Mieletön ikävä ystävää! Välit poikki, lopullisesti..

["viera"]

Itsellani meni muutama vuosi sitten ystavyys poikki parhaan ystavani kanssa ja kumpikaan meista ei oikein ollut varma mista se johtui. Noin vuoteen ei oltu yhteydessa vaikka normaalisti puhuttiin lahes paivittain ja puolin ja toisin teki mieli ottaa yhteytta mutta kummankaan ylpeys ei antanut periksi. Lopulta ystavani laittoi sahkopostin jossa kertoi mika hanen osaltaan johti tilanteeseen ja se vihdoin avasi tilanteen. Olo oli molemmilla jokseenkin holmo koska molemmilla oi tuolloin paljon muuta mielessa, omia ja toisten ongelmia ja kummatkin vain ajateltiin etta en muuten ota yhteytta talla kertaa kun mina olen aina se joka pitaa yhteytta. Jokseenkin lapsellista ja kun asia lopulta selvisi ystavyys palasi hyvin nopeasti ennalleen ja toivottavasti jotain opittiinkin asiasta.
Toisen ystavani kanssa jouduin laittamaan valit poikki ja vaikka han unissa lahinna kummitteleekin ei minulla ole mitaan halua olla tekemisissa hanen kanssaan koska siihen oli oikeasti painavat syyt miksi jouduin katkaisemaan ystavyyden. Kyllahan se tavallaan harmittaa ja toivon kaikkea hyvaa hanelle mutten halua olla ollenkaan enaa tekemisissa hanen kanssaan.

 

["siili"]

Kun oltaiski vaan hölmöjä..
Mikähän muuten ssiinä on että tietyt ihmiset junnaa unissakin? Tää nainen pulpahtelee mun uniin, ja osa on ollut ihan painajaisiakin.. :O

 

[Essie]

Tiedän tunteen... Itselläni meni välit poikki entisen parhaan kaverini kanssa koska olin aivan umpirakastunut yhteen mieheen jota hän oli aikaisemmin yrittänyt iskeä ja sitten hän alkoi valehdella mulle hänen ja tämän miehen väleistä ja väänsi oikein veistä haavassa miten paljon he viettävät aikaa yhdessä ja miten heillä on kipinää välissä yms (jotka olivat miehen mukaan pelkkää valetta). Sen vielä jotenkin siedin ja kestin vaikka välit olivat kireät. Sitten alkoi kuulua juttua yhteisiltä tutuilta juttua mitä kaikkea hän on musta sanonut ja kertonut, osassa jutuissa saattaa olla totuutta mukana mutta kovasti hän on niitä ainakin värittänyt. Sen jälkeen hän sitten pokasikin ex-mieheni ja aloitti ihan oikean kampanjan mua vastaan ja teki mun elämästä todella hankalaa.
Mä en tiedä pystynkö koskaan antamaan anteeksi saati luottamaan kyseiseen ihmiseen. Hän kun yritti keväällä tehdä sovintoa. Sanoin ihan suoraan etten ainakaan suoralta kädeltä pysty vastaamaan mitään enkä tiedä pystynkö siihen koskaan.

Ikävä on välillä ihan hirmuinen ja tiedän että meidän välillä on varmasti myös paljon väärinkäsityksiä yms, mutta en sitten taas tiedä... Tää ihminen on niin paljon pahaa ja surua mulle aiheuttanut että tarvitaan ihan hirveästi hyvää korjaamaan edes puolet vahingoista. Nytkin kun mietin asiaa, niin itkettää. Ensin itken ikävää ja seuraavaksi sitä miten paljon tämä ihminen on teoillaan mun elämää pilannut.

 

["..."]

[QUOTE="viera";30140433]Itsellani meni muutama vuosi sitten ystavyys poikki parhaan ystavani kanssa ja kumpikaan meista ei oikein ollut varma mista se johtui. Noin vuoteen ei oltu yhteydessa vaikka normaalisti puhuttiin lahes paivittain ja puolin ja toisin teki mieli ottaa yhteytta mutta kummankaan ylpeys ei antanut periksi. Lopulta ystavani laittoi sahkopostin jossa kertoi mika hanen osaltaan johti tilanteeseen ja se vihdoin avasi tilanteen. Olo oli molemmilla jokseenkin holmo koska molemmilla oi tuolloin paljon muuta mielessa, omia ja toisten ongelmia ja kummatkin vain ajateltiin etta en muuten ota yhteytta talla kertaa kun mina olen aina se joka pitaa yhteytta. Jokseenkin lapsellista ja kun asia lopulta selvisi ystavyys palasi hyvin nopeasti ennalleen ja toivottavasti jotain opittiinkin asiasta.
Toisen ystavani kanssa jouduin laittamaan valit poikki ja vaikka han unissa lahinna kummitteleekin ei minulla ole mitaan halua olla tekemisissa hanen kanssaan koska siihen oli oikeasti painavat syyt miksi jouduin katkaisemaan ystavyyden. Kyllahan se tavallaan harmittaa ja toivon kaikkea hyvaa hanelle mutten halua olla ollenkaan enaa tekemisissa hanen kanssaan.[/QUOTE]


Minulla oli muutaman vuoden ajan ystävä/tuttava, johon lopetin yhteydenpidon hänen kateuden ja hyväksikäyttäjän luonteensa ansiosta. Hän oli ihan avoimesti kateellinen ja katkera kaikesta mitä minulla oli. Ja vaatimuksia häneltä alkoi sadella... Kuten erinäisiin hänen lainoihinsa olisi pitänyt lähteä takaajaksi, ottaa lomaa töistä silloin kun hän keksii, että minun on lähdettävä reissuun hänen ja hänen lapsien kanssa ja että omaa lastani en edes olisi saanut ottaa matkalle mukaan. Minun olisi myös pitänyt kesken työpäivän lähteä töistä käyttämään häntä autollani asioilla usean sadan kilometrin päässä ym ym. Kun hän laittoi tuon röyhkeysvaihteen päälle niin en kauaa enää jaksanut häntä vaan katkaisin välit. Kaikkien tuttaviensa lapsia tämä nainen syytteli varkaiksi, ilmeisesti siitä johtuen kun koki huonoa omaatuntoa kun hänen omat lapset näpisteli.

Jotkut ihmiset esittävät ystävyyssuhteen alussa ihan jotain muuta kuin oikeasti ovat. Pikkuhiljaa se todellinen luonne kuitenkin alkaa paljastua ja sitten toista osapuolta saattaa jäädä hieman harmittamaan kun on hukannut aikaansa ketkuun ihmiseen.

 

[hui kamala]

[QUOTE="siili";30140483]Kun oltaiski vaan hölmöjä..
Mikähän muuten ssiinä on että tietyt ihmiset junnaa unissakin? Tää nainen pulpahtelee mun uniin, ja osa on ollut ihan painajaisiakin.. :O[/QUOTE]

Kuulostaa kyllä, että sulla on ihan pakkoajatuksia tästä ent. ystävästä. Kerrotko vielä mikä välirikon syynä olikaan, vai oliko se ihan tämä sinun takertuvuutesi?

 

[Nla-02]

Unet pohjautuu paljolti ajatuksiin, päivän tapahtumiin jne., joten ei liene outoa, että ystävä kummittelee unissakin mielessä.
Olisi helpompi pohtia yleisesti asiaa, jos saisi minkäänlaista perspektiiviä, mikä välirikon aiheutti?

Minulla oli kauan ystävä, joka oli perheen iltatähti. Tottunut saamaan kaiken periksi. Huuto ja mouruaminen oli jotain kamalaa, kunnei saanut tahtoaan periksi. Yleensä hänen äitinsä antoi aina periksi.
Kiukutteli usein minulle ja käyttäytyi, kuin mikäkin pahainen kakara. Linja-autossa räjähti jopa kuskille, kun... Se nyt vaan oli osa häntä.

Hän jätti minut yhtenä vappuna 25km päähän kotoa, jolloin jouduin pyöräilemään vähissä vaatteissa, pakkasessa kotiin. Olen tästä edelleen, noin 15v.jälkeenpäin ärsyyntynyt, koska ystävä ei olisi tehnyt noin. En ole pystynyt ikinä ymmärtämään hänen tarkoitusperiään tässä asiassa, kuten en monessa muussakaan.

Hän aina oli olevinaan poikien silmissä se "laihempi ja isosilmäisempi"...
Huoh... Mikä minä olin?
Joku paskatynnyri, johon heittää kaikki huono olo?

Olen myöhemmin elämässäni huomannut, että minulta löytyy ne voimavarat ihan itsestäni ja keinot vietellä, olla ystävä, kuunnella. Minusta pidetään. En aina tiedä miksi, koska hän oli osaltaan vaikuttamassa kasvutarinaani... Lyömässä maan rakoon. On vaikea luottaa ihmisiin.

Tämä ystävyyssuhde söi minua niin paljon loppuun, etten ole pystynyt ajattelemaan koko ihmistä hetkeen. Tämä avattu keskustelu herätti ajatuksia. Lähdin käsittelemään suhdettamme uudelleen.

Kun hänestä oli tulossa äiti, hän ei kertonut asiasta minulle. Kun lapsi oli syntynyt ja miehen kanssa oli vaikeaa, mies oli väkivaltainen, kelpasin taas olkapääksi. Miksi?
Ai niin, kun varmasti olin aina valmis auttamaan?!

Miksi toisten on pönkitettävä omaa egoaan toisen kustannuksella?

Kiitos Milla kaikesta!
Nyt on osa kaikesta käsitelty loppuun.

 

["siili"]

Nla02..

Kuulostaa melkein mun ystävältä. :O
Päälle vielä se että jouduin ajattelemaan että jo sanon hänelle suoraan mitä ajattelen niin kuinka kauan hän pitää mulle mykkäkoulua tai kuinka paljon saan haukkuja siitä kuinka olen "huono" ihminen. Jos asiat kohdistu häneen tai hänen lapsiin niin myräkkä oli valmis.. Otin kaiken yleensä vastaan, suurimman osan annoin mennä korvien ohi.. Hän päästi suustansa suuttuessaan paljon paskaa, suoraan sanottuna. Haukkumasanoja, kirosanoja ja veti menneisyyden kuvioitakin mukaan.. Häneen piti olla yhteydessä vähintään kolme kertaa viikossa, tai katkaisi välit. Heillä piti käydä ainakin kerran viikossa, tai piti mykkäkoulua..
Hän kailotti usein kuinka paljon on mua auttanut muille kavereilleen ja veti herneet nenään jos en joskus ollut paikalla kun hän tarvitsi apua. Se mollaaminen oli ihan käsittämätöntä.
Todellakin, mitä enemmän ajattelen näitä niin nyt on paljon hengittävämpää.. Ei vaatimuksia, eikä varpaillaan oloa. Mä olen vapaa?? Voiko ystävyys, painottaen ystävyyssuhde oikeasti olla näin.. En löydä edes sanaa sille..

Oli meidän ystävyyssuhteessa paljon hyvääkin. Sen takia varmaan oon nähny uniakin hänestä, ja en koe sitä mitenkään pelottavana asiana.. Ehkä olen outo.. On se kun ennen oltiin jatkuvasti tekemisissä ja yht´äkkiä kaikki päätyi kuin kuiluun olis hypännyt..

 

["siili"]

Noniin.
Kirje tehty ja kyllä huojentui olo.
Kiitoksia kaikille tähän asiaan osallistuneille. Sain kerrottua tunteeni pitkällä tekstillä ja kirje loppui lauseeseen "Anteeksi ja saat anteeksi."
Tämä oli ehkä pieni juttu teille, mutta iso juttu mulle. Olen huojentunut ja kirjeen luettuani ymmärsin että tää ystävyyssuhde on parempi muistoissa.

 

[virheistä oppii]

Itsellä oli ystävä joka kans muistuttaa semmosta egoistista tyyppiä joka täälläkin on nyt kuvattu jo moneen otteeseen. Semmonen itsensä kehuja ja narsistinen tapaus. Meni välit poikki kun löysin miehen ja keskityin omaan elämääni. (tulipa haukkumasanoja vaihdettua puolin ja toisin)
Vuoden välirikon jälkeen nielin ylpeyteni ja otin yhteyttä.
ISO VIRHE!
Kostautui melkein puoli vuotta myöhemmin kun hänen onnistui kaikella kieroilullaan sotkemaan minun ihmissuhteitani pahemman kerran. Noh, virheestä oppii ja nyt ei enää harmita yhtään katkennut ystävyys.
Edelleen välillä kuulen yhteisiltä tuttavilta kuinka hän voisi vielä antaa minulle anteeksi, jos MINÄ vain sitä pyytäisin.

 

["siili"]

"virheistä oppii"

Tuota juuri mä pelkään että jos otan häneen yhteyttä niin kadun sitä vielä ja rankasti..
Siksi kirjoitin kirjeen, en lähettänyt. Kirjoitin sen hänelle mutta itseäni varten.
Ja ei satu enää.