutunut ajattelemaan näin vai onko tämä nykyään ns ammatti siinä missä muutkin. olen lukenut että nuoret saavat näiltä henkilöiltä kalliita laukkuja ja koruja sekä käteistä. mutta tuntuu ristiriitaiselta ajatukselta että menen itseäni vähintään 20 vuotta vanhemman henkilön kanssa lounaalle ketä en edes tunne.toisaalta kanssa lounastavat ihmiset varmaan ajattelevat että olen isäni tai jonkun tutun kanssa vain syömässä lounasta. onko kellään kokemuksia kyseisestä bisneksestä.? näättekö asian likaisena toimintana?vai Kelpona tapana tienata rahaa? terveisin: utelias