Asenteita, puolin ja toisin. Toinen osapuoli on kylmä ja tunteeton ja ajattelee vain rahaa. Toinen puoli on tyhmä ja laiska ja ajattelee vain omaa etuaan. Kummankaan luona ei varmaan ole lapsen parasta olla?
Yksi käyttää tätä keskustelua aseena lyödä lyötyä. Toinen on iloinen, kun pääsee henkisesti mottaamaan toista. Kolmas on tyytyväinen, kun pääsee lyömään kolmella tutkintotodistuksella kouluttamattomia päähän. Loput taistelevat paikastaan yhteiskunnan auringon alla. Kaiken takana on raha eikä missään ole puheenvuoroja sen kaikkein heikoimman osapuolen puolesta, eli lasten.
Jokainen on meistä tavallaan yhtä syyllinen ja yhtä syytön vallitsevaan tilaan, siihen, että rahat on loppu ja jotain tarvitsisi tehdä. Mutta missä on ne keskustelut, jossa mietitään ilman toisten syyllistämistä sitä, mitä tässä tilanteessa olisi hyvä tehdä? Minusta avainsanat ovat päivähoidon laadukkuus (tai sen puute) ja osa-aikatyöt sekä tukikiemurat. Eivät naiset voi olla yksinään syypäitä valtion tilaan, rahanpuutteeseen, velkoihin, irtisanomisiin, satoihin tuhansiin työttömiin, maahanmuutto-ongelmiin... mihin vain, mikä vetää alas ennen niin hyvinvoinutta Suomea.
Kaikki kotiäidit eivät ole kouluttamattomia, tv:tä lastenhoitajana käyttäviä luusereita. Ihan oikeasti, eivät ole. Eivätkä kaikki työssäkäyvät äidit ole rahanahneita, itsekkäitä p*skoja. Tässä välillä on mielettömän iso joukko ihan tavallisia ihmisiä, joilla on jokaisella omat huolensa ja omat tapansa pärjätä raaistuvien asenteiden Suomessa.